Noilla sanoilla alkaa VASTUUTTOMAN, AHNEEN ja TYÖTÄ PELKÄÄVÄN ihmisen tarina kiikkustuolissa 60-vuotis synttäreillä.
Voi ollakin, että yhteiskunta on vastuussa kansalaisistaan. Entä jos se ei ole? Mitä iloa on vanhuksena todeta tyhjin käsin: "Olin oikeassa, valtion olisi pitänyt..."?
Mistä johtuu, etteivät nykyihmiset arvosta itseään niin paljon, että antaisivat piupaut ammattiliitoille ja kansanedustajille? Äänestin kaksissa vaaleissa, eikä elämäni muuttunut mitenkään. Sen jälkeen olen jättänyt äänestämättä lukemattomissa vaaleissa, eivätkä ne edelleenkään vaikuta elämääni mitenkään.
Joka ottaa itse vastuun elämästään - ja siihen tarvittavan rahan tienaamisesta, hänen ei tarvitse jatkuvasti nähdä nälkää ja nurista. Kyllä nälkää joskus voi joutua näkemään, mutta se, mikä ei tapa, niin kasvattaa ja opettaa. Vastuu elämästään ja lähimmistään aikaansaa erilaisten työtehtävien arvostamisen uudella tavalla, myös "pätkätöiden". Sitäpaitsi, kaikki työt ovat pätkätöitä. Ne ovat aina muutaman tunnin pätkissä. Mitä väliä sillä on, missä se työ tehdään, jos sieltä saa toimeentulon?
Nyky-yhteiskunnassa on se meininki, että kaikki työ, joka ei vastaa saamaansa koulutusta, on "pakkotyötä" ja "orjatyötä". Kaikki työt ovat yhtä arvokkaita, jonkun pitää ne tehdä. Jos työkkärissä saa kuukaudessa esim. 500 euroa (en tiedä saako), niin eikö 600 euroa ole jo aika paljon enemmän? Ei ne ammattiliiton herrat ja rouvat oikeasti tiedä, paljonko rahaa tarvit ja paljonko työnantajat voivat maksaa. Sinä voit ihan itse neuvotella itsellesi sopivan palkkauksen ja työehdot.
Varokaa ihmiset; Suomi on taas laman partaalla. Jos töitä ei aleta tekemään aikuisten lailla, kurjuus odottaa meitä kaikkia. Myös jälkipolviamme. Jos vähänkään rakastamme lapsiamme, teemme työtä valittamatta ja hylkäämme ay:n ja kansanedustajat. Jälkimmäiset kyllä tekevät kaikkensa, mutta vähän he voivat elämääsi oikeasti vaikuttaa.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.