Hei,
Pitkäaikainen poikaystäväni sai muutama viikko sitten voimakkaan raivokohtauksen, ja on sen johdosta ollut nyt sairaalahoidossa siitä lähtien. Muutama päivä sitten hänen tilansa diagnosoitiin maanis-depressiiviseksi. Lääkkeeksi hänelle määrättiin Litiumia. Hän on nyt pääsemässä kotiin, ja tästä asiasta minulla juuri olisi kysyttävää.
Eli mitä teen, jatkanko elämääni hänen kanssa vaiko pitäisikö lopettaa suhde? Rakastan häntä kovasti, ja jo pelkkä ajatus suhteen lopettamisesta sattuu.
Eli onko jollakin teistä kokemusta maanis-depressiivisen ihmisen kanssa elämisestä?
Voiko yhteistä tulevaisuutta olla?
Kiitos jo etukäteen vastauksista :)
Pitkäaikainen poikaystäväni sai muutama viikko sitten voimakkaan raivokohtauksen, ja on sen johdosta ollut nyt sairaalahoidossa siitä lähtien. Muutama päivä sitten hänen tilansa diagnosoitiin maanis-depressiiviseksi. Lääkkeeksi hänelle määrättiin Litiumia. Hän on nyt pääsemässä kotiin, ja tästä asiasta minulla juuri olisi kysyttävää.
Eli mitä teen, jatkanko elämääni hänen kanssa vaiko pitäisikö lopettaa suhde? Rakastan häntä kovasti, ja jo pelkkä ajatus suhteen lopettamisesta sattuu.
Eli onko jollakin teistä kokemusta maanis-depressiivisen ihmisen kanssa elämisestä?
Voiko yhteistä tulevaisuutta olla?
Kiitos jo etukäteen vastauksista :)
Vastaukset 13
Vanhimmat
Se on ihan hoidettavissa oleva sairaus. Maanis-depressiivinen ihminen vaan joutuu syömään lääkkeitä koko elämänsä. Minulle sanoi eräs psykiatri kerran että herkillä ja tunteellisilla ihmisillä on usein taipumusta bipolaariseen (maanis-depressiivinen) luonteeseen, vaikka heillä ei kyseistä sairautta olisikaan.
Itselläni on juuri tällainen luonne ja pidän sitä rikkautena vaikka mielialojen ailahteleminen on välillä rasittavaa. Tunnen myös ihmisen jolla on kyseinen sairaus ja hän on yksi parhaimpia ystäviäni. Hänellä on lääkitys eikä sairautta juuri huomaa.
Älä jätä poikaystävääsi. Kun hänen sairautensa on nyt diagnosoitu ja hän saa hoitoa, tilanne menee vain parempaan päin. Alku voi olla hankalaa, mutta kunhan poikaystäväsi oppii elämään sen kanssa, se ei ole sellainen sairaus joka vaikuttaisi teidän elämäänne liikaa.
http://www.kolumbus.fi/jyrki.vartiainen/sairaudet.htm
Ylläolevasta linkistä voit etsiä tietoa maanis-depressiivisyydestä, jotta voisit paremmin olla poikaystäväsi tukena.
Tsemppiä teille molemmille!
Ymmärrän hyvin, että diagnoosi maanis-depressiivinen pelottaa. Se ei kuitenkaan ole niin paha miltä se saattaa kuulostaa.
Itselläni on monia läheisiä ihmisiä, joilla on todettu maanis-depressiivisyyttä, sitähän voi myös olla monen tasoista.
Jos rakastat poikaystävääsi, niin osoita se olemalla tukena ja seisomalla rinnalla. Usko pois, häntä varmaan pelottaa enemmän kuin sinua. Eikä moinen diagnoosi olekaan mikään syy pistää välejä poikki, sairaus se on siinä kuin sappikivetkin=)
Lääkitys on asia, jonka kanssa kannattaa olla tarkkana...eli välttämättä kaikki lääkkeet, joita siihen määrätään ei sovi, monissa saattaa olla liikaa sivuvaikutuksia. Siinä hommassa on kuitenkin hyvä olla kärsivällinen, joillakin lääkityksen titraaminen on vienyt kuukausia, joillakin taas se oikea löytyy heti.
Voimia ja jaksamista molemmille=)
Raivokohtaukset eivät kai kuulu maanis-depressiivisyyteen?
Kyllä kuuluvat, maanis-depressiivisen sairauden yksi oireista on aggressiivisuus, piikikkyys, ärhäkkyys. Matala ärsyyntymiskynnys.
Sairastuin monta vuotta sitten masennukseen, eikä lääkärit missään vaiheessa ole pitäneet minua maanisdepressiivisenä. Itse olen kuitenkin huomannat erilaiset jaksot jo kauan. Kun luin noita teidän juttujanne, useat piirteet sopivat nykyiseen masennukseeni. Voiko taudin kuva vuosiaen kuluessa muuntua? Miksi lääkärit eivät ole huomanneet. Depressiolääkkeet eivät nykyisin sovi minulle, vaan pahentavat ahdistuneisuutta.
Jotenkin lääkärit pitävät minua terveempänä kuin olen, eivät ota todesta.
Vastatkaa jos jollain on tämän alan tietämystä.
Minua hoidettiin pitkään diagnoosina masennus ja sain tautiin masennus- sekä ahdistuslääkkeitä, jotka tehosivatkin, mutta eivät missään tapauksessa kunnolla. Nukuin lääkityksestä huolimatta ajoittain huonosti ja saatoin olla hyvin kiukkuinen. Ärhäkkä niinkuin yksi toinen kirjoittaja sanoi.
Erään kerran syntyi maanisdepressiivisyys diagnoosi ja vaihdettiin lääkkeet. Olo muuttui viikossa: aloin nukkua paremmin ja tuli muutenkin levollinen olo. Vuosia, itseasiassa läpi elämäni jatkunut paha olo haihtui. Muutuin muutamassa viikossa passiiviseksi ja kaikkeen tyytyväiseksi. Mikään ei kohta tuntunut miltään. Tuli ihan zombinen tila. Vähensin sittemmin lääkitystä ja nyt olen löytänyt kohtalaisen tasapainon.
Nukun enimmäkseen hyvin, ja koen mukavia tunteita (hillitysti), mutta jos joku henkilö tai asia on hankala niin silloin kiukkuan ja melkein ratkeilen liitoksistani. Parempaan en ole lääkityksellä päässyt.
Joskus tuntuu lääkkeiden tuomasta hyvästä huolimatta, että elämä oli ennen elämää ja nyt vain laiha varjo siitä. En lääkkeiden vuoksi ole enää oma itseni. Olen varmaan muiden mielestä paremmassa kunnossa, mutta he eivät tiedä mitä jään paitsi. Kaipaan entistä itseäni. Elämän makua.
Tutkimusten mukaan monet "bipot" eläisivät mieluummin sairautensa kanssa myötä- ja vastamäkineen. Niin minäkin. Niin onnellinen kuin olenkin työkyvyn palauttaneesta lääkityksestä, kaipaan niitä fantastisia hypomanian ensimmäisiä jumalaisia päiviä. Tuntuu kuin pala omasta persoonasta olisi eliminoitu.
...olevani maanis depressiivinen. Olen ilmeisesti ollut jo pitkään ja monta kertaa olen meinannut mennä hakemaan apua. Joskus kun on ihan pohjalla tai nousemassa sieltä ylös, ajattelen että apu voisi olla tarpeen. Sitten kun meinaan mennä hakemaan apua, en menekään. En vaan jollakin tapaa halua sitä apua. En halua tulla passiiviseksi, en halua olla näyttämättä tunteitani, en halua olla mikään zombi. Haluan ilmeisesti mielummin sitten nukkua huonosti, kärsiä siitä etten pysty keskittymään koulussa, itkeskellä ja masennella masennus kausina ja mennä lujaa kiihkokausina.. Jossakin vaiheessa voin joutua hakemaan apua. Yksin minusta siihen ei kuitenkaan ole, koska en tunnu jollakin tasolla haluavani edes apua.
Olen sairastanut kys. oireyhtymää 15vuotta.
Pääasia mielestäni on ,että jos et voimakkaasti tunne sairauden tulevan teidän väliin,
teillä voi mennä ihan hyvin.
Mutta tämä sairaus on myös osa persoonallisuutta,
joten jos pyrit kiihkeasti parantamaan
poikakaverisi tulet karvaasti pettymään.Maanis-depressiivisyydellä ja alkoholismilla on yksi
yhteinen piirre, eli potilaan on ottettava
ITSE vastuu sairaudestaan. Mutta sen oppimiseen
voi mennä aikaa.
Ei mitään hätää, ystävä. Itse sairastuin samaan muutama vuosi sitten ja parisuhteessani ei ole tämän sairauden vuoksi tapahtunut mitään sen kummempaa.Tämä sairaus on sairaus muiden sairauksien joukossa, ei se kummempi. Olin myös sairaalahoidossa useamman viikon. Kun vauhti tulee eli maaninen tila päälle, raivokohtaukset kuuluvat myös oireisiin. Ihminen ei jaksa olla rasitustilassa pitkään kun maaninen tila on päällä. Yöunet yleensä menee ja touhukkuus lisääntyy joka tuntuu yleensä hyvältä mutta se ei pitemmän päälle ole elimistölle hyvä asia. Voit ihan kuvitella itse sen, miltä sinusta tuntuu kun et pysty enään nukkumaan ja maanisuus vaan lisääntyy, etkö silloin, itsekkin saa raivokohtauksia ja olo tulee kireäksi ja saatat ehkä räjähtää jopa kelle hyvänsä? Tämän sairauden kanssa on vaan elettävä, ei me itse kohtaloamme määrätä, se on varmaankin ihan Luojan käsissä. Minulla itsellä on hyvä lääkitys, menee kauan ennenkuin sen oikean löytää. Olo on joskus kovinkin aaltoilevaa, joskus jopa depressiivistä, joka on huomattavasti raskaampaa. Kun oppii säätelemään lääkitystä itselle sopivaksi, voi elää ihan sitä samaa ja normaalia elämää kuin ennen sairastumista. Siis, tästä ei kannata huolta kantaa ja murehtia huomista. Eläkää ja nauttikaa toisistanne samalla lailla kuin ennenkin, ei se sitä miksikään muuta. Saattaa kuitenkin alkusairaudessa olla pitkänkin aikaa, että olo alkaa normalisoitumaan mutta sekin on ihan normaalia. Itse voin tänä päivänä ihan hyvin ja olen oppinut sen, että huonojakin päiviä tulee. Niinkuin meillä kaikilla ihmisillä. Ei tämä sairaus ole mikään hävettävä sairaus vaan tosiaan ihan kuin mikä tahansa muukin sairaus. Raskasta se voi olla kylläkin alkuaikoina. Pitäkää lippu korkealla ja toivon Teille ihan vilpittömästi hyvää ja pitkää yhdessäoloa. Jos haluat tietää jotain, niin kirjoita tähän!
...on maanisdebressiivinen häiriö eli kaksisuuntainen mielialahäiriö. Oman kokemuksen, ja yliopiston luentojen mukaan raivokohtaukset eivät kuulu tähän sairauteen sinänsä.
Kaksisuuntainen mielialahäiriö on siitä vaarallinen, että hypomaanisen jakson jälkeen potilas tulee ryminällä alas, eli masentuu kohtuuttoman paljon. Lääkkeillä mieliala saadaan tasaiseksi.
Elämä tyttöystävän kanssa on mennyt hyvin tästä sairaudesta huolimatta, joskus tulee lieviä hypomanioita, jolloin nauretaan paljon, eikä nukuta ja tehdään monta asiaa yhtä aikaa ja todellakin ylitetään itsemme. HUOM! Liian vähäinen uni voi laukaista hypomanian!
Hypomanian jälkeinen ilta ehkä itketään muutama kyynel sitä, miten kurja maailma on, mutta kyllä sen asian kanssa voi elää. Lääkitys todella auttaa ja muistaakseni luin jostain että myös terapia on suotavaa. Maanisdebressiivinen häiriö on elinikäinen tauti, joka pitää vain hyväksyä.
Kyllä ne raivokohtaukset kuuluukin tähän sairauteeen, itsellä kun on univaikeuksia ja nukut tosi huonosti yön niin pinna tosiaan alkaa kiristymään, ei sille vaan voi mitään, tää on ihan normaalia. Tai sitten voi olla, että jos olet tosi paljon valvonut niin alkaa hirveet naurukohtaukset ja menet tosi hyvälle tuulelle. Semmosta se vaan on....
Kyllä ko taudin kanssa tulee toimeen. Lääkitys on tärkeä.