Kun täällä lueskelee näitä keskusteluketjuja, löytää jos jonkinlaisten otsikoiden alta ihmisten omia (/läheisten) kuolemakokemuksia.
Ehdotankin nyt, että kaikki, joilla on em. kokemuksia, joko itsellä tai läheisellä, huutaa hep, tai kirjoittaa siitä tähän ketjuun. :)
Moni on kirjoittanut, että ei tohdi kokemuksestaan kertoa, mutta täällähän sen voi tehdä anonyymina, joten rohkeasti vain!
Itseltäni ei kuolemakokemusta löydy, mutta kun neljältä läheiseltä/ tutulta löytyy, niin asiaa on vaikea epäillä ja se kiinnostaa todella...
Ehdotankin nyt, että kaikki, joilla on em. kokemuksia, joko itsellä tai läheisellä, huutaa hep, tai kirjoittaa siitä tähän ketjuun. :)
Moni on kirjoittanut, että ei tohdi kokemuksestaan kertoa, mutta täällähän sen voi tehdä anonyymina, joten rohkeasti vain!
Itseltäni ei kuolemakokemusta löydy, mutta kun neljältä läheiseltä/ tutulta löytyy, niin asiaa on vaikea epäillä ja se kiinnostaa todella...
Vastaukset 2
Vanhimmat
Vuonna 74 menin sairaalassa leikkauksen jälkeen
verenvuotosokkiin. KOhosin makuuasennossa vuoteeen yläpuolelle ja siinä oli ylhäällä
tähtitaivas. Minut täytti ilo ja sanoinkuvaamaton
rauha ja ajattelin että nyt lähden kotiin.
Silloin kuului ylhäältä miehen ääni. Hän sanoi :
Sinun aikasi ei ole vielä. On oltava maan päällä.
Niin olen ollut vieläkin maan päällä.
Lue aihe -tietoa kuolemasta. Terv.vihermummi.
Odotin toista lastamme, oli kesäaamu, kello seitsemän kieppeillä. Nukkuessani sydämeni ja hengitykseni olivat pysähtyneet, joten olin vain hiljaa lakannut elämästä. Mieheni huomasi, etten hengitä, alkoi töniä minua, yritti saada hengittämään. Hetken kuluttua hengitykseni olikin palautunut ja ensimmäiset muistikuvani ovat, että sydän yritti lyödä, rytmi oli sekaisin ja lyöntejä harvakseen. Palasin kuitenkin täysin elämään ja ensimmäiset päivät olin miehelle vihainen siksi, että hän oli herättänyt minut. Rajan takana oli niin paljon parempi olla.(Olin tullut uskoon muutamaa kuukautta aikaisemmin)
Kyn sydämenlyöntini olivat lakanneet, menin pitkää, mustaa tunnelia eteenpäin. Sen toisessa päässä näkyi valoa ja mitä lähemmäs menin, sitä paremmin voin tuntea sen lämmön ja suunnattoman rakkauden, joka tuosta hahmosta säteili. Tunnistin hänet: Jeesus.
Pääsin ehkä metrin päähän, jäin siihen seisomaan
ja ikäänkuin imin sitä rakkautta ja lämpöä, mitä Hänestä säteili. Kun täällä maan päällä puhumme rakkaudesta, se on vain murto-osa taivaallisesta rakkaudesta, sen sain kokea.
Jeesus oli henkiruumiissa, eli aivan ihmisen muotoinen, mutta esim. Hänen vaatteensa olivat ikäänkuin hohtavaa, keltaiselle ja valkealle häivähtävää valoa.
Olin hetken siinä Hänen rakkautensa valtapiirissä, sitten tajusin jotenkin ,että minun oli vielä palattava takaisin. Seuraava, mitä tajusinkin sitten, oli miehen ravistelu ja sydämen epätasaiset lyötiyritykset.
Muutaman päivän päästä tuo taivaallisen rakkauden olo meni ohitse, palasin taas normaaliin jokapäiväiseen elämään, mutta tuosta aamusta jäi mieleeni hyvin syvästi se tietoisuus, että
Jumala rakastaa meitä hyvin, hyvin paljon
ja haluaa, että elämme Hänen rakkautensa valtapiirissä ja Hänen suojeluksessaan, matkalla taivasta kohti.