UT ja sapattisynti

Jos sapatin viettämättä jättäminen on suuri synti, miksei sitä löydy niistä UT:n syntiluetteloista, joissa luetellaan, ketkä kaikki päätyvät kadotukseen? Osansa saa kyllä homo ja murhamies, noita ja pelkuri, muttei koskaan sapatin laiminlyöjä. Luulisi, että se olisi syntinä yhtä paha kuin edellämainitutkin, silti sen seuraamuksista ei varoiteta. Ja varmasti siihen aikaan oli niitä, jotka laiminlöivät sapatin.
5104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Kun adventistit eivät keksi mitään muuta selittämistä siitä miksi sapatista ei ole UT:ssä kirjoitettu eikä kovin mainittu, he sanovat että se oli niin itsestäänselvä asia ettei sitä tarvinnut mainita. Sapattia vietettiin silloin niin ei tarvinnut saarnata laittomuutta vastaan.

Jos se on harhaoppisten puhetta, koska jos tosiaan kaikenlaista vikaa oli seurakunnissa ja niitä moitittiin, niin aivan varmasti olisi ollut vikaa myös sapatin viettämisessä. Kyllä siitä olisi pitänyt ohjeita antaa. Muutakin kuin ettei sen vuoksi saa tuomita.

Äänestä

Silloin kun UT kirjoitettiin, koko roomalainen maailma piti lauantaita vapaapäivänä (ja juutalaiset ja kristityt pyhäpäivänä). Sen vietto ei koskaan ollut ongelma, koska kaikki sitä jo viettivät, eri syistä vain. Tilanne muuttui juutalaissodan jälkeen vuonna 70 jKr. Ennen sitä ei ollut mitään ongelmaa. Siksi kun Ilmestyskirja kirjoitettiin 95 jKr, Johannes korostaa Jumalan käskyjen pitämistä. Siitä oli tullut kuolemalla rangaistava teko roomalaisten silmissä.

Äänestä

syntiluettelo mahtua yhteen lauseeseen,siitä tulisi kokonainen kirja tai useampikin.Kaikkina aikoina on ollut niitä, jotka niskoittelevat Herraa vastaan,ja elävät ihmisoppien viidakossa.Luulevat olevansa viisampia kuin Luojansa.Mikä vika tuossa sabatissakaan on? Kelpasihan tuo itse Jumalallekin lepopäiväksi,niin miksi se ei saisi olla ihmisen lepopäivä?SANOOHAN SANAKIN,ETTÄ SAPATTI ON IHMISTÄ VARTEN.Minä saan viettää sabattia lepopäivänäni,se on minulle ilon ja siunausten päivä, HUOM! Saan ihan vapaasta tahdostani.SIUNAUSTA KAIKILLE

Äänestä
  • Minun vaapaaseen tahtoon ei sopisi mitenkään lepääminen joka ikinen lauantai ja siihen menisi jo perjantai-iltakin.

    "EIKÄ IHMINEN SAPATTIA VARTEN" !!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • hyvin kirjoitti:

    Minun vaapaaseen tahtoon ei sopisi mitenkään lepääminen joka ikinen lauantai ja siihen menisi jo perjantai-iltakin.

    "EIKÄ IHMINEN SAPATTIA VARTEN" !!!!!!!!!!!!!!!

    niin, että meillä EI ole vapaata tahtoa joka asiaan. Jumala on säätänyt rajat, joiden rikkominen on syntiä. Sen palkka on kuolema, ei elämä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


advari omanatuntonasi kirjoitti:

Jos sapatin viettämättä jättäminen on suuri synti, miksei sitä löydy niistä UT:n syntiluetteloista, joissa luetellaan, ketkä kaikki päätyvät kadotukseen? Osansa saa kyllä homo ja murhamies, noita ja pelkuri, muttei koskaan sapatin laiminlyöjä. Luulisi, että se olisi syntinä yhtä paha kuin edellämainitutkin, silti sen seuraamuksista ei varoiteta. Ja varmasti siihen aikaan oli niitä, jotka laiminlöivät sapatin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu