Tuleeko EU:n perustuslaista

täällä Vittulan demokratiassa?

Tai siis mikä demokratia tämä on? Pelkkää paskapuhetta ihmisten mahdollisuuksista itse vaikuttaa, pelkkää paskapuhetta siitä, että EU on muka kansalaisten kannattama asia.

Eivätkö gallupit kerro juuri siitä kuinka vähän kansalaiset arvostavat EU:ta ja sen paskademokratiaa?

Itänaapurin "työväenimperiumi" kaatui - ja hyvä vaan kun EU:lle käy samoin.
19700
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

väittää, ettei mitään äänestystä tule, kansaa johdetaan harhaan, tyylillä ,että mukamas itse oisivat päättämässä asiasta, näin se vaan ikävä kyllä menee.

Äänestä
  • Luotettavista lähteistä.

    Näinkö mätä demokratiamme todellakin on?

    Äänestä

Sillä eussa määräävät todellisuudessa ainoastaan suuret jäsenvaltiot eikä pienillä kuten Suomella tule edes koskaan olemaaan sananvaltaa eikä vaikutusmahdolisuuksia eussa.Sitäpaitsi virkamiehemme eussa ovat todellisia nössöjä jotka eivät osaa ajaa Suomen etuja kun niitä pitäisi siksi emme koskaan saa kantaamme eussa näkyviin vaan olemme aina ja iänkaikkisesti typerien eu direktiivien orjia siksi eusta pitäisi irrottautua välittömästi!

Äänestä

Suomessa ei takuulla tule mitään
kansanäänestystä. Niissäkin maissa, joissa
kansanäänestys pidetään, menee se niinkauan
uusiksi, että lopulta hyväksytään.
Eihän EU:ssa tavallisella kansalaisella saa
olla mitään vaikutusmahdollisuuksia, eikä
päätösvaltaa. Se on ISO RAHA, joka siellä puhuu.

T.S.

Äänestä
  • Olet vain kateellinen menestyjille!

    EU:n vastustajat - ipulistit - ovat vain kateellisia EU:n menestykselle!

    Eurooppa on ainut vaihtoehto.

    Äänestä

  • talollinen kirjoitti:

    Olet vain kateellinen menestyjille!

    EU:n vastustajat - ipulistit - ovat vain kateellisia EU:n menestykselle!

    Eurooppa on ainut vaihtoehto.

    Ja äänestystä ei tule.
    Eikä kateellinen voi olla sellaiselle,
    mitä ei ole.

    T.S.

    Äänestä

Ei tule. Kansa ei tiedä EU:n perustuslaista tarpeeksi.

EU:n perustuslaki on niin vaikea lukea, että sinä et käsittäisi kuitenkaan.

EU ei ole paska. EU on sui generis, ainutlaatuinen onnistuminen Euroopan historiassa.

Äänestä
  • luettavaksi ja suomenkielisenä jostain?
    Eihän sitä tiedä käsittäisikö sitä,
    ellei ole mahdollisuuttakaan lukea sitä ?

    EU:n paskamaisuuteen en ota kantaa,
    ainutlaatuista siitä tulee siinä vaiheessa,
    kun se romahtaa.

    T.S.

    Äänestä

  • Se eu ottaa suihin joltain eu generikseltä??

    Äänestä

  • diku kirjoitti:

    luettavaksi ja suomenkielisenä jostain?
    Eihän sitä tiedä käsittäisikö sitä,
    ellei ole mahdollisuuttakaan lukea sitä ?

    EU:n paskamaisuuteen en ota kantaa,
    ainutlaatuista siitä tulee siinä vaiheessa,
    kun se romahtaa.

    T.S.

    KVG.

    http://www.openeurope.org.uk/research/guide.pdf

    Äänestä

>täällä Vittulan demokratiassa

Tuskin tulee, ettehän te siellä Vittulassa ole edes jäseniä.

Äänestä

Luotetut poliitikkomme osasivat johtaa meidät EU:n siipien suojaan. Miksi meidän tavallisten kansalaisten pitäisi tietää tai ymmärtää jotakin niin hienosta asiasta kuin EU-perustuslaki.
Kuinkahan moni kansalainen on yleensä tutustunut Suomen perustuslakiin, riittävästi kyetäkseen pitämään oikeuksistaan kiinni?
Vaikuttamisen aika oli jo paljon ennen tätä hetkeä, nyt vaan nautitaan ja kerätään EUn satoisaa antia.
Mitä vaikeaselkoisempi lakiteksti, sen paremmin sitä voidaan soveltaa ja tulkita...kukin edukseen.

Äänestä
  • ja kaiken lisäksi vielä kansan päättämäkin eikä vain neuvoa-antava?

    Voit kysyä ihan vapaasti kuinka moni kansanedustaja on lukenut edes sen aiemman perustuslakiehdotuksen. Voit miettiä sitäkin kuinka EU:iin mentiin - ja kuinka maataloudelle ei pitänyt käymään kuinkaan, kuinka markka olisi yhä valuuttamme.

    Ei muuten, mutta moni politiikko väitti ettei tiennyt näin käyvän. Koivisto sanoi, että EU:iin mentiin turvallisuusseikkojen vuoksi, mutta sitä ei saanut kertoa kansalle.

    Mietin vain, että miksi tietämättömien ja tai valehtelevien politiikkojen pitäisi saada päättää näin tärkeästä asiasta?

    Äänestä

  • kansanäänestys kirjoitti:

    ja kaiken lisäksi vielä kansan päättämäkin eikä vain neuvoa-antava?

    Voit kysyä ihan vapaasti kuinka moni kansanedustaja on lukenut edes sen aiemman perustuslakiehdotuksen. Voit miettiä sitäkin kuinka EU:iin mentiin - ja kuinka maataloudelle ei pitänyt käymään kuinkaan, kuinka markka olisi yhä valuuttamme.

    Ei muuten, mutta moni politiikko väitti ettei tiennyt näin käyvän. Koivisto sanoi, että EU:iin mentiin turvallisuusseikkojen vuoksi, mutta sitä ei saanut kertoa kansalle.

    Mietin vain, että miksi tietämättömien ja tai valehtelevien politiikkojen pitäisi saada päättää näin tärkeästä asiasta?

    Suomen kansa poliittiset päättäjämme on valinnut. Poliittiset päättäjämme joihin olemme vaaleissa luottaneet ovat valinneet EU:n.
    Luule mitä vaan, tosiasiassa poliittinen eliittimme päättää asian. Varmasti parhain päin.
    Eräs tärkeä syy miksei päätösvaltaa voi antaa tavalliselle kansalle on luettavissa puheenvuorostasi. Tietämättömyys voi olla hyve pubikeskusteluissa, mutta kansakunnan kohtaloa sen varaan ei voi jättää.
    Viisaat ja luotetut poliittiset päättäjämme tehköön valistuneen päätöksensä asioihin perehtyneen virkamieskoneiston hyvin valmistelemana.

    Äänestä

  • On valintansa tehnyt kirjoitti:

    eikä eliittiä.

    Miksi luulet äänestysinnon vähenevän?

    Ei taatusti kansanedustajien taitavuuden ja osaavaisuuden vuoksi!

    Eduskuntavaaleissa ei puhuttu uudesta EU:n perustuslaista. Ainoastaan Soini yritti siitä puhua, mutta muut vaikenivat kuin muuri. Suomen kansa ei valinnut edustajia äänestämään EU:n perustuslain puolesta.

    Gallupien mukaan EU:n perustuslaki menisi nurin kansanäänestyksissä paria valtiota lukuunottamatta kaikissa EU-maissa.

    Äänestä

  • edustaa kansaa kirjoitti:

    Jokaisen äänestäjän pitäisi kyetä vastaamaan äänestään, eli antamaan äänensä vain sellaiselle edustajalle jonka toiminnasta on ottanut selkoa ja niistä voi olla vakuuttunut.
    Suuressa massassa on vielä muutamia nimeltä mainitsemattomia edustajia jotka eivät ole muuttaneet linjaustaan EU:nkaan suhteen.
    Syytä poliittisen päätöksenteon kyvyttömyyteen voi vain miettiä, ääneen sitä tuskin uskaltaa kukaan sanoa. Jokaisella suomalaisella on ollut tilaisuutensa vaikuttaa asioiden kulkuun, äänestystuloksesta päätellen kansa ei ole halunnut ottaa vastuuta päätöstenteosta vaan sälyttää vastuun "kahvipöytä kansanedustajille".
    Äänestäjien vastuuttomuus jättää pelipöydän avoimeksi johdatella päätöksentekoa mielin määrin.
    EU-päätösten tekeminen edellyttää Suomalaisen hyvinvoinnin ymmärtämistä yhteisössä ja koko maailmankartalla. Pelkästään Suomi-neidon uhkeus ei valitettavasti enää riitä!

    Äänestä

erotkaa jo ne petkuttavat teitä kun te hyvät suomalaiset teette töitä turhan kun eu rahat ja maksatte veroja turhaan harmi mutta erotkaa jo.

Äänestä

EU laiset luulevat olevansa johtajia euroopassa EIVÄT OLE! kaikilla mailla on omat lait oma itsenäisyys Suomella Varsinkin.
EU on Euroopan surkein pahin hulluin petkuttavin organisaatio ikinä!!!!!!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kansanäänestys kirjoitti:

täällä Vittulan demokratiassa?

Tai siis mikä demokratia tämä on? Pelkkää paskapuhetta ihmisten mahdollisuuksista itse vaikuttaa, pelkkää paskapuhetta siitä, että EU on muka kansalaisten kannattama asia.

Eivätkö gallupit kerro juuri siitä kuinka vähän kansalaiset arvostavat EU:ta ja sen paskademokratiaa?

Itänaapurin "työväenimperiumi" kaatui - ja hyvä vaan kun EU:lle käy samoin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu