JOS JUMALA

että on vain yksi Jumala, niin se on uskottava ja jos Jumala ilmoittaa, että kaikki on JEESUKSEN VALTAAN ALISTETTU, niin se on uskottava.
24434
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Jo se nyt on koko perkele alistettu Jeesuksen vallan alle. Perkele ei voi mitään tehdä, ellei Jeesus käskytä tai vähintäänkin salli. Viime kädessä siis Jeesus esimiehenä kantaa vastuun alaisensa pahoista teoista.

Äänestä
  • väärin sen, että Jeesus kantaa vastuun kenenkään pahoista teoista, sillä hänhän sovittamalla synnin mursi sen vallan ja siksipä Jeesuksen "alaiset" saavat elää rauhassa synninvallalta, eli synti ei heitä saaliikseen saa.
    Se tarkoittaa sitä, että jos lankeemus, eli ajatussynti vaanii, kääntyy Jeesuksen oma ainoan kykenevän auttajansa puoleen, tahtoen tehdä siitä ajatuksesta parannuksen ja näin ei synti pääse pesää tekemään.

    Miten se sitten on mahdollista, sinä ja moni muu ajattelee. Se on mahdollista vain Jeesuksen voiton tähden ja siitä voitosta johtuvan Pyhän Hengen VOIMAN tähden, jonka Jeesus joka voitti, yksin kykenee lupauksensa mukaan melle antamaan.

    Ilman Pyhän Hengen osallisuutta EI OLE USKOA.

    Äänestä

  • se perkele jota myös lusiferiksi kutsutaan,sillä on enään vähän aikaa ja se ittekin sen tietää,ensin se saa 1000v. kakun ja sitten "elinkautisen" ja ne ihmiset jotka eivät halua iänkaikkista elämää taivaassa Jumalan yhteydessä.niille ei ole muuta paikkaa kuin mennä lusiferin kanssa sinne "kuumaan alakertaan"

    Äänestä

usko? niin tekeekö silloin syntilöi?

Äänestä
  • Jos ei usko, niin se on sitten saatana, joka ottaa pois maahan kylvetyn siemenen, ihan niin kuin Raamatun kylväjävertauksessa. Ja saatanahan tekee niitä töitä, jotka Jeesus on hänelle ulkoistanut.

    Äänestä

  • valintansa mukaan uskottomuuden synnin Jumalaa, Luojaansa kohtaan ja toivoisin sinunkin ymmärtävän mihin se johtaa.

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    valintansa mukaan uskottomuuden synnin Jumalaa, Luojaansa kohtaan ja toivoisin sinunkin ymmärtävän mihin se johtaa.

    porukkaa,menkäähän raukat rukoilemaan ja pyllistelemään,sillähän se maailma pelastuu.

    Äänestä

  • on aivopestyä kirjoitti:

    porukkaa,menkäähän raukat rukoilemaan ja pyllistelemään,sillähän se maailma pelastuu.

    ajatuksiasi ja miettiä, kumpi porukka on aivopestyä, hekö jotka uskovat Jumalaan ja joiden uskoa seuraa merkit, vai hekö jotka on harhautettu uskomaan, siihen, että Jumalaa ei ole.

    Äänestä

  • tekee kirjoitti:

    valintansa mukaan uskottomuuden synnin Jumalaa, Luojaansa kohtaan ja toivoisin sinunkin ymmärtävän mihin se johtaa.

    oikein johtaa?

    Äänestä

  • laajentaa kirjoitti:

    ajatuksiasi ja miettiä, kumpi porukka on aivopestyä, hekö jotka uskovat Jumalaan ja joiden uskoa seuraa merkit, vai hekö jotka on harhautettu uskomaan, siihen, että Jumalaa ei ole.

    harhautettu? kuka minut on harhauttanut?

    Äänestä

  • umpihetero. kirjoitti:

    harhautettu? kuka minut on harhauttanut?

    luule syntyneesi täydellisenä sieluna, jolla oli kaikki tieto mukanaan jo syntyessään.
    Jos luulet, niin sinä erehdyt, sillä syntyessäsi sinäkin olit avoin kirja, johon läheisesi ja ympäristösi alkoi piirtämään ajatuksiaan ja kaikista niistä ajatuksista sinä teit valintaa. Tietoisesti et edes ymmärrä, miten joka hetkistä ja vapaaseen tahtoon perustuvaa se valintasi oli.

    Sinä valitsit Jumalan hylkäämisen ja tahoit vapaasta tahdostasi uskoa, että tapahtui alkuräjähdys, josta sinäkin alkusi sait.

    Äänestä

  • umpihetero. kirjoitti:

    oikein johtaa?

    olisi kertoa, koska et usko, etkä kykene uskomaan.

    Äänestä

  • turhaa kirjoitti:

    olisi kertoa, koska et usko, etkä kykene uskomaan.

    koska jumala on luonut kaiken, niin hän on siis luonut myös minut ihmiseksi joka ei kykene uskomaan... loogisesti ajattelusi johtaa siis tähän. olenko oikeassa? vai arvaanko että en saa taaskaan vastausta...

    Äänestä

  • umpihetero. kirjoitti:

    koska jumala on luonut kaiken, niin hän on siis luonut myös minut ihmiseksi joka ei kykene uskomaan... loogisesti ajattelusi johtaa siis tähän. olenko oikeassa? vai arvaanko että en saa taaskaan vastausta...

    Eli, Jumala ei luonut sinua ihmiseksi, joka ei kykene uskomaan, vaan sinä et tahdo uskoa. Olet itse siis valintasi tehnyt, mutta vielä on toivoa, että sinäkin tahdot uskoa.

    Äänestä

  • vain kirjoitti:

    luule syntyneesi täydellisenä sieluna, jolla oli kaikki tieto mukanaan jo syntyessään.
    Jos luulet, niin sinä erehdyt, sillä syntyessäsi sinäkin olit avoin kirja, johon läheisesi ja ympäristösi alkoi piirtämään ajatuksiaan ja kaikista niistä ajatuksista sinä teit valintaa. Tietoisesti et edes ymmärrä, miten joka hetkistä ja vapaaseen tahtoon perustuvaa se valintasi oli.

    Sinä valitsit Jumalan hylkäämisen ja tahoit vapaasta tahdostasi uskoa, että tapahtui alkuräjähdys, josta sinäkin alkusi sait.

    sillä jos kukaan ei lähellä usko, on ihmisen vaikea valita uskoa, eli näin hän perii uskottomuuden omiltaan.
    Ei riitä, vaikka lähellä olisi kuinka paljon tahansa tapauskovaisia, vaan jos lähellä on yksikin todella uskova, saa tälläisen henkilön läheisyydessä elävä eri mahdollisuuden, kuin he, joiden läheisyydessä ei elä elävässä uskossa olevaa.

    Siksipä me, jotka todella uskomme, todistamme Jumalan voimasta, jotta hekin, jotka ovat perineet uskottomuuden, saisivat sen perimän sijalle mahdollisuuden uskoa.

    Äänestä

Uskottava että Jeesus hallitsee Nyt !! Amen ja Että hän on ainoa Jumala mikä pelastaa Ken tahtoo !!!! !!!!

Äänestä
  • ja totisesti ei muuta nimeä ole annettu meidän pelastua, kuin Jeesus.

    Äänestä

  • hallitsee kirjoitti:

    ja totisesti ei muuta nimeä ole annettu meidän pelastua, kuin Jeesus.

    Että sentään joku uskovainen on mukana ja haluaa vahvistaa henkivalloile tänä päivänä mitä me Uskomme !! Ja tässä oli kyllä tunne sun kirjoituxissa vaikka toiset eivät tunne mitään? Epäilen että se on vain pääntietoa? Niin sellainen päänuskoa : (

    Äänestä

kykene uskomaan, vaikka kuinka haluaisivat ja siksi he järkeilevät Raamatun sanomaa ja eksyttävät itsensä ja heitä kuuntelevat viidakkoon, josta eivät koskaan omin voimin pääse poissa.

Lääke siihen, että ei kykene uskomaan Raamattua niin, kuin se on kirjoitettu, on Usko ja tämän uskon saa, Jeesuksen mukaan, kun kolkuttelee ovelle, jonka yskin Jeesus voi vallallaan avata.

Avattuaan oven, Jeesus antaa synnit anteeksi ja näin puhdistaa astian, johon hän laskee Pyhän Hengen, sillä on synnyttävä uudeksi Jumalasta, jotta voi Jumalan oma olla.

