Oliko Jeesus Jumalan

ainoa poika?

Turust
482031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 48

Vanhimmat

lihan mukaan. Henkipoikia ja tyttäriä hänellä on tosi paljon eli kaikki ihmiset ovat sellaisia. Olemme kaikki olleet ennen maanpäällistä syntymäämme taivaassa. Sitä sanotaan aikaisemmaksi olemassaoloksi. Jeesus ei turhaan opettanut meitä rukoilemaan: "Isä meidän, joka olet taivaassa..."

Äänestä
  • Puhutkohan sinä Tapani nyt foinikialaisten jumalien pojista? Kristinusko ei tunne mitään aikaisempaa olemassoloamme ei varsinkaan lihan mukaan.

    Minä tarkoitan nyt Abrahamin, Isakin ja Jaakopin Jumalaa jota nimitämme myös taivaalliseksi Isäksi kuitenkin ilman mitään lihoja. Raamatun mukaan varsinaisen elämän Jeesus Jumalan ainoa poika on tullut antamaan meille.

    Joh. 3:16    Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. [Room. 5:8, 8:32]

    1. Joh. 4:9    Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän.

    Raamattu ei liioin tunne ketään Ainosyntyistä.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Puhutkohan sinä Tapani nyt foinikialaisten jumalien pojista? Kristinusko ei tunne mitään aikaisempaa olemassoloamme ei varsinkaan lihan mukaan.

    asettautui kyseenalaiseksi.

    Joh. 1:18 Niemand hat Gott je gesehen. Der eingeborne Sohn, der in des Vaters Schoß ist, der hat es uns verkündiget.

    tai:

    Deum nemo vidit umquam unigenitus Filius qui est
    in sinu Patris ipse enarravit.

    Huonolla saksan tai latinan taidollakaan ei voi tuosta erehtyä.

    Ainosyntyinen on tästäkin helposti todettavissa:

    Joh. 3:16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. [Room. 5:8, 8:32]

    Isä antoi ainoan maan päälle lihaan syntyneen Poikansa Vapahtajaksemme ja kuoleman voittajaksi.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    asettautui kyseenalaiseksi.

    Joh. 1:18 Niemand hat Gott je gesehen. Der eingeborne Sohn, der in des Vaters Schoß ist, der hat es uns verkündiget.

    tai:

    Deum nemo vidit umquam unigenitus Filius qui est
    in sinu Patris ipse enarravit.

    Huonolla saksan tai latinan taidollakaan ei voi tuosta erehtyä.

    taitoni, mutta tulkitsen sen tarkoittavan nimenomaa ainosyntyistä poikaa.

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    näin ehdottomasti on. Ei sanota pelkästään "ainoa poika" vaan "ainut syntynyt poika". Tämä selvästikin tulkinta tukee Tapanin kirjoitusta aiemmin. Voisiko joku tulkita kreikankielistä versiota ja selittää, onko näissä käännöksissä tämä lihalliseen syntymään viittaava sana merkittävä lisä vaiko kielellinen liiallisuus?

    Äänestä

  • ihminen luotiin, kehiteltiin maan päällä, "Edenissä". Taivaassa ei olla siis oltu, vielä.

    Isä meidän -rukous ei ole todistua henkilapseudesta, vaan Jumalan lapseudesta, joka määräytyy Golgatan kummun tapahtumien mukaan.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    ihminen luotiin, kehiteltiin maan päällä, "Edenissä". Taivaassa ei olla siis oltu, vielä.

    Isä meidän -rukous ei ole todistua henkilapseudesta, vaan Jumalan lapseudesta, joka määräytyy Golgatan kummun tapahtumien mukaan.

    Se kuvaa sitä, että taivaassa ollut henkiruumis sai maan tomusta muokatun ruumiin kehittyäkseen edelleen ja täyttääkseen maan.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    näin ehdottomasti on. Ei sanota pelkästään "ainoa poika" vaan "ainut syntynyt poika". Tämä selvästikin tulkinta tukee Tapanin kirjoitusta aiemmin. Voisiko joku tulkita kreikankielistä versiota ja selittää, onko näissä käännöksissä tämä lihalliseen syntymään viittaava sana merkittävä lisä vaiko kielellinen liiallisuus?

    (Kreikan kielen sana Monogenees viittaa kielellisesti syntyperään ja osoittaa sen, että hän on ainoa näistä vanhemmista syntynyt lapsi. Eikä merkitse vain sitä, että näillä vanhemmilla on ainoastaan tämä yksi lapsi, vaan myös sitä ettei heillä ole koskaan ollutkaan muita lapsia. NOVUM, osa 5, s. 526).

    Mormonismissä "ainosyntyisyys lihan mukaan" tarkoittaa sitä, että isä-jumala kävi fyysiseti siittämässä Marian, jonka seurauksesta Jeesus syntyi.
    Ainosyntyisyys merkitsee mormonismissä ainoastaan lihallista ulottuuvuutta, koska kaikki ihmiset ovat mormoniopin mukaan mormonijumalan lapsia.

