Isän ja Pojan keskinäinen

ekivaari

yhteys on juuri sellainen kuin Heprealaiskirjeen 1:3 sanoo:

Poika "on Isän kirkkauden säteily ja hänen olemuksensa kuva",

Se on siis samanlainen kuin auringon ja auringon säteilyn keskinäinen suhde.

Säteily on osa aurinkoa, mutta ei itse aurinko. Samalla tavalla Poika on osa Jumalaa, mutta ei itse Jumala!

Miksi tätä ei haluta täysin ymmärtää?!

5

221

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hirvas

      siksi, ettei Pyhä Henki ole avannut Jumala sanaa.
      Kaikki ne jotka tunnustavat kolminaisuusoppia, eivät tunne totuutta. He ovat luopuneet siitä puhtaasta evankeliumista, jota Jeesus opetti opetuslapsilleen.

      Joka on täällä puolustanut viimeiseen asti kolminaisuusopin oikeellisuutta, sillä on edessä maallinen arvovaltatappio, jos joutuu luopumaan päähän isketystä ihmisteoriasta.

      • Nadasja-emilia

        Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

        Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan.

        Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.


      • hirvas
        Nadasja-emilia kirjoitti:

        Jeesus Kristus on Jumalan Poika, joka sikisi Pyhästä Hengestä, syntyi ihmiseksi neitsyt Mariasta ja eli synnittömän elämän opettaen ja tehden tunnustekoja. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti maailman synnin, nousi kuolleista ja astui ylös taivaaseen Isän oikealle puolelle.

        Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen ja yhteyteensä, mutta syntiinlankeemuksessa ihminen joutui eroon Jumalasta. Uskomalla Jeesukseen ihminen saa lahjaksi vanhurskauden ja uudestisyntyy Jumalan lapseksi.

        Pyhä Henki herättää ihmisen hengellisesti, niin että hän voi ottaa vastaan Jumalan valmistaman pelastuksen, jolloin Pyhä Henki tulee häneen asumaan.

        Jeesus Kristus kastaa uskovan Pyhällä Hengellä, joka jakaa armolahjoja seurakunnaan rakentumiseksi niin kuin apostolien aikana. Uskova on tarkoitettu elämään Pyhän Hengen täyteydessä Hengen hedelmää kantaen.

        eikä siinä ole moittimista. Ymmärrät tärkeät asiat niinkuin pyhä sana opettaa. Kyse on vain totuudesta ja Jumalan sanan tarkoituksesta.

        Jokaiselle Raamattua ymmärtävälle on varmasti selvää, että Isä on yksi ja suurin. Hänen poikansa Jeesus tuli ihmiseksi, julisti Jumalan valtakunnasta ja pelastuksesta, ja Pyhä Henki on voima, joka vaikuttaa niissä ihmisissä, jotka uskovat Jeesukseen, ovat vastaanottaneet kasteen ja elävät kunnioittaen Jumalan tahtoa.

        Se, että joidenkin on ollut tarve ruveta aikoinaan selittämään järjellään Jumalan olemusta, on ihmisjärjellä päätelty teoria. Sitä teoriaa on alettu julistamaan ihmisille. Siksi jokainen syvällisesti Raamatun totuuden tunteva hylkää tuon opin. Se ei ole tarpeellinen lainkaan, eikä sillä ole mitään merkitystä ihmisen pelastumisen kannalta.
        Päinvastoin, miksi meidän pitäisi uskoa sellaiseen, joka on ihmisten päättelemää. Se ei ole totuus, ja siksi me emme tarvitse sellaista ruokaa, joka johtaa ihmisen eksytykseen.

        Joh. 6:27
        Älkää hankkiko sitä ruokaa, joka katoaa, vaan sitä ruokaa, joka pysyy hamaan iankaikkiseen elämään ja jonka Ihmisen Poika on teille antava; sillä häneen on Isä, Jumala itse, sinettinsä painanut."

        Ja se ruoka on pyhä Jumalan väärentämätön sana.


    • ekivaari

      apostolit ei opettanut yhtään mitään kolmeyhteydestä vaan kaikkiyhteydestä, esim. Joh. 17;21-23 sekä 15:5 jakeissa.

      Kolminaisuusopin keksijät halusivat torjua Raamatun opettaman "Jumala on tekevä Kristuksessa yhdeksi kaikki taivaissa ja maan päällä" -opin, koska se soti loputonta kidutusoppia vastaan!

      • Hänen opetuslapsensa

        Vuosia sitten aloin miettiä ja tutkia näitä.
        Alunperin se tapahtui eräiden tuntemieni ei-uskovaisten väitteiden vuoksi ja jatkui täällä olevien kirjoitustesi johdosta. Molemmista olen kiitollinen. Sinulla on valmiiksi pureskeltua, itse tutkittua sanomaa. Meillä muilla usko perustuu pitkälti isien perinnäisssääntöihin ja moniin nykyisin vääriksi mieltämiini käsityksiin. Olemme osittain väärän opetuksen orjia ja siten eräänlaisia uskonnon uhreja.
        Omalla kohdallani pitäisi ehkä puhua perfektissä.

        Kidutusoppi ei ole oikeastaan koskaan saanut minussa sijaa. En toivo kenellekään ikuista kidutusta. Uskon, että Jumala on yksi ja että lopulta Hänen tahtonsa toteutuu. Hänen tahtonsa on, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Evankeliumin julistaminen tarkoittaa ilosanoman julistamista.
        Ilosanoma on, että Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa. Hän, Jeesus Kristus, on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan koko maailman.

        Miksi ihmisten on vaikea uskoa ilosanomaa. Yksi syy voi olla, että ihmiset on uskoteltu väärään Jumala-käsitykseen. Jumala ei ole monelle uskovallekaan rakkaus. Miten Hän voisi olla sitä ei-uskoville, joille jatkuvasti heitellään helvettituomioita pitäen heitä paarialuokkaan kuuluvina ja ylennetään "oikea"uskoiset aateliston ylimpään kastiin. En usko, että "valittu suku, kuninkaallinen papisto, pyhä heimo, omaisuuskansa" tarkoittaa (vaikka totta onkin) oikeutta itsensä ylentämiseen.

        Vasta se, joka itsensä alentaa, ylennetään.
        Jokaisen kannattaisi nöyrtyä tutkimaan Sanaa ilman ennakkokäsityksiä ja pyytää tutkimiselleen Hengen ohjausta, avoimia korvia ja silmiä. Ettemme tuudittuisi vain meille syötettyjen ihmisoppien ja oman viisautemme varaan.
        Siunausta.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      262
      4320
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3524
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      157
      1841
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1726
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1452
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      133
      974
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      879
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      866
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      858
    Aihe