naispappeus

pekipoi

Ihmettelen minkä vuoksi naispappeuden vastustajia vainotaan.
Jos ajatellaan yksinkertaisesti että syntiä on oman tai toisen ihmisen kasvun estäminen tai vahingoittaminen.
Kirkko on tosi syntinen tuomitsemalla naispappien vastustajat.
muutamia vuosia sitten naisia ei hyväksyttä papeiksi nyt kelkka on käännetty ja sellaiset jotka eivät hyväksy naispappeja tuomitaan viralta pois. ihan älytöntä.
en ota tässä kantaa sinänsä naispappeuteen.

4

630

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Poison.

      ... että ev.lut.kirkko päätti tuossa parikymmentä vuotta sitten, että papin viran tulee olla auki yhtä lailla naisillekin. Tässä on siirtymäaikaa ollut ihan riittävästi, ne jotka eivät uutta linjaa hyväksy olisivat sinä aikana kyllä ehtineet perustaa oman seurakuntansa tai siirtyä muihin tehtäviin. Tuskin sinunkaan työpaikalla hyvällä katsotaan jos ilmoitat ettet työskentele mies/naispuolisten, nuorten/vanhojen, punahiuksisten/vaaleiden yms. kanssa.

      • Ruth

        Kirkko ei ole kuin mikä tahansa työpaikka. Ainakaan sen ei tulisi olla.

        Kirkolla on paljon suurempi tehtävä kuin antaa ajallinen toimeentulo virkamiehilleen. Kirkossa tulee opettaa kaikelle kansalle sitä, mitä on raamatussa. Jos se opettaa jotain muuta, se ei ole ainakaan kristillinen kirkko sitten enää.

        Moni lukee raamatusta, että naisen virkapaikaksi seurakunnan paimenen tehtävä ei kuulu. Niinhän siellä lukeekin.

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen, mieheksi ja naiseksi hän heidät loi, raamattu sanoo.

        Se tarkoittaa, että mies ja nainen ovat yhdessä Jumalan kuva. Mutta nainen luotiin miehen kylkiluusta. Se tarkoittaa vertauskuvana, että seurakunta (vaimo) luodaan Kristuksen kylkeen tehdystä kuolinhaavasta vuotaneesta verestä&vedestä. Se on kaste, joka herättää kuolleet maan tomusta (vrt. esim. Jes. 26:19). Ihminenhän on maasta tehty, ja itsessään ilman Henkeä hän myös on vain maan tomua.

        Seurakunnassa se seikka, että vain mies on pappina, on tarkoitus olla myös eräänlainen "kuva". Se on alunperin ollut varsin ymmärrettäväkin kuva, siihen aikaan, kun naisen asema oli toisenlainen kuin nykypäivän Suomessa esimerkiksi. Se raamatussa oleva Jumalan asettama kuva selittyy sillä, että Kristus ja seurakunta ovat vertauskuvallisesti mies ja vaimo. Seurakunta on alamainen Kristukselle sillä tavoin, että kuuntelee tätä, ja toisaalta Kristus huolehtii seurakunnasta siten, että elättää tämän. Vaimo elää miehen varassa (tällainen hengellinen vertauskuva ei tänä päivänä oikein meillä vain taida enää nykyaikana toimia ymmärrettävänä).

        Silti en ole varma, onko meillä lupa murtaa tuota Jumalan sanallaan alunperin asettamaa kuvaa.

        Kristus on kuitenkin Elämä Seurakunnalleen, se on varmasti totta yhä.

        Näin ollen, naispappeuden vastustuskin puhtaimmillaan voisi olla vain evankeliumin, ilosanoman kirkastamista. Jos muistettaisiin, että tässä ei Jumala katso henkilöön eikä sukupuoleen, jompaa kumpaa alentaen tai ylentäen, vaan hän tahtoo kertoa ihmisille jotain suurenmoista omasta huolenpidostaan Herrana, eli "miehenä" siitä, miten hän huolehtii "vaimostaan".

        Raamatussa, etenkin Vanhassa testamentissa, mies ja vaimo monessakin eri tilanteessa kuvaa Kristusta, Herraa, ja seurakuntaa, joka on morsian tai vaimo. Henki ja morsian, jotka sanovat "tule!" (Ilm.22:17, tarkoittaa seurakuntaa, joka kehottaa kansaa uskomaan Vapahtajaan.

        - - - - - - -

        Ef. 5:31   "Sentähden mies luopukoon isästänsä ja äidistänsä ja liittyköön vaimoonsa, ja ne kaksi tulevat yhdeksi lihaksi."
        Ef. 5:32   Tämä salaisuus on suuri; minä tarkoitan Kristusta ja seurakuntaa.

      • pekipoi
        Ruth kirjoitti:

        kiitos kummastakin vastauksesta.
        ajatus mikä minulla pani tuon kirjoituksen tekemään oli se että, nykyään monet papit ovat alkaneet ikäänkuin virkamiehiksi tai jopa konsulteiksi, ratsastaen papin koulutuksella.
        silloin kun minä tarvitsen pappia,minulle tulee huoli onko pappi pappi vai virkamies.
        Jotenkin tuntuu että olen turvallisemmalla pohjalla jos löydän sellaisen papin joka on uskossa ja jonka elämäntehtävänä on papintehtävien hoito eikä viranhoito.
        siitä olen sataprosenttisen varma että jumala ei näe miestä ja naista eri tasoilla vaan yhdessä rinnakkain samanarvoisina, ne eriarvoisuudet joita on keskusteluissa näkyvissä ovat tämän maailman tuotosta.
        Mutta sen ymmärrän jos Jumala on antanut meille erilaiset tehtävät, jos näin on niin olisin kyllä varovainen "sanan" hylkäämisessä, koska todellisuudessa meillä ei mitään muuta ole.
        olemmehan ilman henkeä vain maantomua.

    • macrodeath

      Naispappeja on hyvä olla olemassa, onpahan miespapeilla muuta nussittavaa, kuin pikku-pojat.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      261
      4283
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3487
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      154
      1817
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1707
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      298
      1443
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      950
    7. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      863
    8. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      852
    9. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      849
    Aihe