    Äänestä

  • IRanon kirjoitti:

    Tuo oli selkeää tekstiä. Arveluttamaan jäänee monelle vielä se, miten tuo siittäminen tapahtui. Monista lapsen siittäminen taitaa edelleen tuntua synnilliseltä. Olisikohan siksi koetettava opastaa, että siitos voi tapahtua myös muuten kuin coituksessa, jotta ei loukkaisi yliherkkiä tunteita.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    näin ehdottomasti on. Ei sanota pelkästään "ainoa poika" vaan "ainut syntynyt poika". Tämä selvästikin tulkinta tukee Tapanin kirjoitusta aiemmin. Voisiko joku tulkita kreikankielistä versiota ja selittää, onko näissä käännöksissä tämä lihalliseen syntymään viittaava sana merkittävä lisä vaiko kielellinen liiallisuus?

    Kreikankielinen sana on "monogenes". Se tarkoittaa lasten (poika tai tytär) suhteessa vanhempiinsa (isään tai äitiin) "ainoa". Raamatussa sanaa käytetään myös muista, kuin Jeesuksesta. Ainakin Luukaksen evankeliumin jakeissa 7:12 (leskiäidin ainoa poika), 8:42 ( synagogan esimiehen Jairoksen ainoa tytär) ja 9:38 (miehen ainoa poika). Sana viittaa siis ainoon lapseen. Jumalan ja Jeesuksen suhteessa tarkoitus on ilmaista ainutkertaista inkarnaatiota eli Jumalan lihaksi tulemista, ihmisen muodon ottamista (ks. Fil. 2:5-7, "Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi".

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Tuo oli selkeää tekstiä. Arveluttamaan jäänee monelle vielä se, miten tuo siittäminen tapahtui. Monista lapsen siittäminen taitaa edelleen tuntua synnilliseltä. Olisikohan siksi koetettava opastaa, että siitos voi tapahtua myös muuten kuin coituksessa, jotta ei loukkaisi yliherkkiä tunteita.

    Raamatun mukaan 1) Pyhä Henki saattoi Marian raskaaksi eli siitti Jeesuksen (Matt. 1: 18, 20), 2) Kristus Jeesus luopui Jumalan muodosta ja otti orjan (ihmisen) muodon (Fil. 2:6-7) ja 3) Jeesus oli Jumalan ainoa Poika (Joh. 3:16). Tämän yhtelön ratkaiseminen on kolmiyhteisen Jumalan hylkäävälle mormoniopille tekemätön paikka. Niinpä Raamatun sana joutuu taipumaan sellaisen opin tieltä, jonka mukaan mukaan ruumiillinen Isä käy henkilökohtaisesti siittämässä ainoan poikansa.

    Äänestä

  • puolinelson kirjoitti:

    että PH auttoi tuossa sikiämisessä tavalla tai toisella Isän käskystä. Tarvitaan kokonelson ennen kuin annan periksi ;-) ja sittenkin vahva niskani tekee tenää.

    Sano mitä sanot, mutta Kristus on Raamatun mukaan Jumalan, Isän, Ainosyntyinen Poika lihan mukaan:

    Joh. 1:18
    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. [Matt. 11:27; Joh. 7:28,29]
    Aikaisempi käännös:
    Joh. 1:18
    Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    Kysymys: Kenet Poika ilmoitti: itsensäkö vai Isänsä? Jos Isänsä, niin silloin monet näkivät Isän = Poika. - Eipä silti, niin onkin, sillä joka on nähnyt Pojan on nähnyt Isän:

    Joh. 14:9
    Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
    Näin siksi, että Poika muistuttaa Isäänsä eli Isä on samanlainen kuin Poika ja päinvastoin. Jumalan voi nähdä vain siten, että ihminen tehdään Hengessä näkeväksi. Näin oli Stefanuksenkin kohdalla:

    Ap.t. 7
    56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".

    Joh. 6:46
    Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

    Joh. 3:18
    Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. [Mark. 16:16; Joh. 5:24; Ap. t. 4:12]

    Luuk 1:34-35
    34 Maria kysyi enkeliltä: "Miten se on mahdollista? Minähän olen koskematon."
    35 Enkeli vastasi: "Pyhä Henki tulee sinun yllesi, Korkeimman voima peittää sinut varjollaan. Siksi myös lapsi, joka syntyy, on pyhä, ja häntä kutsutaan Jumalan Pojaksi. [Matt. 1:20]

    Maria ei voinut kuolevaisena, kohdata Jumalaa. Vaan Pyhä Henki muutti Marian niin, että se oli mahdollista.

    Fil 2:6-7
    6 Hänellä oli Jumalan muoto, mutta hän ei pitänyt kiinni oikeudestaan olla Jumalan vertainen [Joh. 1:1; 2. Kor. 4:4; Kol. 1:15; Hepr. 1:3]
    7 vaan luopui omastaan. Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, [Jes. 53:2; Room. 8:3; 2. Kor. 8:9; Gal. 4:4; Hepr. 4:15]

    Tämä on täysin sopusoinussa uskomme kanssa. Jeesus oli VT Jumala. Hän oli saanut Isältään Jumalallisen Voiman, Hän on tämän maailman Luoja.

    Joh 3:16
    16 Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.

    Kyllä Jeesus on Jumalan ainoa poika. Jeesuksen Isä on Jumala ja äiti on Maria. Jumala on vain Jeesuksen fyysinen Isä, muita fyysisiä lapsia Jumalalla ei ole ollut täällä maanpäällä.

    Maria oli neitsyt synnyttäessä Jeesuksen, joten se hedelmöittyminen tapahtui jotenkin muuten, miten me sen ymmärrämme.

    "Jospa oli sitten niin että PH auttoi tuossa sikiämisessä tavalla tai toisella Isän käskystä."

    Jos talonmies käy miehen käskystä hedelmöittämässä vaimon, ei syntyvää lasta voida kutsua miehen lapseksi lihan mukaan. Kristuksesta puhuttaessa "Jumalan ainoa Poika" ei viittaa Isän lihalliseen jälkeläiseen, vaan lihaksi tulleeseen Jumalaan.

    Äänestä

  • jenaja kirjoitti:

    "Kyllä Jeesus on Jumalan ainoa poika. Jeesuksen Isä on Jumala ja äiti on Maria. Jumala on vain Jeesuksen fyysinen Isä, muita fyysisiä lapsia Jumalalla ei ole ollut täällä maanpäällä."

    Muuten hyvä, mutta Matt. 1:18 ja 20 mukaan Pyhä Henki hedelmöitti Marian eli siitti Jeesuksen. Luuk. 1:35 kertoo saman asian hieman toisin sanoin. Kyseessä ei siis ollut mikään esileikki, jonka jälkeen Isä saapui paikalle tositoimiin.

    Äänestä

  • puolinelson kirjoitti:

    "Jospa oli sitten niin että PH auttoi tuossa sikiämisessä tavalla tai toisella Isän käskystä."

    Jos talonmies käy miehen käskystä hedelmöittämässä vaimon, ei syntyvää lasta voida kutsua miehen lapseksi lihan mukaan. Kristuksesta puhuttaessa "Jumalan ainoa Poika" ei viittaa Isän lihalliseen jälkeläiseen, vaan lihaksi tulleeseen Jumalaan.

    tarvitaan enemmän mielikuvitusta tai jätetään asia uskon mysteeriksi.

    Minäkin olen sitä mieltä, että Jumalan ainoa poika viittaa nimen omaan Isän lihalliseen jälkeläiseen.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    tarvitaan enemmän mielikuvitusta tai jätetään asia uskon mysteeriksi.

    Minäkin olen sitä mieltä, että Jumalan ainoa poika viittaa nimen omaan Isän lihalliseen jälkeläiseen.

    itselleen jälkeläisen ihmisnaisen kanssa, siitähän tulee 1/2 jumala.En tosin ymmärrä miksi ylipäänsä on tarina lihaksitulevasta jumaluudesta, sellaisen osasta tai muustakaan vastaavasta. Jumalalla oli kumminkin nähtävästi tässä tapauksessa Galileassa serkkuja,tätejä , enoja ja isovanhemmat. Yhtälö ei ole elegantti.

    "Minäkin olen sitä mieltä, että Jumalan ainoa poika viittaa nimen omaan Isän lihalliseen jälkeläiseen."

    Tottakai sinulla on oikeus mielipiteeseesi, joka on sellaisenaan arvokas ja kiistämätön. En myöskään mitenkään halua kahlita mielikuvitustasi. Kerroin vain, miten Jeesuksen sikiäminen Raamatun mukaan tapahtui.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    mutta se riittää tässä elämämme vaiheessa, että Kristus on Isän Ainosyntyinen Poika. Hän on sekä Jumala, koska Isä on hänen Isänsä lihan mukaan ja hän ihminen, koska Maria on hänen äitinsä maallisessa mielessä. Jostain syystä on vain niin, ettei muunlainen uhri olisi voinut täyttää oikeudenmukaisuuden vaatimuksia eli olla meille sovituksena tietyin ehdoin.

    Myös kuoleman voittaminen vaati sellaisen henkilön, joka oli sekä Jumala että ihminen. Nämä ovat olemassaolomme mysteerejä, joihin on vain nöyrästi uskottava tässä vaiheessa. Joskus saamme tietää kaiken.

    ketään listimättä luonut kaiken miksi hänen pitää tappaa joku hybridi saadakseen omat päätöksensä kumotuiksi? Miksi kuolema edes pitää "voittaa" sehän on elämän luonnollinen päätös, siunaus eikä kirous.

    Olemme olemassa "ja sillä sipuli"! Miksi ei tästä olemisesta voisi koettaa tehdä parasta mahdollista! Emme voi lakata olemasta yhtä vähän kuin olemassaolo voi loppua.

    Meille on ilmoitettu, että ihmiset ovat, jotta heillä olisi ilo, ja että henki ja ruumis erottamattomasti toisiinsa liittyneinä saavat aikaan ilon täyteyden. - Kai olisi sanottava, että voivat saada ilon täyteyden, sillä sekin on mahdollista, että ihminen väärillä valinnoillaan saa osakseen ikuisen piinan. Näin siksi, ettei hän voi lakata olemasta, vaikka haluaisikin. Meillä on vastuu oman olemassaolomme laadusta.

    tarkoitus ei varmaankaan ole muu kuin olla olemassa, mutta miten tästä päästään siihen että lajin yksilöiden pitäisi säilyä ikuisesti on eri asia. Lajitkaan eivät säily, nyt elää enää muutama prosentti maapallolla eläneistä lajeista. Tämä telluskaan ei säily iäti vaan tuhoutuu viimeistään kun aurinkomme on polttanut itsensä loppuun, siinä rytäkässä menee koko aurinkokunta. Koko galaksimme kuulemma häviää pikkuhiljaa myös ja nykytiedon mukaan koko universumi päätyy lopulta hiljaiseksi pimeäksi neutronikentäksi.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Se kuvaa sitä, että taivaassa ollut henkiruumis sai maan tomusta muokatun ruumiin kehittyäkseen edelleen ja täyttääkseen maan.

    Raamatun mukaan Jeesus on selkeästi Jumalan ainoa poika. Henki taas on puhtaasti henki ja ruumis on ruumis.

    Turha noin selvään asiaan on edes yrittää sotkea mitään henkiruumista. Mikä ihme tuollainen on? Ainakaan suomenkielen sanakirja ei moista hirvitystä ensinkään tunne. Mitähän lopulta lienee Aameeriikkalaisten kouhotuksia neuvostokansan hämäämiseksi?

    Tämä on varma kuin tauti. Tulee mieleen pakostakin sokea mies joka justokaupan ohi kulkiessaan sanoi "Päivää tytöt" ja nosti vielä hattuaan.

    Tässä sinulle on hekiruumiista, usko jos haluat minä en usko.

    http://kotisivu.dnainternet.net/juuso1/maarit/henki.htm

    Turust

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    tarkoitus ei varmaankaan ole muu kuin olla olemassa, mutta miten tästä päästään siihen että lajin yksilöiden pitäisi säilyä ikuisesti on eri asia. Lajitkaan eivät säily, nyt elää enää muutama prosentti maapallolla eläneistä lajeista. Tämä telluskaan ei säily iäti vaan tuhoutuu viimeistään kun aurinkomme on polttanut itsensä loppuun, siinä rytäkässä menee koko aurinkokunta. Koko galaksimme kuulemma häviää pikkuhiljaa myös ja nykytiedon mukaan koko universumi päätyy lopulta hiljaiseksi pimeäksi neutronikentäksi.

    merkittävästi pienenemään mikäli pölyttäjähyönteiset tuhoututuvat. Tällaisia tieteellisiä huolestuneita profetioita on ollut julkisuudessa tänä kesänä.

    Miksi mormoniprofeetta vaikenee tällaisesta asiasta? Minä vaan kysyn. Minusta profeetan kannattasi koplata kiireen vilkkaa profetoinnit käyntiin.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että PH auttoi tuossa sikiämisessä tavalla tai toisella Isän käskystä. Tarvitaan kokonelson ennen kuin annan periksi ;-) ja sittenkin vahva niskani tekee tenää.

    Sano mitä sanot, mutta Kristus on Raamatun mukaan Jumalan, Isän, Ainosyntyinen Poika lihan mukaan:

    Joh. 1:18
    Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet. [Matt. 11:27; Joh. 7:28,29]
    Aikaisempi käännös:
    Joh. 1:18
    Ei kukaan ole Jumalaa milloinkaan nähnyt; ainokainen Poika, joka on Isän helmassa, on hänet ilmoittanut.
    Kysymys: Kenet Poika ilmoitti: itsensäkö vai Isänsä? Jos Isänsä, niin silloin monet näkivät Isän = Poika. - Eipä silti, niin onkin, sillä joka on nähnyt Pojan on nähnyt Isän:

    Joh. 14:9
    Jeesus sanoi hänelle: "Niin kauan aikaa minä olen ollut teidän kanssanne, etkä sinä tunne minua, Filippus! Joka on nähnyt minut, on nähnyt Isän; kuinka sinä sitten sanot: 'Näytä meille Isä'?
    Näin siksi, että Poika muistuttaa Isäänsä eli Isä on samanlainen kuin Poika ja päinvastoin. Jumalan voi nähdä vain siten, että ihminen tehdään Hengessä näkeväksi. Näin oli Stefanuksenkin kohdalla:

    Ap.t. 7
    56 ja sanoi: "Katso, minä näen taivaat auenneina ja Ihmisen Pojan seisovan Jumalan oikealla puolella".

    Joh. 6:46
    Ei niin, että kukaan olisi Isää nähnyt; ainoastaan hän, joka on Jumalasta, on nähnyt Isän.

    Joh. 3:18
    Sitä, joka uskoo häneen, ei tuomita, mutta se, joka ei usko, on jo tuomittu, koska hän ei uskonut Jumalan ainoaan Poikaan. [Mark. 16:16; Joh. 5:24; Ap. t. 4:12]

    Eli voiko sanoa että Pyhä Henki antoi
    hedelmöityshoitoa Isän siemenestä Mariallè?

    Äänestä

  • voiko sanoa kirjoitti:

    Eli voiko sanoa että Pyhä Henki antoi
    hedelmöityshoitoa Isän siemenestä Mariallè?

    sanottu raamatussa, mutta saahan sitä spekuloida mitä haluaa. Olikohan Jeesuksen syljessä antibioottisia nanobotteja, jotka korjasivat näön? Toimiko savi siinä katalyyttinä vai oliko savessakin jotain erityistä?

    Äänestä

  • puolinelson kirjoitti:

    "Minäkin olen sitä mieltä, että Jumalan ainoa poika viittaa nimen omaan Isän lihalliseen jälkeläiseen."

