Rapiat 15 vuotta on elämä näyttänyt nurjaa puoltansa. Ihan oikeasti. Paljon olen miettinyt asioita, paljon on kysytty toivoa paremmasta huomisesta. Asiat joihin uskoin, ovat sortuneet, maailmani on mennyt rikki. Elämä ei armahda, apua annetaan normien mukaan, ehdollisena. Pitää täyttää normit ja direktiivit. Olen kuitenkin yksilö ja elämäni on taatusti ainutlaatuinen. Miksi sitä ei hyväksytä? Olen epäkansalainen, taakka yhteiskunnalle ja lähimmäisille. Se syö miestä. Vääryydet ovat tappaneet rakkauden sydämestäni. Ilman että jaksan enään oikeasti rakastaa ja välittää on elämäni vailla tarkoitusta. Tyhjä tynnyrikö on nyt alkanut kolisemaan? Kehä sulkeutuu. Tapanko itseni vai yhteiskunnan? Ryhdynkö kaveriksi Osamalle? Alan hankkimaan oikeutta itse? Saanko silloinkaan sitä vai vain lisää oikeutettua vääryttä, siis tuomion?
Puheet vapaudesta ovat perseistä, siis tiettyjen valhettelijoiden suusta. Kaikki on ehdollistettu, minulta vain ei ole kysytty mitään. Vain vaatimuksia. Pitää selvitä, ole mies. Selviämisen edellytykset on vain tipotiessään. Mieletön tilanne. Tämähän on mentaalista sotaa. On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: tapa tai tulet tapetuksi. Kumman valitsen? Käsissä ratkaisun paikka....
Puheet vapaudesta ovat perseistä, siis tiettyjen valhettelijoiden suusta. Kaikki on ehdollistettu, minulta vain ei ole kysytty mitään. Vain vaatimuksia. Pitää selvitä, ole mies. Selviämisen edellytykset on vain tipotiessään. Mieletön tilanne. Tämähän on mentaalista sotaa. On olemassa vain kaksi vaihtoehtoa: tapa tai tulet tapetuksi. Kumman valitsen? Käsissä ratkaisun paikka....
Vastaukset 23
Vanhimmat
Kurjassa tilanteessa olet. Onko sulla ketään kenelle voisit oikeasti puhua noista fiiliksistä? Olen itse huomannut että se auttaa, ei heti mutta hetken päästä.
Sinnittele kiinni elämänsyrjässä. Kyllä se kannattaa.
...mutta miksi sinnittelisin? Aurinko ei paista ja on kylmä. (vertauskuva)
mene maailmalle lomailemaan tai opiskelemaan tai autamaan! muita autaminen on hauska ja iloinen.
mutta kuka ottaa siinä tilanteessa huolehtiakseen sairaat perheenjäseneni (2) sekä nuorimman poikani, joka vm. on itse asiassa se tekijä, joka on estänyt itseäni tekemästä mitään peruuttamatonta. On hänelläkin isä....perkele sentään kun alkaa taas keittää tämä tilanne. Hyvää jatkoa sulle kuitenkin.
Kysypä vaikka jostain sosiaalitoimistosta tai mielenterveystoimistosta apuja, tarvitset selvästi lomaa velvollisuuksistasi. Eihän nyt perhana kukaan jaksa loputtomiin venyä kuten tilanteesi näyttää sinut vieneen, onhan sun saatava aikaa välillä itsellesikin ja päästävä lomalle vastuista.
Kai nyt tässä yhteiskunnassa on apuja sinunkin tilanteessa oleville ihmisille. Kannattaa rueta kyselemään apuja heti ensitöiksi huomenaamulla ennenkuin katkeat ja teet jotain tuhoisaa.
Take it easy man!
useastikin viimeisen 15 vuoden aikana. Kahdesti olisivat laittaneet eläkkeelle (puhkesi invalidisoiva paniikkihäiriö). Mutta eläkekertymä oli niin pieni, että ei sillä olisi elänyt mitenkään. Muutenkin sanoin että ei eläkeköityminen työstä ole ratkaisu tilanteeseeni ja kieltäydyin. Jatkoin sinnittelyä läpi laman ja otin selkävoiton paniikkihäiriöstä. Työllistin itseni mutta sitten kuvioon astui petolliset asiakkaat ja yhteistyökumppanit. Matto vedettiin taas alta. Masennuin ja vanhat kuonat nousi pintaan. Lopulta paloin totaalisesti loppuun. 8 kk sairaslomaa ja pillereitä.... Kävin lääkärillä sinä aikana pariin kertaan. Usko tai et, lääkäri kiinnitti kommentoivan huomionsa kummallakin kertaa päälläni olevaan t-paitaan (kuvaan sen rintamuksessa), mutta muuten istui joko hiljaa tai mumisi itsekseen (ei edes puhunut). Kolmannella käynnillä kävin ilmoittamassa että lopetan lääkityksen ja katson silmästä silmään sitä tosiasiaa, että miltä minusta oikeasti tuntuu sen jälkeen kun mömmöt eivät enään sumenna mieltäni. Nyt tiedän. Ei mömmöjä masennukseen, mutta jokin muu ratkaisu. En ole tyyppiä, joka suostuu lopullisesti mukautumaan systeemiin vaikka pillerien voimalla. Joko kokonaisvaltainen muutos parempaan eli elämä tai nykyisen jatkumo eli yhtäkuin kuolema joko nopeasti tai hitaammin ja joko yksin tai kimpassa. Vapauttani en myy.
Omakin elämäni on mennyt alusta asti perseelleen, kaikki mikä on voinut mennä pieleen on mennyt pieleen, mitään positiivista ei koskaan ole tapahtunut, pelkkiä tuhoisia negatiivisia asioita! En ole menestynyt millään elämän alueella, kaikessa on niin saatanan huono tuuri että kaikki aina katsovat asiakseen vain vaikeuttaa ja kampittaa kaikkea mitä olisin halunnut tehdä tai yrittää.
Kukaan eikä mikään auta, tässä maassa on vain velvollisuuksia jotka on täytettävä lain ja rangaistuksen uhalla, jos perää oikeuksiensa perään niin vain nauretaan päin naamaa!
Ei ole mitään työkaluja joilla voisin parantaa elämääni, kaikki yritelmäni torpedoidaan heti alkuunsa!
Yhteiskunnan ns. sivistys on naurettava väite, täällähän on viidakon lait voimassa: vahvin voittaa ja häviäjiltä viedään sekin vähä mitä ehkä on saavuttanut! Lyötyä lyödään, käytetään alhaisia keinoja omien päämäärien saavuttamiseksi jne.
Ihmiset on pinnallisia, itsekkäitä alkukantaisia oman eläimellisen nautinnonhimon toisten kustannuksella etsiviä, raakalaismaisia petoja jotka pettävät toisen jos siitä on pienintäkään etua itselle, ja silti hurskastellaan ja teeskennellään surullista jos joku ei kestä tätä mielettömyyttä vaan tappaa itsensä tai räjäyttää pommin ostoskeskuksessa!! PERKELE MITÄ KAKSINAAMAISUUTTA JA VASTENMIELISTÄ TEKOPYHYYTTÄ!!
Älä tapa itseäsi, kosta yhteiskunnalle!
Ota itseäsi niskasta kiinni. Se miten maailma sinuun reagoi on kiinni nimenomaan sinusta.
vähän mutta paskaa. Sorry mutta homma yhteiskunnassamme (= elämiset tietty puitekehys)
ei toimi noin. Niin paljon kuin olen "ymmärtänyt" yhteiskuntaa ja muita ihmisiä niin yhtä paljon on narusta vedetty "löysät" pois. Mentaalisessa mielessä voimassa on viidakon lait. Olen lukenut Isoa Kirjaakin, siellä mainitaan maailman (lopun?) ajasta että "...kun vääryys saa vallan, rakkaus monessa kylmenee". Em. vaikutti minussa myönteisyyttä kristinuskoa kohtaan. Olen elänyt sen todeksi.
"Se miten maailma sinuun reagoi on kiinni nimenomaan sinusta. "
"On aivan oma valintasi jos loputtomat vaikeudet pääsevät vaikuttamaan elämänasenteeseesi."
"kaikki on kiinni itsestäsi"... vaikka ei olekaan kaikkivaltias...
Luettelehan vitun pintaliitäjä lisää noita läpeensä amerikkalaisen rahanahneen myyntimiehen, joka myy vaikka äitinsä kunhan hinnasta sovitaan, ihan itse keksimiä mainossloganeita...
ei vääryyksiä voi oikeuttaa sillä että itse on kokenut vääryyksiä. Ainakaan se ei minusta tunnu loogiselta, tosin eihän kaikkien ole pakko ajatella loogisesti.
Eli kyllä se on aivan kuten nimimerkki "Höbse" sanoi, itse vastaat omien tekojesi seurauksista itsellesi ja maailmalle. Amerikkalainen markkinamies voi sanoa mitä tahansa, myös jotain viisasta, logiikkasi mukaan kaikki ns. "viisaudet" voitaisiin pilata niin että laitettaisiin ne markkinamiesten suuhun.
Tosin ne joilla on mielenterveysongelmia tarvitsevat ammattiapua, tosin en tiedä mitä sellaiselle voi sanoa, jos on päässä palikat sekaisin, niin sellaisessa päässä voi mikä tahansa ärsyke aiheuttaa minkä tahansa reaktion.
mielekkään loppuelämäni oikeutuksesta siltä osin kuin minulla yksilönä on velvollisuuksia ja vapauksia yhteiskunnan suhteen ja voin vakuuttaa että tässä mielessä olen tullut tien päähän: kysymys on elämästä ja kuolemasta. Jos olisi päätösvaltainen elin tms. (olematta oikeussali),
joka tapauskohtaisesti huomioisi yksilölliset seikat ongelmatilanteissa ja myöskin rittävän kokonaisvaltaisesti, myöskin oikeudella tehdä juridisia osapuolia sitovia päätöksiä, uskoisin että voisin olla vieläkin autettavissa. Kuitenkin niin kauan kuin asiat jäsennellään omiin erillisiin kategorioihinsa eri toimielimien toimesta välittämättä kokonaisuudesta olen oikeastaan kaiken tilanteeni ratkaisevan avun ulkopuolella. Ollut siitä lähtien kun asiat alkoivat mättää alkaen yrityksen konkurssista jne. Paskaa on tullut niskaan läjäpäin ja moni joka tietää tilanteeni on ihmetellyt kuinka samalle miehelle ja perheelle voi "siunaantua" niin paljon vastoinkäymisiä. Samassa määrin ovat ihmetelleet että kuinka vielä yleensäottaen olen "leikissä mukana". Se mitä minulle on sattunut on vain sattunut itsestäni riippumatta. Turha siihen kenenkään on siinä mielessä tulla vihjailemaan yhtään mitään. Monen on vaikea myöntää sitä että elämää ei koskaan voi saada täysin omaan hallintaan ajatellen "onnettaren" tai kohtalon vaikutusta asioihin.
Vai amerikkalainen? Jos vaihtoehto on tuo perisuomalainen kaikki menee seinään tein minä itse sitten ihan mitä vaan niin ok ollaan sitten pintaliitäjiä. Jee jee.
Oikeesti ihmiset ette te voi muita syyttää siitä jos itellä menee huonosti, mutta helvetti tehän taidatte nauttia tuosta surkuttelustanne, että ottakaa siitä sitten ilo irti.
koskaan ole täysin hallinnassa. Kulttuuri ja yhteisö vaikuttavat siihen millaiseksi kasvat, tämä vaikuttaa tuleviin päätöksiisi jne.
Kuitenkin meillä on aina pieni, oli se sitten vaikka kuinka pieni mahdollisuus tehdä jotain omasta mielestä jotain Hyvää, niin ainakin minusta silloin ei voi koskaan vedota siihen että on ollut huono lapsuus tai jotain muuta ikävää on tapahtunut elämän varrella, kun aikoo tehdä jotain Pahaa.
Elämä on tässä ja nyt, asioihin voit vaikuttaa itse, aina on jokin mahdollisuus vaikuttaa asioihin. Tai no ainakin minä näen asian nyt näin, onhan sitä tosin itselläkin ollut jotain sellaisia aikoja jolloin asiat ei ole olleet näin kun ne nyt ovat. Kuitenkin elämä on kokonaisuus, jos ei vie sitä sen oikeaan loppuun niin ei näe kaikkia käänteitä, sillä onhan niitä yllättäviä käänteitä tullut aikaisemminkin.
Ongelmallistahan on että kukaan ei voi kertoa mitä täällä oikeastaan pitäisi tehdä, voimme ihan vapaasti tehdä mitä huvittaa. Tätä kannattaa pohtia, ei siinä mielessä että nyt minä sitten tapan itseni, vaan mieti mikä määrä vaihtoehtoja on olemassa, ei elämä ole vain fysiologisten halujen tyydyttämistä, vaan voimme ihan oikeasti vaikuttaa asioihin jossain rakentavassa mielessä. Minä olen joskus ihan kokeilu mielessä ollut positiivinen ja kohtelias sellaisia kohtaan, jotka ovat olleet negatiivisia ja aggressiivisia minua kohtaan, vastareaktio on ollut hämmennys ja asenne muutos. On monia tapoja vaikuttaa asioihin, luovuttaminen olisi sama kuin jättäisi lauseen kesken, ympyrän täytyy sulkeutua, jotta se olisi "täydellinen". Voisiko olla niin että sinun tilanteesi voitaisiin ratkaista jollain toisella keinolla, jos näkisit tilanteesi jostain toisesta näkökulmasta?
Jos etsii tarkoitusta, niin ei sitä ainakaan maailmasta voi välttämättä löytää, se löytyy sinun ja maailman välisestä suhteesta. Jos asiat näyttävät pahalta nyt, niin ei se tarkoita sitä että asiat olisi huomenna niin. Meidän kulttuurissa on jonkinlaisia arvoja, mutta ne eivät muutu, jos me itse emme taistele niitä vastaan.
Mitäpä minä tässä kirjoittelen, en tiedä todellista tilannetta, niin paha mennä antamaan mitään oikeita ohjeita miten niistä voisi selvitä.
on älä tapa. Älä tapa itseäsi äläkä
tapa toista.
Sitten klishee, mutta totta:
elämä on välillä hankalaa.
Sitten valoa:
hankalassa paikassa meillä on mahdollisuus
kasvaa.
Nietzsche sanoi monenlaista - mm. että
se mikä ei tapa, vahvistaa. Ehkäpä siinä
on jonkinlainen totuus. Ainakin itse olen
näin kokenut.
Voimaa ja jaksamista Sinulle!
-jr
www.sunpoint.net/~aajajii
kuitenkin kuvailemaan tuntemuksiasi ja erittelemään elämäntilannettasi aika hyvin. Se ei kaikilta onnistu. Usein hyvin pitkiä kriisejä eläneet ihmiset ovat kuin umpitunnelissa, jonne mitään päivänvaloa ei näy. Kun uni ei enää tule eikä virkistä, elämä menettää yhden normaalitunnoille välttämättömän vedenjakajan, ja tuska ja ahdistus käyvät ympärivuorokautisiksi. Olen kuullut tällaisen ihmisen kertovan miten ihmeellinen tunne oli, kun psyykkinen kipu eräänä päivänä ensimmäisen kerran helpotti. Muutaman sekunnin ajan hänellä oli yhteys ulkomaailmaan, elämään joka hänellä oli ollut ympärillään koko ajan mutta johon hän oli menettänyt kosketuksensa. Näiden pienten hetkien avulla hän sitten sai voimia niin että itsemurha-ajatukset vaivasivat enää ajoittain, ja hän saattoi suhteuttaa pahan olonsa tietoon siitä ettei "musta mieli" merkinnyt koko elämää.
Sinulla ei ole ongelmia analysoidessasi itseäsi. Harva tuntee itsensä noin hyvin, harva pystyy jäsentämään maailmaa kuten sinä. Tuomaroit sekä itseäsi että maailmaa, ja näissä tuomioissasi olet aika ehdoton. Itsesi suhteen olet väärässä, sinä et ansaitse kuolemaa. Maailman suhteen olet oikeassa, se on paha paikka. Jos otat hengen itseltäsi, yksikään maailmaa koskeva todellinen ongelma ei sillä ratkea. Ne jäävät tänne meidän muiden kiusaksi ja rasitukseksi. Tässä mielessä itsemurha ei ole ratkaisu, vaan pako. (En tuomitse sitä moraalisesti, haluan huomauttaa.) Maailma olisi parempi paikka jos kaltaisesi ihmiset jaksaisivat elää siinä. Jos väsymyksesi voittaa, maailmasta katoaa taas jotain hyvää.
En tiedä mitä sinulle pitäisi sanoa. Et tarvitse opastusta etkä luultavasti hyväksy lohdutusta - mitä mahdollisuuksia siis meille muille annat? Asetat itsesi oman elämäntilanteesi kehyksiin, ja tämä tilanne on hyvin reaalinen - mutta onko se ehkä liiankin materiaalinen? Hienointa sinussa minun mielestäni on se tapa jolla ajattelet ja ilmaiset kokemuksiasi. Nämä kokemukset eivät ole tavallisia, eivätkä varmasti satu jokaisen kohdalle. Mutta kertomalla niistä olet onnistunut koskettamaan mm. minua. En tiedä, mikä ihmiselämässä sitten on tärkeää, mutta kaiken materiaalisen merkitys ei minusta ole mitään sen rinnalla, mitä voimme välittää toinen toisillemme ihmisinä.
Toivon että jaksat väsymyksesi yli.
...sinulle ja kaikille muillekin tähänastisista kannanotoista. Osaltaan ne ovat minulla tavallaan tuttuja vanhastaan (arvossa pidän niitä siltikin), mutta jotakin uuttakin, myönteistä. Olen selvästikin asemasodan vanki, mutta minne karkaisin ettei tarvitsisi kuolla? Missä on kevät ja kukkasia, niitä kaipaan?(vertauskuva uudesta alusta). Missä on anteeksianto ja tilaa rakkaudelle? Kuka ristiinnaulitsisi vihan ja katkeruuden, etteivät ne enään tappaisi, ketään, missään. Huomaan, että monelle paistaa aurinko ja sellaiset ihmiset ovat myönteisiä. Kuka katkoo kahleeni, syyllistämättä, johdattaisi valoon ja lämpöön? Haluaisin nauraa nauravaisten kanssa, siis elää. Nyt yritän nukkua, kuten useimmat.
että tämä fiksujen simpanssien lauma on vain tomua ja tuhkaa. Joten lentele rauhassa(syvällinen vertauskuva) tuulen mukana koska kuolet pian kuitenkin. Matkusta johonkin paikkaan missä ihmiset ovat vähemmän mekaanisia ja normeihin uponneita kuin Suomessa (täällä ei saa edes hymyillä tai viheltää kadulla). Tai mene metsään paijaamaan puita. Älä viitsi masentua yhteiskunnasta koska sillä ei ole mitään tekemistä minkään kanssa. Ja muita varten elämisestä seuraa vain mielipahaa, tee niin kuin itse tahdot, älä mitä toiset odottavat sinun tekevän.
(Täällä voi avautua/ruikuttaa itsensä uuvuksiin: http://www.tukiasema.net)
Tuosta nyt ei voi syyttää ketään muuta kuin itteä. kun elämä alkaa mennä raiteiltaan, ei se ole kenenkään muun syy kuin itsensä. turha hakea sympatioita, vaan tee sille asialle jotain. Päätä päiväsi tai ota itseäsi niskasta kiinni.
jos luulet että haen sympatiaa oikeastaan keneltäkään. Mm. kaltaisesi syyllistäjät ovat tehneet minut jo vuosia sitten liian kyyniseksi kerjäämään sympatiaa. Sitä paitsi pelkkä sympatia ilman teetä ei juurikaan lämmitä... ymmärrätkö vertauskuvan. (................) Tuossa olin hetken ajatuksissani ja havahduin tajuamaan miettiväni sitä, että miksi vaivauduin vastaamaan sinulle edes tämän vertaa. Saattoi olla tärkeä tuokio tuo äskeinen. Asiat pelkistyvät: todellakin, miksi välittää kenestäkään muusta kuin omasta itsestäni, jos kerran elämäni onnellisuus on vain itsestäni kiinni. Minun siis pitää olla itsekäs. Ei siis muuta moraalista ohjenuoraa kuin vain olla itsekäs: jos tapan itseni olen itsekäs tai jos käännän kaikelle selkäni ja siten saan tilaa hengittää, olen itsekäs. Ehkä syvällä sisimmässäni on kuitenkin jäljellä jotakin hyvää, koska omatuntoni sanoo että em. ratkaisut ovat molemmat vääriä. Mutta se mitä uumoilen moraalisesti oikeamielisemmäksi, siihen minulla ei ole enää voimia. Voimani hyvään kuluvat velvollisuuksien täyttämisessä (tarkoitan sisällistä tuntemustani), ja sillä on mentaalisessa mielessä aivan ratkaiseva ero siihen, että "velvollisuuksien täyttäminen" olisikin (kokemuksellisesti) ihanteideni eli elämäni ideaalisen tarkoituksen toteuttamista.
Lieneekin niin, kun nyt tässä ajatuksiani vieläkin pinnistelen, että minulla on henkilökohtainen moraalinen ongelma, jonka vankina olen. Huomaan että olen jo vuosia etsinyt tähän moraaliseen yhtälöön ratkaisua, jossa kenenkään ei tarvitsisi kärsiä missään mielessä. "Matikkapääni" on vain huono...sekö mättää?
Siis nyt minä sen tajusin. Sinä olet fiksu nuori ihminen MUTTA sinä kärsit ihan tavallisesta teiniangstista. Siihen ei taida olla muuta lääkettä kun isommaksi kasvaminen silloin toivottavasti tajuaa pienten asioiden suuruuden ja suurten asioiden pienuuden.
et ole koskaan onnistunut kasvamaan aikuiseksi.
Elämä täällä maanpäällisessä helvetissä on toisinaan raskasta, jopa niin että tekee mieli paeta pois tätä kaikkea pahuutta. Aina kuitenkin löytyy toivoa huomisesta, päivästä jolloin elämä hymyilisi oikeasti. Tsemppiä AURINKOISELLE huomiselle!