Ikuinen tuli

palaa Sodomassa ja Gomorassa, se polttaa myös Jerusalemin portteja. Kummallista, mutta en näe liekkejä enkä savua. Joona oli kalan vatsassa ikuisuuden, mutta kuitenkin tuli pois kolmess päivässä. Outoako? Ei tietenkään. Ikuinen tuli on vaikutukseltaan ikuista, sen polttamaa ei voi palauttaa, eikä sitä voi sammutta. Mutta se sammuu kun palava on loppunut. Ihminen ei voi elää ikuisesti. ikuinen elämä on vain Jumalalla. Siksi helvetin ikuinen tuli polttaa ihnmisen tuhkaksi, sekä ruumiin että sielun. Kukaan ei siis vääntelehdi helvetin tulessa ikuiseti. Ikuinen piina on paholaisesta ja Raamattu vastustaa sellaista ajatusta ikuisesti palavasta helvetistä. Raamattu sanoo selvästi että paholainenja hänen seuraajansa tulevat tomuksi opyhien jalkojen alle.

Onneksi Raamattu on asiassa niin selväsanainen ettei kenellekään voi jäädä epäselvyyttä asiassa, paitsi niissä jotka eivät tahdo kuulla totuutta, vaan tarttuvat yksittäiseen lauseeseen joka on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa.
10246
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Sanot :""Ikuinen piina on paholaisesta ""

Syytätkös Jeesusta ja Johannesta paholaisen kätyriksi, kun kertovat ikuisesta piinasta?

On mieletöntä Sanan polkemista vääränprofeetan Whiten ansiosta. On harmi nähdä tällä palstalla sellaisia olevan, jotka uskovat väärän profeetan sanaa enemmän kuin Jeesuksen sanoja.

Ilm.14:10 ""niin hänkin on juova Jumalan vihan viiniä, joka sekoittamattomana on kaadettu hänen vihansa maljaan, ja häntä pitää tulella ja tulikivellä vaivattaman pyhien enkelien edessä ja Karitsan edessä.
14:11 Ja heidän vaivansa savu on nouseva aina ja IANKAIKKISESTI, EIKÄ HEILLÄ OLE LEPOA päivällä eikä yöllä, heillä, jotka petoa ja sen kuvaa kumartavat, eikä kenelläkään, joka ottaa sen nimen merkin.""

Matt 25:46 ""Ja nämä menevät pois iankaikkiseen rangaistukseen, mutta vanhurskaat iankaikkiseen elämään.""

Matt 13:41 ""Ihmisen Poika lähettää enkelinsä, ja he kokoavat hänen valtakunnastaan kaikki, jotka ovat pahennukseksi ja jotka tekevät laittomuutta,
13:42 ja heittävät heidät tuliseen pätsiin; siellä on oleva itku ja hammasten kiristys.""

Selvästi sanottuja sanoja!

Äänestä
  • ikuisesta piinasta, vaan toteaa, että SAVU nousee ikuisesti. Se on idiomi, joka tarkoittaa täydellistä, peruuttamatonta tuhoutumista.

    Ilm. 19:3 sanoo "Porton roviosta nousee savu aina ja ikuisesti." Ja mikäs se portto oli? Edellisessä luvussa se määriteltiin.

    Ilm. 18:8 "Sen tähden häneen iskevät yhtenä ja samana päivänä kaikki hänelle langetetut vitsaukset, rutto, murhe ja nälkä, ja hänet poltetaan tuhkaksi. Väkevä on Herra Jumala, joka hänet on tuominnut!"

    Ilm. 18:10 "Voi sinua, suuri kaupunki! Voi sinua, Babylon, mahtava kaupunki: hetkessä tuli sinun tuomiosi."

    Kyllä tuon perusteella pitäisi olla selvää, että "ikuinen savu" tarkoittaa tuhkaksi palamista ja siten annihilaatiota niin, että edes ikuisuudessa sitä ei enää ole.

    Varsinkin, kun

    Ilm. 21:4 "Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut."

    Ilmestyskirjassa helvetistä puhutaan sanoilla "toinen kuolema" eikä sitäkään siis enää tuossa vaiheessa ole.

    Jos siis lukisit Ilm 14:9-11 sen perusteella, mitä Ilmestyskirja itse muualla sanoo, ymmärtäiset, ettei siinä puhuta mistään ikuisesta piinaamisesta mitään.

    Ja mikä on se iankaikkinen rangaistus, josta Jeesus puhui? Toinen kuolema, annihilaatio, lopullinen ja täydellinen ero ihmisen ja Jumala välillä. Heistä ei jää mitään jäljelle, ei edes muistoa.

    Eli te ette ymmärrä oikein mitä Jeesus ja Johannes sanovat, vaan luette heidän sanansa oman mielikuvituksenne läpi.

    Äänestä

  • Sielun kuolevaisuus oppi ontuu jo ensimmäisessä kuolemassa. Jos ihminen katoaisi kuoltuaan, niin miksi mitään helvettiä yleensä edes tarvittaisi. Tai edes tuomiota. Ihminen katoaisi haudan lepoon kuten eläin. Sielun kuolevaisuus oppi on ihmisen halventamista, tekemistä ihmisestä eläinten kaltainen.

    Vain todella synkeä harhaoppi opettaa siten.

    Äänestä

  • ontuu jo ensimmäisessä kuol... kirjoitti:

    Sielun kuolevaisuus oppi ontuu jo ensimmäisessä kuolemassa. Jos ihminen katoaisi kuoltuaan, niin miksi mitään helvettiä yleensä edes tarvittaisi. Tai edes tuomiota. Ihminen katoaisi haudan lepoon kuten eläin. Sielun kuolevaisuus oppi on ihmisen halventamista, tekemistä ihmisestä eläinten kaltainen.

    Vain todella synkeä harhaoppi opettaa siten.

    Taas samaa adventismia tarjolla..... hohhoijaa.

    Adventisteilla ei ole helvettiä ollenkaan koska he ovat vaihtaneet sen pikkupiinan oppiin.
    Adventistit määräävät Jumalaakin että milloin Herran pitää mennä suljetun oven taakse (22.10.1844 mutta miksi?) ja sormi pystyssä komentamassa Jumalaa että millaisen helvetin adventistit haluavat kanssa matkustajille.
    Jumala on salattu Jumala tässä asiassa sillä adventistit eivät voi tietää millainen helvetti on tuleva sillä epäonnituvathan varhaisadventistit veikkauksessaan Jeesuksen toisesta tulemisestakin.

    Äänestä

  • a' la adventist kirjoitti:

    48.JOSSA HEIDÄN MATONSA,EI KUOLE EIKÄ TULI SAMMU.

    Ei se selittelemällä parane

    Äänestä

  • ontuu jo ensimmäisessä kuol... kirjoitti:

    Sielun kuolevaisuus oppi ontuu jo ensimmäisessä kuolemassa. Jos ihminen katoaisi kuoltuaan, niin miksi mitään helvettiä yleensä edes tarvittaisi. Tai edes tuomiota. Ihminen katoaisi haudan lepoon kuten eläin. Sielun kuolevaisuus oppi on ihmisen halventamista, tekemistä ihmisestä eläinten kaltainen.

    Vain todella synkeä harhaoppi opettaa siten.

    sielullä. Onko se jokin erillinen osa ihmistä, joka lähtee vaeltelemaan jonnekin ihmisen kuoltua?

    Äänestä

  • hirvas kirjoitti:

    sielullä. Onko se jokin erillinen osa ihmistä, joka lähtee vaeltelemaan jonnekin ihmisen kuoltua?

    Uskon,että ihminen on kolmiyhteinen ruumis,sielu,ja henki.Ja tämä henki irtoaa meistä kuolemassa. Eli uusi luomus Kristuksessa,vanha luomus syntinen lihan ruumis joutaa hautaan.Sielu? en ole varma,se on ollut minulle probleema,pitäisi tutkia asiaa enemmän,haudataanko yhdessä lihan kanssa,vai nouseeko hengen kanssa yläilmoihin.Yksinkertaisesti sanottuna jotakin meistä irtoaa kuolemassa.

    Äänestä

  • Eki... kirjoitti:

    että kun me kuolemme niin kyllä se kaikki menee hautaan, niin ruumis siulu kuin henki.
    Sillä maasta sinä olet ja maaksi sinun pitää jälleen tuleman kunnes Herra Jeesus on sinut herättävä.
    Kuolemassa henki palajaa Jumalan luo joka on sen antanutkin,ja kun Hän herättää meidät kuolon unesta niin se Hänen antama elämän henki taas palajaa meihin, eikö ole yksinkertainen ihana lupaus.

    Äänestä

  • niin on kirjoitti:

    Juupas,eipäs

    Äänestä

TOISESTA KUOLEMASTA EI PÄÄSEKÄÄN PELKÄLLÄ SÄIKÄHDYKSELLÄ - VAAN TUOMIO TAVOITTAA EPÄUSKOISEN.

Mark. 9:48
Jossa heidän matonsa ei kuole eikä tuli sammu.

Ilm. 20:13
Ja meri antoi ne kuolleet, jotka siinä olivat, ja Kuolema ja Tuonela antoivat ne kuolleet, jotka niissä olivat, ja heidät tuomittiin, kukin tekojensa mukaan.

Ilm. 20:14
Ja Kuolema ja Tuonela heitettiin tuliseen järveen. Tämä on toinen kuolema, tulinen järvi.

Ilm. 21:8
Mutta pelkurien ja epäuskoisten ja saastaisten ja murhaajien ja huorintekijäin ja velhojen ja epäjumalanpalvelijain ja kaikkien valhettelijain osa on oleva siinä järvessä, joka tulta ja tulikiveä palaa; tämä on toinen kuolema."

Älä luota siihen uskotteluun, että valehtelemisesta ei joutuisi iankaikkiseen vastuuseen - etteikö siitä saisi iankaikkista vahinkoa SIELULLEEN!

Sillä valheen isän kuiskauksiin kuuliaisesti lankeava SAA SAMAN KOHTALON KUIN TUO valheen isä!

Vai luuletko, että se on Jumalan Henki, se henki mikä uskottelee, ettei rangaistus ole ikuinen?

Arveletko, että siellä ikuisessa rangaistuksen paikassa vielä voisi tehdä parannuksen? EI voi!!

------------
Luuk. 5:24
Mutta tietääksenne, että Ihmisen Pojalla on valta MAAN PÄÄLLÄ
antaa syntejä anteeksi," -hän sanoi halvatulle-"minä sanon sinulle: nouse, ota vuoteesi ja mene kotiisi."
--------------

Äänestä

Kommentoi aloitusta

kolme-enkeliä kirjoitti:

palaa Sodomassa ja Gomorassa, se polttaa myös Jerusalemin portteja. Kummallista, mutta en näe liekkejä enkä savua. Joona oli kalan vatsassa ikuisuuden, mutta kuitenkin tuli pois kolmess päivässä. Outoako? Ei tietenkään. Ikuinen tuli on vaikutukseltaan ikuista, sen polttamaa ei voi palauttaa, eikä sitä voi sammutta. Mutta se sammuu kun palava on loppunut. Ihminen ei voi elää ikuisesti. ikuinen elämä on vain Jumalalla. Siksi helvetin ikuinen tuli polttaa ihnmisen tuhkaksi, sekä ruumiin että sielun. Kukaan ei siis vääntelehdi helvetin tulessa ikuiseti. Ikuinen piina on paholaisesta ja Raamattu vastustaa sellaista ajatusta ikuisesti palavasta helvetistä. Raamattu sanoo selvästi että paholainenja hänen seuraajansa tulevat tomuksi opyhien jalkojen alle.

Onneksi Raamattu on asiassa niin selväsanainen ettei kenellekään voi jäädä epäselvyyttä asiassa, paitsi niissä jotka eivät tahdo kuulla totuutta, vaan tarttuvat yksittäiseen lauseeseen joka on ristiriidassa Raamatun opetuksen kanssa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu