Kuolemanpelko

Olen täs miettiny et mikä ihme mun päässä nyppii kun mulla on jo useita viikkoja ollut jatkuva kuolemanpelko ja meinaan jo seota. Miten tälläisestä kierteestä voisi päästä pois? Pelkoni leimahti kun lääkäri epäili maksassa kasvainta ja elin viikkoja paniikissa (tosin minut todettiin sitten terveeksi mutta se ei auttanut, pahensi vain tilannetta). Elämään kleskittyminen on vaikeaa kun sama levy haudassa makaamisesta soi päässä enkä pääse siitä irti.
11788
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

olen sitä mieltä että koita kohdata pelko mahdollisimman täydellisesti ja täyteläisenä.

Tärkeää on se ettet koita paeta ja lievittää pelkoa millään selittelyillä tai muulla tavalla.

Tosi asia sinänsä ei aiheuta pelkoa vaan se että tosi asiaa AJATELLAAN.

Eli pelko saa alkunsa ajattelun myötä.

Ajattelu toiminnon ymmärtäminen poistaa pelon.

Ajatustoiminnon ymmärtäminen on itsetuntemusta.

J.Krishnamurtin kirjat auttavat ymmärtämään itseään ja ajatustoimintaa ja pelkoja.

Helppoa se ei tosin ole.

Äänestä

Älä pelkää. En viitsisi "hekumoida" kuoleman ihanuutta, mutta se on ns. "kotiinpaluu". Pääsemme sinne, missä olimme ennen syntymää.:)

Emme jää hautaan makaamaan, vaan meistä tulee vapaan liikkuvuuden energiaentiteettejä.

En minä sinua ole tässä "hautaamassa". Elämä on hieno asia, kun sen oikein oivaltaa, mutta haluaisin vain, että ihmisiltä katoaisi turha kuolemanpelko.

Äänestä

Itse olen kerran käynyt rajan takana.
Olin tullut uskoon muutamaa kuukautta aikaisemmin, kun eräänä kesäisenä aamuna sydämeni ilman sen suurempia ennakkovaroituksia pysähtyi. Mies huomasi, että olin lakannut hengittämästä ja ravisteli, sai minut virkoamaan.
Sitä ennen ehdin kulkea pitkän tunnelin läpi, toisessa päässä tunnelia oli hahmo täynnä valoa ja rakkautta, Jeesus. Sain olla Hänen läheisyydessään hetken ajan, sitten minun piti palata takaisin tänne vajavaisuuden maailmaan. Ensimmäiset päivät eivät olleet helpppoja, olin miehelle useamman päivän vihainen siitä, että hän "veti" minut pois Jeesuksen
läsnäolosta.
Eli minulle uskovana kuolema ei ole pelottava
asia, vaan voitto, niin kuin Raamattu lupaa.
Kaiken vaivan, sairauden ja ristiriidan loppu,
täydellisen rakkauden alku.
Toivon, että löydät rauhan ja levon Jumalassa
ja Jeesuksen sovitustyössä. Kaikki on valmiiksi tehty, meidän tehtävämme on vain etsiä ja ottaa vastaan.

Äänestä
  • Minä koin kuolemanpelkoa ennen uskoontuloani. Jatkuvasti pyöri mielessäni ajatus, että minne joudun kuolemani jälkeen.Tiesin kyllä, että on olemassa taivas ja helvetti. Lopulta Jumala veti minut Jeesuksen antamaan pelastukseen, ja sen jälkeen ei ole tarvnnut pelätä mitään. Olen ollut 10 vuotta uskossa ja Jeesuksen antama rauha mielessäni on todellinen.

    Äänestä

  • Tiina-Maija kirjoitti:

    Minä koin kuolemanpelkoa ennen uskoontuloani. Jatkuvasti pyöri mielessäni ajatus, että minne joudun kuolemani jälkeen.Tiesin kyllä, että on olemassa taivas ja helvetti. Lopulta Jumala veti minut Jeesuksen antamaan pelastukseen, ja sen jälkeen ei ole tarvnnut pelätä mitään. Olen ollut 10 vuotta uskossa ja Jeesuksen antama rauha mielessäni on todellinen.

    oli kuolemanpelko uskossa ollessani koska en ollut varma siitä oliko uskoni ihan oikea. Ja koko ajan peloteltiin saatanalla.

    Nyt kun olen päässyt kristinuskosta eroon ja tiedän että olemme itse Jumalasta ja ikuisia niin en enää pelkää mitään.

    Äänestä

  • Aritta kirjoitti:

    Olit sitten varmaan jossain lahkossa tai väärässä seurakunnassa.Kun ihminen kokee raamatullisen uudestisyntymän ja saa Pyhän Hengen, niin kyllä pelot poistuvat ja muutenkin elämään tulee varmuus siitä, että on turvallisissa käsissä ja matkalla taivaaseen. Jeesuksen armo ja pelastustyö on ihmeellinen asia.

    siitä että silmäni ovat avautuneet. Me emme tarvitse uskontoja emmekä uskoja. "Taivaaseen" pääsevät kaikki.

    Olin mukana vapaakirkossa ja helluntalaisten kirkossa.

    Äänestä

Ajattele asioita itse ja tarvittaessa hae apua mielenterveystoimistosta.

Äänestä

lue aihe - tietoa kuolemasta.

Äänestä
  • Tahtoisitko saada syntisi anteeksi ja päästä kerran taivaaseen?
    Anna koko elämäsi Herralle Jeesukselle.

    Joh. 14:6
    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Mark. 1
    14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
    15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Jeesus Kristus on Herra

    Äänestä

  • pelastus! kirjoitti:

    Tahtoisitko saada syntisi anteeksi ja päästä kerran taivaaseen?
    Anna koko elämäsi Herralle Jeesukselle.

    Joh. 14:6
    Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani.

    Mark. 1
    14 Mutta sittenkuin Johannes oli pantu vankeuteen, meni Jeesus Galileaan ja saarnasi Jumalan evankeliumia
    15 ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi".

    Jeesus Kristus on Herra

    Palstani tietoa kuolemasta on jo mennyt pois.
    Maapallolla on miljardeja ihmisiä, jotka eivät ole kuulleet Jeesuksesta mitään. Hekin elävät kuoltuaan ja valtaosa saa hyvän paikan kuolemanjälkeisillä planeetoilla, kun elämä on hyvin eletty.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

loca31 kirjoitti:

Olen täs miettiny et mikä ihme mun päässä nyppii kun mulla on jo useita viikkoja ollut jatkuva kuolemanpelko ja meinaan jo seota. Miten tälläisestä kierteestä voisi päästä pois? Pelkoni leimahti kun lääkäri epäili maksassa kasvainta ja elin viikkoja paniikissa (tosin minut todettiin sitten terveeksi mutta se ei auttanut, pahensi vain tilannetta). Elämään kleskittyminen on vaikeaa kun sama levy haudassa makaamisesta soi päässä enkä pääse siitä irti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu