Olen aina ollut kuuliainen yhteiskunnan tukipilari ja innokkaana kävin kurssit aikoinaan.Nyt ne hylkäävät meidät.
Ei saatu virkamerkkiä,edes pikkuista pyssykkää,vilkkuvalosta puhumattakaan jonka olisin heittänyt magneettikiinnityksellä nissanini katolle lähtiessäni puolustamaan oikeutta.
Olen joutunut ihan omalla kustannuksella estämään vaarallisia ohituksia ja tämän siitä nyt sai,pilkan kohteeksi jouduin.
Tulee jopa mieleen terroriteon suorittaminen jotta tärkeytemme ymmärrettäisiin.Saa siinä jäädä samalla tv-lupatarkastajan lupaavasti alkanut toimikin.Minulla ei ole mitään menetettävää enää.
Täydennyspoliisina turhautunut
3
293
Vastaukset
- elämä!
Ei tässä maassa jollain kurssil saa oikeutta minkäänlaisiin "poliisitoimiin". Mene poliisikouluun. Jos et sinne pääse, ei muitten "kyttäily" ole sinua varten. Kaiken maailman kotipoliisit ja naapurinkyttääjät!
- ja ne
lupasivat että pääsen päättämään mikä on muille sopivaa.Tämähän asiassa eniten itkettää kun en voi olla virallisesti oikeassa ja käyttää voimakeinoja jalat harallaan kaksin käsin tähdäten.Ikälisätkin karttuu hitaasti kun olen lastentarhan miesopettaja.Ja jos olisin diktaattori niin kaikki haisisivat julkisissa.
- ruveta
Vartijaksi. Kontulan ostarille nokialaisella ojentamaan päihtyneitä!?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ukrainan ulkoministeri: Moskova aistii tappion Ukrainassa
Dmytro Kuleban mukaan Venäjä yrittää puheillaan pelotella länsimaita. Ukrainan ulkoministerin Dmytro Kuleban mukaan Venäjän esittämät varoitukset kol2614197Stefu haikailee
Julkaisi stooreissa kuvan vickestä. Sitten Martinasta treenaamassa Hangossa ulkona. Hmm.2653429Harmi mies ettet arvostanut
Minua tarpeeksi. Myöhemmin kaikki olisi palkittu ja olisin antanut sinulle aitoa rakkautta. Tämä sattuu mutta yritän ajatella, että ehkä se rakkaus ku1541788Oi! Legandaarinen Vesa-Matti "Vesku" Loiri, 77, poseeraa kahdessa eri kuvassa - Some riemastui!
Vesa-Matti "Vesku" Loiri on kyllä legenda jo eläessään. Hienoa nähdä, että virtaa piisaa. Voimia, iloa ja eloa, Vesku! https://www.suomi24.fi/viihde251647Lavrov väläyttelee WW3:sta
Venäjän ulkoministeri Sergei Lavrov varoittaa, että kolmannen maailmansodan uhka on todellinen. Lavrov sanoi venäläiselle uutistoimisto Interfaxille,2971422Ketä Sofia fanit veikkaatte seuraavaksi lompakoksi?
Kenestä Sofia höynäyttää itselleen seuraavan lompakon?132924Voiko hyvää omatuntoa ostaa?
Olen tässä nyt muutaman päivän paininut erään rahaan liittyvän pulman kanssa. Kerron ensin vähän taustaa ... Eli erosin 15 vuoden parisuhteesta 9 vuo235855en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va115824Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe17791