Kuinka moni olisi valmis surmaamaan toisen sodassa/osallistumaan sotaan? Tätä ajatusta olen pyöritellyt päässäni jo pitemmän aikaa. Hyökkäys Suomeen jne. Miten se sopii kristillisyyteen?
Tappaminen
Epätietoinen mietiskelijä.
7242
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Mikäs sen oikeutetumpaa kuin sotia kaikkia vääräuskoisia vastaan, näinhän se on aina ollut. Ei voi uskonnoton tavallinen tallaaja ymmärtää. Se on varmaan sitä lähimmäisen rakkautta sitten.
Koti, uskonto ja vapaa isänmaa ovat arvoja, joita on hyvä puolustaa. Suomalaiset eivät käy uskonsotia eivätkä valmistaudu hyökkäyssotaan.
Lähimmäisiä ovat myös oman maamme asukkaat/kansalaiset, joita on suojeltava.
Onko oikeutetumpaa jättää lapset, äidit, isät ja vanhukset hyökkääjien armoille ja antaa vihollisen tehdä heille mitä haluavat kuin tarvittaessa puolustaa heitä ja itseä aseellisesti?
Vaikeita kysymyksiä. Itse katson puolustussodan oikeutetuksi toimeksi, ellei muuta mahdollisuutta ole.
Pyrkikäämme elämään, mikäli meistä riippuu, rauhassa kaikkien kanssa. Aina se ei riipu meistä, vaikka olisimme kuinka lähimmäisiä rakastavia ja rauhantahtoisia.
Me kristityt elämme tässä maailmassa ja tämän mailman menoon kuuluvat valitettasti myös sodat. Ja JEESUSHAN ei kehoittanut meitä lähtemään pois maailmasta vaan että varjeltuisimme pahalta. Joh 17:15. Ajattaleppas vaikka Mannerheimiä, siinä on oiva esikuva suomalaiselle sotilaalle. Täydellinen herrasmies, joka ei syntiä tehnyt. (siis ainakaan sotiessaan.)
Onko tappamiseen kehoittaminen syntiä? Onko tappaminen aatteen, maan, toisen käskemänä yms. syntiä? Jos vihaistuksissani surmaan jonkun, niin eikö sekään ole syntiä? Miksi sodassa tappaminen olisi Jumalan silmissä jotenkin vähemmän tuomittavaa? Eikö käsky kuulu "ÄLÄ TAPA". Jos tapat, olet hyljännytJumalan.
Sodassa tappaminen ei ole aivan yksioikoinen asia. Laki velvoittaa tietyin kriteerein kaikki Suomen miehet sodan syttyessä puolustamaan maata. Omantunnon aroille tai eettisen vakaumuksen omaaville on annettu laillinen mahdollisuus palvella aseettomana esim. huoltojoukoissa.
Maanpuolustus on velvollisuus. Sodassa tapahtuneesta vihollisen (hyökkääjän) surmaamisesta kantaa vastuun valtiovalta. Yksityinen sotilas on vastuussa vain, jos hän syyllistyy julmuuksiin tai muihin omavaltaisiin toimiin ilman käskyä. Esimiehet eivät saa pakottaa julmuuksiin.
Vihastuksissa tehty surmatyö ilman ennakkoaikeita luokitellaan yleensä tapoksi, josta tekijä tuomitaan oikeuslaitoksen määräämään rangaistukseen.
Oletan kaikenlaisen väkivallan olevan syntiä, Jumalan tahdon vastaista. Jumala ei hylkää väärintekijääkään, vaan kutsuu parannukseen ja uuteen elämään. Sitä kutsutaan armoksi. Hän antaa armon käydä oikeuden edestä.
*Sodassa tappaminen ei ole aivan yksioikoinen asia. Laki velvoittaa tietyin kriteerein kaikki Suomen miehet sodan syttyessä puolustamaan maata. Omantunnon aroille tai eettisen vakaumuksen omaaville on annettu laillinen mahdollisuus palvella aseettomana esim. huoltojoukoissa.
Maanpuolustus on velvollisuus. Sodassa tapahtuneesta vihollisen (hyökkääjän) surmaamisesta kantaa vastuun valtiovalta. Yksityinen sotilas on vastuussa vain, jos hän syyllistyy julmuuksiin tai muihin omavaltaisiin toimiin ilman käskyä. Esimiehet eivät saa pakottaa julmuuksiin.*
Eli maallisen esivallan käskystä surmaaminen on hyväksyttävää. Ihmisten laki menee Jumalan lain edelle? Does not compute...Eiköhän jokainen kuitenkin ole vastuussa omista tekemisistään. Samalla argumentillä natsit olisi voitu vapauttaa koska vain tottelivat johtajiensa käskyjä.
Matt.5:22
Mutta minä sanon teille: jokainen, joka vihastuu veljeensä, on ansainnut oikeuden tuomion; ja joka sanoo veljelleen: 'Sinä tyhjänpäiväinen', on ansainnut suuren neuvoston tuomion; ja joka sanoo: 'Sinä hullu', on ansainnut helvetin tulen.
Oletko siis täyttänyt lain, ettei tappaminen ole tullut kysymykseen lain hengellisessä muodossakaan? Ei tappaminen tapahdu vasta silloin, kun on toiselta riistänyt hengen.