Ajan tuhlausta

yrittää "keskustella" Pakana(M):n kanssa rotuasoista. Hän on vanhan ajan arjalainen ja vanhanaikainen (ja yksinkertainen, jos heitetään vähän älykkyysarviota joukkoon) rodulla asiat selittäjä. Siirtykäämme me muut nykyaikaan, Pakana(M) on tässä asiassa yli 100 vuotta ajastaan jäljessä. Hän voisi keskittyä raamatuntukintaan. Siinä hän on etevä.
6155
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Noin käyttäytyy henkilö joka periaatteesta haluaa pistää jotain asiaa hanttiin, mutta jolta puuttuu asialliset argumentit.

Mikäli minä olisin väärässä, ja sinä oikeassa, niin sinähän totuuden esittmämisellä osoittaisit minun "valheeni" olevan valhetta. Mutta kykenet vain käymään henkilööni käsiksi.

Äänestä
  • Kyllä argumentit löytyy arkistoistani jos viitsin etsiä, ja ne asiat olen kyllä ammattinikin vuoksi penkonut ja kansiot sulkenut tärkeämpien dokumenttien tieltä. Arkistot sijaitsevat toisessa maassa. Mulla vain ei ole sitä aikaa nyt sinulle, hyvä jankuttaja, ja sinun faktasi ovat kovin litteää empirismiä ja positivismia. Tämä pitäisi sinulle selittää juurta jaksaen lähtien taloudellispoliittisista lähtökohdista. Mutta enhän minä tänne tullut sinulle tuhlaamaan aikaani antamalla yksityisopetusta. Sopii tyypitellä, pakana(M). Hyvästi, Pakana(M). Jatkanet rotuoppiasi uskovaisille täällä palstalla. Miten olisi seuraavaksi frenologia?

    Äänestä

  • Iron Mike kirjoitti:

    Kyllä argumentit löytyy arkistoistani jos viitsin etsiä, ja ne asiat olen kyllä ammattinikin vuoksi penkonut ja kansiot sulkenut tärkeämpien dokumenttien tieltä. Arkistot sijaitsevat toisessa maassa. Mulla vain ei ole sitä aikaa nyt sinulle, hyvä jankuttaja, ja sinun faktasi ovat kovin litteää empirismiä ja positivismia. Tämä pitäisi sinulle selittää juurta jaksaen lähtien taloudellispoliittisista lähtökohdista. Mutta enhän minä tänne tullut sinulle tuhlaamaan aikaani antamalla yksityisopetusta. Sopii tyypitellä, pakana(M). Hyvästi, Pakana(M). Jatkanet rotuoppiasi uskovaisille täällä palstalla. Miten olisi seuraavaksi frenologia?

    jos osoittaisit minun esittämäni faktat valheiksi tai vääräksi tiedoksi. Siihen et kykene. Kykenet vain hyökkäämään persoonaani vastaan ja puhumaan paskaa.

    Äänestä

  • Pakana(M) kirjoitti:

    jos osoittaisit minun esittämäni faktat valheiksi tai vääräksi tiedoksi. Siihen et kykene. Kykenet vain hyökkäämään persoonaani vastaan ja puhumaan paskaa.

    Sainpas sinut hyökkäämään, he he. "Paskaa". He he. Projektioharrastuksia sinulla. Minä kykenen mutten viitsi. Joka ikisen pienen positivistin perässä juosta faktoja kainalossa? Kannattaisi vähän opiskella sinunkin. Muutakin kuin iänikuista raamattuasi.

    Äänestä

sinä löydät Cronbachin teoksesta Essentials of Psychologica Testing, kustanatanut muistaakseni Harper & Collins. En vaivaudu tässä muistelemaan mitä kaikkia näkökohtia siinä esiteltiin testien kulttuurisidonnaisuudesta (motivaatio, yksilöllisyyds/kollektiivisuus, kilpailu/kollaboraatio jne). Ao. kirjasta löytyy lisää referenssejä. Teemasta rotu ja älykkyys on myös hyviä katsauksia mutten vaivaudu niitten referenssejä tässä kaivelemaan. Etsi internetistä, mikäli sinua ao.asia kiinnostaa jossain muussakin kuin propagandamielessä.

Äänestä
  • tutkimuksen joka osoittaa afrikkalaisen negridin yhtä älykkääksi kuin europidin?

    No etpä tietenkään osoita, koska sellaista tutkimustulosta ei ole. Miksi ei ole? Siksi kun jokaisen tehdyn tutkimuksen tulos on osoittanut negridit vähempiälyisiksi.

    Kyseessä on fakta jota et voi mitenkään kumota. Voit vain esittää "todisteena" kirjoituksia joissa kiistetään "rasismina" sellaiset tulokset joissa eri rotutyypit eivät ole yhtä älykkäitä.

    Siispä argumenttisi perustuvat valheeseen ja sensurointihaluun, eivät todellisiin tutkimuksiin.

    Valheen voit todistaa valheeksi esittämällä totuuden. Totuutta et voi todistaa vääräksi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Iron Mike kirjoitti:

yrittää "keskustella" Pakana(M):n kanssa rotuasoista. Hän on vanhan ajan arjalainen ja vanhanaikainen (ja yksinkertainen, jos heitetään vähän älykkyysarviota joukkoon) rodulla asiat selittäjä. Siirtykäämme me muut nykyaikaan, Pakana(M) on tässä asiassa yli 100 vuotta ajastaan jäljessä. Hän voisi keskittyä raamatuntukintaan. Siinä hän on etevä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu