Puolustusselontekoa valmistelee viiden miehen ryhmä!Selonteossa on tarkoitus määritellä Puolustusvoimien kehittämislinjat ja voimavarat. Siinä arvioidaan myös Eu:n turvatakuiden merkitystä ja Nato-jäsenyyden vaikutukset!
Valtiojohto ottaa varmasti myönteisen linjan suhteessa Natoon ja EU:N turvatakuisiin! ja tekee Suomen kannalta oikean ratkaisun!
Valtiojohto ottaa varmasti myönteisen linjan suhteessa Natoon ja EU:N turvatakuisiin! ja tekee Suomen kannalta oikean ratkaisun!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Selkokielellä kansalle -toivottavasti. Ennenhän se on ollut sisäpiiriläisten "hymistelyä" "Ei mitään hätää, olkaa rauhallisia".
Uskon, että taas tulee yksi selvitys nollatutkimusten pitkään sarjaan.
Lopputuloshan on määritelty ensin ja sen jälkeen
ikäänkuin selvitetään.
Tavoite on: raportin oltava ehdottoman Nato-myönteinen, jotta hallitus voi ikäänkuin punnittuaan päätyä kansan puolesta Natoon.
Sellasia ne selonteot on.
Varmaan haluat sellaisia tutkimuksia, joita tehtiin Stalinin Venäjällä. Siellähän myönteinen tai kielteinen päätös saatiin aina 110 prosentin varmuudella. Putinin Venäjä lähestyy hyvää vauhtia samaan suuntaan.
Tehdään kriittisen oloinen tutkimus, jossa on vastakkaisia näkemyksiä.
Ne vastakkaiset kuitenkin esitetään tyhmässä valossa, jolloin halutun "oikean" suunnan uskottavuus paranee! Suomalaiset on fiksumpia aivopesijöitä kuin Stalin.
Nyt on vastustajilla eväät tosi vähissä! kun selontekoa ei vielä ehditty tehdä niin alkaa jo itku!(nollatutkimus) Jos Valtiojohto katsoo SUOMEN EDUN SITÄ VAATIVAN NIIN SUOMI MENEE NATOON JA EU:N TURVATAKUIDEN PIIRIIN.
Homma on sillä selvä!
kun Karjalan maa-alueetkin olivat kaupan
Pelkästään metsillähän tuo olisi rahoitettu.
Metsät kasvaa koko ajan!
Taisi olla Manulla kassa tyhjä laman pohjalla, joka oli osittain itse aiheutettu ongelma.