Kristukseen juurtuminen, Kol. 2:1-8

KRISTUKSEEN JUURTUMINEN
Kol.2:1-8
--
2:1 Sillä minä tahdon, että te tiedätte, kuinka suuri kilvoittelu minulla on teidän tähtenne ja laodikealaisten ja kaikkien tähden, jotka eivät ole minun ruumiillisia kasvojani nähneet,
2:2 että heidän sydämensä, yhteenliittyneinä rakkaudessa, saisivat kehoitusta omistamaan täyden ymmärtämyksen koko rikkauden ja pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuuden, Kristuksen,
2:3 jossa kaikki viisauden ja tiedon aarteet ovat kätkettyinä.
2:4 Tämän minä sanon, ettei kukaan teitä pettäisi suostuttelevilla puheilla.
2:5 Sillä jos ruumiillisesti olenkin poissa, olen kuitenkin teidän kanssanne hengessä ja iloitsen nähdessäni järjestyksen, joka teidän keskuudessanne vallitsee, ja teidän lujan uskonne Kristukseen.
2:6 Niinkuin te siis olette omaksenne ottaneet Kristuksen Jeesuksen, Herran, niin vaeltakaa hänessä,
2:7 juurtuneina häneen ja hänessä rakentuen ja uskossa vahvistuen, niinkuin teille on opetettu; ja olkoon teidän kiitoksenne ylitsevuotavainen.
2:8 Katsokaa, ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.
--
Paavali kokee työkentäkseen myös ne pakanakristityt, joita hän ei ole koskaan nähnyt (2:1). Hänellä on huoli heistä, että he yhä enemmän ”pääsisivät tuntemaan Jumalan salaisuutta, Kristusta” (2), sillä Hänessä ovat ”kaikki viisauden ja tiedon salaisuudet kätkettyinä” (3).

Tässä Paavali käyttää harhaopettajien kahta pääkäsitettä. Hehän opettivat, että heillä on tuotavanaan evankeliumia täydentävää syvempää viisautta ja tietoa.
Paavali tähdentää, että kaikki viisaus ja tieto on jo Kristuksessa- täydennystä ei tarvita!
Kolossan uskovat olivat ottaneet vastaan Kristuksen Jeesuksen (6).
Heidän on nyt aika juurtua Häneen ja vahvistua uskossaan (7). Tähän heitä oli opetettu. On vaara, että väärät opit saavat ylivallan (8).

Keväällä kasvatin erilaisia kasvintaimia. Pienistä siemenistä on nyt kasvanut suuria tomaatin, paprikan ym. kasveja. Satoakin olen saanut jo nauttia.
Mitä vahvemmat juuret kasvilla on, sitä paremmin se menestyy. Taimeni vaativat jatkuvaa hoitoa ja silmälläpitoa (Vanha sanonta :”Isännän jalat pellon höystävät”), jotta ne vahvistuisivat ja jaksavat kantaa hyvää hedelmää. On oltava tarpeeksi valoa ja lämpöä (kasvihuoneeni on lämmitettävä). Ne tarvitsevat myös vettä ja sopivan maaperän juurtuakseen hyvin. Myös tuholaiset on pidettävä kurissa. Näin on uskovankin kohdalla; tarvitsemme Jumalan hoitoa ja varjelusta. Pieni hento taimi ei kauan elä hoidotta.

Kolossan kristitytkin olivat kuin pieniä taimia, jotka tarvitsivat muiden huolenpitoa kasvaakseen ”täyteen miehuuteen” (Ef 4:13), ”etteivät enää olisi alaikäisiä, jotka ajelehtivat ja joita viskellään kaikissa opintuulissa ja ihmisten arpapeleissä ja eksytysten kavalissa juonissa” (Ef. 4:14).

Miten on meidän laitamme? Miten lujasti me olemme juurtuneet Kristukseen Jeesukseen ja hänessä rakentuneet ja uskossamme vahvistuneet?
Jokaisen kristityn tulisikin lukea ahkerasti Raamattua vahvistuakseen uskossaan.
Kristityn ei pitäisi olla vain toisten ihmisten opetusten varassa; on itsekkin tutkittava kirjoituksista, onko opetus sen mukaista kuin on kirjoitettu.

Berean kristityistä sanotaan, että "he ottivat sanan halukkaasti vastaan ja tutkivat päivittäin kirjoituksista, pitikö kaikki paikkansa" (Apt 17:11). Pyrkikäämme mekin tähän!
--
”On meillä aarre verraton, se kalliimpi on kultaa. Myös jalokivi kallein on sen rinnalla vain multaa. Näin suuren lahjan taivaasta me saimme omaksemme, sanansa Herra Jumala kun antoi aarteeksemme” (Virsi 183:1).

3

215

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • henki i

      kun Teuvo,ArmiK ja KariHenrik repii, niin Kristus meissä syvenee.

      Valitutkin testataan.

      • Kristus-tielle lähtenyt joutuu alttiiksi monille vaaroille. Ympäröivältä maailmalta ei tule ummistaa silmiään. Nämä vaarat on otettava todesta, jottei ” kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen” (8). On hyvä, että näistä vaaroja tuodaan esiin tänäänkin, Paavalin tavoin.

        Olisi tärkeätä, että seurakuntiemme paimenet ja opettajat pitäisivät laumastaan huolta.
        Tästä muistuttaa seuraavat virren säkeet:
        4. Suo, että etsisin vain sinun kunniaasi, laumaasi hoitaisin kalliisti ostamaasi. En etsi kiitosta, en pelkää maailmaa, kun epäuskosta pois autan hukkuvaa.

        5. Hengellä vahvista, kun saarnaan totuuttasi, synneistä nuhdella suo sinun voimallasi. Varjele, Herrani, niin etten julista ihmisten mieliksi, vaan pysyn sanassa.

        6. Kun sanan saarnassa tuon julki totuutesi, suo minun puhtaana se tuoda laumallesi. Saan kylvää sanaasi näin peltoon sydänten. Sinulta, Herrani, kasvua rukoilen.

        (Virsi 252)


      • Yksin Jeesus.
        Tapio522 kirjoitti:

        Kristus-tielle lähtenyt joutuu alttiiksi monille vaaroille. Ympäröivältä maailmalta ei tule ummistaa silmiään. Nämä vaarat on otettava todesta, jottei ” kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen” (8). On hyvä, että näistä vaaroja tuodaan esiin tänäänkin, Paavalin tavoin.

        Olisi tärkeätä, että seurakuntiemme paimenet ja opettajat pitäisivät laumastaan huolta.
        Tästä muistuttaa seuraavat virren säkeet:
        4. Suo, että etsisin vain sinun kunniaasi, laumaasi hoitaisin kalliisti ostamaasi. En etsi kiitosta, en pelkää maailmaa, kun epäuskosta pois autan hukkuvaa.

        5. Hengellä vahvista, kun saarnaan totuuttasi, synneistä nuhdella suo sinun voimallasi. Varjele, Herrani, niin etten julista ihmisten mieliksi, vaan pysyn sanassa.

        6. Kun sanan saarnassa tuon julki totuutesi, suo minun puhtaana se tuoda laumallesi. Saan kylvää sanaasi näin peltoon sydänten. Sinulta, Herrani, kasvua rukoilen.

        (Virsi 252)

        Vain sinun luonasi rauhan mä saan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miikka Pentikäinen, 28, on kuollut

      – Classicin liigaottelu siirtyi Lahtelaisen LASBin ja Classicin oli määrä kohdata keskiviikkona. https://www.aamulehti
      Maailman menoa
      351
      38652
    2. Särkynyt sydän

      Teit sitten selväksi ettet ole kiinnostunut. Kiitos siitä! Nyt on turha enää yrittää mitään, lähestyä tai edes jutella s
      Ikävä
      103
      7166
    3. Täytyy sanoa että on tämä aika mielenkiintoinen tilanne..

      Ihan en osaa vielä yhdistellä palasia, toisaalta tarvitseeko edes. Et vaan taida pystyä kokonaan päästämään irti, ja jos
      Ikävä
      31
      5550
    4. Jos haluat tietää miksi tykkään sinusta

      Niin siksi, koska sinusta huokuu sellaista lempeyttä ja seesteisyyttä ja olet lisäksi komea ilmestys. Jotenkin olet myös
      Ikävä
      21
      4078
    5. Paskakaivo Kuhmo

      Moniko teki uuden saostuskaivon, joka erittelee paskan ja nesteet imeytyskenttineen maassa taloissa. Kaikkien talojen pi
      Kuhmo
      58
      3274
    6. Oho! Dannyn, 82, seuralainen Helmi Loukasmäki, 23, paljastavissa kuvissa - Yksi sana kertoo kaiken!

      Mediassa on kerrottu, että Danny ja Helmi ovat muuttaneet uuteen kotiin Raumalle. Nyt Loukasmäki on jakanut omalla Insta
      Suomalaiset julkkikset
      67
      3229
    7. Uskotko yliluonnolliseen?

      Mitä jos tämä ns. kaivattusi on loitsunut sinut? Olettekos sitä ajatelleet, niinpä. Ette todellakaan. :D
      Ikävä
      63
      2430
    8. Mitä kuuluu?

      Toivottavasti sulla oli hyvä päivä tänään. Täällä on taas ollut niin negatiivista juttua. Oli pakko tulla sanomaan sinul
      Ikävä
      18
      2191
    9. En suuttunut missään vaiheessa

      Oon vaan herkkä ja tuskastunut. Mies se ei ole henkilökohtaista sinulle. Ei mitenkään päin. Sinä herkkänä vaan satut näk
      Ikävä
      12
      2154
    10. Trump on jo ihan seonnut...

      Nato maa uhkailee toista Natomaata....Amerikan tuho näyttää toteutuvan Trumpin kaudella 100 varmasti.
      Maailman menoa
      501
      2066
    Aihe