työkyvyn arviointi

hukassako

Polvet on sököinä, lääkäri määrää vain sairaslomaa vaikkei siitä ole juurikaan hyötyä. Tänään alkoivat puhumaan työkyvyn arvioimisesta, tehdään se kuulemma lähiaikoina.

Vasta kotona tokenin sen verran, että aloin ihmettelemään miten sellainen arviointi tehdään. Pitääkö mennä johonkin laitokseen tutkittavaksi, riittääkö lääkärinlausunto vai tuleeko joku kurkkimaan olkani yli kun teen töitä?
Onkohan ketään kelle sellainen arviointi olisi tehty, jos kertoisit mitä siinä tapahtuu ja mitä sen eteen joutuu itse tekemään?

Olen kovin kiitollinen kaikista vastauksista asiaan liittyen. Tosin en ole oikein itse sopeutunut ajatukseen työkyvyttömyyseläkkeestä, kun ei ikää ole paljoa päälle viittäkymppiä. Vielä olisi jokunen reipas työvuosi edessä, ja sitten laittaisin suosiolla soppakauhan naulaan.

85

21984

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkimus,

      kurkkahan vaikka Kuntoutussäätiön sivuille, siellä mm. kerrotaan siitä.
      Itse olin kys.paikassa työkyvyn arvioinnissa, tiimiin kuului yleislääkäri, fysiatri, psykologi (eril.testehä), fysioterapeutti,työnohjaaja, sos.työntekijä ym.ym.
      Työkyvyn arvio on sanansa mukainen tutkimus, voihan se olla, että voisit tehdä jotain muuta kuin nykyistä työtäsi tai esim. lyhyempää päivää tms.
      Arvioita tehdään myöskin sairaaloissa.
      Et kerro missä päin asustelet, itse pk-seudulla ja täällä arvionnit keskitetään Malminkartanossa sijaitsevaan Kuntoutussäätiöön.

      Eihän se automaattisesti se eläke ole edessä. Miten pitkään olet nyt ollut sairaslomalla, joko 300 pv:n raja häämöttää?
      Voihan se olla, että ensin olet kuntoutustuella.

    • Oma kokemus

      Hei,
      ei todellakaan kannata ottaa paineita eläkkeelle jäämisestä.

      Eläkkeelle ei päästetä suosiolla, vaan kaikki mahdollinen tehdään ensin. Varaudu monen vuoden työelämään (työkokeiluihin, ammatin vaihtoon, kouluttautumiseen..) ja kuntoutustukeen ja tiukimmillaan jopa "ihmeparantumiseen" jonka päättää vakuutusyhtiön lääkäri.

      Voit jopa varautua siihen, että ensin sulle tehdän kuntoutussuunnitelma lääkinnällistä kuntoutusta varten. Ja sen jälkeen työkyvysuunnitelma työkunnon selvittämiseksi.

      Valitettavasti oma tutkiva lääkäri pystyy vain antamaan suosituksen hoidosta ja mahdollisesta eläkkeestä, ja vakuutusyhtiön lääkäri päättää, uskoakko tutkivan lääkärin suosituksia ja tässä tapauksessa raha ratkaisee (vakuutusyhtiö), ei ihmisen terveydentila. Jos katsotaan, ettei vaivasi ole sellainen, kuntoutustukea ei myönnetä, vaikka sairasloma jatkuisikin etkä pysyisi kertakaikkiaan tekemään töitä.

      Onnea kuitenkin :) Toivottavasti olet poikkeus ja tilanteessasi ajatellaan nimenomaan sun parasta.

      • Anonyymi

        Tuohon hullunmyllyyn ,kuka siihen haluaa lähteä? Eläkeikä tulee ennen täyteen ennekuin tuolta osa eläkkeelle pääsee ja rahat on menny kituutellessa sosiaaliturvan varassa. Mieluummin roikkuu työnkahvassa kiinni vaikka puoli väkisin kuin lähtee toisten pyöritettäväksi jossa menee oman arvon tunto ja tahdon yli kävellään kaiken maailman pyörityksiin osoittamalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minulla työkyky on alentunut ja työnkuvaa on muokattu. Päätös muuttaa hommia tehtiin hr:ssä. Lähiesimies taisi olla asiassa eri mieltä. Työterveys on haltioissaan, kun saan jatkaa töissä. Monet työntekijät katsovat kieroon, että mitäs tuo tuollainen on, miksi tuolle enää palkkaa maksetaan.

        Osa uusista tehtävistä on jo osoittautunut liian raskaiksi, mutta työnantaja ei voi tarjota enempää helpotuksia. En koe enää olevani työelämäkelpoinen sairauksien vuoksi. Vaivoja tuntuu tulevan koko ajan lisää ja olen usein sairaslomilla, joten en ole päässyt kunnolla edes kiinni uusiin hommiin. En tiedä onko kyse pelkästään jo diagnosoidusta, etenevästä sairaudesta vai onko oireiden takana jotain muutakin.

        Mietin menoa terveyskeskukseen, josta toivon saavani lähetteen erikoissairaanhoitoon tutkimuksiin. Työterveyshuolto ja työnantaja pelaavat vain omia pelejään ja laskevat miten säästää eniten työnantajan euroja. Olen lähes 60v. ja moni on ihmetellyt, eikö minulle ole puhuttu mitään työkyvyttömyyseläkkeen hakemisesta. Työterveys korostaa aina, ettei nykyisin mitään eläkkeitä myönnetä.

        Ei ole helppoa työelämässäkään, kun on enää vain osaksi työkykyinen ja sairaus etenee kaiken aikaa.

        Eli omanarvontunto ja mielenterveys ovat kovilla myös silloin, kun puolikuntoista roikotetaan työnkahvassa kiinni puoliväkisin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eli omanarvontunto ja mielenterveys ovat kovilla myös silloin, kun puolikuntoista roikotetaan työnkahvassa kiinni puoliväkisin.

        Ei todellakaan ole vähäinen rasitustekijä tuo toistuva vi***uilu terveempien työntekijöiden taholta. Sitä ei kuulemma pidä noteerata. Tärkeintä on roikkua mukana työelämässä, koska "se tukee toimintakykyä ja edistää mielenterveyttä". Nuo terveysammattilaisten jutut eivät aina ole synkassa todellisuuden kanssa!

        Oma eläkkeeni tulee olemaan pieni, vaikka nämä viimeiset vuodet viettäisin puolikuntoisena työpaikalla yötä päivää. Eläkeyhtiö tai työnantajakaan eivät menisi kumoon, vaikka saisin tk-eläkkeen nyt. Joka tapauksessa on selvää, että yhtään täysin tervettä eläkepäivää en tule näkemään, vaan sairauden ehdoilla pitää mennä. Tuntuu todella epäreilulta, että viimeisetkin mehut täytyy ihmisestä puristaa ennen kuin hänet voidaan armahtaa oravanpyörästä.

    • leijonana

      Minulla ensimmäinen "työkyvyn arviointi" tehtiin työterv.huollossa jossa terveydenhoitaja, fysioterapeutti ja lääkäri arvioivat kukin kohdallaan työkykyni. Lääkäri arvioi silloin että työkyvystäni on jäljellä 20% . Sain siitä B-lausunnon. Olen ollut sairaslomalla siitä asti. Minullakin on ikää himpun verran yli 50 ja polvet rikki.

      • Anonyymi

        Eikö polvia operoida ja laiteta keinoniveliä? Niitähän laitetaan vielä vanhoille eläkeläisille Linus, samoin lonkkaniveliä? Mulla on Manta tuttua, 50-60 vuoden väleillä, joiden polvet/lonkat on olleet "sökönä". Keinonivelleikkaustrn jälkeen ovat pystyneet työhön ja kävelevät ilman kipuja kuin ei koskaan olisi olleetkaan sairaita!

    • mummot toihin

      Olen itse 59-vuotias mummo ja täysillä työelämässä monista sairauksistani huolimatta. Minulla on molemissa polvissa keinonivelet, jotka laitettiin pari vuotta sitten kun polvirustot olivat täysin kuluneet ja luukin oli jo syöpynyt siten että toisesta jalasta oli tullut "länkisääri" ja toisesta "pihtipolvinen" Tietysti kipuakin oli , mutta en ole ollut polvien takia muuta kuin leikkauksen jälkeen 2,5 kk sairauslomalla. Jos teet fyysisesti raskasta työtä, uskoisin että joudut kouluttautumaan kevyempiin töihin. Ei 50-vuotias kuulu eläkkeelle,jos ei ole todella vakavasti sairas. Eläkeikäänhän sinulla on vielä vähintään 13 vuotta.Kyllä jokaisen on pyrittävä kantamaan kortensa kekoon eikä heittäydyttävä toisten taakaksi. Mitä siitä tulisi, jos työura olisi keskimäärin vain 30 vuotta ja loput keskimäärin 50 v elettäisiin muiden taakkoina. Erilaiset kivut ja kulumat vain kuuluvat elämään ja niiden kanssa on itse kunkin opittava elämään ja tekemään työtä.

      • lauralänkisääri

        On meitä joka junaan. Toiset voivat todellakin olla oikeasti niin sairaita että 30v työssä ja siihen loppuu ihmisen kunto ja sietokyky kipuihin. Hyvä jos pystyt kantamaan sen kortesi kekoon. Ei samaa voi vaatia kaikilta.. Itse ole hieman yli viisikymmentä ja täysin romu kunnoltani.. Näin se vaan joskus on...

      • tekoniveliä joko lonkkaan
        tai polviin ei laiteta
        mielellään alle 50v ihmiselle.

        Tämä siksi, että tekonivelen
        laskettu kesto on noin 10v.

        Näin vastasi Ortonissa eräs
        alansa ammattilainen ja
        totesi vielä, että on vaikeata
        saada Kelan/Vak.yhtiön maksusitoumus
        ko. tapauksissa.

      • Pirre
        Pärre kirjoitti:

        tekoniveliä joko lonkkaan
        tai polviin ei laiteta
        mielellään alle 50v ihmiselle.

        Tämä siksi, että tekonivelen
        laskettu kesto on noin 10v.

        Näin vastasi Ortonissa eräs
        alansa ammattilainen ja
        totesi vielä, että on vaikeata
        saada Kelan/Vak.yhtiön maksusitoumus
        ko. tapauksissa.

        Tekoniveliä ei yleensäkään laiteta "mielellään" vaan tarpeeseen. Myös alle 50-vuotiaille. Myös Ortonissa. Maksusitoumuksen saamisvaikeus Ortoniin ei tarkoita sitä, etteikö proteeseita Suomessa laitettaisi.

      • Pirre kirjoitti:

        laiteta mielellään ja
        minun olisi pitänyt laittaa
        sitaatit ko. sanaan.

