IPU:n puheenjohtaja asuu Pohjanmaalla mutta puolueen osoite on Hakalehdon työhuoneessa. Kuka puoluetta oikein johtaa? Olisiko aika nuoren etevän Pesosen luottaa omiin kykyihinsä ja antaa palaa. Voisi IPU:kin nousta tuntemattomuuden suosta.
IPU:n osoite Hakalehdon työhuoneessa?
Miksi näin?
12487
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
IPUa Isän ankarassa otteessa ja kuristussuhteessa. IPU on Isän projekti, eikä siihen nuori Pesonen eikä kukaan muukaan pääse vaikuttamaan; marionetteja kaikki tyynni.
Hakalehdon voisi nimittää kunniapuheenjohtajaksi koko loppuiäkseen. Olisi kunnia säilötty ja Pesonen pääsisi hommiin - jos Karhu sallisi. On siinä painolastia puolueella! Eivätkö he halua puolueen menestyvän vai onko oma asema tärkeä?
vastustaa yhteistyötä ja ennen kaikkea yhtymistä Perussuomalaisten kanssa.
haluttaisiin. Mutta kun liian pienistä kengistä kovin pidetään kiinni eikä haluta myöntää että yhteistyöllä asiat sujuisivat nopeammin ja paremmin - kaikkien kannalta katsottuna
"vastustaa yhteistyötä ja ennen kaikkea yhtymistä Perussuomalaisten kanssa."
-Mitäs yhteistyötä se toiminnan lopettaminen on? Sitähän toiseen puolueeseen liittyminen tarkoittaisi.
Onko Pesosen ja Karhun välillä jotain kismaa vai??
Toivonpa totisesti että skisma on olemassa. Pesonen on fiksu mies, mutta välillä turhankin hienovarainen.
Niin ja karhu on rauhoitettu eläin............
Nämä keskustelupalstat elävät omaa elämäänsä jännitystäkin kaivaten. Mistä sitten tällaiset tarpeet kumpuavat...mene tiedä. Todellisuus on kuitenkin useimmiten toisenlainen.
Eipä ole, ei ole perinteisesti ollut.
jossa puolueen kannalta eppämieluisat asiat suodatetaan. Miten mahtaa olla Hakalehdon runsaiden lomailujen etelän aikana, katsooko kukaan postia?
Puolueella ei ole vielä varaa ylläpitää toimistoa muualla. Vanhasta tottumuksesta menee entinen osoite linjoille.
Johan on aikoihin eletty, kun lapselliset ökyt hyökkäilevät jo Sancho Bantzan tavoin jo osoitteitakin vastaan. -Mistäs nyt tuulee?