Luitteko

viime viikolla Kalevasta, kun olivat etsineet kauniita keski-ikäisiä naisia. Kirjoittaja oli tullut siihen tulokseen, että niitä löytyy enää Professorintien "bileistä".
Usko on kaunistus, jota ei voi kaupasta ostaa. Uskovaiset pyrkivät pukeutumisellaankin kunnioittamaan Jumalaansa. Tosin olen huolestuneena seurannut nykynuorison, myös uskovaisten, pukeutumista.
Myöskään meikkaaminen ei aina kaunista, vaan suorastaan kauhistaa kantajaansa.
9542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Minä kyllä luulen, että tämä uskovaisten ulkonäkö asia on ihan muualta kuin jostain mystisestä Pyhästä hengestä lähtöisin. Homma on nääs niin, että seura tekee kaltaisekseen ja kun uskovaisten ulkonäkö-muotti on tunnetusti kapea, niin kyllä siinä useampi kilometri tulee keski-ikäisilläkin naisilla juostua, että muottiin mahtuu.=) Nämä ei-uskovaiset (jotka ilmeisesti Kalevan kirjoittajan mielestä on etupäässä rumia?) voivat rauhassa repsahtaa, kun se "maailman" muotti on niin iso, että voi laiskaksikin heittäytä.=) NIIN, että osataanpa nyt sitte kuitenkin erotella maalliset ja hengelliset asiat toisistaan!

Äänestä
  • että uskovaiset ovat säilyneet paremmin, koska turhia sydänsuruja ei ainakaan kaikkissa muodoissaan ole ollut. Mitään eroon liittyviä tai juopotteluun liittyviä suruja tms... eikä tarvi silleen olla mustasukkainen ja sitä kautta happaman näköinen, koska jos on puoliso, niin se ei anna edes aihetta moiseen. Tai ei halua antaa, halu on olla uskovainen eikä miesten/naisten iskijä. Eikös Raamatussa olekin, että joka silmää iskee, se surua matkaan saattaa, jotain sinne päin. Elikkä ei mitään silmäpeliäkään tarvi olla puhumattakaan, että joku alkaisi varattuna/varattuja iskeä. Tai edes antaa aihetta moiseen salaisilla peleillä ja vehkeilyillä tms turhilla kontakteilla.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    että uskovaiset ovat säilyneet paremmin, koska turhia sydänsuruja ei ainakaan kaikkissa muodoissaan ole ollut. Mitään eroon liittyviä tai juopotteluun liittyviä suruja tms... eikä tarvi silleen olla mustasukkainen ja sitä kautta happaman näköinen, koska jos on puoliso, niin se ei anna edes aihetta moiseen. Tai ei halua antaa, halu on olla uskovainen eikä miesten/naisten iskijä. Eikös Raamatussa olekin, että joka silmää iskee, se surua matkaan saattaa, jotain sinne päin. Elikkä ei mitään silmäpeliäkään tarvi olla puhumattakaan, että joku alkaisi varattuna/varattuja iskeä. Tai edes antaa aihetta moiseen salaisilla peleillä ja vehkeilyillä tms turhilla kontakteilla.

    Hieman kaukaa haetulta kuulostaa tämäkin. On ensinnäkin naiviia luulla, että uskovaisilla ei olisi huolia ja murheita siinä, missä ei-uskovaisillakin. Ja tuskin murheiden laadun mukaan rypytkään määräytyy! Ja vielä sekin, että kun uskovaiset niin monesti hokee, että "ei voi yleistää", NIIN ei voi myöskään yleistää, että suurimmassa osassa ei-uskovaisissa parisuhteissa olisi pettämistä, uhkailua, väkivaltaa, päihteitä.. Kyllä, Leenu, sinäkin kattelet nyt aika kapeasti maailmaa. Tai et näe niitä monia monia hyviä ja onnellisia parisuhteita ei-uskovaisissa, sillä lienet tottunut ajattelemaan, että niitä ovat aina vain kaikki uskovaiset parisuhteet ja "maailmassa" niitä ei ole kuin hyvin harvassa...?

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    on katsojan silmässä, mutta kyllä minäkin kiinnitin Kalevan juttuun huomiota. Joskus tulee ajatelleeksi, että kyllä noi "maailman naiset" ovat kauniita, kun meikkaamalla peittyvät monet virheet ja taas kauneimpia kohtiaan voi korostaa. Kuitenkin se on aika toisarvoinen seikka ja monet ihmiset, myös miehet, arvostavat aitoutta.
    Mitä taas juomiseen ja tupakoimiseen tulee, ei se ainakaa naista, eikä myöskään miestä kaunista. Ei itse tekona, mutta vuosien saatossa, se näkyy myös esimerkiksi iholla. Olen katsellut samanikäisiä työkavereita ja todennut, meikkaamattomuudestani huolimatta, olevani varsin kaunis ja hyvä ihoinen. Ei ole silmäpusseja, iho on kuulas, eikä tupakan harmentama.
    Vaatteita hankin huomattavasti harvemmin kuin ikäisen ja minua vanhemmatkin naiset, en raaski laittaa isoa osaa tilistäni vaatteisiin. Totta kai joskus tulee "hassattua" itseenikin, mutta useimmiten vaateostot tulevat lapsille.

    Äänestä

  • kommentoija kirjoitti:

    Hieman kaukaa haetulta kuulostaa tämäkin. On ensinnäkin naiviia luulla, että uskovaisilla ei olisi huolia ja murheita siinä, missä ei-uskovaisillakin. Ja tuskin murheiden laadun mukaan rypytkään määräytyy! Ja vielä sekin, että kun uskovaiset niin monesti hokee, että "ei voi yleistää", NIIN ei voi myöskään yleistää, että suurimmassa osassa ei-uskovaisissa parisuhteissa olisi pettämistä, uhkailua, väkivaltaa, päihteitä.. Kyllä, Leenu, sinäkin kattelet nyt aika kapeasti maailmaa. Tai et näe niitä monia monia hyviä ja onnellisia parisuhteita ei-uskovaisissa, sillä lienet tottunut ajattelemaan, että niitä ovat aina vain kaikki uskovaiset parisuhteet ja "maailmassa" niitä ei ole kuin hyvin harvassa...?

    mutta vastaukseni tuli kyllä tuolta pohjalta, kun "Professorintien kulkijoista" ja heidän ulkonäöstään puhuttiin, kehuttiin. (hmm.. eikös äitiys kaunista?). No, toki muuallakin on hyvännäköisiä ihmisiä. Tosin monet itsensä meikillä kuluttaneet eivät välttämättä ole enää hyvännäköisiä (varsinkin jos liikaa meikataan). Onhan se kumminki jonkinlaista maalia. Ja tokihan juopottelu näkyy ihmisessä ulospäin. Ei kyl kaikki juoppoja ole tai juhlikaan yökausia villisti. Toki on ihmisiä, jotka osaavat elää säästöliekillä.

    En tiedä kyseisen Kalevan jutun kirjoittajaa enkä hänen taustojaan (ovatko ne olleet vaikuttamassa mielipiteeseen..?), mutta ilmeisesti hänen naiskauneusihanteen mukaan naisen tulee olla meikitön, yms. mikä voidaan liittää uskovaisiin naisiin. Mutta yhteiskunnassa on muitakin ala..kulttuureja, joita voitaisiin samanlailla erotella ulkonäön mukaan ja riippuen katsojasta, kehua tätä ala"lajia" kauniiksi. Esim. tämä Kalevan jutun kirjoittaja voisi mahdollisesti ihailla myös muita Suomen meikittömiä, ei-uskovaisia naisia (tuskin paljon eroaisivat uskovaisten ulkönäöstä), mikäli tälläinen nippu naisia saataisiin yhteen kasaan. Eli pointtini on se, että tuskin tässä(kään) asiassa on uskosta lopulta kyse vaan hyvin paljon maallisemmasta asiasta.

    juttu lukea... Mutta sellaistakin olen kuullut, että eräs kuuluisa laulaja olis laulanut Oulun ry:n tytöstä, ettei kauniimpaa ole. Mutta lieneekö totta.

    Äänestä

  • Leenu kirjoitti:

    juttu lukea... Mutta sellaistakin olen kuullut, että eräs kuuluisa laulaja olis laulanut Oulun ry:n tytöstä, ettei kauniimpaa ole. Mutta lieneekö totta.

    Kyllä kyllä pitää paikkansa. Ja ymmärrät varmaan, että tähän pätee sama "laki" kuin mitä edellä olen yrittänyt selventää. Jos kerättäs kasa muita simpasakoita neitejä yhteen ja annettas porukalle joku nimi, niin sitten myös tästä porukasta olisi helppo tehdä biisi. Eiks yeah?! Kuinkahan monta laulua mallityttösistä on tehty? Tai kauppaopiston naisista?:) ...jälkimmäisistä ainakin yksi.

    sinun on vaikea hyväksyä sitä, että joku voi arvostaa meitä uskovaisia (myös muita kuin lestadiolaisia) ihan itsenämme? Olet sitä mieltä, ettei uskolla ole ulkonäköön mitään merkitystä. Olen erimieltä. Kyllä sillä on.
    En väitä, etteikö ns. maailmasta löytyisi kauniita ihmisiä, varmasti löytyy, ja ulkonaisesti paljon kauniimpia kuin me.
    Mutta se kauneus, jonka me omistamme, on sisäistä kauneutta, jota ei voi ostaa, myydä, vaihtaa tai varastaa.
    Tasapaino elämässä näkyy myös kasvoilla ja muuten olemuksessa.
    En usko, että Kalevan kirjoittaja olisi asenteiltaan jotenkin lestadiolaisuuteen kallellaan. Kirjoituksen vieressä oli kuva ns. maailman naisesta, joka oli pukeutunut kuin huora, mutta joita näkee päivisin kadulla ja todennäköisesti iltaisin vielä enemmän kapakoissa. (huom. olettamus, kun ei ole juuri kokemusta, olen joskus käynyt illalla ravintolassa syömässä.) Kuvan alla oli kysymys: kaunisko?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kaunis keski-ikäinen kirjoitti:

viime viikolla Kalevasta, kun olivat etsineet kauniita keski-ikäisiä naisia. Kirjoittaja oli tullut siihen tulokseen, että niitä löytyy enää Professorintien "bileistä".
Usko on kaunistus, jota ei voi kaupasta ostaa. Uskovaiset pyrkivät pukeutumisellaankin kunnioittamaan Jumalaansa. Tosin olen huolestuneena seurannut nykynuorison, myös uskovaisten, pukeutumista.
Myöskään meikkaaminen ei aina kaunista, vaan suorastaan kauhistaa kantajaansa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu