Tätä karjala keskustelua ei voi kuin ihmetellä yhtä pientä juttua.
Vaatimassa ollaan kyllä vaikka mitä mutta yhtään kiitosta ei ole kuulunut mihinkään suuntaan.
Vaan mitäs sitä ketään kiittelemään uudellen asuttamisesta, valtio kyseiset asiat päätti ja "uudet"omistajat tulivat kuin kotiinsa.
Emä maa asutti kaikki flyykelin menettäjät ja maksoipa viellä pienen korvauksenkin.Annettiin ihmisille maat ja mahdollisuus elää ja mikä on sitten kiitos?
Vaatimassa ollaan kyllä vaikka mitä mutta yhtään kiitosta ei ole kuulunut mihinkään suuntaan.
Vaan mitäs sitä ketään kiittelemään uudellen asuttamisesta, valtio kyseiset asiat päätti ja "uudet"omistajat tulivat kuin kotiinsa.
Emä maa asutti kaikki flyykelin menettäjät ja maksoipa viellä pienen korvauksenkin.Annettiin ihmisille maat ja mahdollisuus elää ja mikä on sitten kiitos?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Niinpä.
Vailla suomalaista periaatetta 'Kaveria ei jätetä!' kaikki evakkojen jälkeläiset olisivat nyt venäläisiä ja monia ei olisi olemassakaan isoisiensä ja -äitiensä tultua ammutuiksi tai karkotetuiksi Siperiaan.
Kokonaisten maakuntien evakuointi vihollisen alta on Suomelle ominaispiirteistä ja ainutlaatuista.
Karjalan palauttajien tietämyksen puute, heidän suoranainen sivistymättömyytensä, ei koskaan lakkaa hämmentämästä.
Darfurissa paetaan tänään sieltä, missä janjaweed on saamassa valtaa; Balkanilla evakuoitiin tai evakuoiduttiin kymmenisen vuotta sitten alueilta, jotka olivat joutumassa vieraan komennon alle; saksalaiset poistuivat Karjalan evakuoinnin aikoihin niistä osista maataan, jotka olivat joutumassa suoran tai epäsuoran neuvostohallinnon alle -- tässä vain muutama esimerkki.
Palauttajat kuitenkin jatkavat lehtipuulaista jeremiadiaan siitä, kuinka kaikki Karjalan luovutuksessa oli maailmanhistoriallisesti ainutkertaista ja samalla paljastavat oman tyhmyytensä.
Tuossa menee nyt kummalla tavalla ohi sekä karjalaisten evakuoinnin oleelliset piirteet että lehtipuulaisten pahin hölynpöly. Missään muualla ei tosiaan ole tehty yhtä järjestäytynyttä väestönsiirtoa ja myös korvauspolitiikka oli aivan ainutlaatuista. Karjalaiset sitten kiittävät isänmaataan nimittämällä korvauksia "korvauksiksi".
Lehtipuu patologisena valehtelijana jopa vuosia kiisti korvauksien olemassaolon kokonaan.
Pakeneminen ei ole oman valtion ja armeijan järjestämää evakuointia. Olen muuten Karjalan luovutettujen alueiden palautusta vastaan, koska sitä ei milloinkaan saataisi evakuoituna eli tyhjänä takaisin.
Tästä on työssä ollut puhetta ja esimerkkiä. Karjalaissyntyiset ovat kaikesta katkeraa ja marisee selän takana esimiehille. Kun joku kerää irtopisteitä niin se on Sikiö, Paksujalka tai muu Lankinen karjalasta.