Karjala oli kaupan 1991

Japani olisi ollut valmis ostamaan Kurillit, mutta eipä vaan myyty.

"Syksyllä 1991 Jeltsinin avustaja Gennadi Burbulis kertoi julkisestikin, että Venäjä tulee luovuttamaan toisen maailmansodan lopussa valtaamansa Kuriilien saaret Japanille... Suomessa ymmärrettiin, että Karjala on kaupan."
-nönnönnöö

Vastaisitko, arvon nönnönnöö, onko Venäjä sittemmin toteuttanut tätä yhtä "Borjan" lukuisista "höyryisistä" lupauksista? Vai onko sittenkin niin, että toisen maailmansodan päätteeksi Venäjän haltuunottamat Sahalinin eteläosa ja Kuriilit ovat edelleen osa Venäjän hallinnoimaa Sahalinin aluetta?

Jos "Karjala oli kaupan 1991" samalla tavalla kuin Kuriilit olivat luovutettavissa, ei asiain tosiasiallisesta tolasta liene mitään epäselvyyttä. Tässä on viisaus. Jolla ymmärrys on, se laskekoon pedon luvun; sillä se on ihmisen luku. Ja sen luku on "Karjala oli kaupan 1991".

Suomessa vain ymmärrettiin niin, että se olisi ollut kaupan. Lukekaahan tarkemmin.

Koivisto teki viisaan linjaratkaisun ja oikean arvion hylätessään Karjalan. Historia on Itä-Saksan valtaviksi paisuneiden kustannusten ja ongelmien kautta osoittanut, että hän oli oikeassa.

Jeltsin kaupitteli Karjalaa, Suomi piti hintaa liian kalliina

Salainen asiantuntijaryhmä arvioi presidentti Koivistolle

hintaa ja perusrakenteiden kunnostuksen kustannuksia

Raimo Viirret

Kajaani

Venäjän presidentin Boris Jeltsinin hallinto viestitti Suomen ulkopoliittiselle johdolle epävirallisesti vuoden 1991 lopulla, että kysymys luovutetun Karjalan palauttamisesta on auki. Jopa alemman tason diplomaattikontakteissa Karjalan palauttamista pidettiin suorana jatkona Baltian maiden itsenäistymiselle.

Suomessa ymmärrettiin, että Karjala on kaupan.

Tasavallan presidentti Mauno Koiviston toimeksiannosta salainen asiaintuntijatyöryhmä laski alueella olevan infrastruktuurin arvon sekä perusrakenteiden kunnostuksen kustannukset.

Työryhmä teki työtään vuodenvaihteen 1991-92 tienoilla. Kymmenkunta eksperttiä laski yhdyskunta- ja kaupunkirakentamisen kustannuksia. He kokoontuivat mm. Santahaminassa.

Ryhmän tietojen mukaan ”Karjalan kauppahinta” olisi noussut noin 64 miljardiin markkaan. Pitkällä ajalla perusrakenteiden kunnostus olisi tullut maksamaan moninkertaisesti eli noussut enimmillään jopa noin 350 miljardiin.

Koiviston ja hänen esikuntansa arvion mukaan hinta oli liian kallis.

Tämän Koivisto itse tavallaan vahvisti tavatessaan Jeltsinin Helsingin ETYK-huippukokouksen yhteydessä heinäkuussa 1992. Muistelmiensa mukaan hän kertoi silloin Jeltsinille sanoneensa Suomen Karjala-intoilijoille, että meillä ei ole varaa Karjalan ostamiseen.

Jeltsin olisi tullut

allekirjoittamaan

Luovutetun Karjalan hinta- ja kustannuslaskelmia tehtiin samaan aikaan, kun Suomi kävi neuvotteluja Venäjän kanssa uudesta naapuruussopimuksesta. Varhemmin YYA-sopimuksen korvaavasta sopimuksesta oli neuvoteltu ja sovittu Neuvostoliiton kanssa, mutta tämä sopimus raukesi, kun Neuvostoliitto hajosi ja lakkasi olemasta.

Sopimuksen mukaan maiden ”suhteet perustuvat YK:n peruskirjan ja ETYKin päätösasiakirjan mukaisesti kansainvälisen oikeuden periaatteisiin kuten täysivaltaiseen tasa-arvoisuuteen, pidättymiseen voimakeinoilla uhkaamisesta tai niiden käytöstä, rajojen loukkaamattomuuteen, alueelliseen koskemattomuuteen, riitojen rauhanomaiseen ratkaisemiseen, sisäisiin asioihin puuttumattomuuteen, ihmisoikeuksien ja perusvapauksien kunnioittamiseen sekä kansojen oikeuksien samanarvoisuuteen ja itsemääräämisoikeuteen.”

Tämä kohta on sama kuin Neuvostoliiton kanssa varhemmin neuvoteltu muotoilu. ETYK-päätösasiakirjaan viittaaminen sisältää mahdollisuuden rajojen muuttamisen kansainvälisen oikeuden mukaisesti neuvottelemalla.

Naapuruussopimuksen allekirjoittivat pääministeri Esko Aho ja 1. varapääministeri Gennadi Burbulis 20. tammikuuta 1992 Helsingissä.

Jeltsin olisi halunnut itse tulla allekirjoittamaan sopimuksen myöhemmin maaliskuussa, mutta Koivisto totesi, ”että sopimuksen allekirjoittamisen lykkääminen ei saanut tulla kysymykseen”, minkä jälkeen Burbulis sai Jeltsiniltä luvan allekirjoittamiseen.

Burbulis toi uuden

Karjala-tarjouksen

Burbulis oli jo varhemmin Helsingin Sanomien haastattelussa (14.1.1992) sanonut, että venäläisillä on ajatuksia Karjalan kohtalosta, mutta hän halunnut käsitellä niitä julkisesti vaan ”mieluummin huomenna kuin tänään”.

Ja päivää ennen sopimuksen allekirjoittamista hän sanoi Helsingissä, että valtuuskunnalla on mukana ”uusia ajatuksia ja ideoita”, joita ehkä jätetään ”hyvänä yllätyksenä” suomalaisten harkittaviksi.

Kainuun Sanomien saamien tietojen mukaan Burbulis vielä ennen allekirjoitusta kysyi, onko Suomella mitään vaatimuksia. Tämän on tulkittu tarkoittaneen Karjala-asiaa. Suomella ei ollut vaatimuksia.

Koivisto itse kirjoittaa muistelmissaan, että Burbulis lupasi antaa Suomelle kompensaatiota menneistä vääryyksistä, kun puhe on Länsi-Euroopan integraatiosta. ”Eikö olisi rehellistä tunnustaa objektiivinen riippuvuutensa yhteistyöstä ja toimia sen mukaan. Miksette toimi asiassa aktiivisemmin”, Burbulis kysyi Koiviston mukaan.

Burbuliksen välityksellä Koivisto sai tällöin puhelinyhteyden myös Jeltsiniin, jolle hän vakuutti valtiosopimusten nopean allekirjoittamisen tärkeyttä. ”Muuten olisi tapahtunut suurta vahinkoa, koska kaiken tiedettiin olevan valmista.”

Jeltsin kauppasi

myös Kuriileja

Toimiessaan Jeltsinin avustajana Burbulis oli varhemmin syyskuun 8. päivänä ilmoittanut, että Venäjä aikoo luovuttaa neljä Kuriilien saarta Japanille. ”Oikeudenmukaisuus palautetaan, ja saaret luovutetaan ennen pitkää Japanille”. Hänen mielestään se, mitä toisen maailmansodan lopussa tapahtui Kuriileilla, oli stalinistista sortoa ja hyökkäystä.

Tässä vaiheessa Neuvostoliitto ja Venäjä tekivät molemmat omaa ulkopolitiikkaansa ja Jeltsin yritti ajaa Neuvostoliiton ohi ulkosuhteissa. Hän jopa lähetti samaan aikaan Venäjän parlamentin puhemiehen Ruslan Hasbulatovin Tokioon viemään Kuriili-asiaa koskevaa kirjettä.

Japanissa tulkittiin aloite niin, että Venäjä oli valmis luovuttamaan saaret taloudellista apua vastaan. Neuvostoliitto oli ajautumassa massiivisiin talousongelmiin, joiden Jeltsin aivan oikein laski kaatuvan Venäjän vastuulle.

Pian tämän jälkeen Sosialistisen internationaalin delegaatioon Moskovassa osallistunut ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Pertti Paasio toi Koivistolle terveiset Jeltsiniltä sekä myös tapaamaltaan presidentti Mihail Gorbatshovilta.

Näihin aikoihin Koivisto tuli siihen tulokseen, että jonkinlainen Karjala-keskustelu meillä oli ilmeisesti käytävä, ”mutta se käytäisiin nyt Neuvostoliiton, ei meidän aloitteesta”.

Koivisto on muistelmissaan kertonut pitäneensä mahdollisena, että Suomessa samaan aikaan virinnyt Karjala-keskustelu saattaisi venäläiset varovaisemmiksi liikkumaan Kuriilien asiassa Japanin toivomaan suuntaan. ”Sen takia oli mielestäni tarpeen, että asia selvitettäisiin.”

Pääministeri Esko Aholle Koivisto korosti ennen Neuvostoliiton kanssa aloitettuja sopimusneuvotteluja, ettei Suomi ota asiaa esille vaan voimme sanoa: ”me emme voi välttää tämän kysymyksen käsittelyä.”

Väyrysellä Venäjä

alkuun etusijalla

Koivisto oli tavannut Jeltsinin ensi kerran valtiovierailullaan Moskovassa 26. kesäkuuta 1991. Koivisto oli silloin Gorbatshovin vieraana ja Jeltsinin tapaaminen järjestettiin vasta matkan aikana. Tällöin Jeltsin esitti heti mm. valtiosopimuksen, kaupallisen sopimuksen ja ympäristöohjelman tekemistä. Lisäksi hän esitti yhteistä työryhmää yhteisten asioiden hoitamiseen.

Suomalaiset tulkitsivat, että Jeltsin halusi astua Gorbatshovin sijalle ulkosuhteissa. Suomen suhteen mitään ei tapahtunut ennen elokuun vallankaappausyritystä, jossa Gennadi Janajevin johtama vanhoillinen ryhmä yritti syrjäyttää Gorbatshovin, mutta tuli lopulta Jeltsinin voittamaksi.

Tämän jälkeen kaikille venäläisille oli selvää, kenelle valta on siirtymässä, mutta Suomi aloitti ja kävi loppuun saakka naapuruusneuvottelut Gorbatshovin ulkoministeriön kanssa. Tosin tämä linjaus ei ainakaan alkuun ollut aivan yksituumainen.

Ulkoministeri Paavo Väyrynen nimittäin sanoi 4. syyskuuta 1991, että ”sopimusjärjestelyjen uusimisessa ensimmäisellä sijalla on sopimussuhteiden solmiminen Venäjän kanssa”.

Näin ei kuitenkaan menetelty vaan Väyrynen ja Neuvostoliiton ulkoministeri Boris Pankin keskustelivat jo viisi päivää myöhemmin Moskovassa neuvottelujen aloittamisesta ja sopivat siitä 22. syyskuuta tavatessaan New Yorkissa.

Koivisto oli tehnyt ratkaisun, että Neuvostoliiton kanssa neuvotellaan ensin. Koivisto ylipäänsäkin oli tuolloin sitä mieltä, että Neuvostoliitto on pyrittävä pitämään pystyssä. Aktiiviset neuvottelut Jeltsinin hallinnon kanssa eivät sopineet tähän ajatteluun - varsinkaan, jos niissä jouduttaisiin käsittelemään jopa rajakysymyksiä.

Väyrynen valmiimpi

keskustelemaan

Väyrynen oli 18. joulukuuta menossa allekirjoittamaan jo parafoitua sopimusta Neuvostoliiton kanssa Moskovaan, mutta vain päivää ennen allekirjoitus peruuntui. Neuvostoliiton ulkoministeriö lakkautettiin 19. joulukuuta, joulupäivänä Gorbatshov erosi ja Sosialististen Neuvostotasavaltojen liitto siirtyi historiaan.

Väyrynen oli antanut syksyn mittaan muutamia muita lausuntoja, jotka asettuvat uuteen valoon Kuriili-keskustelujen ja Karjala-asian yhteydessä. Etenkin, jos epävirallinen tarjous Karjalan luovuttamisesta korvausta vastaan oli saatu jo samaan aikaan, kun Kuriili-keskustelu alkoi.

Syyskuun 14. päivänä Väyrynen sanoi Tampereella keskustaväelle: ”Ei tähän tilanteeseen oikein sovi, että me rupeamme vaatimaan heiltä alueita. Kyllä keskustelut täytyy käydä toisella tavalla ja toisella tasolla.”

Pari viikkoa myöhemmin New Yorkissa hän piti mahdollisena, että Karjalasta voidaan vuokrata tai jopa ostaa maata.

Lokakuun 10. päivänä hän lausui eduskunnan kyselytunnilla, ettei ole mahdotonta, että tulevaisuudessa voitaisiin neuvotella uudelta pohjalta Karjalasta ja Petsamosta, jos naapurimaallamme on siihen valmius.

”Keskustelut

tulleet käydyksi”

Marraskuussa 1991 Koivisto sai Karjalan liitolta kirjeen, jossa toivottiin Suomen laajentavan neuvotteluyhteyksiä Venäjään luovutettujen alueiden ”kehittämiseksi molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla”.

Koivisto tapasi liiton edustajat myöhemmin 3. maaliskuuta 1992, selvästi naapuruussopimuksen allekirjoittamisen jälkeen. Tällöin hän vastasi omassa kirjeessään, että liiton toivomat keskustelut ovat sen marraskuisen kirjeen jälkeen tulleet käydyiksi.

Kun Johannes Virolainen kysyi, mitä presidentti tarkoittaa, hän vastasi omaan tyyliinsä:

”Yksinkertaisesti siinä on sanottuna, että ne jotka haluavat lähteä sille linjalle, että kaikki tai ei mitään, panevat kukaties poikki kaikki mahdollisuudet ylimalkaan mistään keskustella.”

Päivää myöhemmin Helsingin Sanomat julkaisi Helsinkiin Venäjän suurlähettilääksi tulevan Juri Derjabin haastattelun, jonka mukaa ”rajakysymys ei ole tabu”. Derjabin totesi, että Etykin toinen elementti on, että rajoja voidaan muuttaa rauhanomaisesti. Kun Suomi esitti tämän tulkinnan, Venäjä ei siitä kieltäytynyt.

Koivistolle Derjabinin avoin linjaus oli yllätys ja hän oli tyytyväinen siihen, että ennätti vastata Karjalan liitolle ennen sitä. ”Totesin, että joskus ajoitus on yhtä tärkeä tai tärkeämpi kuin itse asia.”

Maaliskuun puolivälissä Koivisto tapasi toimittajia ja puuttui rajakysymykseen: ”Jos Pietarissa tapahtuu jotakin, on parempi, että rajaan on vähän enemmän matkaa.”

EY-neuvotteluihin

ei avointa rajaa

Linjauksensa Koivisto vahvisti vielä keskustellessaan Jeltsinin kanssa ETYK-huippukokouksen jälkeen 11. heinäkuuta 1992. Hän toisti tällöin kantansa: ”me hävisimme nämä alueet sodassa ja me olemme tehneet kolme rauhansopimusta; asia on loppuunkäsitelty.”

Koivisto jatkoi, ettei Suomen intressissä ole nostaa esille kysymystä rajoista ETYK-pohjalta sopimusteitse. Hän toisti samalla jo huhtikuussa 1990 Kainuun Sanomien haastattelussa esittämänsä ajatuksen, että Suomella on vaikeuksia pitää nykyistäkään aluetta asuttuna.

Koivisto toivoi Jeltsinin ymmärtävän, että Karjala-keskustelua kuitenkin Suomessa käydään.

”Meidän kannaltamme on tärkeätä, että meillä on selvä ja vakaa raja. Ja kun me käymme neuvotteluja EY-jäsenyydestä, meille on hyvin tärkeätä, ettei meillä ole avoimia kysymyksiä naapurin kanssa.”

Koivisto oli esittänyt hallituksen ulkoasiainvaliokunnalle ”punktinsa” EY-jäsenyydestä jo 19. elokuuta 1991 eli samana päivänä, kun Janajevin juntta yritti kaapata vallan Gorbatshovilta.

Pitkään Koivisto oli epävarma Jeltsinin valta-aseman säilymisestä.

Loppujen lopuksi Jeltsin menettikin valtansa kovalle linjalle. Ensimmäinen sotilas, jonka hän joutui uhraamaan oli Gennadi Burbulis, joka oli ollut julkisesti valmis paitsi muuttamaan rajoja myös varoittanut miljoonien joutuvan työttömiksi puolustusvoimista ja asevoimista.

Myös Jeltsinin avustajana kansallisuuskysymyksissä toiminut Galina Starovoitova oli myös viestittänyt Suomeen, että Baltian itsenäistymisen jälkeen Karjala palautetaan. Hänkin oli joutunut sivuraiteelle, ennen kuin Jeltsin joulukuussa 1994 aloitti Tšetšenian sodan. Starovoitova ammuttiin Pietarissa marraskuussa 1998.

Kuvatekstit:

Presidentit Mauno Koivisto ja Boris Jeltsin tapasivat ensimmäisen kerran 25.6.1991 Moskovassa. Tällöin Jeltsin esitti monipuolisia sopimuksia ja raja-asioiden yksinkertaistamista. Hänen vieressään ulkoministeri Andrei Kozyrev.

Venäjän varapääministeri Gennadi Burbulis (etualalla presidentti Mauno Koiviston vieressä) ja Suomen pääministeri Esko Aho allekirjoittivat sopimuksen Suomen ja Venäjän suhteiden perusteista 20. tammikuuta 1992. Tuolloin Koivisto torjui Boris Jeltsinin tarjouksen tulla allekirjoittamaan sopimus myöhemmin.

- Kainuun Sanomat -

>tietojen mukaan ”Karjalan kauppahinta” olisi noussut noin 64 miljardiin markkaan<

Eipä ollut kalliskaan, Hornetit maksoi enemmän!

Aikoinaan puhuttiin Hornettien kauppahinnasta, joka oli samaa suuruusluokkaa. Ainoa virhe oli jättää kauppasumma avoimeksi, siis rahanarvon muuttumista mukailevaksi ja hinta taisikin kaksinkertaistua. Lieneeköhän lopullinen summa vieläkään selvillä.