LOPULLINEN RATKAISU

SS alkoi vuonna 1942 tuhoamaan ihmisiä massoittain keskitysleireillä. Meikäläiset olivat jo puoli vuotta aikaisemmin kaikessa hiljaisuudessa ryhtyneet toimenpiteisiin a-sosiaalisen porukan tuhoamiseksi. Rikolliset lähetettiin rangaistuspataljooniin ja joutuivat miinanpolkijoiksi, vammaiset näännytettiin nälkään
sairaaloissa ja sotavangitkin menehtyivät myös suurin joukoin nälkään jos vankileireille saakka pääsivät, koska useasti käskynä oli: "vankeja ei oteta" Myöhemmin viranomaiset vetosivat siihen, että elintarvikkeita ei ollut tarpeeksi vuosina 1941-42, mutta
kyseessä lienee kuitenkin ollut suunniteltu juttu josta ei dokumentteja tehty.


"Hippokraten vala"


MarttyyriMallari-TTt

8

627

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • haisu jää

      Talvella 41-42 kuoli mm. Suomen mielisairaaloissa tuhansin väkeä. Miksiköhän, ellei perustunut elintarvikepulaan? Meillä tunnettiin työvelvolliset ja sitten astetta vittumaisempia pakkotyövangit. Heitäkin, vaikka oli tuomittu siviilirikoksista, käytettiin linnoitustöihin ja muihin sotatoimiin. Kuolleisuus oli korkea. Ei se ole meilläkään niin ruusuisa ollut.
      Vuoden 1945 jälkeen englantilaisten ja amerikkalaisten käsissä lasketaan kuolleen nälkään, tauteihin ja mielivaltaan 2,2 miljoonaa saksalaista. Puolan, Tsekin ja Neuvostoliiton alueilla 6,5-7 muljoonaa.
      Niin että saksalaisiinko vain se "paha" olikin arttunut?

      • ... "marttyyri"??

        Talven 41-42 ruokapulaan toi helpotuksen vasta Saksan lähettämä apu. Aliravitsemusta ei ilmeisesti yleensä mainita kuolinsyynä, vaan akuutimpi seikka -sairaus tms.- joka lopullisesti murti potilaan kestokyvyn, mutta lukuisat ihmiset eivät olisi kuolleet jos elintarviketilanne olisi ollut parempi.

        Jonkin suunnitelman näkeminen tässä on kuitenkin vain Huhticaust-hypetyksensä noloon loppuun kiukustuneiden vasurien jälkipeliä.

        Mediahuijauksen "marttyyri"? Valheitamme ei uskottu! On se niin väärin!!


    • epäonnistumisesta!

      "elintarvikkeita ei ollut tarpeeksi vuosina 1941-42"


      Ymmärtääkseni ruokapula talvella 1941-42 johtui operaatio Barbarossan epäonnistumisesta. Saksa oli lyönyt Britannian ja Ranskan joukot vain reilussa kuukaudessa ja miehittänyt lähes koko maan.

      Suomessakin uskottiin, että Saksa murskaa puna-armeijan muutamassa viikossa ja näin ei osattu tai ymmärretty varautua hyökkäyssodan pitkittymiseen, mikä sekin lienee oli 'makaroonien' takia lykkääntynyt useilla viikoilla Saksan jouduttua paikkailemaan näiden epäonnistunutta sotaretkeä Balkanille.

      Tunnen asian pinnallisesti, mutta jotain tämän suuntaista ymmärrän tapahtuneen.

    • suoraa puhetta

      MarttyyriStallari sopisi paremmin

    • Misi

      Poikkeusoloissa ei Heseä tai mac donalsia näy:)
      Mutta olen lukenut, jopa kuulluut omalta, jo edesmenneeltä isoisältäni tuosta ajasta.
      Suomalaisten oli mielestäni aivan pakko sotia NL:n puna-armeijaa vastaan vuonna-41. Kuten myös -39.
      Mitään sellaisia vaihtoehtoja on vaikea kenenkään julkituoda, jonka perusteella voisi muuta ajatella.
      Suomalainen sodan tilassa ollut käyttäytyminen kestää minkälaisen kansainvälisen vertailun vaan.
      Ei tosiaankaan Suomessa tapettu nälkään edes Venäläisiä sotavankeja!
      Vammaisista puhumattakaan.
      Suomalaisilla maatiloilla oli monia venäläisiä sotavankeja ja yleensä he pitivät olostaan.
      Mutta rauhan tultua he(kin) joutuivat kokemaan Herra "teräksen" julmuuden.
      Yleensä NL:n sotavangit joutuivat Vorkutaan tai muille keskitysleireille. Harvat jos kukaan selvisi niiltä hengissä.
      Tiesitkö että NL vielä -80 luvulla bresnevin aikaan tappoi näillä leireillä systemaattisesti ja jopa automatisoidusti ihmisiä?

      • Anteeksi kun vähän naureskelin jutuillesi, neiti?... Misi. Ensinnäkin mikä on NKWD?
        Mikäli tarkoitat NKVD: tä, niin tämän joukko vastasi Neuvostoliiiton sisäisestä turvallisuudesta, joka oli alati uhattu kapitalistin juonien vuoksi.
        Saksalaiset eivät kaihtaneet mitään keinoja taistellessaan neuvostokansaa vastaan. Nämä rauhaa rakastavat maalaiset eivät osanneet arvioda saksalaisten konnankoukkuja: joka puolella oli saksalaisten värväämiä ukrainalaisia sabotäärejä ja
        NKVD taisteli heitä vastaan.
        Mennääs takaisin aiheeseen: miksi kesäkuusta 1941-kesäkuuhun 1942 kuoli suomessa niin helvetisti sotavankeja, vammaisia, hulluja ja poliittisia vankeja? Kyseessä on ollut suunnitelmallinen ei-toivotun aineksen eliminointi. Neuvostoliitossa ei tapettu ihmisiä joukoittain 1980-luvulla.


        "Ruumisvuoret kaatopaikoilla"


        MarttyyriMallari-TTt


      • nyt väitteesi.
        MarttyyriMallari-TTt kirjoitti:

        Anteeksi kun vähän naureskelin jutuillesi, neiti?... Misi. Ensinnäkin mikä on NKWD?
        Mikäli tarkoitat NKVD: tä, niin tämän joukko vastasi Neuvostoliiiton sisäisestä turvallisuudesta, joka oli alati uhattu kapitalistin juonien vuoksi.
        Saksalaiset eivät kaihtaneet mitään keinoja taistellessaan neuvostokansaa vastaan. Nämä rauhaa rakastavat maalaiset eivät osanneet arvioda saksalaisten konnankoukkuja: joka puolella oli saksalaisten värväämiä ukrainalaisia sabotäärejä ja
        NKVD taisteli heitä vastaan.
        Mennääs takaisin aiheeseen: miksi kesäkuusta 1941-kesäkuuhun 1942 kuoli suomessa niin helvetisti sotavankeja, vammaisia, hulluja ja poliittisia vankeja? Kyseessä on ollut suunnitelmallinen ei-toivotun aineksen eliminointi. Neuvostoliitossa ei tapettu ihmisiä joukoittain 1980-luvulla.


        "Ruumisvuoret kaatopaikoilla"


        MarttyyriMallari-TTt

        " miksi kesäkuusta 1941-kesäkuuhun 1942 kuoli suomessa niin helvetisti sotavankeja, vammaisia, hulluja ja poliittisia vankeja? Kyseessä on ollut suunnitelmallinen ei-toivotun aineksen eliminointi. Neuvostoliitossa ei tapettu ihmisiä joukoittain 1980-luvulla."

        Annapa nyt joku todiste tai linkki väittämillesi.


      • nyt väitteesi. kirjoitti:

        " miksi kesäkuusta 1941-kesäkuuhun 1942 kuoli suomessa niin helvetisti sotavankeja, vammaisia, hulluja ja poliittisia vankeja? Kyseessä on ollut suunnitelmallinen ei-toivotun aineksen eliminointi. Neuvostoliitossa ei tapettu ihmisiä joukoittain 1980-luvulla."

        Annapa nyt joku todiste tai linkki väittämillesi.

        ja lue aiheesta. Lainaa kirjoja: "Sotavangit" "Poliitiset vangit suomessa" ym. asiaa käsitteleviä
        esseitä. Sittenpähän näet...


        "Jumalaut, mä oon aut"


        MarttyyriMallari-TTt


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3488
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      72
      3231
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      50
      2766
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      54
      2588
    5. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      89
      2407
    6. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      31
      1327
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      21
      1217
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1188
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      337
      1063
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      14
      956
    Aihe