Äänestä

Isän ja Pojan keskinäinen suhde on selvä kuin aurinko ja sen säteily. Pojasta sanotaan:

Hepr. 1:3
"ja joka, ollen hänen kirkkautensa säteily ja hänen olemuksensa kuva ja kantaen kaikki voimansa sanalla, on, toimitettuaan puhdistuksen synneistä, istunut Majesteetin oikealle puolelle korkeuksissa",

Isä Jumala omistaa kaiken, Poika on uskollinen hänen huoneensa haltijana:

Hepr. 3:6
"mutta Kristus on uskollinen Poikana, hänen huoneensa haltijana; ja hänen huoneensa olemme me, jos loppuun asti pidämme vahvana toivon rohkeuden ja kerskauksen".

Raamatun opetuksen mukaan Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä on kaiken alkulähde,
valtava voimalaitos, reaktori. Poika on kuin muuntaja, adapteri, välimies ja sovittaja, joka jakaa kullekin ssen mukaan kuin vastaanottaja pystyy omaksumaan.

Äänestä
  • on kaikissa terveissä isä poika suhteissa, että poika kasvaa isänsä mittaiseksi. Lue Raamatusta, miten siellä kerrotaan, että Isä ja Poika on hallitseva yhdessä ikuisesti.

    Äänestä

  • tahto... kirjoitti:

    on kaikissa terveissä isä poika suhteissa, että poika kasvaa isänsä mittaiseksi. Lue Raamatusta, miten siellä kerrotaan, että Isä ja Poika on hallitseva yhdessä ikuisesti.

    1. Kor.15:22-

    22 Sillä niinkuin kaikki kuolevat Aadamissa, niin myös kaikki tehdään eläviksi Kristuksessa,
    23 mutta jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus, sitten Kristuksen omat hänen tulemuksessaan;
    24 sitten tulee loppu, kun HÄN ANTAA VALTAKUNNAN JUMALAN JA ISÄN HALTUUN, kukistettuaan kaiken hallituksen ja kaiken vallan ja voiman.
    25 Sillä hänen pitää HALLITSEMAN "SIIHEN ASTI, kunnes hän on pannut kaikki viholliset jalkojensa alle".
    26 Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema.
    27 Sillä: "kaikki hän on alistanut hänen jalkojensa alle". Mutta kun hän sanoo: "kaikki on alistettu", niin ei tietenkään ole alistettu se, joka on alistanut kaiken hänen allensa.
    28 Ja kun kaikki on alistettu Pojan valtaan, silloin ITSE POIKAKIN ALISTETAAN SEN VALTAAN, joka on alistanut hänen valtaansa kaiken, että Jumala olisi kaikki kaikissa.

    Eli suoritettuaan kaiken tehtävän, Jeesus luovuttaa valtakunnan ja vallan Isälleen, joka tulee hallitsemaan iankaikkisesti.

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    lisää, jotka kaikki kannattaa lukea Pyhää Henkeä avuksi pyytäen.

    Hepr. 3:3
    Sillä hänen on Moosekseen verraten katsottu ansaitsevan niin paljoa suuremman kirkkauden, kuin huoneen rakentajan kunnia on suurempi kuin huoneen.

    2. Piet. 3:18
    ja kasvakaa meidän Herramme ja Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänen olkoon kunnia sekä nyt että hamaan iankaikkisuuden päivään.

    Ilm. 1:6
    ja tehnyt meidät kuningaskunnaksi, papeiksi Jumalalleen ja Isälleen, hänelle kunnia ja voima aina ja iankaikkisesti! Amen.

    Ilm. 5:13
    Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"

    Äänestä

jonka pitää rukoilla joka aika Isää Jumalaa?:

Hepr. 7:25
"jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska HÄN AINA ELÄÄ RUKOILLAKSEEN heidän puolestansa".

Roomalaiskirje 8
34 "Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja HÄN MYÖS RUKOILEE meidän edestämme".

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ILMOITTAA kirjoitti:

että on vain yksi Jumala, niin se on uskottava ja jos Jumala ilmoittaa, että kaikki on JEESUKSEN VALTAAN ALISTETTU, niin se on uskottava.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu