Terve kaikki uskovaiset. Minä en usko Jumalaan, en Jeesukseen enkä Pyhään Henkeen. Siispä en usko myöskään, että taivas on olemassa.
Tiedän kyllä, että haluaisitte minun sieluni pelastuvan. Siksi te haluattekin saarnata myös minulle ja lainata yhtä teidän mieluisimmista Raamatunjakeista, Joh. 3:16:ta:
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Tämän pitäisi olla jotenkin lohduttavaa, mutta minusta se on äärimmäisen epäreilua. Ajatellaan vaikka jotakuta ei-kristilliseen perheeseen syntyvää, joka kasvatetaan täysin toisenlaiseen elämänkatsomukseen. Hän voi olla vaikka millainen mallikansalainen (niin, kuten historia osoittaa, ei uskovaisuus ole mikään edellytys hyvän tekemiselle) - ei vain usko, että Jeesus on Herra. Tai ajatellaan joitakin Afrikan tai Amazonin sademetsien keskellä täysin eristyksissä eläviä heimoja, he eivät koskaan tule kuulemaankaan mistään Jeesuksesta ja joutuvat silti kadotukseen. Sen sijaan joku murhamies, joka sattuu uskomaan ennen kuolemaansa, pääsee taivaaseen.
Siispä sanon kiitos, mutta ei kiitos sille teidän taivaallenne. Miksi? No, ensinnäkin tietysti siksi, ettei ole mitään syytä uskoa, että se on totta. Toiseksi sen takia, että vaikka se olisi totta, en minä ansaitsisi sitä yhtään enempää kuin kukaan muukaan, tai ainakaan vain siitä syystä että sattuisin uskomaan siihen satuun mihin miljoonilla maailman ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta tutustua.
Että siinä teille uskiksille vähän epäitsekkyyttä. Peace ;)
Tiedän kyllä, että haluaisitte minun sieluni pelastuvan. Siksi te haluattekin saarnata myös minulle ja lainata yhtä teidän mieluisimmista Raamatunjakeista, Joh. 3:16:ta:
"Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän."
Tämän pitäisi olla jotenkin lohduttavaa, mutta minusta se on äärimmäisen epäreilua. Ajatellaan vaikka jotakuta ei-kristilliseen perheeseen syntyvää, joka kasvatetaan täysin toisenlaiseen elämänkatsomukseen. Hän voi olla vaikka millainen mallikansalainen (niin, kuten historia osoittaa, ei uskovaisuus ole mikään edellytys hyvän tekemiselle) - ei vain usko, että Jeesus on Herra. Tai ajatellaan joitakin Afrikan tai Amazonin sademetsien keskellä täysin eristyksissä eläviä heimoja, he eivät koskaan tule kuulemaankaan mistään Jeesuksesta ja joutuvat silti kadotukseen. Sen sijaan joku murhamies, joka sattuu uskomaan ennen kuolemaansa, pääsee taivaaseen.
Siispä sanon kiitos, mutta ei kiitos sille teidän taivaallenne. Miksi? No, ensinnäkin tietysti siksi, ettei ole mitään syytä uskoa, että se on totta. Toiseksi sen takia, että vaikka se olisi totta, en minä ansaitsisi sitä yhtään enempää kuin kukaan muukaan, tai ainakaan vain siitä syystä että sattuisin uskomaan siihen satuun mihin miljoonilla maailman ihmisillä ei ole edes mahdollisuutta tutustua.
Että siinä teille uskiksille vähän epäitsekkyyttä. Peace ;)
Vastaukset 6
Vanhimmat
Tänne eksyvä uskova saa yrittää kumota väitteeni, mutta mm. aloittajan mainitseman jutun takia Jumala on julma.
Muistui mieleen Rowan Atkinsonin live-pätkä "Welcome to hell"
Tervetulleeksi kadotukseen toivotetaan mm Ranskalaiset, murhaajat, huorintekijät ja asianajajat. Yksi kuitenkin ylitse muiden:
"Christians? Christians!? Oh yes, I'm sorry, I'm afraid the Jews were right..."
veikkaan ettet tule saamaan tähän YHTÄÄN järkevää vastausta.
jotain ylistystä ja kusipää jessen puolustelua. ja jos sieniä naposteleva sherwoodin vaseliini morsian innostuu niin todennäköisesti piiiiiiiiiiiiiiitkän tekstin jostain akseleista ja paljastuksista :D
Tuskin muuta voi odottaakaan, mutta ajattelin, josko sittenkin olisi mahdollisuus, että saisin jonkun uskiksen yrittämään järkiperusteisesti selittämään homman juonen. Ja lähinnä sen, miten tämä systeemi on muka oikeudenmukainen. Yritykseksihän se tietenkin aina jäisi, mutta kuitenkin.
Taitaa kuitenkin olla aika hankala pala uskiksillekin, kun ei ole selityksiä tullut. Enpä osannut itsekään selittää silloin kun uskoin.
uskoin. Sanot noin. Minua kiehtoisi saada kuulla, miten olet menettänyt uskosi? Onko joku yli-intoinen saanut saappaasi kääntymään, tai oletko mennyt oman pääsi sisään, sieltä kun ei taivasta ja Jumalaa voi löytyä! Ikäsi, kun "käänsit kärrysi"? Oletko "pakkopullan" uhri?
Minulle on täysin käsittämätöntä, että ihminen voi olla uskova ja sitten muuttua esim. ateistiksi. Pakanaksi et voisi kokonaan koskaan ryhtyä, jos olet kastettu.
Usko on liikkeelläoloa, se tulee meihin, ei ole pysyvää, tosta noin vain, sillä usko tulee kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen Sanan kautta. Siitä syystä siitä on täällä palstoilla aika hölmöä kinailla, jos vain toinen osapuoli, yleensä uskova tarttuu aiheeseen todella ja ateisti ainoastaan, saadakseen väitellä.
Tämän vuoksi kanssanne on hankalaa "jutella".
Tottahan toki voin kertoa omasta "matkastani" ateistiksi, ihan mielelläni siitä kerronkin. Tuntuu ehkä luontevalta aluksi kertoa, miten aikoinani tulin uskoon.
Minut on kastettu ja kasvatettu "tapakristityksi", iltarukoukset opetettiin ja sen sellaista. Uskoin siis Jumalaan ja Jeesukseen ja pidin iltarukoukset mukana vähän kuin varmuuden vuoksi, heh. Kasvoin uskomukseen, että siellä jossain on joku Taivaan Isä joka välittää minusta ja kuulee rukoukseni.
Joskus varhaisteini-iässä, ennen kuin ehdin kunnolla kyseenalaistaakaan Jumalan olemassaoloa, tuli erinäisiä vaikeuksia ja rukoilin aina iltaisin. Lopulta ongelmat hellittivät ja tietty uskoin, että se oli vastaus rukouksiini - siispä jatkoin "yhteydenpitoa". Raamattua en lukenut juuri koskaan, muuta kuin niitä hyviä paloja. Kristinuskon opinkappaleet eivät siis kiinnostaneet juuri ollenkaan eivätkä suinkaan vahvistaneet uskoani, pikemminkin päin vastoin. Rippikoulussakaan ei se itse "asia" kiinnostanut juuri ollenkaan vaikka joskeenkin uskoin siihen. Yhteydenpitoa jatkoin kyllä yläkertaan vastaisuudessakin, vaikka ihmettelinkin, kun oli sellaisia "suvantokausia", jolloin en kiinnittänyt Jumalaan mitään huomiota. Siispä pyysin Jumalalta muutamaan otteeseen, ettei sallisi uskoni horjuvan enää. Ja miten kävikään?
Sitten siihen varsinaiseen kysymykseen, että miten uskoni lopulta menetin. Luulen, että se sai alkusysäyksensä, kun eräät tutut aiheesta keskustelivat, totesivat uskovansa, että Jeesus oli vain joku karismaattinen henkilö eikä mikään Jumala. Silloin aloin itsekin miettimään oman uskoani ja totesin, etten kerta kaikkiaan voi aukottomasti perustella itselleni Jumalan olemassaoloa. Siispä lopulta päätin kokeilla lopettaa jo melko rutiiniluontoiseksi käyneet rukoiluni (joiden uskoin vaikuttavan siihen, miten Jumala elämääni järjestelee..) ja katsoa, meneekö hyvin jatkossakin. Hyvin meni!
Muutama kiperä kysymys, joita itselleni esitin ja joihin en vastausta löytänyt oli muun muassa aloitusviestin problematiikka - eli eikö loppujen lopuksi se systeemi, jolla valikoidaan taivaaseen pääsevät ja helvettiin joutuvat, ole aika epäreilu? Onhan maailmassa kuitenkin aika paljon jopa niitä, jotka eivät koskaan tule Jeesuksesta kuulemaankaan. Mietin myös sitä, miksi uskonnot saavat niin paljon pahaa aikaan ja miksi kristinuskokin on niin suvaitsematon mm. homoseksuaalisuutta kohtaan? Luulisi, että jos kristinusko olisi se oikea ja hyvä uskonto, että se myös näkyisi absoluuttisesti hyvänä ulospäinkin, mutta näin ei mielestäni ollut silloin eikä ole nytkään. Kysyin myös itseltäni, ovatko uskonnolliset kokemukset todellisuutta vai aivosähköä - jännä juttu, että mm. monet päihteidenkäyttäjät tulevat uskoon...
No, siinä joitakin asioita, jotka saivat minut aikanaan hylkäämään kristinuskon. Lyhyesti voisin sanoa, että koen, että on paljon helpompi perustella itselleen, että jumalat ovat mielikuvituksen tuotetta kuin että sellainen on oikeasti olemassa. Enempää en jaksa aiheesta nyt jauhaa, mutta jos jotain jäi epäselväksi, niin yritän vastailla (jos jaksan).