palsta menee koko ajan vain kipeämmäksi ja kipeämmäksi, mistä se kertoo voisiko joku rohveetta selittää?
tämä koko
öllikkä
13481
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
tämä on viime aikoina mennyt aina vain hauskemmaksi.
Itsensä terveiksi kuvittelevat fundisuskikset pitävät tätä palstaa hiekkalaatikkonaan, jossa leikkivät mielikuvitusleikkejään. Mieleltään terveet käyvät täällä lähinnä samasta syystä, kuin aikoinaan käytiin sirkuksissa katsomassa kääpiöitä ja vastaavia kummajaisia.
Mielenterveysongelmat todennäköisesti lisääntyvät niiden keskuudessa, jotka ovat jo valmiiksi hiukan pöpejä, ja imevät täältä lisää pöpöjä päähänsä.
Parempi vaihtoehto olisi muuttaa palstan nimi joksikin toiseksi, ettei vaan anneta sellaista mielikuvaa, että profetioita olisi muka oikeasti olemassa. Koskaan eikä milloinkaan ei ole ensimmäistäkään profetiaa tai oikeaan osunutta "ennaltatietämistä" tapahtunut. Sattuma on eri asia kuin tietäminen. Tämä on syytä tietää ja ymmärtää, kun tälläisiä huuhaajuttuja lukee.
täältä vaikkapa 14000 toteutunutta tai toteutuvaa
ennustusta, tietämystä, sairauden parannusta tai
muuta ihmeellistä mitä ei sinun mukaan pitäisi olla olemassakaan..voi sitä pöyhkeyttä ja ylpeyttä
mitä tietämättömyys ihmisissä tekee.
tutkiskele historiaa ja näe totuus.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Edgar_Cayce
Ja kaikkihan mikä lehdissä tai netissä lukee on totta, eikös? Ja sanopa jos se vielä oikein uutisista tulee tai peräti saarnamiehen suusta vaahdon kera pursuaa. Voi pyhä yksinkertaisuus..
Voi, voi teitä pakanaparkoja kun teillä on tuo ratkaisematon ongelma..eli miten ennustukset saataisiin mitättömiksi...ettei vai vahingossakaan mikkään ennustus toteutusi...
..siinäpä teillä pähkinää purtavaksi!!!
joka viikko joku jossain osaa ennustaa oikeat lottonumerotkin. Helppoahan tuo on, kun sen osaa.
Se on pelkkää tilastomatematiikkaa - ei ennustamista.
Veikkaus on laskenut että tietyllä määrällä satunnasia numerosarjoja sisältäviä kuponkeja päävoitto on mahdollista, joka puolestaan saa mielenkiinnon säilymään ja se samalla yllyttää ihmisiä yhä uudestaan lottoamaan.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Idiootti
sekaannusta, hajaannusta, eksytystä
Kuten ennen kuin Jumala päätti vedenpaisumuksen
Oliskohan se niin kuin Samuelin aikoina.
Eli kansa eli ihan oman mielensä mukaan, vähät välitti Jumalasta, eikä Jumalakaan alvariinsa kuuroille korville viitsinyt puhua.
Lopputulos oli se, että Raamatussa mainitaan näkyjen olleen harvinaisia.
Eli kun Jumala kutsui Samueliakin, tämä ihan ensin mietti, että Eeli se varmaan on äänessä.
Ei mitään uutta auringon alla muutamaan tuhanteen vuoteen.
"Ei mitään uutta auringon alla muutamaan tuhanteen vuoteen."
Täsmälleen.
Erilaista profetiaa vaan pukkaa, eikä yksikään niistä koskaan toteudu.
Ja Jeesus tulee ihan pian, aina vaan vuosisadasta ja vuosituhannesta toiseen.
Hauskaa odottelua vaan...
...sitä se tekee, kun annetaan avohoitopotilaiden käyttää nettiä.