Totuus

Kansallisvaltiot tulivat, kun:

-Fysikaalisen puolen tiede tuotti sellaista tietoa, joka kumosi kirkon ja kuninkaiden vallan (keksityn) perustan. Valistuksen tuloksena tuli vielä kaupan päälle ideoita siitä, kuinka ihmiset eivät tarvitsekaan kunkkua ja hierarkista systeemiä kertomaan miten elää, vaan että ihmiset voisivat itsekin selvitä yhdessä.
- Kirjapainotaito kehitti informaation kulkua, mutta jätti sen kuitenkin valvottavissa olevalle tasolle. Kieltä ja aatetta voitiin levittää kontroilloidusti jollekin porukalle X, ja heistä tehtiin näin alaisia joillekin. Lisäksi informaation siirron kehittyminen salli sen, että suurta valtiokoneistoa voitiin pyörittää, kun määräykset, lait ja dokumentit saatiin helposti kierrätettyä valikoidun tiedon kanssa ympäri valittua aluetta. Tiedon välitys kuitenkin jäi yhä helposti hallittavaksi, ja sitä hallittiin.

>>>>>> Tuloksena (keksityt) yhtenäiset kansat ja niiden pohjalle muodostetut valtiot.

Huipentumana helposti konrtolloidun massamedian osalta Natsi-Saksa, jossa helpon massatiedotuksen avulla valittu ihmisryhmä saatiin hysteriaan. Ja kun tietoa vielä pystyttiin valikoimaan, vaihtoehtoista tietoa ei päässyt massalle leviämään.

Törmäys nykyajan kanssa:

- Fysikaalisten tieteiden lisäksi humanistiset tieteet kehittyneet, tuottavat tietoa joka kumoaa kansallisvaltioiden perustan, tietyn yhteisön, joka ei olekaan ollut niin alkuperäinen kuin on annettu ymmärtää. Tiede saa kaikki ihmiset vaikuttamaan suunnilleen samalta, samat asiat toistuvat kaikkialla maailmassa kansasta riippumatta.
- Informaationvälitys on kehittynyt, informaatio menee rajojen yli tullivirkalijoilta kysymättä ja kenenkään pahemmin suodattamatta. Tietyn rajan sisällä vallitsevaa totuutta/aatetta ei voidakaan enää muokatakaan niin tehokkaasti, jokainen muodostaa oman kuvansa maailmasta, kansalle ei saadakaan luotua yhtenäistä maailmankatsomusta niin helposti. Ennen saatettiin valita, kuka saa tietää ja mistä saa tietää, nyt kuka tahansa voi hankkia tietoa mistä tahansa, milloin tahansa. Enää ei voida estää vaihtoehtoisen tiedon kulkeutumista maahan, niin kuin voitiin vielä suht tehokkaasti tehdä natsi-saksan aikana. Nyt voit vaikka kuunnella uutisesi Malawista Ylen ykkösen sijaan. Propaganda ei tule onnistumaan lähinnä internetin ansiosta puoliksikaan niin tehokkaasti. Valtion viimeinen oljenkorsi on levittää sanomaansa esim televisiossa huomattavissa määrin, ja toivoa, että suurempi osa porukasta kuulee valtion sanomaa kuin vaihtoehtoista totuutta joltain internetsivulta.

Ehkäpä myös osansa on tehny talous sun muut. Teollisen vallankumouksen myötä talous ei enää pyörinytkään pelkästään kylän sisällä, vaan isomman alueen sisällä, suunnilleen kansallisvaltion sisällä. Tämä loi yhteistä pohjaa alueen ihmisille, jos vain talous rajattiin sopivasti. Nyt glopalisaation (globaliezatiooon) aikana talous ei ole edes maan sisällä pyörivä juttu, vaan koko pallon juttu. Tämä luo yhteisöllisyyttä kaikkien ihmisten kesken, kuten luo esimerkiksi tuo internet, kun nyt voit katsoa YouTubesta videon koreasta tai afrikasta ja todeta heidänkin olevan kaltaisiasi ihmisiä (toisin kuin esim vielä 30-luvulla tietokirjoissa kerrottiin).

>>>>>>>>>>> Seurauksena nykyistenkaltaisten kansallisvaltioiden romahtaminen tämän kehityksen edetessä.

Kansallisvaltiot tulevat tulevaisuudessa keskittymään lähinnä oman kulttuurinsa sisällön mahdolliseen tuottamiseen. Suomen valtio saanee keskittyä säilömään hernerokan reseptiä kansallisarkistossa, ja varmistamaan saamelaisten shamaanien joikhujen opetusta eteenpäin. Kaikki vähänkään yleismaailmallisempi päätösvalta siirtyy pois koko ihmiskunnan päätettäväksi.
0249
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

asioista ja muistakin kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu