KIRJOITA KUOLEVAISUUDESTA
Oletko ajatellut omaa kuolemaasi?
Valmistelen Helsingin yliopistoon pro gradu -tutkielmaa kuolemantietoisuuden vaikutuksista nuorten aikuisten (18-39 vuotta) elämänkatsomukseen. Olisin kiitollinen, jos aiheesta kiinnostuneet nuoret aikuiset kirjoittaisivat minulle ajatuksistaan. Voit pohdiskella suhdettasi omaan kuolevaisuuteesi esimerkiksi seuraavanlaisten kysymysten pohjalta:
Mikä on havahduttanut sinut pohtimaan omaa kuolemaasi/kuolevaisuuttasi?
Millaisia tuntemuksia elämän rajallisuus sinussa herättää?
Tunnetko oman kuolevaisuutesi äärellä tarvetta pohtia omaa identiteettiä, elämän tarkoitusta tai muita olemassaolon suuria kysymyksiä?
Oletko suunnitellut tai tehnyt erityisiä valmisteluita oman kuolemasi suhteen? Miksi?
Voit lähestyä aihetta sellaisesta näkökulmasta, jonka koet henkilökohtaisesti läheiseksi, vapaalla tyylillä ja mieleisellä tekstinpituudella. Tarpeen tullen lisätietoja saa tiedustella sähköpostitse.
Lähetä kirjoituksesi 30.9.2007 mennessä postitse tai sähköpostitse. Toivon, että liittäisit kirjoituksesi yhteyteen tiedot iästä, sukupuolesta ja kotipaikkakunnasta.
Käsittelen vastaukset ehdottoman luottamuksellisesti.
Uskontotieteen laitos
Pyry Hannila, fil. yo
PL 59, 00014 Helsingin yliopisto
[email protected]
Oletko ajatellut omaa kuolemaasi?
Valmistelen Helsingin yliopistoon pro gradu -tutkielmaa kuolemantietoisuuden vaikutuksista nuorten aikuisten (18-39 vuotta) elämänkatsomukseen. Olisin kiitollinen, jos aiheesta kiinnostuneet nuoret aikuiset kirjoittaisivat minulle ajatuksistaan. Voit pohdiskella suhdettasi omaan kuolevaisuuteesi esimerkiksi seuraavanlaisten kysymysten pohjalta:
Mikä on havahduttanut sinut pohtimaan omaa kuolemaasi/kuolevaisuuttasi?
Millaisia tuntemuksia elämän rajallisuus sinussa herättää?
Tunnetko oman kuolevaisuutesi äärellä tarvetta pohtia omaa identiteettiä, elämän tarkoitusta tai muita olemassaolon suuria kysymyksiä?
Oletko suunnitellut tai tehnyt erityisiä valmisteluita oman kuolemasi suhteen? Miksi?
Voit lähestyä aihetta sellaisesta näkökulmasta, jonka koet henkilökohtaisesti läheiseksi, vapaalla tyylillä ja mieleisellä tekstinpituudella. Tarpeen tullen lisätietoja saa tiedustella sähköpostitse.
Lähetä kirjoituksesi 30.9.2007 mennessä postitse tai sähköpostitse. Toivon, että liittäisit kirjoituksesi yhteyteen tiedot iästä, sukupuolesta ja kotipaikkakunnasta.
Käsittelen vastaukset ehdottoman luottamuksellisesti.
Uskontotieteen laitos
Pyry Hannila, fil. yo
PL 59, 00014 Helsingin yliopisto
[email protected]
Vastaukset 3
Vanhimmat
iän tuollaiseksi? Olisi kiinnostavaa tietää. Mielelläni kirjoittaisin vaikka kuinka pitkän jutun, mutta taidan olla yli-ikäinen.
Kiitos kysymyksestä!
Tieteellisessä tutkimuksessa rajauksia täytyy tehdä joka tapauksessa. En ole varma kuinka paljon voin kertoa niistä perusteista, joilla päädyin tähän ratkaisuun - se saattaisi vaikuttaa vastausten luonteeseen, ohjata niitä suotta olettamusteni suuntaan. En tiedä kuulostaako tämä ymmärrettävältä.
Mainittakoon kuitenkin pari yleisluonteista perustetta. Ensinnäkin suomalaisia nuoria aikuisia ei ole (tietääkseni) aikaisemmin tutkittu tällaisesta näkökulmasta; yleensä kuolema-aiheiset tutkimukset koskettelevat vanhempien ihmisten - erityisesti vanhusten - käsityksiä. Ylipäänsä (ja tämä on se toinen peruste) kuoleman ajattelemista ei ole tapana liittää varhaiseen aikuisuuteen esimerkiksi kehitys- ja elämänkaaripsykologisessa tutkimuksessa (lukuunottamatta masennusta). Olen siis halunnut tekemälläni rajauksella täyttää tutkimuksellista aukkoa.
En ole sitä kirjoituspyynnössäni maininnut, mutta otan kiitollisena vastaan myös sellaisia kirjoituksia, joissa 39 ikävuoden ylittäneet pohtivat ikään kuin "jälkiviisaasti" niitä käsityksiä ja kokemuksia, joita heillä on ollut silloin kun he olivat nuorempia (siis n. 18-39-vuotiaita). Toki pohdinnat saa ulottaa niin pitkälle kuin haluaa, jos vain itse mielii - ne ovat varmasti mielenkiintoista vertailuaineistoa muulle materiaalille.
t. Pyry H
jälkiviisaudesta ollenkaan kysymys, koska vielä hengissä ollaan.
Yleensä ei ole tapana liittää kuoleman ajattelemista lapsiin, nuoriin tai nuoriin aikuisiin, mutta tämä on kuitenkin aika yleistä. Tietääkseni. Tutkimustuloksia itselläni ei tietenkään ole, on vain kertomuksia lähipiiristä, tuttavien tuttavista ja omasta lapsuudestani.
Olet siis uskontotieteen laitoksella. Minä lapsuudessani kävin pyhäkoulua, rippikoulun, jouduin vasten tahtoani käymään myös uskontotunneilla.
En tiedä millaisia kokemuksia muilla samanikäisillä (syntynyt-55)on lapsuudestaan, mutta minä koin sen uskonnon erittäin ahdistavana. Sanottiin, että jumala näkee ja kuulee kaiken. Peloteltiin helvetillä (outoa kun näin jälkeenpäin ajattelee, että kuitenkaan perheeni ei ollut mikään kiihkouskovainen vaan tavallista perusluterilaista).
Minä mietin ehkä juuri näistä pelotteluista johtuen paljonkin lapsena kuolemaa. Pelkäsin sitä ja kammoan niitä juttuja vieläkin. Tunsin olevani paha, jos olin ajatellut jotain ilkeää muista. Ihan tosissani pelkäsin ajatella mitään. Näin painajaisia.
Kaikkein kauhein oli se iltarukous, jota äiti lausui:"jos sijaltain en nousisi, taivaaseen ota tykösi". Ajattelin, että jos en enää aamulla herääkään.
Sitten oli se elokuva Pojat. Se oli liian raju, koska siinä oli kuolema niin läsnä ja se kuvasi suomalaista yhteiskuntaa. Näin sen jälkeen painajaisia viikon.
Voin nyt vain "jälkiviisaana" sanoa, että kyllä kuolema on ihan pienenkin lapsen ajatuksissa. Riippuu paljon ympäristöstä, missä elää. Kaikkein kauheinta,toistan, on pelottelu sellaisilla asioilla, mistä kukaan ei mitään tiedä.