Lue Erkki Kuisman kirjoitus Jerusalemin kohtaloista.
Taistelu Jerusalemista
Islamilaiset eivät suostu antamaan Jerusalemia juutalaisille eikä juutalaiset voi luopua siitä. Miksei Jerusalemilla ole rauhaa?
Velipuoli ei tyydy erämaahan, vaan heittelee velipuoltaan kivillä Jerusalemissa.
Jerusalem on tuhottu jo kaksi kertaa juutalaisten syntien tähden.
Koko maailma sekaisin Jerusalemin tähden.
Aabrahamin jälkeläiset.
Jumala on ainoa maanomistaja. Kukaan ihminen ei todellisuudessa omista palaakaan tästä planeetasta. Jumala on antanut meille paikan, jossa voimme asua. Hän lupasi Aabrahamin jälkeläisille Kanaanin maan, jossa on Jerusalem. "Sinun jälkeläisillesi minä annan tämän maan, Egyptin virrasta aina suureen virtaan, Eufrat-virtaan saakka." 1Moos.15:18 "Minä annan sinulle ja sinun jälkeläisillesi sen maan, jossa sinä muukalaisena asut, koko Kanaanin maan, ikuiseksi omaisuudeksi; ja Minä olen heidän Jumalansa " 1Moos.17:8 Sekä Ismael, että Iisak ovat Aabrahamin jälkeläisiä. Islamilaiset ovat Ismaelin ja juutalaiset Iisakin jälkeläisiä. He siis riitelevät isänsä, Aabrahamin perinnöstä.
Ismael syntyi Aabrahamin orjattaresta. Koska Ismael oli aviorikoksesta syntynyt lapsi, niin hänet yhdessä äitinsä kanssa karkoitettiin pois perheestä. Jumala sanoi Aabrahamille: " Ainoastaan Iisakista sinä saat nimellesi jälkeläiset. Mutta myöskin orjattaren pojasta minä teen suuren kansan, koska hän on sinun jälkeläisesi." 1Moos.21:12-13 Mihin Ismael silloin asettui asumaan. "Hän asui Paaranin erämaassa." 1Moos.21:21
Jerusalem siis kärsii vielä tänäkin päivänä Aabrahamin aviorikoksen tähden.
Karkoitus pois luvatusta maasta
Vaikka Jumala oli luvannut tuon maan Aabrahamin jälkeläisille, niin Hän on jo kaksi kertaa karkoittanut israelilaiset pois maastaan. Kun he ensi kerran saivat tuon maan, niin Jumala asetti heille ehdon, joka heidän piti täyttää, että he voisivat asua maassa: Heidän tuli elää Jumalan käskyjen mukaan tai heidät karkoitetaan pois maasta. He rikkoivat pahoin nuo käskyt ja Jumala lähetti Baabelin kuninkaan hävittämään Jerusalemin. Hän vangitsi kansan ja vei heidät pois luvatusta maasta.
He saivat palata 70 vuoden päästä takaisin omaan maahansa. Siksikö, että he olivat parempia? Ei, vaan Jumala teki sen oman nimensä tähden. Israelin täytyi asua omassa maassaan, koska Messias oli syntyvä heidän keskelleen. Messias tuli, mutta he eivät Häntä tunteneet, vaan ristiinnaulitsivat Hänet.
Messiaan kyyneleet valuivat Hänen poskillaan, kun Hän näki Jerusalemin. "Kun Hän tuli lähemmäksi ja näki kaupungin, itki Hän sitä ja sanoi: 'Jospa tietäisit sinäkin tänä päivänä, mikä rauhaasi sopii! Mutta nyt se on sinun silmiltäsi salattu. Sillä sinulle tulevat ne päivät, jolloin sinun vihollisesi sinut vallilla saartavat ja piirittävät sinut ja ahdistavat sinua joka puolelta; ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut." Luuk.19:41-44 Tämä ennustus toteutui vuonna 70.
Juutalaiset karkoitettiin toisen kerran pois maastaan, koska he hylkäsivät Messiaan. Meidän aikanamme Jumala on sallinut heidän palata takaisin. Ovatko he siis nyt parempia? Ei, vaan Jumala on tehnyt sen oman nimensä tähden. Israelin täytyy asua omassa maassaan, koska Jeesus on tulossa takaisin maan päälle.
YK piirittää Jerusalemia
Islamilaiset eivät suostu antamaan Jerusalemia juutalaisille eikä juutalaiset voi luopua siitä. Heidän kiihkonsa hämmästyttää kaikkia kansoja. Ihmiset ovat juovuksissa Jerusalemista ja humalaisten tavoin eivät piittaa toisten turvallisuudesta, vaikka kyseessä olisi koko maailman kohtalo.
