ILMESTYSKIRJA

Valio vetää kaupoista saastunutta ruokakermaa
Helsinki
Julkaistu: 21.08. klo: 19:18
Päivitetty: 21.08. klo: 20:51
Valio vetää kaupoista erän saastunutta ruokakermaa. 10:n ja 15 prosentin ruokakermoista on löydetty myrkyllisiä jäämiä sisältävää sakeuttamisainetta.
Nyt pois vedettävät kermat on valmistettu heinäkuun alussa, joten niiden parasta ennen -päiväys on viimeistään 17.10. Valion markkinointijohtajan Annikka Hurme pyytää kuluttajia palauttamaan saastuneen kerman kauppaan.
Valion mukaan ruokakerma ei kuitenkaan aiheuta haittaa terveydelle.
kermoissa käytetystä sakeuttamisaineesta on löydetty korkeita dioksiinipitoisuuksia ja kiellettyä torjunta-ainetta pentakloorifenolia.
Valio sai tiedon myrkyllisiä jäämiä sisältävästä lisäaineesta heinäkuun puolessa välissä, jolloin se aloitti tutkimukset.
Hurmeen mukaan Valio käytti ensimmäisen erän vaaralliseksi huomattua lisäainetta jo huhtikuussa. Tämä erä ehti kuluttajillekin.
Valion mukaan kermassa on sakeuttamisainetta erittäin vähän, mutta myrkyn määrä ylittää lain salliman dioksiinipitoisuuden.
– Jos syö 0,3 desilitraa ruokakermaa, siinä on sama määrä dioksiinia, kuin kahdessa grammassa silakkaa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.
4406
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Skandaali

Äänestä

KYSYN VAAN. KAIKENMAAILMAN KANANKASVATTAJAT YRITTÄVÄT....

Äänestä
  • valmista tuotteitaan kaupungissa? Ei se ole maalaisten vika. Onko siis ihme, että syöpä yleistyy, kun kaikki ruoka myrkytetään. Parempi on syödä alkuruokaa, mutta kun joka paikkaan lisätään säilöntäaineita, jotta väliporras rikastuu. Jotakin guarkumia Intiasta tarvitaan pilaamaan meidän ruoka... Poikottiin kaikki Suomen rajojen ulkopuolelta tuleva ruoka.

    Äänestä

  • valion tehtaat kirjoitti:

    valmista tuotteitaan kaupungissa? Ei se ole maalaisten vika. Onko siis ihme, että syöpä yleistyy, kun kaikki ruoka myrkytetään. Parempi on syödä alkuruokaa, mutta kun joka paikkaan lisätään säilöntäaineita, jotta väliporras rikastuu. Jotakin guarkumia Intiasta tarvitaan pilaamaan meidän ruoka... Poikottiin kaikki Suomen rajojen ulkopuolelta tuleva ruoka.

    tehdaiden paikat ole omistajin päätösten tulos.Katsoppa valion sivuilta omistajat,joskus ihmetyttää kuinka noin tyhmä osaa kirjoittaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


NYT - CP:T POSTISSA kirjoitti:

Valio vetää kaupoista saastunutta ruokakermaa
Helsinki
Julkaistu: 21.08. klo: 19:18
Päivitetty: 21.08. klo: 20:51
Valio vetää kaupoista erän saastunutta ruokakermaa. 10:n ja 15 prosentin ruokakermoista on löydetty myrkyllisiä jäämiä sisältävää sakeuttamisainetta.
Nyt pois vedettävät kermat on valmistettu heinäkuun alussa, joten niiden parasta ennen -päiväys on viimeistään 17.10. Valion markkinointijohtajan Annikka Hurme pyytää kuluttajia palauttamaan saastuneen kerman kauppaan.
Valion mukaan ruokakerma ei kuitenkaan aiheuta haittaa terveydelle.
kermoissa käytetystä sakeuttamisaineesta on löydetty korkeita dioksiinipitoisuuksia ja kiellettyä torjunta-ainetta pentakloorifenolia.
Valio sai tiedon myrkyllisiä jäämiä sisältävästä lisäaineesta heinäkuun puolessa välissä, jolloin se aloitti tutkimukset.
Hurmeen mukaan Valio käytti ensimmäisen erän vaaralliseksi huomattua lisäainetta jo huhtikuussa. Tämä erä ehti kuluttajillekin.
Valion mukaan kermassa on sakeuttamisainetta erittäin vähän, mutta myrkyn määrä ylittää lain salliman dioksiinipitoisuuden.
– Jos syö 0,3 desilitraa ruokakermaa, siinä on sama määrä dioksiinia, kuin kahdessa grammassa silakkaa.
Asiasta kertoi ensimmäisenä Maaseudun Tulevaisuus.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu