Heippa, minä olen uskovainen luterilainen. Olen seuraillut erinäisten kristillisten ja puolikristilkisten ryhmittymien maailmanlopun ennustuksia jo jonkin aikaa. Aina, kun julistetaan, että maailmanloppu tulee sinä-ja-sinä päivänä, nauran makeasti. Maailmanlopulla kun ei ole koskaan ollut tapana tulla käskettäessä. Kyllä se maailmanloppu sieltä joskus tulee, mutta ei taatusti silloin, kun huru-ukot väittävät sen tulevan. Moni väittää tietävänsä maailmanlopun tapahtumien tarkkoja aikoja. Nämä vesselit omaavat kai jotain sisäpiirin tietoa ohi Jeesuksen. Kas, kun Jeesus itse sanoi, että ei hän kyllä itsekään tiedä paluunsa päivämäärää eikä tuntia. Sen tietää vain taivahan Taatto. Nämä maailmanlopun huijarit voisivat liittää julistukseensa seuraavan varauksen: "SATEEN SATTUESSA MAAILMANLOPPU PIDETÄÄN SISÄTILOISSA".
Sateella sisätiloissa.
Basker
1342
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tuli juuri mieleen tuo mitä itsekin sanoit, että Raamatussakin todetaan, ettei kukaan voi tietää maailmanlopun päivämäärää ja kellonaikaa, paitsi Jumala itse.