Mä oon tän kanssa ihan tosissani. Ei ole mikään vitsi jolla joku vois yrittää pelleillä Raamatun kustannuksella. =(
Eli, siis ennenkun tulin ns. oikeasti uskoon mulla oli tapana tehdä kaiken näköstä typerää. Pahin oli just noi internetin sairaat sivustot. oon huomannu etten jotenkin keksi ratkasua onko se miten oikein tai väärin. Väärältä se vaikuttaa joka hetkellä, mut sit toisinaan tuntuu niin mitättömältä asialta.
Siks haluaisin kuulla raamattua enemmän lukeneilta mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä. Tai paha asema sillä on yleensäkkin kristinuskon nimissä.
Tää on tosiaan asioita joista haluan päästä eroon, en vaan keksi miten. =(
Apua!
Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?
49
5534
Vastaukset
- Ei katuva
Ei raamatussa ole kieltoa itsetyydytyksen harjoittamiseen. Masturbatio on täysin luonnollinen tapa luonnollisen vietin tyydyttämiseen. Soisi jo pikkuhiljaa sen ajan koittavan uskovaisillekin, että jos olemme luojan luomia, halu tyydytykseen kuuluu pakettiin. Ei kaikilla ole kumppania sitä tyydyttämään!
Synniksi se muuttuu siinä vaiheessa, jos alat
itsesi omavahurskauttaa eli alat tyydyttää
hengellisiä halujasi Raamatusta mieleisiä
jakeita etsien, ja porttopappien käsien alta
tuskiisi lievitystä hakien.- Katuva. =(
..saan siihen avun Jumalalta, ja oon rukoillut apua ja että pääsis eroon siitä. En tiedä miten asiallista tän sanominen on, mutta se kaikki sonta mitä internetin sairaimmat sopukat pistää ihmisen mieleen. Se kummittelee päässä vielä kuukausien tai jopa vuosien jälkeen. Uskon että se on syntiä siinä missä huoruuden harjoittaminenkin. Jos katsoo sellaista pahaa ja väärää se kasvattaa uskomattoman syvät juuret ihmiseen ja vääristää ihmisen mielen. Pornografia on nuoren miehen pahimpia vihollisia.
Tuntuu pahalta edes puhua koko asiasta. :(
Kuulin että jossain kohtaa vanhaa testamenttia Jumala löi jonkun kuoliaaksi kyseisen ihmisen laskettua "siemenensä maahan" noin siellä sanottiin. Silloinhan se on vääryyttä ja kaikki vääryys pelottaa. ikinä ei voi tietää milloin tulee loppu, joko kuolema tai maailmanloppu ja jos ei ole valmiina voi olla seuraukset pahemmat kun kohtalokkaat. Tätä mä pelkään. - m 12
Katuva. =( kirjoitti:
..saan siihen avun Jumalalta, ja oon rukoillut apua ja että pääsis eroon siitä. En tiedä miten asiallista tän sanominen on, mutta se kaikki sonta mitä internetin sairaimmat sopukat pistää ihmisen mieleen. Se kummittelee päässä vielä kuukausien tai jopa vuosien jälkeen. Uskon että se on syntiä siinä missä huoruuden harjoittaminenkin. Jos katsoo sellaista pahaa ja väärää se kasvattaa uskomattoman syvät juuret ihmiseen ja vääristää ihmisen mielen. Pornografia on nuoren miehen pahimpia vihollisia.
Tuntuu pahalta edes puhua koko asiasta. :(
Kuulin että jossain kohtaa vanhaa testamenttia Jumala löi jonkun kuoliaaksi kyseisen ihmisen laskettua "siemenensä maahan" noin siellä sanottiin. Silloinhan se on vääryyttä ja kaikki vääryys pelottaa. ikinä ei voi tietää milloin tulee loppu, joko kuolema tai maailmanloppu ja jos ei ole valmiina voi olla seuraukset pahemmat kun kohtalokkaat. Tätä mä pelkään.hän on saatanallinen sielun puoskari. Jo ajat sitten hänet on todettu eksyttäjäksi vaikka itse hän luulee olevansa valittu profeetta.
