Evoluutio on nykyisten tutkimusten perusteella todennäköinen asia. Ihminen on kehittynyt evoluution myötä kuten ovat kehittyneet kaikki muutkin eläimet sekä kasvit.
Kaikella elämällä on sama alkuperä, joka on haarautunut evoluution (olosuhteiden ja sopeutumisen/mukautumisen) johdosta useiksi kasvi ja eläin lajeiksi. Kaiken alkua on selitetty monella eri tavalla (tulivuoritoiminta, jne...). Kaiken alusta ei olla tiedepiireissä aivan varmoja ja on erilaisia teorioita, mutta kaikki teoriat jatkuvat alun jälkeen evoluution tiellä eli lajien kehittymisellä ja uusien syntymisellä muuttumisen kautta. Uusi laji syntyy, kun olosuhteiden vuoksi mukautuminen menee niin pitkälle, että eri alueilla asuvat eläimet/kasvit eivät enää pysty lisääntymään keskenään.
Mielestäni ei ole mitään syytä kiistellä evoluution todellisuudesta, koska se on ilmeinen ja todistettu. Kaiken alusta ei puolestaan tiedetä mitään ja Jumala on voinut luoda maailman tai Jumala on itse maailma. Ts. voimme uskoa samalla Jumalaan ja evoluutioteoriaan. Se nyt on kuitenkin varmaa, että Jumala ei luonut ihmisiä ja muita eläimiä sellaisina, kuin olemme. Olemme evoluution tuotteita.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Kyllä evoluutio selvästi todistaa että ei ole jumalaa joka olisi luonut mitään. Siitähän koko eveluutioteoriassa on kyse.
Evoluutiossa ei kerrota, mistä alkulima on lähtöisin. Siitä on vain arvailuja. Kaiken alulle on useita eri teorioida esim. elämän synty jään sisällä, avaruudesta tulleen orgaanisen aineen vaikutuksesta jne. Nämä ovat kuitenkin vain teorioita ja niitä ei voida todistaa. Ne ovat yhtä todennäköisiä. Sitä mitä ei voida todistaa, ei voida tietää. Silloin on kyse uskosta ja kukin saa uskoa mitä tahtoo.
Kaiken alkua ei todisteta edes evoluutioteoriassa, koska alku on jo tapahtunut silloin, kun evoluutio on voimassa ja lajit muuttuvat.
Evoluutio ei siis kiellä eikä myönnä henkiolentoja/Jumalia, vaan se vain selittää muutosta, jota tapahtuu tosimaailman eläimien/kasvien osalta ympäristön muutosten vaikutuksesta ja muusta ympäristöön sopeutumisesta.
Ihmisen tietoisuus (mahdollisuus "hyvään") on kuitenkin toteuttamatta..
Ihminen on yksi lajike eläimistöstä. Evoluutioteorian puolesta puhuvat niin tiede, logiikka kuin myös älyllisyys.
Nyt vain odottamaan uskovaisia, jotka tulevat kumoamaan väitteesi valittaen, ettei heidän uskontonsa käsitä tuollaista, vaan maailman loi jumala ja sinä olet saatanasta, kun tuollaista evoluutiota puollat.
Eläin = Koira
Eläin = Tiikeri
Eläin = Lammas
Eläin = Hevonen
Eläin = Leijona
Eläin = peura
Eläin = Ihminen
jne.
Kuka sitten on luonut evoluution?
Tiede ei taida olla niin pitkällä, että siitä löytyy alulle selityksiä. Evoluutio on olemassa, mutta alkutapahtumia ei tiedetä. Sovitaan vaikka niin, että kunkin ihmisen uskoma Jumala on luonut evoluution kunkin ihmisen osalta. Alusta voidaan uskoa mitä halutaan, mutta Evoluutio on totta.
"Ihminen on kehittynyt evoluution myötä kuten ovat kehittyneet kaikki muutkin eläimet sekä kasvit."
Paitsi meduusat jotka ovatkin kummallisia
ja mielenkiintoisia olevaisia.