Tämä Jumalan sana on toteutumassa silmäimme edessä:
"Katso, minä teen Jerusalemin juovuttavaksi maljaksi kaikille kansoille yltympäri, ja myös Juudan kohdalle se on tuleva Jerusalemia piiritettäessä. Ja sinä päivänä minä teen Jerusalemin väkikiveksi kaikille kansoille: kaikki, jotka sitä nostavat, repivät pahoin itsensä; ja kaikki maan kansakunnat kokoontuvat sitä vastaan." Sak.12:2-3
Yhdysvallat on yrittänyt "nostaa tätä väkikiveä". Jumala on sen meille edeltä kertonut, että USA tulee repimään pahoin itsensä sekaantuessaan asiaan. Lopulta YK:n on lähetettävä sotajoukot Jerusalemiin.
Jerusalem kuuluu Jeesukselle Kristukselle
Lopulta itse Jumala astuu maan päälle. "Hänen jalkansa seisovat sinä päivänä Öljymäellä, joka on Jerusalemin edustalla itää kohti. Ja Öljymäki halkeaa kahtia idästä länteen hyvin suureksi laaksoksi; toinen puoli mäkeä siirtyy pohjoiseen ja toinen puoli etelään päin." Sak.14:4 Jeesus on Messias ja Hän tulee ja valloittaa Jerusalemin. Vasta silloin kaupunki saa rauhan.
Jerusalem kuuluu minulle Jeesuksen Kristuksen kautta, sillä minullakin on sama usko kuin Aabrahamilla.
Erkki Kuisma

Vastaukset 4
Vanhimmat
Se on vain siksi että saatana vastustaa Israelia, koska sillä se luulee että voi viivyttää Jeesuksen paluuta.
Raamatulla on vain hyvin vähän tekemistä todellisuuden ja totuuden kanssa.
Se on erityisesti juutalaisten historiankirja, joka kertoo heidän itsekkyydestään,
ja kuinka he tappoivat humanisti Jeesuksen.
Mikä ihmeen humanisti Jeesus? Tuohan kuulosti lähes siltä, kuin että joku olisi pitänyt Hänen ajatuksiaan järkevinä, loogisesti perusteltuina, vieläpä ehkä suurena opettajana.
Heh, niinpä niin.
Kutsummeko humanistiksi ihmistä, joka väitti
-olevansa Jumalan Poika
-sanoi, ettei kukaan Häneen uskova ikinä kuolisi
-että Hän on elävän veden lähde, että joka hänestä juo, ei janoa koskaan
-sanoi Minä olen, tehden itsensä Jumalan vertaiseksi.
-vaati nuorukaista myymään kaiken omistamansa, jakamaan varat köyhille, ja seuraamaan itseään.
-otti kouraansa ruoskan ja heilutteli sitä vinhasti ja vailla huumorin pilkettäkään Jerusalemin temppelissä.
-teki hurjan läjän ihmeitä, ja jakoi paitsi hengellistä leipää, myös maallista leipääkin.
-suostui vapaaehtoisesti tapettavaksi ihmisen tähden, ja siunasi murhaajansa.
Ei, ei humanisti. Täysin tasapainoton hullu, tai Jumala, siinä valinnat ja vaihtoehdot.
Jes.9:5
Sillä lapsi on meille syntynyt, poika on meille annettu, jonka hartioilla on herraus, ja hänen nimensä on: Ihmeellinen neuvonantaja, Väkevä Jumala, Iankaikkinen isä, Rauhanruhtinas.
9:6 Herraus on oleva suuri ja rauha loppumaton Daavidin valtaistuimella ja hänen valtakunnallansa; se perustetaan ja vahvistetaan tuomiolla ja vanhurskaudella nyt ja iankaikkisesti. Herran Sebaotin kiivaus on sen tekevä.
Raamattua kun lukee voi nähdä kaiken aikaa asioiden menevät juuri "jo aikoja sitten ennustetun tavoin".
Raamatulla on todellakin tekemistä todellisuuden kanssa nyt ja aina.
Toivon että luet ja mietit.
Aina on yritetty ennustella loppua ,mutta siitä on myös sanottu että sitä ei kukaan voi ennustaa.
Paljon raamtun ennustuksia täyttyy ja pitää täyttymän( tapahtuu kaiken aikaa).
Minulla kuitenkin on henkilökohtaisesti se käsitys että aikaa ei ole paljoa koska niin monet tapahtumat tapahtuvat hurjaa vauhtia.Ihan kuin maailmalla olisi kiire jonnekkin?
Ihmisillä myös. Katsoppa ihmisiä kaduilla, teillä ja toreilla.
Löytyykö heillä rauha ja hyvä olo sisimmistään?
Minusta ei ja se johtunee kai siitä että kaikki alkavat vaistoamaan ympäristö muutoksista.
Jo pelkästään auringon pimennys kun oli niin taivaan linnut ,koko luonto oli hiljaa.Jopa linnutkin siis tajuavat milloin tapahtuu jotakin sellaista mikä ei kuulu normaaliin päivä kulkuun.
Ihmisellä on kaikki edellytykset tajuta asioita.
Lopuksi sanon että ei kuitenkaan kannata jäädä näitä tuijottelemaan koska elämä jatkuu, aika täyttyy omaa vauhtiaan.
Sinäkin täytät sitä tavallasi..kirjoituksillasi.
Myös minä ja moni muu.