Mitä kirjoitit pornosta on aivan totta varsinkin internetin loputtomasta tulvasta kun puhutaan. Se on kurja asia, että nykytekniikka mahdollistaa kaiken maailman fantasioiden katselun näyttöpäätteeltä. Se on kuitenkin hyvä asia, että sinulla on tuollainen mieli asiaa kohtaan, että haluaisit vapauteen. Uskon, että Jumala sallii meille käsitellä ongelmiamme Hänen kanssansa. On ymmärrettävä, että sinä olet nuori mies ja biologia sanelee meidän ihmisten seksuaalisen tarpeen. Sitä sinun ei tarvitse eikä pidä yrittää kieltää päinvastoin voit alkaa kiittää myös seksuaalisuudestasi sillä se on Jumalan luomana sinussa! Jotenkin olisi parasta niin, että emme ruokkisi niitä fantasioita liiallisesti vaikkei sitä täyssin voi kukaan välttää, kun jo mainostaminen käyttää nimenomaan seksiä täkynä.
Ajattele rukouksissasi tätä ongelmaasi ja puhu siitä Herralle rohkeasti armoistuimella kyllä sieltä vielä voimaa tulee. Jumala haluaa tasapainoittaa elämäsi terveeksi kokonaisuudeksi ja rinnallesi saattaa olla katsottuna jo sopiva apukin, vaimo, ellei sinulla jo häntä ole.
Se Vanhan Testamentin tapaus siemen maahan laskijasta on tunnettu Oonani tapaus. Siitä tulee käsite onanointi eli itsetyydytys. Onanin varsinainen synti oli kieltäytyminen saattamasta veljensä leskeksi jäänyttä vaimoa raskaaksi niin, että veljen suku olisi jatkunut. Sitä Herra piti pahana ja rankaisi Oonania. m 12 kirjoitti:
hän on saatanallinen sielun puoskari. Jo ajat sitten hänet on todettu eksyttäjäksi vaikka itse hän luulee olevansa valittu profeetta.
Mitä kirjoitit pornosta on aivan totta varsinkin internetin loputtomasta tulvasta kun puhutaan. Se on kurja asia, että nykytekniikka mahdollistaa kaiken maailman fantasioiden katselun näyttöpäätteeltä. Se on kuitenkin hyvä asia, että sinulla on tuollainen mieli asiaa kohtaan, että haluaisit vapauteen. Uskon, että Jumala sallii meille käsitellä ongelmiamme Hänen kanssansa. On ymmärrettävä, että sinä olet nuori mies ja biologia sanelee meidän ihmisten seksuaalisen tarpeen. Sitä sinun ei tarvitse eikä pidä yrittää kieltää päinvastoin voit alkaa kiittää myös seksuaalisuudestasi sillä se on Jumalan luomana sinussa! Jotenkin olisi parasta niin, että emme ruokkisi niitä fantasioita liiallisesti vaikkei sitä täyssin voi kukaan välttää, kun jo mainostaminen käyttää nimenomaan seksiä täkynä.
Ajattele rukouksissasi tätä ongelmaasi ja puhu siitä Herralle rohkeasti armoistuimella kyllä sieltä vielä voimaa tulee. Jumala haluaa tasapainoittaa elämäsi terveeksi kokonaisuudeksi ja rinnallesi saattaa olla katsottuna jo sopiva apukin, vaimo, ellei sinulla jo häntä ole.
Se Vanhan Testamentin tapaus siemen maahan laskijasta on tunnettu Oonani tapaus. Siitä tulee käsite onanointi eli itsetyydytys. Onanin varsinainen synti oli kieltäytyminen saattamasta veljensä leskeksi jäänyttä vaimoa raskaaksi niin, että veljen suku olisi jatkunut. Sitä Herra piti pahana ja rankaisi Oonania.joka on piiloutunut nimerkin m 12 taakse, löydät itsesi pian Saatanan kastealtaasta
tai porttopapin käsien alta, ja siihen päättyy sinun iankaikkisen elämän toive.- Blööö
TeuvoSuni kirjoitti:
joka on piiloutunut nimerkin m 12 taakse, löydät itsesi pian Saatanan kastealtaasta
tai porttopapin käsien alta, ja siihen päättyy sinun iankaikkisen elämän toive."Jos uskot tätäkin Saatanan palvelijaa joka on piiloutunut nimerkin m 12 taakse, löydät itsesi pian Saatanan kastealtaasta
tai porttopapin käsien alta, ja siihen päättyy sinun iankaikkisen elämän toive."
Mikä todistaa 'm 12' olevan saatanan palvelija? Sulla on aika jyrkkä näkemys tuntemattomista. Tuollainen syyllistäminen ei tee kellekkään hyvää. Kyllä mä ymmärrän sun näkökantaas mutten sitä miten kutsut ventovieraita asiallisesta palautteesta saatanan palvelijoiksi? 'm 12' kehotti olla uskomatta juttujas, ei siinä taida olla syytä noin suuriin syytöksiin. Blööö kirjoitti:
"Jos uskot tätäkin Saatanan palvelijaa joka on piiloutunut nimerkin m 12 taakse, löydät itsesi pian Saatanan kastealtaasta
tai porttopapin käsien alta, ja siihen päättyy sinun iankaikkisen elämän toive."
Mikä todistaa 'm 12' olevan saatanan palvelija? Sulla on aika jyrkkä näkemys tuntemattomista. Tuollainen syyllistäminen ei tee kellekkään hyvää. Kyllä mä ymmärrän sun näkökantaas mutten sitä miten kutsut ventovieraita asiallisesta palautteesta saatanan palvelijoiksi? 'm 12' kehotti olla uskomatta juttujas, ei siinä taida olla syytä noin suuriin syytöksiin.Niin tämä mies on kohta kaksi vuotta rieuhunut
perässäni kuin kiljuva jalopeura.
Ensin Victorina, sitten taisi olla Victor
Rämä,muukalainen ja nyt m 12.
Ei porttopappien käsien alta eikä uudesta kasteesta
voi tulla muita kuin Saatanan palvelijoita, jotka eivät enää
pysty parannusta tekemään, koska Jumala on heidän sydämensä paaduttanut.- Anonyymi
m 12 kirjoitti:
hän on saatanallinen sielun puoskari. Jo ajat sitten hänet on todettu eksyttäjäksi vaikka itse hän luulee olevansa valittu profeetta.
Mitä kirjoitit pornosta on aivan totta varsinkin internetin loputtomasta tulvasta kun puhutaan. Se on kurja asia, että nykytekniikka mahdollistaa kaiken maailman fantasioiden katselun näyttöpäätteeltä. Se on kuitenkin hyvä asia, että sinulla on tuollainen mieli asiaa kohtaan, että haluaisit vapauteen. Uskon, että Jumala sallii meille käsitellä ongelmiamme Hänen kanssansa. On ymmärrettävä, että sinä olet nuori mies ja biologia sanelee meidän ihmisten seksuaalisen tarpeen. Sitä sinun ei tarvitse eikä pidä yrittää kieltää päinvastoin voit alkaa kiittää myös seksuaalisuudestasi sillä se on Jumalan luomana sinussa! Jotenkin olisi parasta niin, että emme ruokkisi niitä fantasioita liiallisesti vaikkei sitä täyssin voi kukaan välttää, kun jo mainostaminen käyttää nimenomaan seksiä täkynä.
Ajattele rukouksissasi tätä ongelmaasi ja puhu siitä Herralle rohkeasti armoistuimella kyllä sieltä vielä voimaa tulee. Jumala haluaa tasapainoittaa elämäsi terveeksi kokonaisuudeksi ja rinnallesi saattaa olla katsottuna jo sopiva apukin, vaimo, ellei sinulla jo häntä ole.
Se Vanhan Testamentin tapaus siemen maahan laskijasta on tunnettu Oonani tapaus. Siitä tulee käsite onanointi eli itsetyydytys. Onanin varsinainen synti oli kieltäytyminen saattamasta veljensä leskeksi jäänyttä vaimoa raskaaksi niin, että veljen suku olisi jatkunut. Sitä Herra piti pahana ja rankaisi Oonania."Se Vanhan Testamentin tapaus siemen maahan laskijasta on tunnettu Oonani tapaus. Siitä tulee käsite onanointi eli itsetyydytys. Onanin varsinainen synti oli kieltäytyminen saattamasta veljensä leskeksi jäänyttä vaimoa raskaaksi niin, että veljen suku olisi jatkunut. Sitä Herra piti pahana ja rankaisi Oonania."
Aika kaukaa haettu, että tämä tapaus käsittelisi jotenkin itsetyydytystä.
Kysehän oli siitä, että jos hänen veljelleen ei sijaishedelmöitykselläkään syntyisi perijää, niin hän itse saisi veljensä omaisuuden.
Siis varsin vakavasti synnistä oli kyse. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Se Vanhan Testamentin tapaus siemen maahan laskijasta on tunnettu Oonani tapaus. Siitä tulee käsite onanointi eli itsetyydytys. Onanin varsinainen synti oli kieltäytyminen saattamasta veljensä leskeksi jäänyttä vaimoa raskaaksi niin, että veljen suku olisi jatkunut. Sitä Herra piti pahana ja rankaisi Oonania."
Aika kaukaa haettu, että tämä tapaus käsittelisi jotenkin itsetyydytystä.
Kysehän oli siitä, että jos hänen veljelleen ei sijaishedelmöitykselläkään syntyisi perijää, niin hän itse saisi veljensä omaisuuden.
Siis varsin vakavasti synnistä oli kyse."Kysehän oli siitä, että jos hänen veljelleen ei sijaishedelmöitykselläkään syntyisi perijää, niin hän itse saisi veljensä omaisuuden.
Siis varsin vakavasti synnistä oli kyse."
Kyse oli siis 10. käskyn rikkomisesta, kun Ooman himoitsi kuolleen veljensä omaisuutta.
Kyse oli myös ahneudesta, joka on epäjumalanpalvelusta.
- kokemukseni..
Minulla itselläni oli myös ko. ongelma aikanani..ja eniten minua harmitti silloin se, että kun sain ihmisiltä vain sellaisia "selkään taputtelu" kommentteja ja ikäänkuin tuokin tietoinen harrastamani synti painettiin pumpulilla. Mutta omatunto kolkutti ja lopulta tilanne kävi niin ahtaaksi, että ymmärsin tekeväni sellaista syntiä mistä Jumala kyllä kiinni minut ottaisi..tajusin että tämä on juuri sellaine helmasynti, josta ei millään tahtoisi päästä eroon ja mielellään sen päälle haki vain hyväksyntää ja kiersi Raamatusta kohdat joita lukiessa alkoi ahdistamaan.
Mutta Jumalan kanssa ei tehdä kompromisseja..ja lopulta oli vain nöyrtyminen ja tuominen tämä synti Jumalan eteen. Jumala kuuli eikä ole sen jälkeen tämä synti mieltäni tai ruumista hallinnut.
"Älkää rakastako maailmaa älkääkä sitä, mikä maailmassa on. Jos joku maailmaa rakastaa, niin Isän rakkaus ei ole hänessä.
Sillä kaikki, mikä maailmassa on, lihan himo, silmäin pyyntö ja elämän korskeus, se ei ole Isästä, vaan maailmasta."- m 12
"Minulla itselläni oli myös ko. ongelma aikanani.."
Ikä avuksi?
nuorella miehellä on eri tilanne kuin vanhalla ja kuolettuneella... m 12 kirjoitti:
"Minulla itselläni oli myös ko. ongelma aikanani.."
Ikä avuksi?
nuorella miehellä on eri tilanne kuin vanhalla ja kuolettuneella...sillä sitä harjoittaessasi olisi päässyt Jumalan edessä paljon vähemmällä,
kuin että sen sijasta aloit harjoittamaan hengellistä itsetyydytystä
Niilo Yli-Vainion ohjeiden mukaan.
Hänen syliinhän kerroit paenneesi, kun Pyhä Henki otti sinut kiinni synneistäsi.- Anonyymi
TeuvoSuni kirjoitti:
sillä sitä harjoittaessasi olisi päässyt Jumalan edessä paljon vähemmällä,
kuin että sen sijasta aloit harjoittamaan hengellistä itsetyydytystä
Niilo Yli-Vainion ohjeiden mukaan.
Hänen syliinhän kerroit paenneesi, kun Pyhä Henki otti sinut kiinni synneistäsi.Niilosta tuli noita.
. Katui muistiinpanoissaan sitä, että lähti helluntailaiseksi.
- 1234567890
Me kaikki teemme syntiä elämämme aikana. Ja uskosta Jeesukseen, me myös synneistä puhdistumme. Taivaaseen ei voi päästä mikään paha, ja Jeesus on ainoa tie sinne.
- vanha ja vakaa
Meidän tulee rakastaa kaikkia eläviä olentoja. Itsetyydyttäminen on myös rakastamista, eli kun masturboit rakastelet vain henkilön kanssa josta pidät.
- luonnoll
Raamattu ei kiellä sitä. Seksuaalisuus on lahja Jumalan. Itsetyydytys on terveellistä!
- Anonyymi
Niin on, kunhan ei tyydytä itseään ihan jännetuppitulehdukseen saakka.
- Anonyymi
"Raamattu ei kiellä sitä. "
Raamatussa ei käsitellä asiaa.
Mutta avioliitot solmittiin varsin nuorina, joten ei siihen ollut tarvettakaan, kun oli aviopuoliso jokaisella jo ennen 20 v ikää.
- violaluna17
Paetkaa haureutta. Kaikki muu synti ,mitä ikinä ihminen tekeekin,on ruumiin ulkopuolella,mutta haureuden harjoittaja tekee syntiä omaa ruumistansa vastaan. I Kor. 6. Jae. 18....20.
- Anonyymi
Tämä asia on mahdollista jokaisen selvittää, kysymällä rukoukouksessa asiaa Herralta. Tai koetella Raamatun sana.
Heh 12:6 sillä jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa. 7 Kuritukseksenne te kärsitte; Jumala kohtelee teitä niinkuin lapsia. Sillä mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?
Eli mikäli runkkaaminen jälkeen tulee esim päänsärkyä. Se on silloin syntiä ja siitä pitää tehdä parannus. Miten ? Isä meidän rukouksessa on se kohta äläkä saata meitä kiusaukseen vaan päästä meidät pahasta. Asiaan voi pyytää herralta vapautusta pyhän hengen voimaa. Esimerkiksi paastoamalla. Näkemykseni asiaan näiden omien kokemusten kautta olen siinä uskossa että syntiä on, ja parannus on tehtävä. - Anonyymi
Itsetyydyttäjäthän on lain mukaan kiihotukselta suojeltu kansanryhmä.
Samoin eläimiin sekaantuja (sodomia) on nykyisin täysin laillinen sukupuolisen suuntauminen eli kiihotussuojaa nauttiva kansanryhmä.- Anonyymi
On täällä Suomessa melkoiset lait!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On täällä Suomessa melkoiset lait!
Hitler sanoi aikanaan, että Suomi on kaunis maa, mutta siellä asuu tyhmä kansa.
- Anonyymi
> Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?
Ei tietääkseni mitään, mutta on muutama yleisohje kaikkeen:
"Kaikki on minulle luvallista, mutta ei kaikki ole hyödyksi; kaikki on minulle luvallista, mutta minä en saa antaa minkään itseäni vallita."
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 6:12
""Kaikki on luvallista", mutta ei kaikki ole hyödyksi; "kaikki on luvallista", mutta ei kaikki rakenna."
Ensimmäinen kirje korinttilaisille 10:23
"rakkaus Jumalaan on se, että pidämme hänen käskynsä. Ja hänen käskynsä eivät ole raskaat;"
Ensimmäinen Johanneksen kirje 5:3- Anonyymi
" Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?"
Raamattu ilmoittaa selkeästi että itsensätyydyttäjä joutuu helvetin sammumattomaan tuleen alla selkeä raamatun kanta asiaan.
Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?"
Raamattu ilmoittaa selkeästi että itsensätyydyttäjä joutuu helvetin sammumattomaan tuleen alla selkeä raamatun kanta asiaan.
Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.Tuo helvettiin meno masturboinnista johtuu siitä että ihminen joka rukoilee pyhäähenkeä itseensä tavallaan itsetyydytyksessä raiskaa tämän pyhänhegen ja harrastaa seksiä itsessään olevan pyhänhengen kanssa yksinään .
Ei ihme että helvetin tulenlieskat ovat tällaisen raiskaajan kohtalo. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo helvettiin meno masturboinnista johtuu siitä että ihminen joka rukoilee pyhäähenkeä itseensä tavallaan itsetyydytyksessä raiskaa tämän pyhänhegen ja harrastaa seksiä itsessään olevan pyhänhengen kanssa yksinään .
Ei ihme että helvetin tulenlieskat ovat tällaisen raiskaajan kohtalo.Ateisteillahan ei pyhää henkeä ole joten hän voi kyllä masturboida mielinmäärin ja harrastaa minkälaista seksiä haluaa loukkaamatta uskisten pyhäähenkeä joten näin uskovaisena näen ateistien elämän tässä kohdin paljon helpompana mutta kukaan ei sanonutkaa että uskovaisen elämä olisi helppoa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?"
Raamattu ilmoittaa selkeästi että itsensätyydyttäjä joutuu helvetin sammumattomaan tuleen alla selkeä raamatun kanta asiaan.
Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.> Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua,
Onko itsetyydytys sinulle sama kuin itsensä viettelyä? Jos niin, ehkä sitten para, ettet tee niin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo helvettiin meno masturboinnista johtuu siitä että ihminen joka rukoilee pyhäähenkeä itseensä tavallaan itsetyydytyksessä raiskaa tämän pyhänhegen ja harrastaa seksiä itsessään olevan pyhänhengen kanssa yksinään .
Ei ihme että helvetin tulenlieskat ovat tällaisen raiskaajan kohtalo.Ei ole Taivaassa tunkua, jos kaikki masturbaatiota harjoittaneet ihmiset joutuvat Helvettiin. Helvetti sen sijaan on vähintään yhtä harvaanasuttu paikka kuin Hongkong.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua,
Onko itsetyydytys sinulle sama kuin itsensä viettelyä? Jos niin, ehkä sitten para, ettet tee niin.Eiköhän itsensä vietteleminen kädellä ole suomeksi itsetyydytystä josta on kyseiselle ihmiselle tuomiona palaa helvetin tulessa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
> Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua,
Onko itsetyydytys sinulle sama kuin itsensä viettelyä? Jos niin, ehkä sitten para, ettet tee niin.Just ton takia hihhulikristittyjä vihataan. Sitten sanovat kuolevansa marttyyreinä. Aivan kalojen ajan mukaista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
" Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?"
Raamattu ilmoittaa selkeästi että itsensätyydyttäjä joutuu helvetin sammumattomaan tuleen alla selkeä raamatun kanta asiaan.
Mark. 9:43 Ja jos sinun kätesi viettelee sinua, hakkaa se poikki. Parempi on sinulle, että käsipuolena menet elämään sisälle, kuin että, molemmat kädet tallella, joudut helvettiin, sammumattomaan tuleen.Kuka voi todistaa, että Jeesus sanoi tuon? Jos jo Mooseksen lain epäkohtia (kuulemma itse Jumalan säätämiä) Jeesuksen sanotaan kritisoineen, paljonko löytyy tänään Jeesuksen sanomaksi väitetyn kritisoijia?
Milloin uskovat heräävät realiteetteihin VT:n mukaisesta ajattelutavasta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole Taivaassa tunkua, jos kaikki masturbaatiota harjoittaneet ihmiset joutuvat Helvettiin. Helvetti sen sijaan on vähintään yhtä harvaanasuttu paikka kuin Hongkong.
"Ei ole Taivaassa tunkua, jos kaikki masturbaatiota harjoittaneet ihmiset joutuvat Helvettiin. Helvetti sen sijaan on vähintään yhtä harvaanasuttu paikka kuin Hongkong."
Helvetti on vähintään yhtä harvaanasuttu paikka kuin Etelänapa seutu.
Helvetin tulijärveen ken heitetään, niin palaa heti kuin oljenkorsi. Mitään ei jää jäljelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo helvettiin meno masturboinnista johtuu siitä että ihminen joka rukoilee pyhäähenkeä itseensä tavallaan itsetyydytyksessä raiskaa tämän pyhänhegen ja harrastaa seksiä itsessään olevan pyhänhengen kanssa yksinään .
Ei ihme että helvetin tulenlieskat ovat tällaisen raiskaajan kohtalo."Ei ihme että helvetin tulenlieskat ovat tällaisen raiskaajan kohtalo."
Kadotukseen tuomitut heitetään sitten aikanaan tähän tuleen.
Se tuli polttaa ihmiset kuin oljenkorret. Mitään ei jää jäljelle.
2Piet3:7. Ja sen saman sanan varassa ovat nykyiset taivaat ja nykyinen maa tulen tuhoa odottamassa. Niitä säilytetään sitä päivää varten, jona tuomio tulee ja jumalattomat tuhotaan.
9. Ei Herra vitkastele täyttäessään lupaustaan, vaikka hän joidenkin mielestä on myöhässä. Päinvastoin: hän on kärsivällinen teitä kohtaan, koska ei halua kenenkään tuhoutuvan vaan tahtoo, että kaikki kääntyisivät.
10. Herran päivä tulee kuin varas. Sinä päivänä taivaat katoavat jylisten, taivaankappaleet palavat ja hajoavat. Silloin paljastuu maa ja kaikki, mitä ihminen on maan päällä saanut aikaan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka voi todistaa, että Jeesus sanoi tuon? Jos jo Mooseksen lain epäkohtia (kuulemma itse Jumalan säätämiä) Jeesuksen sanotaan kritisoineen, paljonko löytyy tänään Jeesuksen sanomaksi väitetyn kritisoijia?
Milloin uskovat heräävät realiteetteihin VT:n mukaisesta ajattelutavasta?"Kuka voi todistaa, että Jeesus sanoi tuon? Jos jo Mooseksen lain epäkohtia (kuulemma itse Jumalan säätämiä) Jeesuksen sanotaan kritisoineen, "
Ei Jeesus Vanhan Testamentin lakeja kritisoinut.
Jeesuss kritisoi niiden virheellisiä tulkintoja ja virheellistä soveltamista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuka voi todistaa, että Jeesus sanoi tuon? Jos jo Mooseksen lain epäkohtia (kuulemma itse Jumalan säätämiä) Jeesuksen sanotaan kritisoineen, paljonko löytyy tänään Jeesuksen sanomaksi väitetyn kritisoijia?
Milloin uskovat heräävät realiteetteihin VT:n mukaisesta ajattelutavasta?"Jos jo Mooseksen lain epäkohtia (kuulemma itse Jumalan säätämiä) Jeesuksen sanotaan kritisoineen, paljonko löytyy tänään Jeesuksen sanomaksi väitetyn kritisoijia?"
Jeesus oikoi sen aikakauden kirjanoppineiden tulkintoja Mooseksen laista.
Jeesus opetti miten Raamattua eli Vanhaa Testamenttia ja Moosen lakia tulee tulkita ja soveltaa oikein.
- Anonyymi
Raamattu on niin katkonainen yhdistelmä eri tekstinpätkiä, että on syytä epäillä sen kirjoitetun hillittömän itsetyydytyksen lomassa?
- Anonyymi
"Raamattu on niin katkonainen yhdistelmä eri tekstinpätkiä, että on syytä epäillä sen kirjoitetun hillittömän itsetyydytyksen lomassa?"
Raamattu on hämmästyttävän yhtenäinen kirja. Ja syvällisiä asioita sisältävänä todella kiehtova kirja.
- Anonyymi
Saatana osaa lakia Moosesta ja syyttää sillä. Oletko tosiaan Jumalan poika....hyppää tosta alas Jumala antaa enkeleille en käskyn varjella. Joten älkää olko tyhmiä .
- Anonyymi
heran pieksut sentään.Elääkö jokainen uskovainen raamatun sana mukaan v. 2021Etkös jo kirjota sanaa vastan kun änkeet seksin kaikialle?Jokainen tekee kuten itse haluu,oman käden kautta oneen tai toisen henkilön kautta seksualiset nautintonsa.eli rakastelee .
- Anonyymi
Ei oikea uskovainen harrasta itsetyydytystä raamattu sanoo että se on tie helvetin lieskoihin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oikea uskovainen harrasta itsetyydytystä raamattu sanoo että se on tie helvetin lieskoihin.
Millanen jumala niillä oikeen on?
- Anonyymi
"Jokainen tekee kuten itse haluu"
Tuossa sanoit totuuden.
Tämä aika on nyt sellaista "Minä itse"-aikaa.
Muista ei välitetä mitään. Eikä kokonaisuuksista. Eikä hyvän elämän periaatteista. Eikä laeista.
Ihminen korottaa itsensä Jlan paikalle -tekee itsestään epäjlan.
Tämä johtaa valitettavasti ihmisyhteisön turmioon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei oikea uskovainen harrasta itsetyydytystä raamattu sanoo että se on tie helvetin lieskoihin.
"Ei oikea uskovainen harrasta itsetyydytystä raamattu sanoo että se on tie helvetin lieskoihin."
Antaisitko Raamatunpaikan, missä niin sanotaan.
Itse en ole sellaista kohtaa Raamatusta löytänyt.
- Anonyymi
No, ei luokitella varmasti kovin suureksi synniksi, kun ajattelee, mitä täällä maailmassa tapahtuu. Jos kaikki harjoittaisivat sitä ennen kuin ovat vakituisessa parisuhteessa, paljon vähemmän pahaa tapahtuisi maailmassa.
- Anonyymi
" Mitä sanoo raamattu itsetyydytyksestä?"
Ei mitään.
- Anonyymi
https://www.tv7.fi/arkki/rikotusta-eheaksi-seppo-jokinen/itsetyydytys_p67711/ Hyvää juttua👍
- Anonyymi
Olipa rohkea kysymys. Varmasti tämä joitakin askarruttaa. Raamattu tuomitsee tuon teon siinä tilanteessa, että ihminen on jo suhteessa. Sitä pidetään aviovelvollisuuden laiminlyöntinä. Myös siksi, että sillä vältetään uuden sukupolven syntymistä, sitä pidetään vahingollisena.
Toki on hyväksi ihmiselle, että hän pystyy hillitsemään itsensä monissa asioissa, mutta tuskin tuo kaikista pahin synti ainakaan on. Varsinkin jos sillä välttää vakituisen parisuhteen ulkopuolella tapahtuvat seksuaaliset teot. Ajatellaan, että jos kaikki ihmiset maan päällä olisivat ennen vakituista parisuhdetta toimineet noin , maailma olisi aika paljon parempi paikka. Ei olisi esim. kovin paljon sukupuolitauteja yms.
Voi hyvin! - Anonyymi
Uskovaiset käyvät lammas tarhassa yöllä poistamassa paineensa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3076952Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill652079- 1751807
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151307- 1121257
Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691190Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie71166RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541086Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411041Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.288982