Sairaanhoitajaksi, vaikka

varastanut 20 000 euroa.

Kyllä nyt tämä Ylöjärven myrkytysjutun vastuu siirtyy, paitsi tietysti tekijälle, niin myös taholle, eli oikeudelle joka on "kohtuullistanut" tämän nuoren naisen 20 000 euron ryöstön.

Oliko tässä kyse siitä, että tämä tyttö oli jonkun "päättäjän" ym. tytär ja siten lehmänkaupoin tämä törkeä 20 000 euron eli 120 000 markan ryöstö jotenkin painettiin villaisella?

En tiedä sairaanhoitajakoulun pääsykokeista, mutta kyllähän terve järki sanoo, että mikäli on rikosrekisteri, niin ei ole tervetullut hoitamaan ihmisiä.

Ja, korjatkaa mikäli olen väärässä, mutta pikaisesti lukiessa, tämä nuori nainen siis vältti rikosrekisterin, vaikka oli varastanut 20 ooo euron edestä omaisuutta!

Mielestäni tämä asia täytyy tonkia kunnolla, ja asettaa mahdollisesti sekä syyttäjä, että tuomari edesvastuuseen.

Sillä tämän naisen tuomio on vastoin suomen lakia!

Tässä taitaa olla ollut kyseessa lehmänkaupat, ja nyt sattui vaan niin, että tekijät jäivät kiinni housut kintuissa.

Minun mielestäni sekä tuomari, että syyttäjä ovat syyllisiä näihin murhiin, koska mikäli he olisivat toimineet suomen lain mukaan, niin tämä nainen olisi saanut rikosrekisterin, eikä olisi koskaan päässyt sairaanhoitajakouluun.

Eli sekä syyttäjä, että tuomari ovat myös eroitettava virastaan/ammatistaan loppuelämäkseen, mielestäni.
Näin, mikäli oikeuden halutaan toteutuvan.

Tämä juttu selittää sen, että kyllä suomessakin on korruptioita, mutta se on vain niin pienimuotoista, koska pieni on maa ja pienet on kunnat, mutta joskus ja nyt, katastrofaaliset seuraukset.

Ja, ne jotka tätä nuorta naista puolustavat, niin voin sanoa, että hänen syyllisyyttään tukee se asia, että tämä nainen on syyllistynyt aikaisemminkin erittäin mittavaan omaisuusrikokseen, eli 20 000 euron varkauteen, hän on käynyt armeijan, mikä viittaa tietyntyyppiseen kontrollinhaluun ja aggressiviisuuteen, hän on ollut kilpaurhelija, sekä kimpaantunut mikäli asiat eivät ole menneet hänen toivomallaan tavalla.

Nämä kaikki viittaavat, narsistiseen persoonallisuushäiriöön, itsensä yliarviointiin/todellisuudentajun puuttumiseen, sekä empatian puuttumiseen.

Eli summa summarum. Vahvasti näyttää että tämä nainen on sairautensa uhri ja siis syyllinen murhiin.

Toteutukoon oikeus.

6

472

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sorayas

      Jos nainen on fiksu hän ei tunnusta, sillä elinkautinen saattaa odottaa. Hän voi vedota vahinkoon, erehdykseen, kokemattomuuteen, huolimattomuuteen, taikka viime kädessä mielenhäiriöön. Motiivia naiselle on vaikea etsiä, sillä sitä ei ole, sillä hän ei hyötynyt mitään asiassa. Näyttöä tahallisuudesta on vaikea saada, jos nainen ei tunnusta.

    • normituomio

      Kauppiaan arvion mukaan nainen olisi vienyt tavaraa ainakin 400 työpäivänä suunnilleen 100 euron edestä kunakin. Tällä logiikalla vahingon osuus nousee yli 43 000 euroon.

      Tod. näköisesti jonkun nokialaisen isokengän tytär/tuttu. Ei tämmöstä muuten voi tapahtua vai onks tää ihan normaalia Suomessa???

      Suora lainaus Hassisen koneelta:
      "Hänet tuomitaan ja viedään vankilaan
      Alla vartijan silmien kiimaisten
      Hän rasvaa peraukkoaan, todetaan:
      Oikeus on voittanut taas."

    • ...

      Se on jo useasti todettu Kälviän yliajosta ihan Eveliina Lappalaiseen murhaan asti ettei tässä maassa ole kuin syylisellä oikeuksia.

      Uhrit, heidän omaiset ja syyllisen muodostama vaara yleiselle turvallisuudelle on toisarvoinen asia.

      • aloittaja

        Niin tämä nainenhan on jo osoittanut olevansa "fiksu", eli hän on kieltänyt kaiken.

        Mutta tuohan on jo paatuneelta rikolliselta, mitä tämä nainen on, (vertaa nuorta ikää ja edellistä keikkaa ja sen arvoa.)

        Niin, eli tämä nainen ei siis tunne syyllisyyden tunnetta, joten luonnollisesti hän kieltää kaiken.

        Tämä juttu jääkin melkein sata prosenttisella varmuudella tutkinnan päätettäväksi, että onko tämä sairaanhoitaja syyllinen murhiin, vai ei.

        Suomi on siinä mielessä hieno ja edistyksellinen maa, että täällä ei tule juuri oikeusmurhia, eli mikäli jää esim. 1% mahdollisuus, että syytetty ei ole syyllinen, niin syytetty vapautetaan.

        Ymmärrän, että tämä saattaa tuntua pahalta toisista, mutta, käsi sydämellä, onko kenelläkään vastuuntuntoisella ihmisellä varaa, tuomita ja laittaa kärsimään ihmistä, jos on 1% mahdollisuus, että tämä syytetty ihminen onkin syytön.

        USA:ssa on sellainen tuomintamenetelmä, mikä perustuu enemmän tunteeseen, kuin järkeen, ja jokainjen järkevä ihminen tajuaa, että se johtaa oikeusmurhiin.

        Koska ihmisen psykologia, varsinkin alkeellisen ihmisen psykologia toimiin niin, että loppujen lopuksi, ei ole relevanttia, onko syytetty sata varma syyllinen, vaan se on tärkeää, että kollektiivi näkee, että "oikeus on tapahtunut" ja yksi entiteetti, eli ihminen joutuu kärsimään.

        Minun toiveeni on, että tutkinnat johtavat aukottomaan tulokseen, joko syyllisyyden tai syyttömyyden puolesta.

        Ja, pitää muistaa se tosiasia, että tämä nainen on vasta epäiltynä kyseisistä rikoksista, korostan sanaa, epäilynä.

        Siis siksi on vielä oikeutettua, että hänen ei kasvojaan tarvi paljastaa, eikä iltapäivälehdet niitä voi paljastaa.

        Sillä, tällä hetkellä nainen on vielä täysin syytön, yhtä syytön kuin tämän kirjoittaja, ja te lukijat.

        Ja, mikäli tätä naista vastaan ei löydetä todisteita syytteitä vastaan, niin tämä nainen saa valtiolta vahingonkorvauksia riistetystä vapaudesta.

        Ja, hän saa jatkaa ammatinharjoittamistaan.

        En ole kenenkään puolella, mutta halusin vain muistuttaa, miten asiat Suomessa menevät.


    • ryöpytettävänä

      julkisuudessa ja ura olisi sillä selvä.

      Suomessa asiat menevät salaamis- ja pimityskäytännön mukaan ja kovimmat syylliset tehdään uhreista ja heidän omaisistaan.

      • iltapäivälehtien

        toimittajat kaiva esiin näiden käräjäoikeuden tuomareiden ja päänsilittäjien nimiä? Kaikkia turhanpäiväisiä julkkisten paskajuttuja kyllä tongitaan, mutta kun olisi kerrankin tutkivan journalismin paikka, ei asia tunnu kiinnostavan ketään.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa

      Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol
      NATO
      265
      4364
    2. Stefu haikailee

      Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      265
      3546
    3. Harmi mies ettet arvostanut

      Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku
      Ikävä
      159
      1869
    4. Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!

      Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde
      Suomalaiset julkkikset
      25
      1746
    5. Lavrov väläyttelee WW3:sta

      Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,
      Maailman menoa
      299
      1462
    6. Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?

      Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      134
      995
    7. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      18
      909
    8. Voiko hyvää omatuntoa ostaa?

      Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo
      Sinkut
      235
      869
    9. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      115
      867
    Aihe