On olemassa raamatun tarua paljon vanhempi legenda aurinkojumalasta Bacchuksesta. Legendassa kerrotaan että hänen lakinsa oli kirjoitettu kahteen kivitauluun. Raamatun kertomus jumalasta Siinain vuorella on taasen lainaus persialaisesta legendasta. Zoroasterista kerrotaan, että hänen ollessaan eräänä päivänä rukoilemassa korkealla vuorella Herra Ormuzd ilmestyi hänelle ukkosen jyristessä ja salamain leimahdellessa (vertaa kertomukseen palavasta pensaasta raamatussa) ja Herra antoi hänelle lain kirjan. Zoroaster tuli alas vuorelta ja toi tämän Herran ilmoittaman lain mukanaan paikalle kokoontuneille kuninkaille ja kansalle. Se on nimitetty Zend-Avestaksi ja tarkoittaa elävä sana.
On vielä monia muita kansoja, joiden laki on annettu pyhille miehille vuorilla, kaikki luonnollisesti annettu vuorilla arvovallan ja kunnioituksen tehostamiseksi. Vielä tänään hakevat Intian pyhät miehet jumalkosketusta pyhiltä vuorilta Himalajalla. Näin on heillä ollut tapana toimia tuhansia vuosia taaksepäin ajassa, joten Mooses oli melko nuori tulokas ”lainhakijoiden” joukossa. Sekin taru on siis pakanakansoilta lainattu.

Vastaukset 1
Vanhimmat
olivat?
5. Moos. 9:15
Silloin minä käännyin ja astuin alas vuorelta, vuoren palaessa tulena; ja minulla oli KÄSISSÄNI ne KAKSI liitontaulua.
Eivät kai kovin painavat, jos Mooses oli normaali mies..?