    Tottakai sinulla on oikeus mielipiteeseesi, joka on sellaisenaan arvokas ja kiistämätön. En myöskään mitenkään halua kahlita mielikuvitustasi. Kerroin vain, miten Jeesuksen sikiäminen Raamatun mukaan tapahtui.

    "Lapsi, jonka oli määrä syntyä Marialle, oli syntyvä Elohimin, iankaikkisen Isän, Pojaksi, ei luonnonlakeja rikkoen, vaan niiden korkeamman ilmenemisen mukaisesti; ja tuosta selestisen isyyden ja puhtaan, vaikkakin kuolevaisen äitiyden ylimaallisen pyhästä liitosta syntynyttä jälkeläistä tultaisiin aivan oikein nimittämään 'Korkeimman Pojaksi'."
    (James E. Talmage 1986: Jeesus Kristus, 57. Helsinki.)

    Äänestä

  • asiasta kirjoitti:

    Meillä on tässä vastakkain kaksi erilaista käsitystä, Raamatun ja mormoniapostolin. Itse asetan etusijalle Raamatun ilmoituksen. Joku toinen taas tukeutuu mieluummin mormonioppiin ja sivuuttaa Raamatun sanan.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    itselleen jälkeläisen ihmisnaisen kanssa, siitähän tulee 1/2 jumala.En tosin ymmärrä miksi ylipäänsä on tarina lihaksitulevasta jumaluudesta, sellaisen osasta tai muustakaan vastaavasta. Jumalalla oli kumminkin nähtävästi tässä tapauksessa Galileassa serkkuja,tätejä , enoja ja isovanhemmat. Yhtälö ei ole elegantti.

    ja hedelmöittymisestä opettaa eräs aikamme merkittävä Jumaluus oppinut James E. Talmage seuraavaa. Lainaus kirjasta Jeesus Kristua suom. 1982:

    Samoin kuin muut Israelin tyttäret, ne, jotka kuuluivat Juudan sukukuntaan ja joiden tiedettiin polveutuvan Daavidista, Maria oli epäilemättä pyhän ilon ja huomion vallassa miettinyt Messiaan syntymistä kuninkaallisesta suvusta; hän tiesi, että jostakin juutalaisneidosta oli vielä tuleva Kristuksen äiti. Oliko mahdollista, että enkelin hänelle lausumat sanat viittasivat tähän kansakunnan suureen odotukseen ja toivoon? Hänellä oli vain vähän aikaa miettiä tätä mielessään, sillä enkeli jatkoi: ”Älä pelkää, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallaan ei pidä loppua oleman” (Luuk. 1:30-33)

    Vielä nytkin Maria käsitti vain osittain tämän merkityksellisen käynnin tärkeyden. Ei epäilyksen hengessä, sellaisessa mikä oli saanut Sakariaan pyytämään merkkiä, vaan vilpittömästi haluten tietoa ja selitystä Maria kysyi, tietäen naimattomuutensa ja ollen varma neitsyydestään: ”Kuinka tämä voi tapahtua, kun minä en miehestä mitään tiedä?” Vastaus hänen luonnolliseen ja yksinkertaiseen kysymykseensä oli ilmoitus ihmeestä jonka kaltaista maailma ei ollut koskaan tuntenut – ei ihmeestä siinä mielessä, että jotakin tapahtuisi vastoin luonnon lakeja, mutta ihmeestä, joka tapahtui korkeamman lain vaikutuksesta, sellaisen, jota tavallinen ihmismieli ei voi ymmärtää eikä pidä mahdollisena. Maria sai tietää, että hän tulisi raskaaksi ja synnyttäisi aikanaan pojan, jonka isä ei olisi kukaan kuolevainen mies. ”Enkeli vastasi ja sanoi hänelle: `Pyhä Henki tulee sinun päällesi, ja Korkeimman voima varjoaa sinut; sentähden myös se pyhä, mikä syntyy, pitää kutsuttaman Jumalan Pojaksi. ` (Luuk. 1:35)

    Sitten enkeli kertoi hänelle hänen aikaisemmin hedelmättömän serkkunsa Elisabetin siunatusta tilasta, ja riittävänä ja lopullisena selityksenä enkeli lisäsi:”… sillä Jumalalle ei mikään ole mahdotonta.” Lempeän alistuvaisena ja nöyrän myöntyväisenä puhdas nuori neitsyt vastasi: ”Katso minä olen Herran palvelijatar; tapahtukoon minulle sinun sanasi mukaan.”

    Esitettyään sanomansa Gabriel lähti jättäen valitun Nasaretin neitsyen mietiskelemään ihmeellistä kokemustaan. Marian luvattu Poika oli oleva Isän ”Aino-syntyinen” lihassa; siitä oli ylen määrin ehdottoman varmoja ennustuksia. Tosin tällaista ei ollut koskaan ennen tapahtunut; tosin sellaista ei ole tapahtunut koskaan myöhemminkään; mutta se, että neitseellinen syntymä olisi ainutkertainen, oli yhtä välttämätön profetian toteutumiselle, kuin se että se yleensä tapahtuisi. Lapsi, jonka oli määrä syntyä Marialle, oli syntyvä Elohimin, iankaikkisen Isän, Pojaksi, ei luonnonlakeja rikkoen, vaan niiden korkeamman ilmenemisen mukaisesti; ja tuosta selestisen isyyden ja puhtaan, vaikkakin kuolevaisen äitiyden ylimaallisen pyhästä liitosta syntynyttä jälkeläistä tultaisiin aivan oikein nimittämään ”Korkeimman Pojaksi” Hänen luonnossaan yhtyisivät jumaluuden voimat kuolevaisuuden kykyihin ja mahdollisuuksiin; tämä noudattaisi Jumalan ilmoittamaa, normaalisti vaikuttavaa ja perustavaa laatua olevaa perinnöllisyyslakia, jonka tiede on todistanut ja jonka filosofia myöntää, nimittäin että elävät olennot tuottavat jälkeläisiä oman lajinsa mukaan. Jeesus-lapsi oli perivä vanhemmilleen ominaiset ruumiilliset, henkiset ja hengelliset piirteet, taipumukset ja kyvyt, ja toinen näistä vanhemmista oli kuolematon ja kirkastettu – Jumala, toinen ihminen – nainen.

    Jeesus Kristus oli syntyvä kuolevaisesta vaimosta, mutta hän ei ollut suoranaisesti kuolevaisen miehen jälkeläinen paitsi siinä mielessä, että Hänen äitinsä oli sekä miehen että vaimon tytär. Yksin Herrassamme on toteutunut se Jumalan sana, jonka Hän puhui Aadamin lankeemuksen yhteydessä, nimittäin että vaimon siemen saisi vallan voittaa saatanan polkemalla rikki käärmeen pään. (kts. 1. Moos. 3:15)

    Mitä paikkaan, tilanteeseen ja olosuhteisiin tulee, ovat Gabrielin ilmoitus Sakariaalle ja tapa, jolla hän esitti sanomansa Marialle, jyrkästi vastakkaisia. Herran edelläkävijän saapumisesta ilmoitettiin hänen isälleen ylvään temppelin siinä osassa, joka pyhässä huoneessa oli verrattomasti pyhin, yhtä ainoata lukuun ottamatta, kultaisen kynttelikön loisteessa, johon hiilten hehku kultaisella alttarilla antoi oman lisän; Messiaan syntymä ilmoitettiin Hänen äidilleen pienessä kaupungissa kaukana pääkaupungista ja temppelistä, todennäköisimmin jossakin vaatimattomassa galilealaisessa majassa.

    Kopioitu kirjasta Jeesus Kristus kirjoittanut James E. Talmage Myöhempien Aikojen Puhien Jeesuksen Kristuksen Kirkon kahdentoista apostolin neuvostosta sivulta 56-57

    Unski

    Äänestä

  • puolinelson kirjoitti:

    "Minäkin olen sitä mieltä, että Jumalan ainoa poika viittaa nimen omaan Isän lihalliseen jälkeläiseen."

    Tottakai sinulla on oikeus mielipiteeseesi, joka on sellaisenaan arvokas ja kiistämätön. En myöskään mitenkään halua kahlita mielikuvitustasi. Kerroin vain, miten Jeesuksen sikiäminen Raamatun mukaan tapahtui.

    Jeesuksen Sikiämisessä olivat osallisina "Korkeimman voima" sekä "Pyhä Henki". Enempää siellä ei muistaakseni kerrota, ei ainakaan minun painoksessani.

    Niin, ja on Isä, Poika ja Pyhä Henki. Isä on siis Pojan isä. Pyhä Henki ei ole Pojan Isä.

    Kiva tarina. Olen tosin lukenut vieläkin viehättävämpiä kaunokirjallisia tuotteita. Kyseiseen tarinaan verrattuna Raamattu on tältä osin varsin askeettinen ilmoittaessaan koruttomasti, että Marian hedelmöitti Pyhä Henki eli että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä. Ettei nyt vaan olisi niin, että mormonien kertomukset kertovat aivan eri Jeesuksesta, Mariasta ja Jumalasta kuin Raamattu? Jeesus ja Maria olivat tuolloin hyvin yleisiä nimiä ja jumaluuksiakin löytyi moneen makuun. Tämä selittäisi sen, miksi Raamattu ja mormonien käsitykset poikkeavat niin perusteellisesti toisistaan.

    Raamatun mukaan Pyhä Henki hedelmöitti Marian (Matt. 1:18, 20). Luuk. 1:35 kertoo saman hieman maalailevammin. Jos isä on se, joka hedelmöittää lapsen äidin, Pyhä Henki on Jeesuksen "isä". Mormonit joutuvat tällaisissa asioissa lievästi sanoen vaikeuksiin yrittäessään sovittaa omaa omintakeista oppiaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä Raamatussa ilmoitettuun. Olisiko syytä pohtia asia uudestaan tai vaihtoehtoisesti jättää Raamattu sivuun ja tyytyä mormonien omiin ilmoituksiin?

    nimitetään Mariaksi. Aino nimisestä Jeesuksen äidistä Raamattu ei puhu.

    ”Aino-syntyinen” on mormonien termi, jota ei löydy Raamatusta. Samankaltainen kristinuskolle vieras termi on "henkiruumis". Mormonien käyttämä sana "pyhä" taas tarkoittaa yleensä salattua.

    Turust

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    Se kuvaa sitä, että taivaassa ollut henkiruumis sai maan tomusta muokatun ruumiin kehittyäkseen edelleen ja täyttääkseen maan.

    tuo "hengen puhaltaminen", vaan sitä, että ihmisestä tuli oikeasti ihminen, Jumalan kirkkauden kuva. Henki, joka "puhallettiin" ihmiseen, on iankaikkinen elämä, eikä ruumiinsiirto jostain taivaan esikartanoista.

    Äänestä

  • puolinelson kirjoitti:

    Raamatun mukaan Pyhä Henki hedelmöitti Marian (Matt. 1:18, 20). Luuk. 1:35 kertoo saman hieman maalailevammin. Jos isä on se, joka hedelmöittää lapsen äidin, Pyhä Henki on Jeesuksen "isä". Mormonit joutuvat tällaisissa asioissa lievästi sanoen vaikeuksiin yrittäessään sovittaa omaa omintakeista oppiaan Isästä, Pojasta ja Pyhästä Hengestä Raamatussa ilmoitettuun. Olisiko syytä pohtia asia uudestaan tai vaihtoehtoisesti jättää Raamattu sivuun ja tyytyä mormonien omiin ilmoituksiin?

    ei löydy osoittamastasi kohdasta tuota sanaa. Minun raamattuni sanoo, että Maria oli raskaana "Pyhän Hengen vaikutuksesta". Alkuperäisempi ilmaus löytyy vanhemmassa käännöksessä "raskaana Pyhästä Hengestä". Asiasta kerrotaan hyvin vähän, mihin lienee hyvä syy.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    nimitetään Mariaksi. Aino nimisestä Jeesuksen äidistä Raamattu ei puhu.

    ”Aino-syntyinen” on mormonien termi, jota ei löydy Raamatusta. Samankaltainen kristinuskolle vieras termi on "henkiruumis". Mormonien käyttämä sana "pyhä" taas tarkoittaa yleensä salattua.

    Turust

    antaisi kummastakaan sanasta kunniaa yksin mormoneille ilman laajempia tutkimuksia.

    "Henkiruumis"

    Jehovan todistajat käyttävät sanaa:
    "Jumalalla on myös ruumis, ei fyysinen ruumis niin kuin meillä, vaan henkiruumis. Raamatussa sanotaan: ”Jos on aineellinen ruumis, on myös hengellinen.”(1. Korinttilaisille 15:44.)"
    http://www.watchtower.org/fi/20020515/article_02.htm

    Havaitsin joidenkin herännäisten jenkkisaarnaajien myös käyttävän termiä, tavallisesti kun puhuivat Isästä.

    Myös suomalaisten helluntailaisten käyttöön termi on ilmeisesti levinnyt. Tältä sivulta löytyi mielenkiintoisia mielipiteitä. Termiä viljeltiin ahkerasti:
    http://www2.netmission.fi/index.php?show=messages&tid=15492&selPage=3

    "Ainosyntyinen"

    Ortodokseilta:
    "Herra Jeesus Kristus, Isän helmassa oleva ainosyntyinen Poika, totinen Jumala, elämän ja kuolemattomuuden lähde, valkeus valkeudesta, joka tulit maailmaa valaisemaan, kirkasta meidän ymmärryksemme Pyhällä Hengelläsi..."
    http://www.ortodoksi.net/liturgiset_tekstit/palveluksia/suuri_vedenpyhitys_loppiaisena.htm

    Luterilaisilta:
    "Jeesus on Jumalan ainosyntyinen Poika, joka Isän määräämällä hetkellä otti ihmisluonnon."
    http://www.netikka.net/tforum/conf1.htm

    Kiitos ajastanne.

    Melko mielenkiintoista. Tällä ei tietenkään ole sinällään merkitystä, mutta tuo luterilainen linkki ei ole ev.lut. kirkon "luterilaisuutta". Ortodoksien olen tainnut kuullakkin käyttävän tuota termiä. Minä kuulun nykyisin demendismiseen yhteisöön. :)

    Turust

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    ei löydy osoittamastasi kohdasta tuota sanaa. Minun raamattuni sanoo, että Maria oli raskaana "Pyhän Hengen vaikutuksesta". Alkuperäisempi ilmaus löytyy vanhemmassa käännöksessä "raskaana Pyhästä Hengestä". Asiasta kerrotaan hyvin vähän, mihin lienee hyvä syy.

    Löytämättömyytesi johtunee siitä, että saman asian voi ilmaista eri sanoin. En katso olevani sidottu vain tiettyyn ilmaisuun, vaan pyrin kielen monipuoliseen käyttämiseen. Matt. 1:20, johon 1:18 ohella viittasin, toteaa yksikantaan, että Pyhä Henki siitti (gennao) Jeesuksen. Tämä on yhtä, kuin että Pyhä Henki hedelmöitti Marian, minkä seurauksena Jeesus syntyi. Kun Matt. 1:18 sanoo Marian olevan raskaana Pyhän Hengen vaikutuksesta, tämä on yhtä, kuin että Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun. Että tällaista biologiaa.

    "Asiasta kerrotaan hyvin vähän, mihin lienee hyvä syy."

    Asiasta kerrotaan ymmärtääkseni juuri niin paljon kuin on tarpeellista tietää: Jeesus Kristus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi neitsyt Mariasta.

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    Äänestä

  • todé kirjoitti:

    tuo "hengen puhaltaminen", vaan sitä, että ihmisestä tuli oikeasti ihminen, Jumalan kirkkauden kuva. Henki, joka "puhallettiin" ihmiseen, on iankaikkinen elämä, eikä ruumiinsiirto jostain taivaan esikartanoista.

    sillä Raamatussa ei sanota niin, kuin sanot:
    "Henki, joka "puhallettiin" ihmiseen, on iankaikkinen elämä, eikä ruumiinsiirto jostain taivaan esikartanoista."

    Henki teki eläväksi. Aadamista tuli elävä olento eli vanhemman käännöksen mukaan elävä sielu:

    1. Moos. 2
    7 Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.
    7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    Ei, tulkintani ei ole se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa. Minulle riittää täysin Raamatun selvä ilmoitus, että Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä eli Pyhä Henki oli se, joka vaikutti Marian raskauden. Alkutekstin sanat ilmaisevat selkeästi, että Pyhä Henki oli "isä", ei mikään postipoika. Tapahtuman yksityiskohtiin en välitä paneutua, sillä ne jäävät meiltä joka tapauksessa salatuiksi.

    Selitykset Pyhästä Hengestä keinosiementäjänä, joka hoitaa hedelmöittämisen toisen puolesta, ilmeisesti tämän sukusoluja käyttäen, ovat siinä määrin huvittavia, etteivät ne ole edes loukkaavia. Ymmärrän kyllä, että näillä selittelyillä yritetään pelastaa mormonien omintakeinen Jumala -käsitys kuiville. Raamatun ilmoitus ei kuitenkaan tällaisiin spekulaatioihin taivu.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    Hän ei koskaan sanonut Isäkseen Pyhää Henkeä, vaan rukoili aina taivaallista Isäänsä ja meidän Isää.

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    Et näköjään huomannut, että puhuin Pyhästä Hengestä Jeesuksen "isänä" lainausmerkeissä ja pienellä iillä. Tällä viittasin siihen, että mikäli Jeesuksen sikiämisen lähdettä eli Marian raskaaksi tekijää kutsutaan isäksi, Pyhä Henki on Raamatun mukaan tämä "isä".

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    vastoin parempaa tietoasi. Tiedät hyvin, ettei uskonnollisissa yhteyksissä tarkoiteta Isä sanalla samaa kuin fyysisellä isyydellä. Ovatko selibaatissa elävät katolisen kirkon Isät meidän isiämme?

    Tuollainen kiemurtelu on, paitsi vastenmielistä, tekee kaltaiselleni vilpittömälle kaikin keinoin rehellisyyteen pyrkivälle tutkijalle koko mormoni opin vastenmieliseksi, antaen lopulta valheelisen kuvan, joka on omiaan hämmentämään tutkijaa.

    Tutkimusta tulee tehdä nöyrällä mielellä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita ollenkaan sitä, että vanhemmat jäsenet saavat yli kulkiessaan, paitsi pyyhkiä jalkansa, myös mennen tullen kuseksia uuden tutkijan niskaan.

    Turust

    Äänestä

  • (.) kirjoitti:

    siis onko sinun tulkintasi se, että Pyhä Henki harrasti seksiä Marian kanssa?

    Jos tosiaan halutaan mennä asian ytimeen, niin voidaankin kysyä, millä Pyhä Henki hedelmöitti Marian munasolun? Jos halutaan palata keinohedelmöitykseen, niin kyllä lääkäri voi hedelmöittää munasolun kuitenkaan itse olematta isä.

    Raamattu muistaakseni kieltää sanomasta ketään ihmistä Isäksi. On omaa kuvitelmaasi, että käyttäisin Isä sanaa isolla kirjaimella kenestäkään muusta kuin taivaallisesta Isästä ja hänen Pojastaan. Kristus on näet meidän uudestisyntyneen olemuksemme Isä. Hänestä erikseen on olemassa Kristuksen ja meidän yhteinen taivaallinen Isämme.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    sillä Raamatussa ei sanota niin, kuin sanot:
    "Henki, joka "puhallettiin" ihmiseen, on iankaikkinen elämä, eikä ruumiinsiirto jostain taivaan esikartanoista."

    Henki teki eläväksi. Aadamista tuli elävä olento eli vanhemman käännöksen mukaan elävä sielu:

    1. Moos. 2
    7 Ja Herra Jumala muovasi maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän henkäyksen. Näin ihmisestä tuli elävä olento.
    7 Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieramiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.

    henki,sielu -sanoilla käännetyt johtuvat heprean hengittää-verbeistä, sielu on suoraan käännettynä hengitys, hengittäminen. Käännöksien perusteella voi tietysti myöhempien filosofien mm kreikkalaisen, perusteella vääntää asiasta mitä haluaa. Heprelainen ihmiskuva oli kuitenkin yksinkertainen:ihminen oli YHWH:n alussa luoma, maasta joka sekin oli juuri luotu ja hengitys teki hänet eläväksi ja hengityksen puhalsi YHWH "nenään".

    Ei ole väliä, mitä sana alun perin on tarkoittanut, jos se kelpaa kuvaamaan muutakin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

ainoa poika?

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu