Orjuus

samaa tahtia kuin maailmantalouden kasvu pysähtyy.

Antiikin Ateenassa noin joka toinen oli orja. Roomassa noin joka kolmas. Yhdysvaltain Etelä-Carolinan osavaltiossa oli parhaimmillaan orjia 59% väestöstä vielä 1850 ja joillakin rannikkoalueilla jopa 80-90%. Koko yhteiskunta koostui orjista ja heidän omistajistaan. Ja miksi? Koska orjat ovat niin halpaa työvoimaa. Raha puhuu.

Tuota taustaa vasten Kiinassa paljastuneet aidolla orjatyövoimalla pyörivät tehtaat eivät ole kovin tavattomia ilmiöitä. Kun ihmiset köyhtyvät tarpeeksi, he myyvät kaiken mitä heillä on. Myös vapautensa, jos joku sen haluaa ostaa.
3408
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Täälläkin töyvoima niin kallista, että orjat voisi olla hyväksi kansantaloudelle.

Äänestä
  • Totta toinen puoli!

    Pienyrittäjälle voi olla kallista. Palkan lisäksi paljon kuluja. Mutta voihan työnanatajakin olla nuuka ja haluaa itselle hyvän palkan..

    Mutta voidaan jo ajatella orjuutta, jos palkka on oikeastaan pelkkä köyhäin avustus!!

    Suomessa jo oikeuksia poljetaan esim. ei makseta pekkaspäiviä. Tuntipalkka on monilla aloilla naurettavan pieni.

    Äänestä

  • > Täälläkin töyvoima niin kallista, että orjat voisi olla hyväksi kansantaloudelle.

    Niinpä. Rooman valtakuntakin kukoisti vuosisatoja orjien työllä. Ei siellä vapaa mies töitä tehnyt. Kun aika kävi pitkäksi, mentiin Colosseumiin katsomaan kun orjat tappavat toisiaan. Silloin ei vielä ollut nykyistä elokuvateollisuutta ..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


leviää kirjoitti:

samaa tahtia kuin maailmantalouden kasvu pysähtyy.

Antiikin Ateenassa noin joka toinen oli orja. Roomassa noin joka kolmas. Yhdysvaltain Etelä-Carolinan osavaltiossa oli parhaimmillaan orjia 59% väestöstä vielä 1850 ja joillakin rannikkoalueilla jopa 80-90%. Koko yhteiskunta koostui orjista ja heidän omistajistaan. Ja miksi? Koska orjat ovat niin halpaa työvoimaa. Raha puhuu.

Tuota taustaa vasten Kiinassa paljastuneet aidolla orjatyövoimalla pyörivät tehtaat eivät ole kovin tavattomia ilmiöitä. Kun ihmiset köyhtyvät tarpeeksi, he myyvät kaiken mitä heillä on. Myös vapautensa, jos joku sen haluaa ostaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu