Pummiko?

Olen sairauden takin kuntoutustuella ja odottelen, koska pääsen sairaseläkkeelle. Saan siis kuntoutustukea 650 e netto muut tuet niin, että käteen jää noin 1000 euroa.
Olen 44-vuotias, yksin elävä ja tulen mielestäni kohtuudella toimeen. Eli ei valittamista.
Mutta se, miksi haluan keskustella teidän kanssa, on että en halua enää töihin, vaikka sinne pukattaisiin, sillä olen kuntoutunut niin paljon, että olen mielestäni jo työkykyinen. Olen mielenterveyskuntoutuja ja tiedän konstit näyttää hullummalta kuin olen.
En halua töihin. Elän hyvin näin ja aikakin kuluu tosi hyvin, on harrastuksia. Olen siis loinen, pummi. Mutta kun tulotasoni ei paljoa nousisi töihin menosta, en viitsi vaivautua. Enkä sikstoiseen "kerkeä" töihin monien harrastuksieni takia.
271853
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Älä mee töihin, jos se kerran sopii sinulle. En minä ainakaa tuomitsi sinua. Kunhan noi kaikki tuet pysyy.....

Äänestä
  • päästä eläkkeelle,yrittävät jo niitäkin jotka ovat päässeet eläkkeelle takaisin joihinkin suojatyö paikkoihin.

    Äänestä

  • kuntoutustuki on juuri sitä varten että ihminen kuntoutuu töihin.
    Hakeudu eläkkeelle, tai luovu kaikista tukirahoista, niin katsotaan haluatko sen jälkeen töihin...
    Kyllähän tässä monien työt haittaavat harrastuksia, mutta en tänne ainakaan tulis myöntämään että räin kattoon ja nostelen tukia, jotka mulle ei kuulu.

    Äänestä

  • fsdfsdf kirjoitti:

    kuntoutustuki on juuri sitä varten että ihminen kuntoutuu töihin.
    Hakeudu eläkkeelle, tai luovu kaikista tukirahoista, niin katsotaan haluatko sen jälkeen töihin...
    Kyllähän tässä monien työt haittaavat harrastuksia, mutta en tänne ainakaan tulis myöntämään että räin kattoon ja nostelen tukia, jotka mulle ei kuulu.

    mikä sinä olet sanomaan kenellekkin mitä tehdä tai miten tehdä? Jos joku tykkää räkiä kattoon ja tämän valtio mahdollistaa niin siinä ei pitäisi olla kenelläkään mitään nokankoputtamista.

    Äänestä

  • sinä... kirjoitti:

    mikä sinä olet sanomaan kenellekkin mitä tehdä tai miten tehdä? Jos joku tykkää räkiä kattoon ja tämän valtio mahdollistaa niin siinä ei pitäisi olla kenelläkään mitään nokankoputtamista.

    on kyllä. Opetukseksi sinullekin: yhteiskunta olemme me.

    Kyllä minusta on herttaisen yhdentekevää jos joku haluaa elää oloneuvoksena hautaan asti, mutta älkööt tehkö sitä muiden kustannuksella.

    Ajatteletko, että kaiken voi varastaa, jos joku antaa siihen mahdollisuuden?
    joku pöllii sulta auton ja mitään ei poliisi tee, kun "mitäs annoin siihen mahdollisuuden"

    Kaikkea ei hyvällä omallatunnolla (kaikilla ei sitä ole ollenkaan) tee, vaikka olis mikä mahdollisuus.

    kassanhoitajat eivät pölli kassoja, vaikka se mahdollisuus heillä onkin.
    Onko heillä oikeus kavaltaa ja varastaa vain siksi kun heillä on siihen mahdollisuus?
    Sinun logiikallas kyllä

    Äänestä

  • fsdfsadf kirjoitti:

    hieman kusee, nimittäin luettelemasi asiat ovat LAITTOMIA ja työttömänä oleminen ei ole LAITONTA vaan LAILLISTA.

    Lisäksi työtön maksaa tasan 0€ yhteiskunnalle.

    väitätkö ettei kassanhoitajat pöllisi kassoja jos siitä ei tulisi mitään seuraamusta? Taidat olla nainen kun sun logiikkas on kuin suoraan Speden sketseistä.

    Äänestä

  • logiikkas kirjoitti:

    hieman kusee, nimittäin luettelemasi asiat ovat LAITTOMIA ja työttömänä oleminen ei ole LAITONTA vaan LAILLISTA.

    Lisäksi työtön maksaa tasan 0€ yhteiskunnalle.

    Et nyt ymmärtänyt (miten kuvittelinkaan?) juttuni pointtia.
    Se on se että mielestäni kaikkea ei silti "saa" tehdä, vaikka saisi mahdollisuuden, jos tietää että se on väärin.
    Noissa asioissa on se samaa että väärin yhteiskunnalta tukena saadut rahat, ovat muista yhteisistä asioistamme pois. eli yhteiskunnan varat ovat kaikkien suomalaisten rahoja.

    Mutta selitä nyt näille...

    Äänestä

  • hahhhahahh kirjoitti:

    väitätkö ettei kassanhoitajat pöllisi kassoja jos siitä ei tulisi mitään seuraamusta? Taidat olla nainen kun sun logiikkas on kuin suoraan Speden sketseistä.

    Tietysti kassat laittaisivat omaan taskuunsa kaikki rahat jos ei "tulisi seuraamuksia". silloin ei kassalaitteitakaan tarvittais.
    Pointti onkin siinä että se on toisen omaisuuden ja varallisuuden varastamista, ja siten laitonta.
    Yhteiskunnan varojen kavaltaminenkin on mielestäni laitonta, mutta vaikeammin huomattavaa.
    ja se että siitä on vaikeampi jäädä kiinni, ei minusta tee siitä yhtään laittomampaa.

    Samalla älynväläytykselläsi voisit tajuta sen että yhä vähemmän ihmiset väärin perustein nostelisivat yhteyskunnan rahoja, jos siitä jäisi kiinni.

    väitätkö siis että ihmiset pöllisi yhteiskunnalta jos siitä tulisi seuraamusta?

    Äänestä

  • fsdfa kirjoitti:

    Et nyt ymmärtänyt (miten kuvittelinkaan?) juttuni pointtia.
    Se on se että mielestäni kaikkea ei silti "saa" tehdä, vaikka saisi mahdollisuuden, jos tietää että se on väärin.
    Noissa asioissa on se samaa että väärin yhteiskunnalta tukena saadut rahat, ovat muista yhteisistä asioistamme pois. eli yhteiskunnan varat ovat kaikkien suomalaisten rahoja.

    Mutta selitä nyt näille...

    tukien nostaminen on väärin? Väärin se taitaa olla sun päässäs, katsoppas Suomenlaki kirjasta sanotaanko siellä, että on väärin nostaa tukia.

    Edelleenkin työtön maksaa noin 0€ yhteiskunnalle, ne rahat eivät ole käytännössä mistään pois. Sama kun isäs antas sulle viikkorahaa ja sitten laskuttaisi talossa asumisesta, ruuasta yms.. kaikki mitä yhteiskunta tukena antaa palautuu aika nopeasti takaisin sinne yhteiskunnalle.

    Äänestä

  • vitun ilveellä kirjoitti:

    Ja kukahan on väittänyt että tukien nostaminen Olisi laitonta??? Sanon vaan että se on väärin nostaa perusteetta.
    mm. työttömyyskorvauksien nostaminen jos on töissä, on minun mielestäni väärin vaikka sitäkään ei lakikirjasta löytyisikään.
    Ihmisen oman pääkopankin pitäisi jotain ymmärtää vaikka asioita ei missään kirjoitettaisikaan.

    Sinunkin olisi hyvä miettiä näitä asioita kotona muutama vuosi, niin voisit oppia elämästä enemmän tärkeitäkin asioita.
    Ja myös tuota luetunymmärtämistä voisit vähän hioa.

    Äänestä

  • vitun ilveellä kirjoitti:

    tukien nostaminen on väärin? Väärin se taitaa olla sun päässäs, katsoppas Suomenlaki kirjasta sanotaanko siellä, että on väärin nostaa tukia.

    Edelleenkin työtön maksaa noin 0€ yhteiskunnalle, ne rahat eivät ole käytännössä mistään pois. Sama kun isäs antas sulle viikkorahaa ja sitten laskuttaisi talossa asumisesta, ruuasta yms.. kaikki mitä yhteiskunta tukena antaa palautuu aika nopeasti takaisin sinne yhteiskunnalle.

    Suomen kansalainen voi heittäytyä työttömäksi, ja yhteiskunta toimii silti niin kuin ennenkin.

    Äänestä

  • mukaan jokainen kirjoitti:

    kenties noin? Näyttää olevan tällä palstalla näitä himotyöntekijöitä ja työnpuolustajia. Täälläkö te vietätte aikaa ja puratte mielipahaanne toisiin?

    Äänestä

  • mukaan jokainen kirjoitti:

    Suomen kansalainen voi heittäytyä työttömäksi, ja yhteiskunta toimii silti niin kuin ennenkin.

    loikoilla?

    Äänestä

täällä kutsutaan ketään pummiksi. Pummi yleensä kerjää rahaa kadulla. Jos pelinsäännöt on laadittu tälläisiksi niin mitä ihmettä ihmiset ruikuttaa, kyllä kaikki täällä työttömäksi pääsee jos haluaa, puhtaasti omavalinta. Jos jollekkin riittää se, että saa pidettyä katon päänpäällä ja ruokaa riittävästi yms.. niin mikäs siinä, jokaisella meillä on vain yksi elämä, toiset kuluttaa sen työpaikalla, toiset taas vaikkapa harrastusten parissa.

Äänestä
  • vielä, että joitain iäkkäitäkin sanotaan niin "hienosti" loiseläjiksi!
    Itse olen 52, työtön, juu, kouluja käynyt, juu, omalla kalliilla rahalla silloin ei ollut opintotukia.
    Työtön vasten tahtoa ja tahtoo töihin mutta muut ei tahdo.
    Pusertanut tähän maailmaan kaksi uutta veronmaksajaa.

    Äänestä

  • ja sitten sekin kirjoitti:

    vielä, että joitain iäkkäitäkin sanotaan niin "hienosti" loiseläjiksi!
    Itse olen 52, työtön, juu, kouluja käynyt, juu, omalla kalliilla rahalla silloin ei ollut opintotukia.
    Työtön vasten tahtoa ja tahtoo töihin mutta muut ei tahdo.
    Pusertanut tähän maailmaan kaksi uutta veronmaksajaa.

    Olen 56 v, työmarkkinat ei oikein huoli vaikka olen hyvinkin työkykyinen ja terve kaikin puolin. Korkeakoulututkinto on hankittu ja oma ala on pidetty yllä pätkätöillä ja kursseilla. Mutta nyt en jotenkin jaksa, minulla on aika hyvä liiton päiväraha ja olen laskenut että yksi pitkä kurssi niin päivärahat (siis 500 päivää) riittävät siihen asti kun täytän 59 vuotta ja sitten minulla olisi oikeus keikkua samalla päivärahalla kunnes täytän 65 ja pääsen eläkkeelle.

    Tietysti ei voi olla varmaa mistään, jonain päivänä jokin hallitus keksii että siellähän on työttömänä hirveä lauma työkykyisiä vanhuksia laitetaanpa pakkotöihin. Teen nytkin vapaaehtoistyötä ja tekisin jatkossakin niin paljon kun jaksan, mutta tämä pätkähommaisuus väsyttää, eteenkin kun tietää että "vanhus" on alinta kastia.

