Suomalaisten veronmaksajien varoja lapioidaan maataloudelle. Vesistöt senkun rehevöityvät edelleen. Kepulle ja maanviljelijöille on tärkeää vain mm ympäristötukirahojen saanti. Viis maamme ympäristön tilasta. Ympäristötukia maataloudelle pitää ratkaisevasti vähentää, koska maanviljelijät eivät näytä käyttävän niitä ympäristöä suojeleviin toimiin.
Maatalouden ympäristötukia
8
232
Vastaukset
- EU,ssa maatalous-vientituet...
Kaikista jäsenmaista,heidän vaalitavoitteensa mukaisesti,jonka hyväksyivät Amsterdamissa jo v.1999
- kun taas lounais-Suomen
ympäristökeskuksen osastopäällikkö Pirkko Valpasvuo-Jaatinen kertoo aivan päinvastaista tietoa kuin sinä, kuten voi tästä linkistä lukea.
http://www.lalli.fi/uutinen.asp?uutisnum=2384
Oletko tosiaan sitä mieltä että hän ei osaa tai tunne työtään?
Joskus ihan toivoisi että edes viitsittäisi hieman tutustua mitä on tehty ennen kuin lähdetään syytöksen tielle.- kun minulla on
hieman tietoakin asenteista ja tekemättömistä toimista.
Kukahan valvoo esimerkiksi paljonko lannoitteita/lantaa peltoon kaadetaan? Miten valvonta tehdään?
Miksi pelloilta voidaan vetää valtaoja suoraan järveen ilman saostusallasta? Omilla silmillä näkee parhaiten. Katselkaahan ympärillenne!
Hoidetaankohan maan muissakin osissa asioita yhtä hyvin kuin Lounais-Suomessa? - kovinkaan vankkaa
kun minulla on kirjoitti:
hieman tietoakin asenteista ja tekemättömistä toimista.
Kukahan valvoo esimerkiksi paljonko lannoitteita/lantaa peltoon kaadetaan? Miten valvonta tehdään?
Miksi pelloilta voidaan vetää valtaoja suoraan järveen ilman saostusallasta? Omilla silmillä näkee parhaiten. Katselkaahan ympärillenne!
Hoidetaankohan maan muissakin osissa asioita yhtä hyvin kuin Lounais-Suomessa?tietoa.
"Kukahan valvoo esimerkiksi paljonko lannoitteita/lantaa peltoon kaadetaan? Miten valvonta tehdään?"
Eu valvoo ja kuten tilastot hyvin osoittavat on lannoitteiden käyttömäärät laskeneet huomattavasti, vain tietämätön voi kuvitella että helkutin kallista lannoitetta on varaa kylvää miten sattuu. Tiedän jopa tapauksen jossa yhtä tilaa meinattiin sanktioida Eu tarkastajien toimesta kun oli laittanut heidän mielestään liian vähän lannoitetta peltoon.
"Miksi pelloilta voidaan vetää valtaoja suoraan järveen ilman saostusallasta?"
No sitä voi kysyä vaikka 70-luvun vesi-insinööriltä jolloin paljon kaivettiin valtaojia.
"hieman tietoakin asenteista ja tekemättömistä toimista."
niin, tehtyjä hommia kun ei nähdä eikä haluta uskoa - vaan nykypäivästä
kovinkaan vankkaa kirjoitti:
tietoa.
"Kukahan valvoo esimerkiksi paljonko lannoitteita/lantaa peltoon kaadetaan? Miten valvonta tehdään?"
Eu valvoo ja kuten tilastot hyvin osoittavat on lannoitteiden käyttömäärät laskeneet huomattavasti, vain tietämätön voi kuvitella että helkutin kallista lannoitetta on varaa kylvää miten sattuu. Tiedän jopa tapauksen jossa yhtä tilaa meinattiin sanktioida Eu tarkastajien toimesta kun oli laittanut heidän mielestään liian vähän lannoitetta peltoon.
"Miksi pelloilta voidaan vetää valtaoja suoraan järveen ilman saostusallasta?"
No sitä voi kysyä vaikka 70-luvun vesi-insinööriltä jolloin paljon kaivettiin valtaojia.
"hieman tietoakin asenteista ja tekemättömistä toimista."
niin, tehtyjä hommia kun ei nähdä eikä haluta uskoaniiden valtaojien osalta. Siis tästä päivästä.
- koska
vaan nykypäivästä kirjoitti:
niiden valtaojien osalta. Siis tästä päivästä.
silloin ne on useimmat kaivettu ei nyt ja nykyisetkin kaivuut tehdään vesipiirien ohjeiden mukaan. Haluaisinpa todella nähdä kuinka halukkaita nuo monet omakotitalon asukkaat ovat tontille valmiita rakentamaan kosteikkoja yms.
Vähän muisteluita menneisyydestä
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&n=Helsingin vesipiiri - laskevat uudet
koska kirjoitti:
silloin ne on useimmat kaivettu ei nyt ja nykyisetkin kaivuut tehdään vesipiirien ohjeiden mukaan. Haluaisinpa todella nähdä kuinka halukkaita nuo monet omakotitalon asukkaat ovat tontille valmiita rakentamaan kosteikkoja yms.
Vähän muisteluita menneisyydestä
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&n=Helsingin vesipiiriojat tarkastaa? Kuka tarkastaja edes niistä kaikista tietääkään? Älä pidä minua aivan toopena. Jos olen kerran nähnyt niitä äskettäin tehdyn, en voi olla väärässä.
- menneisyyden muistelut
koska kirjoitti:
silloin ne on useimmat kaivettu ei nyt ja nykyisetkin kaivuut tehdään vesipiirien ohjeiden mukaan. Haluaisinpa todella nähdä kuinka halukkaita nuo monet omakotitalon asukkaat ovat tontille valmiita rakentamaan kosteikkoja yms.
Vähän muisteluita menneisyydestä
http://yle.fi/elavaarkisto/?s=h&n=Helsingin vesipiiriauta. Vedet on saatava kohtuulliseen kuntoon, eikä siinä enää ole varaa kuhnailla. On kuhnailtu kymmeniä vuosia tekemällä kosmeettisia toimia ja millä valvonnalla! Jollei kiinnosta, niin tuet pois vaan. Ne tukirahat ovat myös minun.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874078Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242901No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341321
- 10899
- 131875
- 6874
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750