Synnin palkka on kuolema
Ja Herra Jumala käski ihmistä sanoen: "Syö vapaasti kaikista muista paratiisin puista, mutta hyvän- ja pahantiedon puusta älä syö, sillä sinä päivänä, jona sinä siitä syöt, pitää sinun kuolemalla kuoleman". (1.Moos.2:16-17)
Kieli on tässä hyvin selvää ja vakuuttavaa. Tottelemattomuus johtaisi "kuolemalla kuolemiseen" eli varmaan tuhoon. Mutta käärme käänsi koko Jumalan puheen kieroon ja esitti väitteen "Ette suinkaan kuole..." Tiedätte varmasti historian.
Aatamin ja Eevan tottelemattomuuden seurauksena koko luomakunta joutui kiroukseen.
Jumala antoi toisen mahdollisuuden
Jumalan armo ja rakkaus tulevat julki kuitenkin siinä, ettei Jumala lopullisesti ihmistä hylännyt vaan antoi hänelle toisen mahdollisuuden. Ennustus vaimon siemenestä, joka polkisi rikki käärmeen pään (1 Moos.3:15), oli evankeliumin ensimmäinen valo. Tosin se ei enää poistanut kuoleman uhkaa, mutta se tarjosi pelastuksen sijaisuhrin kautta. Ihmisen ajallisena osana oli kuitenkin paluu siihen tomuun, mistä hänet oli luotu.
Missään tapauksessa ensimmäiselle ihmisparille annettu tuomio ei voi merkitä elämää kuolemattomuudessa. Sellainen väite on samanlaista valhetta kuin käärmeen vakuuttelu "ette suinkaan kuole". Se on tosiasioiden kääntämistä päälaelleen kenties vain sen ennakkokäsityksen vuoksi, että sielun muka täytyy olla kuolematon siitäkin huolimatta ettei sana sielu (hepr. nefes, kreik. psykhee) milloinkaan esiinny Raamatussa sanan kuolematon yhteydessä. Yhtä virheellinen on käsitys, jonka mukaan Jumalan ihmiseen panema henki olisi kuolematon Jumalan elämä. Sama elämän henkäys kuului kaikille luoduille, eläimillekin. Kysymys ei siis ollut Jumalan antamasta katoamattomasta elämästä, vaan elämää ylläpitävästä prinsiipistä, joka kaikilla on yhtäläinen (Saarn.3:19). Tämä henki ei ole iankaikkisuuteen elinkelpoinen, ellei Jumala saa antaa siihen omaa elämäänsä, joka tapahtuu uudestisyntymisen kautta (Joh.3:5).
Sekä Vanhan että Uuden testamentin yhteisen todistuksen mukaan "synnin palkka on kuolema" (Room.6:23). Mutta kuolema ei ole elämää vaan sen vastakohta.
On olemassa kaksi kuolemaa
Raamatun ja inhimillisen elämän kokemuksen mukaan kaikkien on kuoltava kerran (Hebr.9:27). Ensimmäinen eli luonnollinen kuolema kohtaa erotuksetta sekä vanhurskaita että jumalattomia (Room.5:12). Tämä ensimmäinen kuolema ei ole rangaistus henkilökohtaisista synneistämme, vaan se on seuraus rodun yleismaailmallisesta syntisyydestä. Kuolemme siksi, että olemme langenneen Aadamin jälkeläisiä. Mutta tämä kuolema ei kuitenkaan ole lopullinen kuolema. Raamattu kutsuukin sitä monissa yhteyksissä "uneksi". Ei se johdu siitä, että se kirjaimellisesti olisi tavallista unta, vaan lähinnä siitä, että tätä ensimmäistä kuolemaa seuraa myös ylösnousemus kaikille (Joh.5:28,29). Paavali sanoo asian seuraavasti:
"Sillä koska kuolema on tullut ihmisen kautta, niin on myöskin kuolleitten ylösnousemus tullut ihmisen kautta. Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa." (1 Kor.15:21-22)
Sekä ensimmäinen kuolema että ensimmäinen ylösnousemus johtuvat siis meistä riippumattomista tekijöistä. Jos kuolemmekin Aadamin synnin vuoksi, niin samoin ilman omaa ansiotamme meidät herätetään kuolleista Kristuksen eli toisen Aadamin vuoksi. Jumalattomille ylösnousemus muodostuu tuomion ylösnousemukseksi, kun se taas niille, jotka ovat uskoneet Kristukseen, muodostuu elämän ylösnousemukseksi (Joh.5:29).
Tuomion ylösnousemukseen herätetyt kokevat silloin lopullisen eli t o i s e n kuoleman, mikä merkitsee koko elämän ja olemassaolon peruuttamatonta menetystä (Matt.10:28 Mal.4:1, Ilm.20:14). Asia voidaan sanoa myös siten, että jumalattomat kuolevat ensimmäisen kerran synneissään mutta toisen kerran syntiensä tähden, koska eivät ole vastaanottaneet ja omistaneet omaan elämäänsä sitä Vapahtajaa, joka kuoli sovittaakseen heidän henkilökohtaisetkin syntinsä (Ilm.20:5,6, Hes.18:26)
Ensimmäistä kuolemaa emme voi välttää. Poikkeuksen muodostavat ne pyhät, jotka Kristuksen tullessa elossa olevina muutetaan kirkastettuun olotilaan (ks. 1 Kor.15:51). Erään asian voimme kuitenkin valita. Voimme itse ratkaista ja päättää, kuolemmeko ensimmäisen kuolemamme Kristuksessa eli pelastettuina vai synneissämme ja pelastumattomina.
Ensimmäinen kuolema
Siirrymme nyt käsittelemään kysymystä, josta on paljon kirjoitettu ja puhuttu ja josta käsitykset ovat hyvin ristiriitaisia. Spiritismi väittää löytäneensä vastauksen ja julistaa ettei ole mitään kuolemaa, vaan ainoastaan elämän muodon vaihtuminen toiseen. Sen mukaan ihmisen ruumis tosin jää hautaan, mutta sielu menee taivaaseen tai ns. välitilaan, missä se jatkuvasti elää.
Raamattu sen sijaan puhuu ensimmäisestä kuolemasta unena, josta herätään joko pelastukseen tai kadotukseen (Joh.5:28,29). Mikäli halutaan puhua ns. välitilasta, sekin sopisi tähän yhteyteen, kunhan vain muistetaan, ettei siihen tule liittää mitään tietoista elämää ja toimintaa, joiden Raamattu selvästi opettaa olevan rauenneita. Tila kuolemassa on samanlainen kaikilla, sekä hyvillä että pahoilla, ja on lähinnä verrattavissa tiedottomaan lepoon. Ylösnousemusta sanotaan tästä unesta heräämiseksi.
Job sanoo: "niin ihminen lepoon mentyänsä ei enää nouse. Ennenkuin taivaat katoavat, eivät he heräjä eivätkä havahdu unestansa." (Job 14:12)
Psalmista sanoo: "Valaise silmäni, etten nukkuisi kuolemaan" (Ps.13:4)
Ja profeetta Danielin mukaan "monet maan tomussa makaavista heräjävät, toiset iankaikkiseen elämään, toiset häpeään ja iankaikkiseen kauhistukseen." (Dan.12:2). Sana "makaavista" on käännetty hepreankielisestä sanasta, jonka varsinainen merkitys on nukkua (jasan), joten Daniel puhuu tässä itse asiassa maan tomussa nukkuvista.
Raamattu ei tee missään mitään eroa hyvien ja pahojen unen välillä. Molemmat nukkuvat. Sana nukkua sisältää ajatuksen myös heräämisestä eli ylösnousemuksesta. Niinpä Daavid näki sen päivän, jolloin hän saisi nähdä Herran kasvot ja saisi herätessään ravita itsensä Herran muodon katselemisella (Ps.17:15).
Profeetta Jesaja esittää toivorikkaan sanoman: "Mutta sinun kuolleesi virkoavat eloon, minun ruumiini nousevat ylös. Herätkää ja riemuitkaa, te jotka tomussa lepäätte, sillä sinun kasteesi on valkeuksien kaste, ja maa tuo vainajat ilmoille." (Jes.26:19).
Kun Jeesusta lähellä ollut Lasarus kuoli, sanoi Jeesus opetuslapsilleen: "Ystävämme Lasarus nukkuu, mutta minä menen herättämään hänet unesta" (Joh.11:11). Tämä herättäminen merkitsi ylösnousemista kuolleista. On vaikea ymmärtää näin useasti erityisesti Uudessa testamentissa esiintyvää mainintaa kuolemasta pelkkänä kaunistelevana tai vertauskuvallisena ilmauksena, vaan pikemminkin käsitteenä, joka mahdollisimman yksinkertaisesti ja luontevasti tuo esille sen tosiasian, että ensimmäinen kuolema ei ole se lopullinen ja peruuttamaton kuolema, joka tulee niiden osaksi jotka eivät ole parannusta tehneet. Sitä seuraa ylösnousemus, joka on ainoa tie kunkin osaksi tulevaan lopulliseen kohtaloon.
Mitä kuolemassa
27
643
Vastaukset
- sielun kuolemaa kumotakseen...
Harhaoppisten vimma tehdä ihminen kuolevaiseksi on vain siinä että saisivat mitätöidä helvetin ja syyttää toisia helvettiuskoviksi. Ja se on sitä etteivät itse tuntisi helvetinpelkoa koska harhaoppineen ovat menossa helvettiin. Se on heidän omantuntonsa tyydyttämistä. Harhaoppinen kuitenkin tuntee sydämessään helvetinpelkoa. Hänellä ei ole pelastusvarmuutta.
Samalla täytyy mitätöidä tuonela. Miksi siitä on Raamatussa kirjoitettu. Ja miksi käsketään ottamasta yhteyttä vainajahenkiin jos niitä ei ole?- Kunnes
Itse Jeesus tulee viimeisenä päivänä herättämään kuolleet, jotka ovat Jeesuksen uskossa nukkuneet.
Toisessa maailman sodassa nuorelle naiselle kerrottiin, että hänen miehensä on kadonnut taistelukentälle. Tämä nainen meni Spiritisti tietäjän luo. Tämä tietäjä manasi tälle rouvalle hänen miehensä näkyväksi ja he keskustelivat yhdessä. Tämä nuori rouva oli todella varma miehensä kuolemasta. Sota oli loppunut kaikki vangit oli vapautettu, kuitenkaan tämä rouvn mies ei ollut edes vapautettujen joukossa. 10 vuotta sodan jälkeen Rouvan kotiovelle koputettiin. Rouva meni avaamaan ja hän Pyörtyi järkytyksestä. Näet tämä koputtaja oli hänen miehensä, Joka oli onnistunut pääsemään kotiin pois sotavankeudesta. Tämä Tarina on tosi. Kysyisin vain? Mikä henki oli tällä Spiritistillä, koska rouvan oma mies palasi kotiin?
Kyseliä! - että tuonela
on käännös heprean sanalle sheol, joka tarkoitti alunperin maahan kaivettua kuoppaa, josta siis merkitys "hauta". Sheol-sanalla ei ole sellaista merkitystä, mitä kalevalan taruista lainattu "tuonela" tarkoittaa. Se on sielun kuolemattomuusopin kannattajien keksintö koko käännösmalli.
Vainajahenget ovat langenneita enkeleitä eli demoneita, jotka vain imitoivat jotain kuollutta ihmistä pettääkseen elävät. Siksi niiden kanssa ei tule olla missään tekemisissä.
Adventtikirkko ei ole poistanut helvettiä. Me ainoastaan ymmärrämme sen olemuksen toisin kuin te epäraamatullisen sielun kuolemattomuusopin kannattajat.
Sinä et muuten mitenkään voi arvioida kenenkään ihmisen pelastusvarmuutta, koska et ole Jumala. Sinä et myöskään päätä kuka pelastuu ja kuka ei. - sitä mihin ei usko
mutta ne jotka luulevat, että syntiset joutuvat kitumaan ikuisesti helvetissä - he pelkäävät.
Sellainen helvetin pelko ja siihen uskominen kulkevat käsi kädessä.
Minä joka en usko että helvetti olisi paikka missä eletään iankaikkisesti en siis pelkää sitä, minulla ei ole syytä pelätä, mutta minä tiedän että vain ihmisen Luoja voi antaa ihmiselle iankaikkisen elämän ja se on Hänen pojassaan Jeesuksesa.
Miksi muuten uskot että Jumala sallisi kenenkään kärsivän ikuisesti.
Siinäpä sitä taas oli Ellen Whiten soopaa kerrakseen syyllistävään ja manipuloivaan me-muotoon puetettuna.
Ellen White, joka otti näkynsä pahoilta hengiltä, taitavasti pelotteli ihmisiä, että jos he uskovat Raamatun sanaan, että ihminen menee ruumiinsa kuollessa joko tuonelaan (ei-uskovat) tai taivaaseen (uskovat), niin he ovat joutuneet pahojen henkien pauloihin, spiritismiin.
Miten koomista. Saatana pelottelee saatanalla ja saa niinkin hölmöt eksytettyä.
Jeesus itse kertoi maan päällä eläessään tuonelan tapahtumista. Hän ei valehdellut eikä kertonut satuja, niinkuin väärän profeetan seuraajat väittävät.
"Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoihin pellavavaatteisiin ja eli joka päivä ilossa loisteliaasti. Mutta eräs köyhä, nimeltä Lasarus, makasi hänen ovensa edessä täynnä paiseita
ja halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Ja koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitansa.
Niin tapahtui, että köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Aabrahamin helmaan. Ja rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Ja kun hän nosti silmänsä tuonelassa, vaivoissa ollessaan, näki hän kaukana Aabrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan.
Ja hän huusi sanoen: 'Isä Aabraham, armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormensa pää veteen ja jäähdyttämään minun kieltäni, sillä minulla on kova tuska tässä liekissä!'
Mutta Aabraham sanoi: 'Poikani, muista, että sinä eläessäsi sait hyväsi, ja Lasarus samoin sai pahaa; mutta nyt hän täällä saa lohdutusta, sinä taas kärsit tuskaa.
Ja kaiken tämän lisäksi on meidän välillemme ja teidän vahvistettu suuri juopa, että ne, jotka tahtovat mennä täältä teidän luoksenne, eivät voisi, eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.'
Hän sanoi: 'Niin minä siis rukoilen sinua, isä, että lähetät hänet isäni taloon - sillä minulla on viisi veljeä - todistamaan heille, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.'
Mutta Aabraham sanoi: 'Heillä on Mooses ja profeetat; kuulkoot niitä.'
Niin hän sanoi: 'Ei, isä Aabraham; vaan jos joku kuolleista menisi heidän tykönsä, niin he tekisivät parannuksen.'
Mutta Aabraham sanoi hänelle: 'Jos he eivät kuule Moosesta ja profeettoja, niin eivät he usko, vaikka joku kuolleistakin nousisi ylös.'"(Luuk 16:19-31).
Jeesus meni ristillä kuoltuaan tuonelaan pitämään nuhdesaarnan eli lainsaarnan tuolle tuonelan pahalle puolelle, jossa rikas mieskin oli "Sillä myös Kristus kärsi kerran kuoleman syntien tähden, vanhurskas vääräin puolesta, johdattaaksensa meidät Jumalan tykö; hän, joka tosin kuoletettiin lihassa, mutta tehtiin eläväksi hengessä, jossa hän myös meni pois ja saarnasi vankeudessa oleville hengille, (1Piet 3:18-20)
Ja samalla Hän julisti evankeliumin tuonelan paremmalla puolella eli Aabrahamin helmassa oleville uskoville "Sillä sitä varten kuolleillekin on julistettu evankeliumi, että he tosin olisivat tuomitut lihassa niinkuin ihmiset, mutta että heillä hengessä olisi elämä, niinkuin Jumala elää. (1Piet 4:6). Ja otti nuo Aabrahamin helmassa olleet uskovat taivaaseen, jolloin Aabrahamin helma tietysti tyhjentyi "Sentähden on sanottu: "Hän astui ylös korkeuteen, hän otti vankeja saaliikseen, hän antoi lahjoja ihmisille." Mutta että hän astui ylös, mitä se on muuta, kuin että hän oli astunut alaskin, maan alimpiin paikkoihin?
Hän, joka on astunut alas, on se, joka myös astui ylös, kaikkia taivaita ylemmäksi, täyttääkseen kaikki." (Ef 4:8-10)
Niinpä siitä lähtien ovat uskovat ruumiinsa kuollessa menneet suoraan taivaaseen kulkematta tuonelan Aabrahamin helman kautta, kuten Jumala ilmoitti Paavalillekin tapahtuvan "Ahtaalla minä olen näiden kahden välissä: halu minulla on täältä eritä ja olla Kristuksen kanssa, sillä se olisi monin verroin parempi" (Fil 1:23) .
Tuonela on olemassa oleva erillinen paikka, joka Jumalan oman sanan mukaan tyhjennetään viimeiselle tuomiolle:
"Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan." (Ilm 20:13)
Niin tyhjennetty tuonela käy heitetään helvettiin:
"Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi." (Ilm 20:14).- Ilman vertausta
hän ei puhunut heille mitään: Jeesus oli Mestari Vertausten kerronnassa. Todsellisuudella ja vertauksilla on aivan selvä ero! Tään eron on
Huomannut Eemeli! Riitta on taas jättänyt lääkkeensä ottamatta.Nyt häntä taas pahat henget neuvovat. Riitta muita ottaa lääkityksesi. ettet taas ala joutavia hortoilemaan!
Oikaisia. - miekka elämänpuulle.
Tarviihan tuohonkin oppiin olla uskoviakin, mutta ei välttämättä ole totuutta.
Lasaruksen vertauksesta katselin TV.stä lähetyksen Israelista, jossa suomalainen tutkija kävi juuri tätä kohtaa läpi. Hän katsoi aikansa juutalaisille tästä Jeesuksen käyttäneen opetuksen vertausnäköalaa, he "parempiosaiset" pitivät itseänsä taivaspaikkalaisena ja kerjäläisiä tänne kaatopaikan hävitykseen kuuluvana jne..
Mutta palataan aikaan jossa nyt eletään ja rinnastetaan asioita.
Kaikenlainen kidutus ja väkivalta on jo ihmisen oikeudenmukaisuuden tuomitsema, se kaikki katsotaan sielunvihollisen valtakunnan aikaansaannokseksi ja pyritään väärintekijät saamaan oikeuden eteen tuomituksi mikä on aivan oikein.
Nyt Jumala halutaan "leimata" ikuisen kidutusopin syylliseksi käännöstemme mukaan ja kukaan ei pysähdy tämän hirvittävän opin äärelle vaan rakkaudesta kumarretaan syvään huutaen aamenta.
Koska löytyy niitä Luttereita jotka uskaltavat naulita teesit kirkkojen oviin ja korjata tämä hirvittävä oppi harhana.
Kadotus on ja se on ikuinen, tuli on työkalu, sekä hirvittävä on sen osa joka joutuu kohtaamaan toisen kuolemansa. Mutta kadotus, vaikka se on ikuinen, se ei ole olomuotona säälimätön, päättymätön paikka.
Ikuinen elämä on armolahja joka annetaan jokaiselle uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, eikä Hän tarvitse kidutusoppia rakkautensa mittapuuksi.
Rakkaus oli Kristus, Hän joka osoitti omalla kuolemalla ja meidän ihmisten osoittaman kidutuksen, siis meidän käsiemme hedelmänä ja kohteena Hän rukoili piestynä ristiinnaulittuna, armoa vainoojilleen, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Hänkö astuisi vuorostaan ikuisen ruoskijan kiduttajan osaan?
Sinun rakkasi, joiden osa ei ole ikuinen elämä Jumalan valtakunnassa, sinun Jumala, taivaan Jumala, joka on pyyhkinyt jokaisen kyyneleenkin silmistäsi, jatkaisi synnintekijän elämää sanansa vastaisesti ikuisesti.
Jumala itse on kuolematon, mutta ihmisen elämä on rajattu ja rajattu ehdollisesti.
Tähän ei tarvita Ellenin oppia, vaan Raamatun oppi.
Niin kuin eräs ilmestyskirjan puolelta kirjan kirjoittanut antoi vastauksensa kysymykseeni R.käännöksen oikeellisuudesta ikuisen kadotuksen suhteen sanoi näin: Kyllä sen voi kääntää niinkin kun se on käännetty, mutta sen voi kääntää toisinkin ja jos se käännetään niinkuin Raamattu puhuu muualla teksteissä, niin silloin nuo paikat pitäisi kääntää toisin.
Me menemme kerran ikuisuuksien porttien sisälle ja kerran näemme tämän todellisuuden.
Uskon silloin aivan varmasti tuomion todellisuuden paljastettua paikkamme, missä kukin on, niin itkun ja hammasten kiristyksen kun ja jos löytää osansa väärältä puolen. Siellä ymmärretään se, mitä olemme saaneet aikaiseksi kieltäessämme Herramme, olkoon kysymyksessä kuka tahansa. Silloin ymmärretään käsien hedelmän mitta mitä ne ovat saaneet aikaiseksi ja hirvittävä tuomion odotus kaikkine tuskineen on varmasti käsittämätön.
Jumala tekee tehtävänsä, hirvittävän tehtävän, kun luomansa ihmisen joutuu jota Hän rakasti mittaamattomalla arvolla Kristuksessa, tuomitsemaan ikuiseen eroon ja toiseen kuolemaan.
Se on osa, joka kannattaa ottaa vakavasti.
Yksin uskon kautta Kristukseen on ikuinen elämä jota vaikkapa Johanneksen evankeliumin läpi kahlaten löytää Jeesuksen selvänä opetuksena.
Lukekaa, hyvin ehdollinen opetus, yksin hän, yksin hänen kauttaan jne.
Lopussa luodaan uusi taivas ja maa, kaikki entinen on mennyt, siitä ei jää rahtuakaan.
Jos nämä monet Raamatun opetukset sanasta sivuutetaan Lasarusopin vertauksen takia, joudutaan vetämään monen muun Raamatun paikan yli henkselit, myös Jeesuksen omille sanoille.
Jään tässä miettimään heitä, jotka helvetin pelosta rakastavat Jumalaa, hyvin ehdollista rakkautta. Sitä ehdollista varmaan löytyy monen kodista nyrkin ja hellan välistä, syvää rakkautta?!.
Veli. - höpöjä
olet sama pettäjä koko ajan. Kun ihminen kuolee, hän vaipuu kuoleman uneen eikä mene tietoisesti mihinkään. Oma oppisi on puhdasta kyykäärmeen myrkkyä.
Ilman vertausta kirjoitti:
hän ei puhunut heille mitään: Jeesus oli Mestari Vertausten kerronnassa. Todsellisuudella ja vertauksilla on aivan selvä ero! Tään eron on
Huomannut Eemeli! Riitta on taas jättänyt lääkkeensä ottamatta.Nyt häntä taas pahat henget neuvovat. Riitta muita ottaa lääkityksesi. ettet taas ala joutavia hortoilemaan!
Oikaisia.Mikähän Ellen-pannukakku siellä sinun päässäsi pyörii. Tuon älyttömyytesi mukaan nämäkin ovat sitten vain vertausta:
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus."
Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
Ja Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille, ja uhraa lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi heille."
Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon."
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi."
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa."
Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."
Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne?
Jne., jne. ja koko Raamattuhan on Jumalan sanelema, joten sekin on sinun teoriasi mukaan sekä yksityiskohdiltaan että kokonaisuutena vertausta.
Ps. minulla ei ole edelleenkään mitään lääkitystä, koska ei ole mitään tautejakaan! Ja harmiksesi on ilmoitettava, että kävin ahkerasti kesällä kuntosalilla treenaamassa, joten kuntonikin on entistä ehompi!miekka elämänpuulle. kirjoitti:
Tarviihan tuohonkin oppiin olla uskoviakin, mutta ei välttämättä ole totuutta.
Lasaruksen vertauksesta katselin TV.stä lähetyksen Israelista, jossa suomalainen tutkija kävi juuri tätä kohtaa läpi. Hän katsoi aikansa juutalaisille tästä Jeesuksen käyttäneen opetuksen vertausnäköalaa, he "parempiosaiset" pitivät itseänsä taivaspaikkalaisena ja kerjäläisiä tänne kaatopaikan hävitykseen kuuluvana jne..
Mutta palataan aikaan jossa nyt eletään ja rinnastetaan asioita.
Kaikenlainen kidutus ja väkivalta on jo ihmisen oikeudenmukaisuuden tuomitsema, se kaikki katsotaan sielunvihollisen valtakunnan aikaansaannokseksi ja pyritään väärintekijät saamaan oikeuden eteen tuomituksi mikä on aivan oikein.
Nyt Jumala halutaan "leimata" ikuisen kidutusopin syylliseksi käännöstemme mukaan ja kukaan ei pysähdy tämän hirvittävän opin äärelle vaan rakkaudesta kumarretaan syvään huutaen aamenta.
Koska löytyy niitä Luttereita jotka uskaltavat naulita teesit kirkkojen oviin ja korjata tämä hirvittävä oppi harhana.
Kadotus on ja se on ikuinen, tuli on työkalu, sekä hirvittävä on sen osa joka joutuu kohtaamaan toisen kuolemansa. Mutta kadotus, vaikka se on ikuinen, se ei ole olomuotona säälimätön, päättymätön paikka.
Ikuinen elämä on armolahja joka annetaan jokaiselle uskon kautta Jeesukseen Kristukseen.
Jumala luo uuden taivaan ja uuden maan, eikä Hän tarvitse kidutusoppia rakkautensa mittapuuksi.
Rakkaus oli Kristus, Hän joka osoitti omalla kuolemalla ja meidän ihmisten osoittaman kidutuksen, siis meidän käsiemme hedelmänä ja kohteena Hän rukoili piestynä ristiinnaulittuna, armoa vainoojilleen, koska he eivät tiedä mitä tekevät.
Hänkö astuisi vuorostaan ikuisen ruoskijan kiduttajan osaan?
Sinun rakkasi, joiden osa ei ole ikuinen elämä Jumalan valtakunnassa, sinun Jumala, taivaan Jumala, joka on pyyhkinyt jokaisen kyyneleenkin silmistäsi, jatkaisi synnintekijän elämää sanansa vastaisesti ikuisesti.
Jumala itse on kuolematon, mutta ihmisen elämä on rajattu ja rajattu ehdollisesti.
Tähän ei tarvita Ellenin oppia, vaan Raamatun oppi.
Niin kuin eräs ilmestyskirjan puolelta kirjan kirjoittanut antoi vastauksensa kysymykseeni R.käännöksen oikeellisuudesta ikuisen kadotuksen suhteen sanoi näin: Kyllä sen voi kääntää niinkin kun se on käännetty, mutta sen voi kääntää toisinkin ja jos se käännetään niinkuin Raamattu puhuu muualla teksteissä, niin silloin nuo paikat pitäisi kääntää toisin.
Me menemme kerran ikuisuuksien porttien sisälle ja kerran näemme tämän todellisuuden.
Uskon silloin aivan varmasti tuomion todellisuuden paljastettua paikkamme, missä kukin on, niin itkun ja hammasten kiristyksen kun ja jos löytää osansa väärältä puolen. Siellä ymmärretään se, mitä olemme saaneet aikaiseksi kieltäessämme Herramme, olkoon kysymyksessä kuka tahansa. Silloin ymmärretään käsien hedelmän mitta mitä ne ovat saaneet aikaiseksi ja hirvittävä tuomion odotus kaikkine tuskineen on varmasti käsittämätön.
Jumala tekee tehtävänsä, hirvittävän tehtävän, kun luomansa ihmisen joutuu jota Hän rakasti mittaamattomalla arvolla Kristuksessa, tuomitsemaan ikuiseen eroon ja toiseen kuolemaan.
Se on osa, joka kannattaa ottaa vakavasti.
Yksin uskon kautta Kristukseen on ikuinen elämä jota vaikkapa Johanneksen evankeliumin läpi kahlaten löytää Jeesuksen selvänä opetuksena.
Lukekaa, hyvin ehdollinen opetus, yksin hän, yksin hänen kauttaan jne.
Lopussa luodaan uusi taivas ja maa, kaikki entinen on mennyt, siitä ei jää rahtuakaan.
Jos nämä monet Raamatun opetukset sanasta sivuutetaan Lasarusopin vertauksen takia, joudutaan vetämään monen muun Raamatun paikan yli henkselit, myös Jeesuksen omille sanoille.
Jään tässä miettimään heitä, jotka helvetin pelosta rakastavat Jumalaa, hyvin ehdollista rakkautta. Sitä ehdollista varmaan löytyy monen kodista nyrkin ja hellan välistä, syvää rakkautta?!.
Veli.Sinulle sanoin jo vuosia sitten, että olet luopio, nuhtelin sinua ja käskin tehdä parannuksen. Sinä penseä Jumalan ulosoksentama.
höpöjä kirjoitti:
olet sama pettäjä koko ajan. Kun ihminen kuolee, hän vaipuu kuoleman uneen eikä mene tietoisesti mihinkään. Oma oppisi on puhdasta kyykäärmeen myrkkyä.
Vihaa vaan Raamattua ja vääntele sitä Ellenisi mieliksi, ehkä jonankin päivänä tulet herätykseen sinäkin ja heräät kuolonunestasi.
täällä kirjoitti:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000217&posting=22000000016317021
Ei tarvitse kerrata.Uskovia on tässä maassa vain kourallinen, joten kyllä sinulle niitä linkitettäviä löytyy, jos korvasyyhyysi materiaalia haalit.
- Tervehen
uskova_1 kirjoitti:
Mikähän Ellen-pannukakku siellä sinun päässäsi pyörii. Tuon älyttömyytesi mukaan nämäkin ovat sitten vain vertausta:
Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Salli nyt; sillä näin meidän sopii täyttää kaikki vanhurskaus."
Jeesus sanoi hänelle: "Taas on kirjoitettu: 'Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi.'"
Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman.'"
Siitä lähtien Jeesus rupesi saarnaamaan ja sanomaan: "Tehkää parannus, sillä taivasten valtakunta on tullut lähelle."
Ja Jeesus sanoi hänelle: "Katso, ettet puhu tästä kenellekään; vaan mene ja näytä itsesi papille, ja uhraa lahja, jonka Mooses on säätänyt, todistukseksi heille."
Tämän kuultuaan Jeesus ihmetteli ja sanoi niille, jotka häntä seurasivat: "Totisesti minä sanon teille: en ole kenelläkään Israelissa löytänyt näin suurta uskoa.
Ja Jeesus sanoi sadanpäämiehelle: "Mene. Niinkuin sinä uskot, niin sinulle tapahtukoon."
Niin Jeesus sanoi hänelle: "Ketuilla on luolat ja taivaan linnuilla pesät, mutta Ihmisen Pojalla ei ole, mihin hän päänsä kallistaisi."
Mutta Jeesus sanoi hänelle: "Seuraa sinä minua, ja anna kuolleitten haudata kuolleensa."
Kun Jeesus näki heidän uskonsa, sanoi hän halvatulle: "Poikani, ole turvallisella mielellä; sinun syntisi annetaan sinulle anteeksi."
Mutta Jeesus ymmärsi heidän ajatuksensa ja sanoi: "Miksi te ajattelette pahaa sydämessänne?
Jne., jne. ja koko Raamattuhan on Jumalan sanelema, joten sekin on sinun teoriasi mukaan sekä yksityiskohdiltaan että kokonaisuutena vertausta.
Ps. minulla ei ole edelleenkään mitään lääkitystä, koska ei ole mitään tautejakaan! Ja harmiksesi on ilmoitettava, että kävin ahkerasti kesällä kuntosalilla treenaamassa, joten kuntonikin on entistä ehompi!Paperit: Ja tunnut lisäksi olevasi viisaskin omien puhetesi mukaan. Eikö olisi paljon mukavampaa, jos joku toinen olisi huomannut sinun neroutesi. Jos todella olet nero, niin näytä kaikille lukioille aivan vuoren varmat todisteet Iänkaikkisesta helvetistä? Kukaan ei ole vielä tähän päivään asti pystynyt näyttämään yhtä ainoata todistetta koko Helvetistä. Tämä Helvetti on vain Harhaisten aivojen synnyttämä kuvitelma ihmisten peloittelemiseksi. Sairasmieliset ihmiset pitävät tätä sinun tarinaasi täytenä totena. Ellen kakku tuntuu olevan päässäsi paistumassa. Minun ei tarvitse lähteä kirjailioiden tarinoiden perään. Tämä Helvetti on keksitty, juurin sinun kaltasesi viisauden omaaville. Minä näen tämän todellisen helvetin ihan täällä maanpäällä. Toisille tämä meidän elämä on Helvetti ja toiset taas tuntevat elävänsä taivaassa. Parast aikaa on tätä maailmaa kohtaan tulossa paha katasrofi. Näin ollen sinun helvettisi on jo sinua hieman lähempänä, kuin osaat arvatakaan!
Aikain merkkien lukia! - Herätysliikkeen
uskova_1 kirjoitti:
Sinulle sanoin jo vuosia sitten, että olet luopio, nuhtelin sinua ja käskin tehdä parannuksen. Sinä penseä Jumalan ulosoksentama.
Puolelle: Siellä olisi sinun Harhoillesi paljon tilaa. Näet tuo heränneiden palsta nukkuu parast aikaa siellä synnin unissa. Tällä palstallahan sinä tuot vain epäsopua aikaan, Kuten kunnon Luopiot tekevät. koska tunnut olevan todellinen Herättäjä. Mene nyt herättämään herätys palsta eloon kuoleman tilasta. Jätä todelliset uskovat rauhaan!
Neuvon antaja! - Raamattua
uskova_1 kirjoitti:
Vihaa vaan Raamattua ja vääntele sitä Ellenisi mieliksi, ehkä jonankin päivänä tulet herätykseen sinäkin ja heräät kuolonunestasi.
mutta en missään tapauksessa usko ja hyväksy sinun tulkintojasi ja väitteitäsi. Ne eivät ole sopusoinnussa Raamatun kokonaisilmoituksen kanssa. Jäkätä mitä jäkätät.
- Veli.
uskova_1 kirjoitti:
Sinulle sanoin jo vuosia sitten, että olet luopio, nuhtelin sinua ja käskin tehdä parannuksen. Sinä penseä Jumalan ulosoksentama.
Sanon sinulle, että sinun tuomiosi on ihmisten sanoja, ei Jumalan.
Jumala tuntee tekemiseni ja ajatukseni.
Tarkoitin helvettioppisi, (( tarviihan tuohonkin oppiin uskoa viestissäni, koska sitä niin ”toitotetaan”)) ja joka on kyllä hyvin yleinen käsitys ja näkökanta siinä oma kannattajansa, mutta ikävä ja Jumalaa vastaan leimallinen. (onneksi ei ole kadottava asia, piinaoppi, näin uskoisin).
Mutta Jumala leimataan sen henkiseksi, mitä sielunvihollisen valtakunnan henki sisältää ja mitä sen saatanallisen hengen vaikutus saa täällä maailmassa aikaiseksi.
Sielunvihollisen valtakunta sisältää väkivallan ja sen siemenen kaikki eri muodot, ----ei Jumalan valtakunta ole sellainen, se on aivan jotain muuta.
---
todistuksena
Omistan elävän Jumalan Kristuksessa, joka on kutsunut vaeltamaan Hänen kanssaan.
Kutsu: Jos joku minua palvelee, seuratkoon hän minua. Siinä toteutetaan Kristusta omassa elämässä.
Mutta kun puhut sanasta luopio ja parannus, käyn hieman pidemmälle tähän aiheeseen.
Nämä asiat eivät saa olla teologian oppeja vaan elävää todellisuutta minussa ja jokaisessa meissä.
Mistä ihmisen on tehtävä parannus, on se, että oppii tuntemaan itsensä ja paikkansa Jumalan edessä.
Sillä paikalla joutuu laittamaan palikat oikeaan järjestykseen, että Jumalan armo saa kohdata, sekä täyttää ihmisen, ja Jumalan asettama kuva ihmisessä tulisi näin esiin.
Jumala osoittaa meidät syntiseksi sanan miekkansa välityksellä ja synti on Jumalan tahdon vastaisuus.
Minua ja meitä aina riisutaan itsestä, eli liha kuoletetaan, ettei omaa kiveä jää kiven päälle, koko elämän ajan.
Jumalan temppeli meissä rakentuu Jumalan kaavan mukaan, käsittäen peruskiven Kristuksen, Hänen tuntemisen Vapahtajanamme ja anteeksiantajanamme. Jumala Kristuksessa rakentaa rakennuksemme, huoneemme, eli itsemme, pukee meidät tahtomiseensa ja tekemiseensä.
ts. Gal 5:24 kertoo Ja ne, jotka ovat Kristuksen Jeesuksen omat, ovat ristiinnaulinneet lihansa himoineen ja haluineen.
Se on hengen työ, lain ja evankeliumin yhteistyö ihmisen elämän ajan.
Kuolemasta nousee uusi elämä, eli meistä lihalle kuolleina, lihalle joka Aadamin lankeemuksen tavoin on saastunut. Tämä saastuminen on maailman rakkautta, omaa rakkautta, itsensä rakastamista, että kunnioittaa omaa hedelmää ja katsantokantoja, oppeja jne. tutkimatta Jumalan rakkauden mittoja ja toteutumista omassa elämässä.
Tämä saastuminen erotti Aadamin, jonka Jumala loi kuvakseen ja kaltaisekseen, ja erottaa vielä tänä päivänäkin, se on luopumusta, luopioelämää, jos Kristuksen kaltaisuuteen ei ole meillä suuntapyrkimys, Hänen voimassa ja tahdossa, koska olemme jäseniä Kristuksen ruumiissa.
Kristuksessa meistä tulee pyhän vertainen, se sopii yhteen vertaisensa kanssa, eli se ei sodi sitä vastaan. Vertainen iloitsee vertaisestansa ja on suosiollinen. Kristus tuli ihmiseksi, toiseksi Adamiksi, vertaiseksemme, kuitenkin ilman syntiä ja osoitti meille tien, jota käydä.
Jumala loi meille ymmärryksen, tahdon ja oppiaksemme muistiakin jonkin verran.
Eli olemme Hänestä kuva, joka pitää näkyä meissä, siksi tämä ”meidän” lihan kuoleminen on ehdottoman tärkeä. Voi sanoa, ehdoton, koska Herra, Herran hokeminen ei ketään pelasta, vaan usko ja sen mukana tuoma kuuliaisuuden halu Isän edessä Kristuksessa, (synti vie aina kuolemaan).
( pieni kommentti välissä,. -siksi Johanneksen evankeliumi tuo Jeesuksen sanoina jatkuvasti esiin täällä ehdollisen elämän jotta lupaus ikuisuudessa saavutetaan uskon kautta Kristukseen).
Tämä kuuliaisuus tuo meihin sitä kuvaa, joka kiillottaa Jumalan työnä sielumme peilin kirkastamaan Kristus ja sitä kautta Jumalan kuvaa, ettei sitten (mm.) Jumalan kuva ole kiduttavan käsityksemme luoma jumalakuva, ihmisen kaltaisuus, sielunvihollisen mielisanomana.
Jumala loi taivaan ja maan, se oli täydellinen, puhdas, vailla rikettä. Siellä aikojen alussa paratiisissa oli elämänpuu, siinä yhteydessä oli ihmisen tarkoitus elää. Siellä oli Jumalallinen rakkaus, voima ja puhtaus.
Siinä yhteydessä oli ikuisen elämän elementit, joka menetettiin ja menetetään synnin tähden, mutta kerran se luodaan uudesti ja elämänpuu antaa hedelmänsä ajallaan Raamatun sanan mukaan.
Jumala oli paratiisissa luonut ihmisen rakkauden kohteeksi rakentamaan ja huolehtimaan kaikesta 1 Moos 1:26 .
Ja olemaan kuuliainen Hänelle ja vertainen olisi näin saanut pitää ikuisen elämän, joka oli ehdollinen.
Ikuinen elämä on armolahja, joka annetaan uskon kautta Kristukseen ja tämän tulevan uudenmaan kansalaisuus ikuisuus käsite lepää yksinomaan tässä Kristuksessa.
Uudessa maassa siinä paratiisissa, jossa on elämänpuu ja antaa hedelmänsä.
Kadotuksessa ei ole elämänpuuta.
Nämäkin asiat on hyvä huomata Raamatun sanasta.
Jumalan kuvaksi luotuina, en voi olla kommentoimatta tuomiotasi.. Meillä ei ole oikeutta astua ”Jumalaksi” tuomitsemaan toista, sinun ei ole oikeutta julistaa tuomiota toisen yli, koska olet itsekin luotu, sana tuomitsee itse, sana tekee synnin synniksi, ei ihminen. Saat anteeksi sanasi minun kohdalleni.
Ihmisen sanalla ei ole painoarvoa itsessään. Jumala puhuu jokaiselle suoraan sydämelle.
Hän itse osoittaa syntisyytemme ja jopa luopiotilamme ottamalla Pyhän Henkensä pois, jossa ihminen kiroaa sielunvihollisen tavoin epäuskolla Jumalan.
Mutta asioita taas voidaan tarkistella.
Mutta palaan tähän kuuliaisuuskäsitteeseen.
Miksi sitten tämä kuuliaisuus asia on tärkeä, on että emme me ole jumala, sinä tahi minä, vaan tarvitsemme Jumalan sydämeen. Hänen tahtonsa.
Vaikkakin käytän sanaa vertainen, olemme luotuja. Meidän yläpuolella on aina Jumala ja Jumalan tahto.
Jumalan tahto on myös kirjoitettu hänen käskyihinsä, ja sydämen lihatauluihin, että lihamme temppeli kivet, kivi kiven jälkeen riisuttaisiin pois koko elämämme ajan, se on kuolemista ja kilvoittelua. Se toteutuu vain ymmärtämällä paikkamme, ettemme ole jumala, meidän tahtomme ja kuvamme mukainen maailma.
Jumala on Jumala, ja hänellä on oma päämäärä, joka pitäisi olla meidän elämässä.
Tapahtukoon Sinun tahtosi myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Jumalan tahdossa Kristuksen avulla, Pyhässä Hengessä säilytämme puhtauden, sekä pyhyyden.
Sitä on kuuliaisuus, pyrkiä löytämään ja elämään siinä, kirkastaaksemme Häntä ajatellen, että yläpuolellamme on Jumala joka on Pyhä. Jumalan tahto on muuttumaton, meidän on muututtava.
(tulikohan riittävästi kerrattua ja sanottua)(?)
Meidän on muututtava…..
Sen…..
Parannuksen kautta uusiksi luomuksiksi, jossa sydän ympärileikataan maailmasta Jumalan tahdon mukaiseen elämään..
Jumalalla on kansa, ollut ja on, joka kunnioittaa Häntä sydämellään.
Ei ulkonaisesti, jota fariseukset tekivät, heillä oli tieto, mutta ei halua.
Jeesus sanoi, tehkää niin kuin he opettavat, mutta ei niin kuin he itse tekevät.
Ulkoinen kunnioitus, tekojen kautta on kauhistus, samoin sydän, joka ei taivu tieten Jumalan tahtoon, vaan kieltää kasvun Kristuksen kaltaisen vertaisuutensa Hänessä.
Tämä tässä nyt.
Veli. - sinä kirjoitit tuossa
viestisi lopussa Ilmk, 20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.
Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
Tuo kohta ilmaisee jo että KUOLEMAA JA TUONELAA EI OLE, koska nekin on heitetty poltettavaksi tuliseen järveen.Ajatteleppa tuota kohtaa vähän syvällisemmin, niin huomaat mitä se oikein tarkoittaa, ei ainakaan iankaikkisista elämää, ei edes kuolemalle, eikä tuonelalle. sinä kirjoitit tuossa kirjoitti:
viestisi lopussa Ilmk, 20:14 Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen.
Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.
Tuo kohta ilmaisee jo että KUOLEMAA JA TUONELAA EI OLE, koska nekin on heitetty poltettavaksi tuliseen järveen.Ajatteleppa tuota kohtaa vähän syvällisemmin, niin huomaat mitä se oikein tarkoittaa, ei ainakaan iankaikkisista elämää, ei edes kuolemalle, eikä tuonelalle.Helvetti on Raamatun mukaan toinen kuolema: "Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on TOINEN KUOLEMA, TULINEN JÄRVI." (Ilm 20:14) On siis toiveunta ja itsensä pettämistä uneksia Ellen Whiten demonioppien pitävän yhtä Raamatun kanssa.
Tuossa toisessa kuolemassa, jolla on muina niminä helvetti ja tulinen järvi on kaikkien syntisten olkootpa henkivaltoja tai ihmisiä kärsittävä: "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm 21:8) Ja palaa ja kärsii iankaikkisesti, vaikka Ellen Whiten seuraaja miten kovasti tahansa sitä muuksi väittäisi: "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." (Matt 25:46)
Tuossa mainittu tuonela taas on paikka, jossa ei-uskovia on säilytetty viimeiseen tuomioon saakka ja kuolema se henki, joka on kuolleet vienyt tuonelaan.- siinä sanottiin, että
uskova_1 kirjoitti:
Helvetti on Raamatun mukaan toinen kuolema: "Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on TOINEN KUOLEMA, TULINEN JÄRVI." (Ilm 20:14) On siis toiveunta ja itsensä pettämistä uneksia Ellen Whiten demonioppien pitävän yhtä Raamatun kanssa.
Tuossa toisessa kuolemassa, jolla on muina niminä helvetti ja tulinen järvi on kaikkien syntisten olkootpa henkivaltoja tai ihmisiä kärsittävä: "Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema." (Ilm 21:8) Ja palaa ja kärsii iankaikkisesti, vaikka Ellen Whiten seuraaja miten kovasti tahansa sitä muuksi väittäisi: "Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään." (Matt 25:46)
Tuossa mainittu tuonela taas on paikka, jossa ei-uskovia on säilytetty viimeiseen tuomioon saakka ja kuolema se henki, joka on kuolleet vienyt tuonelaan.tämä on toinen "KUOLEMA", eikä, että tämä on toinen "ELÄMÄ!"
Saarnaaja sanoo, miten kuolleiden on, lue sieltä! siinä sanottiin, että kirjoitti:
tämä on toinen "KUOLEMA", eikä, että tämä on toinen "ELÄMÄ!"
Saarnaaja sanoo, miten kuolleiden on, lue sieltä!Ensimmäinen kuolema ei ole olemattomiin haihtumista, vaan ruumis jää maatumaan ja atomeiksi ja sielu menee tuonelaan/sielu henki menee taivaaseen.
Samoin toinen kuolema ei ole olemattomiin haihtumista, vaan iankaikkista kärsimystä syntien takia.- JUMALA ON RAKKAUS!
uskova_1 kirjoitti:
Ensimmäinen kuolema ei ole olemattomiin haihtumista, vaan ruumis jää maatumaan ja atomeiksi ja sielu menee tuonelaan/sielu henki menee taivaaseen.
Samoin toinen kuolema ei ole olemattomiin haihtumista, vaan iankaikkista kärsimystä syntien takia.Rakastava Isä EI SALLI lastaan piinata loputtomasti, vaikka tämä olisikin vajavainen uskossa ja teoissa.
Jumala muuttaa KAIKEN HYVÄKSI ja oikeaksi, hän tekee lopuksi UUDEN TAIVAAN ja UUDEN MAAN, jossa vanhurskaus asustaa, eikä siellä MISSÄÄN ole enää itkua, eikä murhetta, eikä mitään pahaa oleva!
Sinä, joka kynsin hampain pidät kiini armottomasta piinaajasta, armahtavan ja rakastavan Isän paikalla, LOPETA TUO JUMALAN RAKKAUDETTOMUUDEN JULISTUS ja anna Jumalan rakkaudenkoskettaa sairasta sieluasi, että saisit todellisen armon kokea, niin et enää Jumalaa pilkkaisi ja syyttäisi raakuuden kauhistuttavaksi tekijäksi!
Kuka voisi oikeasti sydämestään rakastaa sellaista jolta puuttuu kokonaan rakkaus? JUMALA ON RAKKAUS! kirjoitti:
Rakastava Isä EI SALLI lastaan piinata loputtomasti, vaikka tämä olisikin vajavainen uskossa ja teoissa.
Jumala muuttaa KAIKEN HYVÄKSI ja oikeaksi, hän tekee lopuksi UUDEN TAIVAAN ja UUDEN MAAN, jossa vanhurskaus asustaa, eikä siellä MISSÄÄN ole enää itkua, eikä murhetta, eikä mitään pahaa oleva!
Sinä, joka kynsin hampain pidät kiini armottomasta piinaajasta, armahtavan ja rakastavan Isän paikalla, LOPETA TUO JUMALAN RAKKAUDETTOMUUDEN JULISTUS ja anna Jumalan rakkaudenkoskettaa sairasta sieluasi, että saisit todellisen armon kokea, niin et enää Jumalaa pilkkaisi ja syyttäisi raakuuden kauhistuttavaksi tekijäksi!
Kuka voisi oikeasti sydämestään rakastaa sellaista jolta puuttuu kokonaan rakkaus?Et tunne Jumalaa, vaan väännät kaikki Raamatun totuudet oman lihasi mieliksi. Jollet tule uskoon niin kyllä sinä todellakin menet iankaikkiseen helvetin kärsimykseen ja kärsit siellä omien syntiesi rangaistusta, vaikka koko loppuikäsi täällä maan päällä yrittäisit haalia vääriä profeettoja muuta sinulle sanomaan.
- Siellä**
Vaan nukutaan syvää unta.
- alex-kasi
Täällä on niin paljon asiatonta tekstiä että oli oikein mukava lukea kirjoituksesi - perusteltua ja valaisevaa.. kiitos siitä.
alex - kadotus on KADOTUS,
siis IANKAIKKINEN KADOTUS, (eli hävitys)
9. Heitä kohtaa silloin rangaistukseksi iankaikkinen kadotus Herran kasvoista ja hänen voimansa kirkkaudesta,.....- 1:9
Anteeksi kun jäi tuosta edellisestä epähuomiossa tämä raamatunpaikka mainitsematta.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h473143- 342855
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062751Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv392476Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511945Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151589- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061297- 1801231
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731070