    Äänestä

  • vaiko järkevä? kirjoitti:

    että järkevyydestä täällä haukutaan. Tottakai kannattaa tehdä niin mistä helpoimmalla pääsee ja jossa lopputulos on kuitenkin riittävän hyvä. Miksi turhaan panostaa ylipaljon jos se ei kannata?

    Äänestä

Minäpä lähden naisena hitsaajakoulutukseen, vaikka saan erinäisiä tukia saman verran suunnilleen kun sinä.
Minun luonteellani ei sinun luokittelemaasi "pummiksi" ole.

Äänestä
  • hitsaukseen, rapian kahdeksan euron tuntipalkalla sinne vaan katoille kyykkimään ja hengittelemään metallipölyä.

    Äänestä

  • vaan sinne kirjoitti:

    hitsaukseen, rapian kahdeksan euron tuntipalkalla sinne vaan katoille kyykkimään ja hengittelemään metallipölyä.

    kiitos vaan.
    ihan sama kunhan on jotain tekemistä.
    ja se 8 euroakin - se on rahaa.

    Äänestä

  • vaan sinne kirjoitti:

    hitsaukseen, rapian kahdeksan euron tuntipalkalla sinne vaan katoille kyykkimään ja hengittelemään metallipölyä.

    kuka sanoo että katoille (korkeanpaikan kammoisena ja korkean verenpaineen vuoksi ei mua katoille edes päästettäis). Miten mulla on ollut se käsitys että niitä hitsauksia tehdään muuallakin kun rakennuksilla?
    Ja kuka sanoo että pitäis hengittää metallipölyä? Nykyään on suojavälineet ja oma asia jos haluaa hengittää pölyä.

    Edelleenkin teen työtä työn itsensä vuoksi - en pelkästään rahankiilto silmissä.

    Äänestä

Ettet ole terve, sairautesi on koteloitunut ja voi puhjeta koska tahansa uudestaan.

Äänestä

usein sairaan kyky hamottaa omaa terveydentilaansa on vääristynyt.

Ihan oikeesti en edes ymmärrä mitä haluat jutullasi.

Äänestä

Nuoria 40 vuotiaita naisia, jotka ovat eläkkellä masennuksen vuoksi.
Mies jätti jne..eikun eläkkeelle.

Heillä menee hyvin !

Äänestä
  • Olen noita 40 vuotiaita naisia, jotka ovat eläkkeellä masennuksen takia. Kylläkin erotuksella "eikun eläkkeelle...mies jätti". Muuten kyllä elämään sopeutuu, mutta nyt 10€ rahaa ja seuraava eläkepäivä 3. tai 4. syyskuuta.

    Äänestä

Sinulla on kovat luulot itsestäsi.

Onko kiva syödä työssäkäyvän naapurin pöydästä ?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

ei töihin kirjoitti:

Olen sairauden takin kuntoutustuella ja odottelen, koska pääsen sairaseläkkeelle. Saan siis kuntoutustukea 650 e netto muut tuet niin, että käteen jää noin 1000 euroa.
Olen 44-vuotias, yksin elävä ja tulen mielestäni kohtuudella toimeen. Eli ei valittamista.
Mutta se, miksi haluan keskustella teidän kanssa, on että en halua enää töihin, vaikka sinne pukattaisiin, sillä olen kuntoutunut niin paljon, että olen mielestäni jo työkykyinen. Olen mielenterveyskuntoutuja ja tiedän konstit näyttää hullummalta kuin olen.
En halua töihin. Elän hyvin näin ja aikakin kuluu tosi hyvin, on harrastuksia. Olen siis loinen, pummi. Mutta kun tulotasoni ei paljoa nousisi töihin menosta, en viitsi vaivautua. Enkä sikstoiseen "kerkeä" töihin monien harrastuksieni takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu