Eräällä saarella, alkukantaisella heimolla, oli tapana kertoa seuraavanlaista perimätietoa. Monet varmasti puhuisivat sadusta.
"Kun tuuli ja meri ottavat yhteen, kannattaa kiivetä korkealle vuorelle. Sillä meri hyökkää ensin rannasta, mutta tuuli puhaltaa sen suurella voimalla takaisin."
Kyseinen satu kuitenkin pelasti kyseisen heimon Tapaninpäivänä vuonna 2004.
"Kun tuuli ja meri ottavat yhteen, kannattaa kiivetä korkealle vuorelle. Sillä meri hyökkää ensin rannasta, mutta tuuli puhaltaa sen suurella voimalla takaisin."
Kyseinen satu kuitenkin pelasti kyseisen heimon Tapaninpäivänä vuonna 2004.
Vastaukset 9
Vanhimmat
muistan dokumentin. Se liittyi tämän heimon johonkin uskonnolliseen tarinaan, mutta alkujaan se tietysti oli sitä, että he osasivat "lukea" luontoa. Heimo oli joskus aiemminkin kokenut tsunamin, jolle on täysin luonnollinen selitys ja he tiesivät mitä tulee tapahtumaan, joten osasivat lähteä turvaan.
Suomen televisiossa joku pappi taas sanoi, että jumalalla on meille jotain asiaa, siksi näin tapahtui!
Vuoden 1883 suuri Krakataun purkaus
http://fi.wikipedia.org/wiki/Krakatau
Ei sen kauempaa historiasta tarvitse tarinan alkulähdettä lähteä hakemaan.
Tarkoitus oli osoittaa, että saduilla on monesti joku opetus välitettävänään.
ei kukaan epäilekään.
Alunperinhän Punahilkkakin raiskattiin ja syötiin sadussa, parempi opetushan siinä kuin nykyisessä versiossa...
samaisilla heimoilla oli myös kertomus meren jumalasta joka ottaa "omansa takaisin", eli meri vetäytyy takaisin päin, niin kannattaa paeta vuorille, nyt tiedämme, että kyseessä on tsunami jonka aiheuttaa maanjäristys, eikä jumala.
satu niile eläimille oli samaisessa tapuksessa perimätietona siunaantunut.
vaistoavat paljon paremmin kuin ihmiset esim. alkavan maanjäristyksen. Joku kertoi, että kun eläimet lähtivät kovaa vauhtia vuorille päin, niin hänkin tajusi, että kohta tapahtuu jotain kauheaa. Ja pelastui sen ansiosta tsunamista.
Etenkin norsu on sekä älykäs että hyvin herkkä matalille äänille, ne usein viestivätkin infraäänillä, joita ihminen ei välttämättä edes kuule. Jos norsu lähtee häntä suorana painelemaan jonnekin yläviistoon, on parasta seurata kannoilla. Tsunami tai maanjäristys 'kuuluu' norsuille uhkaavana lähestyvänä matalana jylinänä.
Samalla tavalla hanhet ja ankat varoittivat saksalaisia siviilejä lähestyvästä pommituksesta: ne tunsivat lähestyvien tuhansien lentokonemoottoreiden jylinän huomattavan kaukaa.
eläimet ihmisiä viisaampia. Katsoin silloin turistien kuvaamia otoksia kun hyökyaalto oli tulossa. Ihmiset vain katsoivat, eivätkä reagoineet mitenkään. Erityisesti on jäänyt mieleen erään naisen iloinen hymy kun hän katseli alhaalla patiolla hyökyaallon tuloa. Ei tajunnut olevansa muutaman sekunnin päässä kuolemasta.