Tähän tulokseen tulivat presidentti Mauno Koivisto ja hänen asettamansa salainen asiantuntijaryhmä, joka laskeskeli Karjalan palauttamisen hintaa suomalaisille.
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehti Karjala olisi ollut ostettavissa takaisin vuonna 1991/1135229512960
" Ryhmän laskelmien mukaan Karjalan palauttaminen olisi maksanut Suomelle 64 miljardia markkaa. Kuluja olisi koitunut yhdyskunta- ja kaupunkirakentamisesta.
Pidemmällä aikavälillä perusrakenteiden kunnostuskulut olisivat nousseet 350 miljardiin."
Pöyristyttäviä summia Suomelle, joka oli sukeltamassa kohti lamaa, joten Koivistön johtopäätös oli oikea. Miksi asiaa tutkittiin salassa, varmaan joku ihmettelee tuotakin?
Karjalaan liittyy joidenkin osalta yhä niin suuria tunteita, ettei mikään summa tunnu liian suurelta. Tuo joukko on päivä päivältä pienempi ja meidän muiden osaksi jää silloin realismi. Koivisto ei halunnut julkista hulabaloota ennenkuin olisi selvitetty, oliko operaatioon varaa.
Suomella on ollut onni valita aina jokaiseen aikaan sopiva presidentti...niinhän se Niinistön vaalikampanjan loppumetrien slogan meni? Presidentti Koivisto oli tuolloin mies paikallaan.
KARJALA LIIAN KALLIS
29
1712
Vastaukset
- TUHOSI SATOJA TUHANSIA
TYÖPAIKKOJA/IHMISIÄ USEILLA VIRHEELLISILLÄ TALOUSPOLITTISILLA RATKAISUILLAAN.
SUURLAMAN SUURIN SYNTIPUKKI.
RIIPPUI MYÖS VIIMEISEEN ASTI KIINNI TUHOUTUVASSA KOMMUNISMISSA.
SUOMEN HUONOIN PRESIDENTTI.- Helinä-keiju3
Kuinkakohan moni evakko on Koivistoakin äänestänyt?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehti Karjala olisi ollut ostettavissa takaisin vuonna 1991/1135229512960
Kuten sanottu, venäläiset on aina tienneet, että suomalaiset on kansa, jolla on sydämen paikalla viiden kopeekan kolikko. Tuossa se taas nähtiin. Ei olis puutulliongelmaa nyt Karjalan metsistä, jos Koivisto ei olis saituri. Minkä arvoiseksi se salainen arviointiryhmä arvioi Karjalan metsät vai unohtuiko tuottopuoli kokonaan pihtareilta. Terveisiä vaan sinne konklaavilaisille multakin. - hajoaminen....
...tuhosi idänkaupan, Berliinin muuri murtui ja ulkomaiset lainat lankesivat riskejä ottanneille yrittäjille.
Jälkiviisas on aina helppo olla ja virheitä tekivät monet. Jopa kaikkitietävä City-keskusta sai itsensä kuseen lamavuosina, mistä yhä on muille katkera.
Mitä Sinä muuten olisit tehnyt toisin?
Vaikka 5 konkreettista teesiä, kiitos? - hakatuista
Helinä-keiju3 kirjoitti:
Kuinkakohan moni evakko on Koivistoakin äänestänyt?
http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Lehti Karjala olisi ollut ostettavissa takaisin vuonna 1991/1135229512960
Kuten sanottu, venäläiset on aina tienneet, että suomalaiset on kansa, jolla on sydämen paikalla viiden kopeekan kolikko. Tuossa se taas nähtiin. Ei olis puutulliongelmaa nyt Karjalan metsistä, jos Koivisto ei olis saituri. Minkä arvoiseksi se salainen arviointiryhmä arvioi Karjalan metsät vai unohtuiko tuottopuoli kokonaan pihtareilta. Terveisiä vaan sinne konklaavilaisille multakin....metsistä kai olisi 350 MILJARDIA saatu? Ennemminkin miljoona?
- Helinä-keiju3
hakatuista kirjoitti:
...metsistä kai olisi 350 MILJARDIA saatu? Ennemminkin miljoona?
mitä salattavaa ja pimitettävää niissä laskelmissa on olllut, jotka salainen asiantuntijaryhmä kyhäsi ja mitä salattavaa Jeltsinin tarjouksessa on ollut. Miksi Koivisto salailee kaikkea? Ihan tulee tässä mieleen mm. Koiviston konklaavin salaiset asiakirjat, joita Halonen Koiviston pyynnöstä edelleen pimittää (lue: suojelee rikollisia kenties).
Helinä-keiju3 kirjoitti:
mitä salattavaa ja pimitettävää niissä laskelmissa on olllut, jotka salainen asiantuntijaryhmä kyhäsi ja mitä salattavaa Jeltsinin tarjouksessa on ollut. Miksi Koivisto salailee kaikkea? Ihan tulee tässä mieleen mm. Koiviston konklaavin salaiset asiakirjat, joita Halonen Koiviston pyynnöstä edelleen pimittää (lue: suojelee rikollisia kenties).
Miksi herättää karjalaisissa turhaa toivoa, jos yhtälö oli kerran mahdoton.
- että Koivisto
oli oikea presidentti syöksemään Suomen ennennäkemättömään lamaan, niin olen samaa mieltä.
Jääräpäinen vakaa markka politiikka maksoi Suomelle mielettömästi ja tämän velan maksu on edelleen kesken. Kiitos Mauno.
Enää meidän ei tarvitse olla huolissamme Karjalasta. Sillä on jo ottajat omasta takaa. Samassa rytäkässä näyttää menevän puoli Suomea venäläisille mutta sellaistahan se on kapitalismissa. Raha puhuu.- ei ainakaan
huonontanut ulkomaisen velan maksamista.
Lama alkoi yritysten ottaessa surutta ulkomaista velkaa, takaisin maksusta ei ollut tietoa varsinkaan kun idänkauppa romahti.
Yrittäjät itkevät sitten tilannetta, kun ovat itse syypäitä asiaan. - ja Liikanen
ei ainakaan kirjoitti:
huonontanut ulkomaisen velan maksamista.
Lama alkoi yritysten ottaessa surutta ulkomaista velkaa, takaisin maksusta ei ollut tietoa varsinkaan kun idänkauppa romahti.
Yrittäjät itkevät sitten tilannetta, kun ovat itse syypäitä asiaan.syvensivät laman huippuunsa tökeröllä talouspolitiikallaan.
Holkeri oli tuolloin pihalla kuin lumiukko. - unohdeta...
ja Liikanen kirjoitti:
syvensivät laman huippuunsa tökeröllä talouspolitiikallaan.
Holkeri oli tuolloin pihalla kuin lumiukko....myöskään Esko Ahoa, hallitusta ja eduskuntaa.
Yhteisiä päätöksiä tehtiin, ei siellä kukaan yksin huseerannut.
Jälkiviisaus on vain turhaa. - astui kehiin
unohdeta... kirjoitti:
...myöskään Esko Ahoa, hallitusta ja eduskuntaa.
Yhteisiä päätöksiä tehtiin, ei siellä kukaan yksin huseerannut.
Jälkiviisaus on vain turhaa.kun lama oli jo luotu ja päällä ja Aho teetti korjausliikeitä jotka nostivat Suomen uuteen nousuun.
Muistisi on heikko!
- Karjala maksaisi.
Tärkein asia on se, että ei meille ole Karjalaa sen kummemmin tarjoteltukaan takaisin. Venäjä ei ole jostain kumman syystä ottanut asiaa esille.
Turhaa ulinaa on kaavailla Karjalaa palautettavaksi. Jotain hyviä perusteita pitäisi olla.
Miksi se pitäisi palauttaa?- palutetaan suomi
venäjälle.
palutetaan suomi kirjoitti:
venäjälle.
Ehkä palautetaan Ruotsille vain kaltaisesi munattomat akat...
- sossu taas
Jäbä.45 kirjoitti:
Ehkä palautetaan Ruotsille vain kaltaisesi munattomat akat...
osoittaa viisauttaan. Herkkää.
- J_Julistaja
Me evakkojen jälkeläiset emme ikinä anna Koivistolle hänen tekoaan anteeksi. Karjala olisi ollut jo käytännössä meidän, mutta Manu vain fundeerasi.
64 miljardia MARKKAA ei ole ole valtiontalouden mittakaavassa raha eikä mitään. Ei Koivisto niin rahan takia siis tehnyt, vaan ihan sen takia, että halusi säilyttää ihailemansa Venäjän suurena.
Inhottaa ja oksettaa....ja pidemmällä aikavälillä 350 miljardia.
Kyllä se jo Suomen kokoisen maan valtiotaloudessa on rahaa, kun aika paljon pienemmistäkin summista kiistellään?
Yritäs nyt pitää kiukkusi kurissa ettei karkaa taas mopo käsistä...eikö Siperia opettanut?
- syvästi suomeen pettynyt
50mrd markkaa ne pisti pankkitukeen, joka hävisi savuna ilmaan. Siihen oli varaa. Monessa maassa tuommoisista valinnoista ja maansa pettämisestä jotuisi teloitettavaksi.
- joutavia,
Venäjä ei ole tarjonnut Karjalaa palautettavaksi.
Jos Jeltsin mainitsee talvisodan virheeksi, niin täällä kuvitellaan jo Karjalan palautusta. Helvetti, että suomalaiset ovat tosi lapsellista porukkaa. - tullut jo takaisin
.............voi Koivisto voivoivoivoivo...
- keskieurooppalaista
ilmaa 40 miljardilla. Se vasta hyvä kauppa.
- hinnan nyt
Jos Karjala olisi saatu takaisin Venäjältä,niin meillä ei olisi puupulaa ja puutullimaksu ongelmia Venäjän kanssa.
- Helinä-keiju3
Oishan siitä hinnasta voitu tinkiä.
- olisi mennyt
...vaan karjalan jälleenrakentamiseen, rakennuksiin, teihin ja saastutetun luonnon puhdistukeen sun muuhun.
Olisko tingitty siitä ja annettu vaan paikkojen mädätä. Pääasia, että saimme ison kaatopaikan takaisin? - Helinä-keiju3
olisi mennyt kirjoitti:
...vaan karjalan jälleenrakentamiseen, rakennuksiin, teihin ja saastutetun luonnon puhdistukeen sun muuhun.
Olisko tingitty siitä ja annettu vaan paikkojen mädätä. Pääasia, että saimme ison kaatopaikan takaisin?Siellähän oli silloin työvoima huomattavasti halvempaa kun Suomessa. Laskiko ne salaiset miehet Suomen hintatason mukaan kaiken. Olipas tyhmästi tehty.
- kun tissit loppuu
olisi mennyt kirjoitti:
...vaan karjalan jälleenrakentamiseen, rakennuksiin, teihin ja saastutetun luonnon puhdistukeen sun muuhun.
Olisko tingitty siitä ja annettu vaan paikkojen mädätä. Pääasia, että saimme ison kaatopaikan takaisin?Entäs kun Hassi oli lentänyt paikalle, ja sanonut ettei onnistu jällleenrakentaminen. On löytänyt Oravan kakkaa. Entäs sitten.
Jos ei hänelle nosteta kulukorvausta nyt olevasta 10000€ /kk > 20000€, niin ei mitään mahdollisuutta. Ja vielä ilmaiset matkat Kanaraille vihreitten kokoukseen vakiosti. Kävin jo porukka kokustamassa Kanarialla. Tuskin kukaan olis 15v sitten uskonut, että sama porukka ajelee valtion laskuun(EU kautta) Kanarialle
- on fiktiivinen
mutta jos se olisi totta niin suomalaiset olisivat kyllä urakasta selvinneet ja karjala kukoistaisi jo nyt.
- KONKREETTINEN
jos sitä on oikein salassa pitänyt "fundeerata".
...olisi kannattanut säästää aprillipäivän lehteen.
Ketjusta on poistettu 24 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750