        Tuo alan ammattilainen ei
        ollut Ortonin palkkalistoilla,
        vaan oli pitämässä luentoa
        siellä ja hän puhui yleisesti
        tuosta maksusitoumuksen saamisen
        vaikeudesta.

        Tiedän myös sen, että Orton ei ole
        ainoa paikka jossa tekoniveliä
        laitetaan.

        Tuolloin keskusteltiin vallassa
        olevasta käytännöstä ja kuten
        varmaan tiedät, niin poikkeus
        vahvistaa säännön.

        Ilman ehdottomasti pakottavaa
        syytä hänen mukaansa alle 50v
        olevalle henkilölle ei proteesia
        laiteta esim. polveen, jos henkilö
        kykenee kävelemään ja lääkityksellä
        toimeen tulemaan.

        Tämä siksi, että tekonivelen
        käyttöikä on noin 10 vuotta ja
        uutta niveltä ei vanhan tilalle
        voida laittaa.

        Kaikki mikä parantaa ihmisen
        elinoloja sairauden takia
        on varmasti tarpeen, mutta
        joskus ikävä kyllä siinäkin
        tulee seinä vastaan.

        Maksava osapuoli ei mielellään
        maksa, jos tietävät ko. henkilön
        olevan noin 10 vuoden kuluttua
        jälleen heidän riesana ja
        eläkeikään on vielä monta vuotta.

      • Anonyymi
        lauralänkisääri kirjoitti:

        On meitä joka junaan. Toiset voivat todellakin olla oikeasti niin sairaita että 30v työssä ja siihen loppuu ihmisen kunto ja sietokyky kipuihin. Hyvä jos pystyt kantamaan sen kortesi kekoon. Ei samaa voi vaatia kaikilta.. Itse ole hieman yli viisikymmentä ja täysin romu kunnoltani.. Näin se vaan joskus on...

        Jos on kovia kipuja ja/tai ei selviä töistä ei siellä kannata väkisin roikkua.Ittellä ikää 53 ja tekonivel laitettiin tammikuussa polveen.ortobedi suositteli osatyökyvyttömyys eläkettä.

      • Anonyymi

        Jo on paksua. Jos itse olet tuota mieltä että sairaat ryhtyvät taakaksi muille ja töissä pitäisi käydä vaikka rollaattorilla ja vaikka halvaantuneena niin huh huh.

      • Anonyymi

        Jos joku toimii sinun tapauksessasi niin se ei välttämättä ole samallalailla jollain muulla.
        Jos puolikuntoisena haluat työelämässä jatkaa niin se on sinun asiasi mutta älä ala moralisoimaan ja asettumaan tuomariksi siinä kuka kohdallaan ja kuinka pitkään työelämässä jaksaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jo on paksua. Jos itse olet tuota mieltä että sairaat ryhtyvät taakaksi muille ja töissä pitäisi käydä vaikka rollaattorilla ja vaikka halvaantuneena niin huh huh.

        Varmaan kyseessä joku kykypuolue kikkareiden tai vielä pahempi vaihtoehto, kepuloisien kannattaja

      • Anonyymi
        Pärre kirjoitti:

        tekoniveliä joko lonkkaan
        tai polviin ei laiteta
        mielellään alle 50v ihmiselle.

        Tämä siksi, että tekonivelen
        laskettu kesto on noin 10v.

        Näin vastasi Ortonissa eräs
        alansa ammattilainen ja
        totesi vielä, että on vaikeata
        saada Kelan/Vak.yhtiön maksusitoumus
        ko. tapauksissa.

        Näinhän se on, että varaosat ovat kuluvaa tavaraa ja leikkaukset vaativia. Samaan kohtaan ei kovin montaa kertaa voi laittaa tekoniveltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos joku toimii sinun tapauksessasi niin se ei välttämättä ole samallalailla jollain muulla.
        Jos puolikuntoisena haluat työelämässä jatkaa niin se on sinun asiasi mutta älä ala moralisoimaan ja asettumaan tuomariksi siinä kuka kohdallaan ja kuinka pitkään työelämässä jaksaa.

        Monesti työpaikalla myös halutaan eroon vajaakuntoisesta työntekijästä. Kyse ei ole ainoastaan työkyvyttömän omista haluista töihin tai sieltä pois.

      • Anonyymi

        Jos noin sanot et tiedä mummo kivuista mitään,oletko kokenut hermosärkyä ja valvonut yö kaupalla,siinä kuule ei tiedä edes omaa nimeään enää!Ja miten toisten elätettävänä ,itseltäni juuri laskettiin maksamani eläkkeet ja todettiin etten ikinä ehdi saamaan maksamamia summia eläkkeemä(yrittäjä) eli mieti mitä kirjoitat!

    • Itse kävin täs lähiaikana lääkäriasemal työkyky arvioinnissa. No eka täytetään paperi joka sitten käydään yhdessä terv. hoitajan kanssa. Sitten on verikokeet ja myöhemmin lääkäri arvioi et onko töihin.

      • sopiiko johonkin tiettyyn

        hakemaansa työhön, kyse on vallan muusta! Sinulla on kaiketi ollut aivan tavallinen työhönotto lääk.tarkistus kokeineen.
        Tässä ketjussa ei ole siitä kyse.

    • Erkki Autere

      Useinhan on niin, että kun työrajoitteisen työkykyä arvioidaan, niin onkin parempi esiintyä sellaisena, että on tiettyihin töihin kykenevä. Näyttävästi puree hammasta ja toteaa kuuluvasti, että kyllä minä nämä työt vielä voin hoitaa - katsokaapa vaikka tätä suoritusta.

      Jos taasen menee työkyvyn näyttötilaisuuteen asenteella, että minä olen näin ja näin paljon rajoittunut enkä voi omasta mielestäni hoitaa niitä, niin ei tätä uskota kovinkaan helposti.

      Eli tulee olla sellainen, joka näyttelee osaavansa tulla toimeen työssä kuin työssä. Tällä perusteella alkaakin rapsahtelemaan pinnoja arvioitsijoiden kynästä.

      • Anonyymi

        Totta.

    • tehty minulle vak.yhtiön
      maksamana ja VKK on ollut
      välikätenä asiassa.

      http://www.vkk.fi/

      VKK:n lähettämänä olen
      ollut molemmilla kerroilla
      Ortonin kuntoutustutkimuksissa.

      http://www.invalidisaatio.fi/kuntoutus/ammatillinen_kuntoutus/fi_FI/ammatillinen_kuntoutus/

      Tutkimus on todella laaja ja
      siihen osallistuu "ammattilaiset"
      omalla terveydenhoito alallaan.

      Tehdään erilaisia testejä, jotta
      nähdään olisiko mahdollista
      uudelleen koulutukseen ja
      myös ensisijaisesti tutkitaan
      keinoja tervehdyttämiseen.

      Ortonista lähti suosituksia
      tutkimuksen aikana/jälkeen
      maksavalle taholle mahdollisesti
      onnistuvista toimenpiteistä.

      VKK:n yhteyshenkilö oli yhteydessä
      sekä minuun että Ortoniin ja
      lopuksi kirjoitti lausunnon
      suositeltavista toimenpiteistä
      vak.yhtiölle.

      Myös Kela käyttää Ortonin
      kuntoutus/työkykykartoitusta.

      • lauralänkisääri

        Petrea arvioi myös mutta ei siittä mitään apua ole kun sen jälkeen kuntoutus alkaa ja siellä vasta toteavat että eipä ole enää työhön ja kuntoutus keskeytetään kun siittä ei ole apua mihinkään.. Sitten vain kerjäämään eläkettä jos mahdollisesti edes siihen olet tarpeeksi sopiva.. Voi tätä touhua...

      • lauralänkisääri kirjoitti:

        Ekalla kerralla jäi tutkimus
        kesken kipujen takia.

        Toisella kerralla yritettiin
        uudelleen koulutusta ja se
        jouduttiin keskeyttämään
        kivuista johtuvan univajeen
        ja siitä pakosti seuranneen
        tarkkaavaisuushäiriön takia.

        Tuolloin VKK suositteli siirtämistäni
        tapaturmaeläkkeelle johon
        vak.yhtiö suostui.

        Tutkimukset/kuntoutukset eivät
        mielestäni saa olla liian
        helppoja ja tutkittavaa
        pitää tavallaan "piiskata"
        yrittämään "kaikkea".

        Tällöin saadaan paremmin
        kokonaiskuva ja sitä kautta
        tarkempi ja parempi hoito
        ko. henkilölle.

        Itse huomasin Ortonissa
        ollessani, että Kelan lähetteellä
        olevien kartoitus/kuntoutus ei
        sitten kelvannutkaan Kelalle.

        Siellä oli eräs ikänsä autohommissa
        ollut 56-vuotias mies, jolla
        molemmat polvet "paskana" ja
        selästä muutama välilevy kulunut.

        Orton oli jo toinen paikka, joka
        suositteli eläkettä.

        Se ei sopinut Kelalle ja niin joutui
        mies menemään työkokeiluun.

        Kokeilupaikkana oli oman kunnan
        vammaisten koulutuskeskus.

        Jälkeenpäin olen kuullut, että heti
        vuodenvaihteen jälkeen päästettiin
        eläkkeelle, joten tuntuu olevan totta
        se sanonta, kun alkuvuodesta pyrkii
        eläkkeelle niin pääsee ja loppuvuodesta
        ei enää helpolla.

      • maksaa..,.
        Pärre kirjoitti:

        Ekalla kerralla jäi tutkimus
        kesken kipujen takia.

        Toisella kerralla yritettiin
        uudelleen koulutusta ja se
        jouduttiin keskeyttämään
        kivuista johtuvan univajeen
        ja siitä pakosti seuranneen
        tarkkaavaisuushäiriön takia.

        Tuolloin VKK suositteli siirtämistäni
        tapaturmaeläkkeelle johon
        vak.yhtiö suostui.

        Tutkimukset/kuntoutukset eivät
        mielestäni saa olla liian
        helppoja ja tutkittavaa
        pitää tavallaan "piiskata"
        yrittämään "kaikkea".

        Tällöin saadaan paremmin
        kokonaiskuva ja sitä kautta
        tarkempi ja parempi hoito
        ko. henkilölle.

        Itse huomasin Ortonissa
        ollessani, että Kelan lähetteellä
        olevien kartoitus/kuntoutus ei
        sitten kelvannutkaan Kelalle.

        Siellä oli eräs ikänsä autohommissa
        ollut 56-vuotias mies, jolla
        molemmat polvet "paskana" ja
        selästä muutama välilevy kulunut.

        Orton oli jo toinen paikka, joka
        suositteli eläkettä.

        Se ei sopinut Kelalle ja niin joutui
        mies menemään työkokeiluun.

        Kokeilupaikkana oli oman kunnan
        vammaisten koulutuskeskus.

        Jälkeenpäin olen kuullut, että heti
        vuodenvaihteen jälkeen päästettiin
        eläkkeelle, joten tuntuu olevan totta
        se sanonta, kun alkuvuodesta pyrkii
        eläkkeelle niin pääsee ja loppuvuodesta
        ei enää helpolla.

        Miks maksaa veroja kun ei sitten mitään korvata jos terveys tosissaan menee.....

      • ja erityisesti
        maksaa..,. kirjoitti:

        Miks maksaa veroja kun ei sitten mitään korvata jos terveys tosissaan menee.....

        työnantajien ei kannata maksaa työntekijöistään vakuutusmaksuja, koska vakuutusyhtiöt eivät korvaa mitään tosipaikan tullen. Systeemin ainut hyötyjä on vakuutusyhtiö, joka kerää mukavan potin työntekijöiden vakuutusmaksuilla ja korruptio rehottaa.

      • Anonyymi
        maksaa..,. kirjoitti:

        Miks maksaa veroja kun ei sitten mitään korvata jos terveys tosissaan menee.....

        Tämä ihmetyttää itseäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tämä ihmetyttää itseäkin.

        Minä en niinkään veronmaksua ihmettele, mutta näitä vakuutusmaksuja, kun jotain sattuu niin vakuutusyhtiön palkkaama lääkäri ihmeparantaa sinut ja näkemättä eli kaukoparannusta.

      • Anonyymi
        maksaa..,. kirjoitti:

        Miks maksaa veroja kun ei sitten mitään korvata jos terveys tosissaan menee.....

        Maksettu on, n 40 vuotta. Yhteiskunnalla ei takaisinmaksuvelvoitetta ole. Näköjään

    • kaizas

      Voiko työkyvyn arviointitutkimuksen tehdä työajalla
      vai pitääkö se tehdä omalla ajalla? Esimiehen oli sitä mieltä,
      että menet sinne omalla ajallasi, ei työnantajan piikkiin.

      • Omaan piikkiin

        Niin ikävälle kuin se kuulostaakin, niin todennäköisesti työnantajasi on oikeassa, ellei sinuun sovellettavassa TES:sissä ole sovittu toisin.

      • saa takaisin

        työnantajan määräämä työterveystarkistus on työaikaa.

    • ärsyyntynyt

      Asiat voi myös mennä toisin päin.Eräs työtoveri joka täytti tänä vuonna 63.v joutui työkyvynarviontiin mehiläiseen. Terve kuin pukki oli päätös! Mies ei pysty tekemään mitään fyysistä hommaa jota meidän töissä kumminkin esiintyy.Sekä ulko-että sisätöissä.Hän oikeastaan vaan ilmestyy työpaikalle ja on siellä tarvittavat tunnit ja lähtee sitten kotiin.Tällaisia sitten pidetään väkisin pilaamassa työpaikan ilmapiiriä.Minä teen käytännössä kaikki ulkotyöt ja fyysisesti raskaat työt koska hän ei kykene eikä vissiin huvita.Suoraa sanoen v¤¤¤¤¤aa!! Taitaa ylemmät esimiehet ja mehiläinen suojella tätä henkilöä...

      • Anonyymi

        Eipä se työpaikan ilmapiiri ketään kiinnosta, kaikkein vähiten työvoimavirkailijaa tai vakuutusyhtiön edustajia. Pääasiahan on että henkilö ei kuormita eläkejärjestelmää tai sosiaalihuoltoa, vaan työnnetään yksilö työyhteisön ja tuönantaja vaivoiksi.
        Nyt kun on meneillään hallituksen päättämä hanke työllistää yli 55 vuotiaat , osatyökykyiset sun muut kamiinanlämmittäjät unohtuu eräs tärkeä asia, kysyä niiden henkilöiden mielipide joita nämä toimenpiteet koskee.

      • Anonyymi

        Asenteet, joita työkyvytön joutuu työpaikalla kohtaamaan:

        " .. Tällaisia sitten pidetään väkisin pilaamassa työpaikan ilmapiiriä"

        Nämä tyypit eivät yleensä ole läsnä omasta, vaan muiden tahdosta "pilaamassa ilmapiiriä"

    • varmaan joo

      Yritys säästää näin eläkemaksuissaan. ennenaikaiselle työkyvyttömyyseläkkeelle jääminen tulee yritykselle kalliiksi!

    • Anonyymi

      Muilla kokemuksia kuinka kauan prosessi voi kestää? Itse hakeuduin 12/2017 työkyvynarviointiin ja yli 2 vuotta nyt viranomaiset pähkäilleet / pompotelleet.

      • Anonyymi

        Oma kokemus on se että aktiivinen joka suuntaan kannattaa olla jotta kautta voi saada lähtetteen eli sossu, työkkäri, TYP, terveyskeskus ja ovi riittävälle lausunnolle voi avautua sattumanvaraisesti mistä vain. Riippuu tapauksesta tarvitaanko perusteellinen työkyvynarviointi vaan riittääkö vain hyvä lausunto erikoislääkäriltä joka kokoaa omat ja menneisyyden lausunnot yhteen yhdeksi hyväksi lausunnoksi.

        Noiden lisäksi jos omia varoja niin yksityispuoli myös. Ajopuuna jos on niin aivan sattumanvaraista on mitä tapahtuu. Yleensä ketään ei kiinnosta kun on työläitä ja maksaa aina jollekkin.

        Kiitos vastauksesta. Ajopuuna en ole ollut. Tuo on kyllä totta, ettei ketään kiinnosta.
        Tässä reilussa 2 vuodessa ollut jaksamista. Lukuisia kuntouttavia työsopimuksia, 3kk jaksoja siis. Eri yksilövalmentajat / työohjaajat vaihtuneet rinnalla. Sosiaalineuvontaa.
        Lukuisia psykiatrian hoitajien ja lääkärien tapaamisia. Terveyskeskus / sairaalakäyntejä. Toimintaterapiaa. Käyntejä eri psykologeilla. Psykoterapiaa. TYP-käyntejä.
        Työllistän ainakin kovin eri ihmisiä. Aika näyttää mitä apua saan, ainakin olen sitä itse hakenut.

      • Anonyymi

        Hakeuduin TE-toimiston kautta työkyvyn arviointiin, josta ohjattiin TYP-palveluihin.
        Arviointia tehty nyt 2 vuotta ja 9 kuukautta. Varattu taas aika lääkärille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeuduin TE-toimiston kautta työkyvyn arviointiin, josta ohjattiin TYP-palveluihin.
        Arviointia tehty nyt 2 vuotta ja 9 kuukautta. Varattu taas aika lääkärille.

        J.lauta on ne ammattitaitoisia arvioitsijoita eikä kestä kauaa :))))))))))))

        Työllistävä vaikutus. Virkamies on palkkansa ansainnut :)))

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        J.lauta on ne ammattitaitoisia arvioitsijoita eikä kestä kauaa :))))))))))))

        Työllistävä vaikutus. Virkamies on palkkansa ansainnut :)))

        Juurikin näin.
        Samalta ajalta katsoin juuri omakannasta kirjaukset / lausunnot, 114 kpl eri henkilöiltä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeuduin TE-toimiston kautta työkyvyn arviointiin, josta ohjattiin TYP-palveluihin.
        Arviointia tehty nyt 2 vuotta ja 9 kuukautta. Varattu taas aika lääkärille.

        Arviointiin hakeutumisesta nyt 3-vuotta, jälleen uusi aika lääkärille.
        Hierotaan arviointia kunnolla ja oikein ajan kanssa.
        Mites muiden omia kokemuksia aiheesta?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arviointiin hakeutumisesta nyt 3-vuotta, jälleen uusi aika lääkärille.
        Hierotaan arviointia kunnolla ja oikein ajan kanssa.
        Mites muiden omia kokemuksia aiheesta?

        Mulla jo viisi vuotta työkyvyn arviointia.
        Mutta puusta pitkälle ei päästä, kun ovat toispuolihalvauksen diagnosoineet kihdiksi, kun eivät osaa terveyskeskuksessa ja kuntoutuspolilla lukea tutkimustuloksia, joten olen koko aikaisesti sairauslomalla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Arviointiin hakeutumisesta nyt 3-vuotta, jälleen uusi aika lääkärille.
        Hierotaan arviointia kunnolla ja oikein ajan kanssa.
        Mites muiden omia kokemuksia aiheesta?

        Tuntuu ettei arviointini etene.
        Ylilääkäri kirjoitti sairaslomaa 9kk, kela ei hyväksy tästä päivääkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntuu ettei arviointini etene.
        Ylilääkäri kirjoitti sairaslomaa 9kk, kela ei hyväksy tästä päivääkään.

        Nyt ohjattu toiselle ylilääkärille..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ohjattu toiselle ylilääkärille..

        Kelalla on se vakuutuslääkäri, joka lukee sun papereista, että työkykyä on vielä jäljellä.
        Voit toimia vaikka terveiden ihmisten kengänkiillottajana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hakeuduin TE-toimiston kautta työkyvyn arviointiin, josta ohjattiin TYP-palveluihin.
        Arviointia tehty nyt 2 vuotta ja 9 kuukautta. Varattu taas aika lääkärille.

        Ei oo hätäisen hommaa tämä.
        Nyt 3 vuotta ja 6 kuukautta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelalla on se vakuutuslääkäri, joka lukee sun papereista, että työkykyä on vielä jäljellä.
        Voit toimia vaikka terveiden ihmisten kengänkiillottajana.

        Vakuutuslääkäri ( tai se lautakunta) mikä eläkepäätöksen tekee usein lieventävät
        ”näkemyksensä” mukaan lääkärien lausunnoissa julkituotuja huomioita ja diagnooseja, vaikeasta tulee lievä, ei haittaa aiheuttava ja vakavasta kohtalainen.

        ”Hakijalla ei ole työkykyyn merkittävästi vaikuttavaa sairautta tai vammaa.”

        Melkoisia selvännäkijöitä, kun potilasta tuntematta näkemättä voivat näitä arvoitaan esittää ja vieläpä vastoin lääkärien löydöksiä ja lausuntoja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo hätäisen hommaa tämä.
        Nyt 3 vuotta ja 6 kuukautta.

        Myös typ. 2. Reilu 2 vuotta eikä asiat ole edenneet yhtään minnekkään.

      • Anonyymi

        Tässä ketjussa on tätä kommentoitu, vuosia menee josko toteutuukaan koskaan ennen oikeaa eläkkkeelle pääsyä. Ei näillä instansseilla, typillä sun muilla ole resurseeja näitä toteuttaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nyt ohjattu toiselle ylilääkärille..

        Eikö tälläinen lääkäriltä lääkärille arviokierrätys haittaa vakavasti jo KOKO TERVEYDENHUOLLON kantokykyäkin?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vakuutuslääkäri ( tai se lautakunta) mikä eläkepäätöksen tekee usein lieventävät
        ”näkemyksensä” mukaan lääkärien lausunnoissa julkituotuja huomioita ja diagnooseja, vaikeasta tulee lievä, ei haittaa aiheuttava ja vakavasta kohtalainen.

        ”Hakijalla ei ole työkykyyn merkittävästi vaikuttavaa sairautta tai vammaa.”

        Melkoisia selvännäkijöitä, kun potilasta tuntematta näkemättä voivat näitä arvoitaan esittää ja vieläpä vastoin lääkärien löydöksiä ja lausuntoja.

        Ryhmä MEEDIOITA istuu persiillään siellä ns. vakuutusoikeudessa.

        Ryhmän päätökset on sellasta KOPIOKONETASOA.

        Suoraan kopioitu sieltä täältä potilasasiakirjoista sen kummenkin välittämättä selkeistä asiakirjaväärennöksistäkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tälläinen lääkäriltä lääkärille arviokierrätys haittaa vakavasti jo KOKO TERVEYDENHUOLLON kantokykyäkin?

        Ohjattu kolmannelle ylilääkärille.
        Joskus jos lausunnon saisi valmiiksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ohjattu kolmannelle ylilääkärille.
        Joskus jos lausunnon saisi valmiiksi.

        Neljäs ylilääkäri ja neljäs psygologi menossa arvioinnissani..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo hätäisen hommaa tämä.
        Nyt 3 vuotta ja 6 kuukautta.

        4-Vuotta kulunut, enkä enää usko että arviointini valmistuu milloinkaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4-Vuotta kulunut, enkä enää usko että arviointini valmistuu milloinkaan.

        4v 6kk, eikä työkyvynarviointi valmistu vieläkään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4v 6kk, eikä työkyvynarviointi valmistu vieläkään.

        4v 9kk, eikä valmista tule.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö tälläinen lääkäriltä lääkärille arviokierrätys haittaa vakavasti jo KOKO TERVEYDENHUOLLON kantokykyäkin?

        Työllistävä vaikutus sillä ainakin on.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        4-Vuotta kulunut, enkä enää usko että arviointini valmistuu milloinkaan.

        5-Vuotta nyt vierähtänyt..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5-Vuotta nyt vierähtänyt..

        5-Vuotta 4kk.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        5-Vuotta 4kk.

        6-Vuotta vierähti ja tuloksena sosiaalituet pois.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        6-Vuotta vierähti ja tuloksena sosiaalituet pois.

        Nyt yli 12kk ilman sosiaaliturvaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kelalla on se vakuutuslääkäri, joka lukee sun papereista, että työkykyä on vielä jäljellä.
        Voit toimia vaikka terveiden ihmisten kengänkiillottajana.

        Ei tarvitse olla edes Kelan lääkäri, että voi evätä etuuden.
        Päätöksessä luki että etuuskäsittelijä hylännyt sairaspäivärahan.
        Olen kuulemma työkykyinen.
        Kuitenkin eri ylilääkärit ovat kirjanneet sairaslomaa (B-lausunnot) 60kk eli 5-vuotta yhteensä.

    • Anonyymi

      Itselläni oli useita tutkimuksia ja testejä. Kestivät yli puoli vuotta. Mutta minä sain onnettomuudessa aivovamman. Lähes kaikki toiminnot kartoitettiin. Jopa neuropsykologi haastatteli ja teki testejä.

      Kait se riippuu vammasta.

    • Anonyymi

      Minulle piti tehdä, olen nyt odottanut tämän asian toteutumista melkein 2 vuotta
      60v ikää ja kremppaa on siellä sun täällä. 2 tk- eläkehakemusta hylätty.
      Mutta nythän meille ikäääntyneille koettaa kissanpäivät kun on oikein johtohanke laitettu pystyyn että 55 vuotiaat ja osatyökykyiset rämpylät sankoin joukoin hyvinvoitiyhteiskuntaa pelastamaan.

    • Anonyymi

      Meitä ikääntyneitä väliinputoajia taitaa olla aika paljon, tämän ketjun kommenteista päätellen. Harvat ja valitut saavat apua yhtään mistään ja useimmilla taitaa olla edessä pitkä piina joko työn vastaanottamiseen kykenemättömänä työnhakijana karensseja väistellen kunnes varhennettu eläke tai varsinainen lopulta pelastaa. Sääliksi käy kanssaeläjiä ja varsinkin niitä joilla ei ole kertynyt mitään sukanvarteen. Sitähän on ihminen täysin näitten instanssien edustajien tahtotilojen riepoteltavana.

      • Anonyymi

        Ryhtykää pakolaisiksi ja hakekaa turvapaikkaa Suomesta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ryhtykää pakolaisiksi ja hakekaa turvapaikkaa Suomesta.

        Asylum

    • Anonyymi

      Ystäväni on myös siinä jamassa, että monia eri vikoja löytyy ja hän miettii, että minne uskaltaa mennä kertomaan, jotta ei ala hirveä pompotus. Selkä täysin sökö ja vaikea masennus jo yli 10 v. yms. On pelottavia paikkoja nuo Kelan systeemit ja te-typit. Miten yksityisellä puolella nämä asiat etenee, onko yhtä surkeeta ? Me ystävät emme enää jaksa tukea häntä, vaikka se niin hirveeltä kuulostaakin. Hän on uudellamaalla asuva henkilö, kertokaa jotain asiallista toimintaa harjoittavista instansseista.

      • Anonyymi

        Tuossa tilanteessa ymmärtääkseni ainoa apu, on löytää yksityislääkäri, jota potilas ja hänen terveytensä sekä tilanteensa kokonaisuutena kiinnostavat ja jolla lisäksi on kokemusta sekä tietoa systeemin toiminnasta. On taas toinen asia, mistä kukin sellaisen lääkärin löytää.

        Myöskin lääkäri, jonka systeemi katsoo auttavan potilaitaan liian hyvin eteenpäin eläkeasioissa, saa helposti uhkailupostia valviralta ja muilta kuvioihin liittyviltä toimijoilta. Väitetään, että jotkin vakuutuslääkärit tsekaavat eläkehakemuksesta ensimmäiseksi, kuka on kirjoittanut lääkärinlausunnon ja tiettyjen nimien takia hakemus päätyy suoraan hylätyksi. En lainkaan ihmettele, jos tuokin juttu pitää paikkansa, koska vakuutuslekurit voivat toimia, kuten tahtovat.

    • Anonyymi

      On tää jänskää peliä. Työkyvynarviointini jatkuu vaan. 3 vuotta, 8 kk jo vedättäneet. Työllistymis-suunnitelma pitänyt taas allekirjoittaa jos haluaa työmarkkinatukea saada. Suunnitelmassa lukee että jos jättää menemättä sovittuun hoitotapaamiseen, voidaan antaa karenssia/katkaista työmarkkinatuki. Nyt on tällainen hoitotapaaminen tulossa, mutta siitä ei ole minulle ilmoitettu. Huomasin omakannassa kirjauksen, kirjattu toukokuussa aika paikka kellonaika. Aika on elokuun alussa. Tänne menen vaikkei kukaan ole aikaa minulle ilmoittanut. Eikä taaskaan minulle saada karenssia.

      • Anonyymi

        Nimenomaan peliähän tämä on, koska yhteiskunnan varoja pitää säästää. Näin eräs suorapuheinen lääkäri totesi näin jo parikymmentä vuotta sitten. Sanoi myös, että tavallinen kansalainen on aivan eri asemassa kuin parempi väki, jolla on suhteita tarvittaviin tahoihin.

        Minusta ei varoja säästy kohdallani, koska 4 psygolokia ja 4 ylilääkäriä minua hoitanut. Lisäksi vielä psykoterapiaa ja toimintaterapiaa.

    • Anonyymi

      Mä jäin takuueläkkeelle ja sain piilevän sydänvian. Nyt odottelen varsinaista eläkettä 65 v. Jos pysyn hengissä kiiltonahkakengissä sinne saakka. No hätä synlääkkeet on keksitty.

    • Anonyymi

      Onko ketään joka on saanut lausunnon omasta työkyvynarvioinnista?

      • Anonyymi

        Palkkakuitti on paras lausunto

    • Anonyymi

      Käykäähän kannattamassa kansalaisaloitetta

      Lisäys lakiin kansaneläkelaitoksesta 22 § Asiantuntijalääkärinä voi toimia ainoastaan potilasta hoitava Lääkäri

      • Anonyymi

        Toi on hyvä aloite todellakin.

    • Anonyymi

      Toivottavasti nimimerkki mummot töihin lukee oman tarinansa ajatuksen kanssa?!hän on varmaankin tyytyväinen kun on niin hyvä työntekijä ja ihminen! Kohtalo tovereille n.6 vuotta erilaisissa kuntoutuksessa,kuntoutustutkimuksissa ja välillä työkokeilussa ,haettu 2x osatyökyvyttömyys eläkettä välissä huonolla menestyksellä toivon voimia ja jaksamista!Tämä osatyökykyiset ja eläkeläisten takaisin työelämään kannustaminen on suorastaan karmivaa!Kolme vuotta ja vanhuuseläkeikä saavutettu:)

    • Anonyymi

      Vais palikkatestejä moniste papereita rastiruutuun valitse älykkyystestit k3llia vastaa n kirjan sidontaa ohjeita vastaan tehtäviin iä ja teatejä

    • Anonyymi

      Sain kolmannen hylyn.Työkyv.eläkkeestä.Tehty nyt syksyllä fysioterapeutin työkyky arvioiti....V2010 sairastuin työssä.Tähän liittyy muita sairauksia.Kuntoutuksia 2,sekä ammatillinen kuntoutus selvitys.Työpajoja takana .Lääkärin mukaan täysin työkyvytön ,toistamiseen.Joudun valittamaan ihan kuin fysioterapeutin tekemää arviota ei lainkaan olisi huomioitu.Se on ikävää luettavaa.Näin meitä sairaita kohdellaan Keva kela.Olisin töissä jos terve.Kivut valvottava öisin..jäytää koko ajan.Jotain on kehitettävä ei tätä pitkään jaksa.Ei se työkyv.eläke auta asiaa.Roiku työttömänä.Olenko oikeasti työkykyinen jos tarvitsen kaiken avun päästäkseni töihin j,ohonkin?selviääkö..

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      140
      4422
    2. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      350
      2230
    3. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      3
      2114
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      248
      1891
    5. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      107
      1820
    6. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      456
      1787
    7. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      483
      1621
    8. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      57
      1479
    9. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      488
      1363
    10. Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa

      Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat
      Suomalaiset julkkikset
      44
      1338
    Aihe