Hei!
Olen nuori nainen aikeissa aloittaa kunnallisena
perhepäivähoitajana toimimisen lokakuun alussa.
Itse lapsettomana tahtoisin kuulla teidän äitien vinkkejä yms siitä että mitä haluaisitte lapsenne hoitopäivän aikana tekevän? Ihan kaikenlaiset ehdotukset ovat tervetulleita, aina ruoasta ja nukkumisesta ulkoiluun ja leikkimiseen asti. Myös lapsienne suusta tulleet ideat otan kernaasti vastaan :)Minulla on tietysti ihan omaakin järkeä ja tiedän mitä lasten kanssa voin tehdä ja mitä en jne mutta haluaisin antaa lapsille mahdollisimman hyvän hoitopaikan, siksi tätä kysyn. Myös päivärytmistä saa antaa ehdotuksia, siitä on niin ristiriitaisia mielipiteitä...että mihin aikaa syödään,mihin aikaan nukutaan jne. Paljon kiitoksia kaikille jotka viitsivät vastata :)
Olen nuori nainen aikeissa aloittaa kunnallisena
perhepäivähoitajana toimimisen lokakuun alussa.
Itse lapsettomana tahtoisin kuulla teidän äitien vinkkejä yms siitä että mitä haluaisitte lapsenne hoitopäivän aikana tekevän? Ihan kaikenlaiset ehdotukset ovat tervetulleita, aina ruoasta ja nukkumisesta ulkoiluun ja leikkimiseen asti. Myös lapsienne suusta tulleet ideat otan kernaasti vastaan :)Minulla on tietysti ihan omaakin järkeä ja tiedän mitä lasten kanssa voin tehdä ja mitä en jne mutta haluaisin antaa lapsille mahdollisimman hyvän hoitopaikan, siksi tätä kysyn. Myös päivärytmistä saa antaa ehdotuksia, siitä on niin ristiriitaisia mielipiteitä...että mihin aikaa syödään,mihin aikaan nukutaan jne. Paljon kiitoksia kaikille jotka viitsivät vastata :)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Varmaan sillein miten hoitajan olisi helpoin tehdä asiat, missä järjestyksessä.
Riippuu siitä että monelta lapset teille tulee ja monelta lähtee ja minkä ikäisiä :)
Mutta kyllä ainakin semmonen hoitopaikka ihan hyvin riittäisi että siellä voitas kattoo päivässä ainakin 1 video :) Ja sit jos on vaikka sadepäivä niin voi kattoa usemmankin, sit vois pelata lautapelejä, tai pelata pleikkaria (jotain lasten peliä). sitten leikkiä nukeilla/ pikkuautoilla. jne..
Ulkona sitten vois hyppiä trampalla jos semmonen on. ajella polkupyörillä leikkiä leikkimökissä/laskea liukumäkeä/ leikkiä hiekkalaatikolla :)
Ja noitahan voi olla siten puistossakkin :D Riippuu ihan lasten iästä :)
lienenkö vanhanaikainen, mutta kyllä särähti aika pahasti tuo videoitten katsominen ja pleikkarin pelaaminen hoitopaikassa! Minä ainakin kritisoisin sellaista pp-hoitajaa, jonka päiväohjelmaan sisältyisi tuollaista. Eivätköhän nuo lapset saa noita riittävän määrän ihan kotonakin, päivähoidossa olisi mukava leikkiä ja pelata toisten lasten kanssa, eikä liimautua televisioruudun ääreen!
Minusta sadepäivinä voisi askarrella, laulaa ja leikkiä, se on huomattavasti kehittävämpää kuin turruttava pleikkarin pelaaminen ja videoitten tuijottaminen. Muuten päiväohjelmaan voisi kuulua ulkoilua muitten rutiinien lisäksi. Eihän päivähoidon tarvitse olla mikään erilaisia aktiiviteetteja päivittäin pursuava elämysleiri.
Juu samoilla linjoilla sinun kanssasi, ei videoita jne...
Leikkiä, lauluja, askartelua, lautapelejä jne..
Päivittäin ulkoilua reilusti ja pihaleikkejä.
Päivärytmi joka päivälle samanlainen ulkoilu ja ruoka ja unet/lepohetket.
Yllätyspäiviä, jolloin lapset voi valita vaikka satutunnin tai laulutunnin tuoden oman kirjan tai levyn jne..
Kerroin juuri, että minulle riittää kun hoitaja huolehtii 1-vuotiaani perustarpeista ja turvallisuudesta. Ulkoilu olisi kiva ekstra. Muuten lapseni on varmasti ihan tyytyväinen, kun taustalla soi lastenlaulut ja lattialla on paljon leluja. Myös naapurin tyttö on kivaa seuraa - leikkivät ihmeellisen hyvin rinnakkain lattialla.
Mutta jos vähänkään vanhempi lapseni olisi hoidossa ja joka päivä katsottaisiin video, hermoistuisin hiiteen. Yksi video viikossa on mielestäni päivähoidossa ihan riittävä tahti. Eikä kiitos videopelejä ollenkaan. Koska hoidossa on oiva tilaisuus harjoitella sosiaalisia kontakteja, mielestäni videopelit ja trampoliinit pitäisi laittaa kaappiin. Sen sijaan tulisi keskittyä lasten YHTEISEEN leikkiin ja sen kehittämiseen. Haluaisin, että isomman lapseni hoitopaikassa olisi kotileikkinurkkaus, hyviä lautapelejä, hiekkalaatikko ym. asioita, jotka rohkaisevat kommunikointiin ja ryhmässä toimimiseen.
Mikä vika trampoliinissa on? Lapset saa ulkoilmaa ja liikuntaa ja myös ryhmässä toimimista.
Muuten olet oikeassa, mutta muistutan vielä että isommat lapset voivat pelata tietokoneella hyvinkin kehittäviä pelejä ryhmässä.
sitten ilmeisesti todella vanhanaikainen, kun minun mielestäni sadepäivät soveltuvat ulkoiluun ihan yhtä hyvin kuin aurinkoisetkin.:)
Tuntuu sille, että kaikki tähän ketkuun kirjoittaneet (ja monet muutkin) ovat sitä mieltä, ettei sateella ole sopivaa ulkoilla. Lapset RAKASTAVAT hyppiä lätäköissä ja leikkiä vesileikkejä, hyvissä sadevarusteissa tietysti. On aikuisen laiskuutta, että sateella jäädään sisälle.
Mielestäni hoitopäivän aikana ehdottomasti kaksi kertaa ulos, satoi tai paistoi. Poikkeuksena tietysti todella kylmät pakkaspäivät, jolloin pienempien lasten kanssa ei voi paljoa ulkoilla.
Tällaisina päivinä sisällä voisi esim. jumpata ja pitää laulu-/leikkihetkiä.
Mielestäni hyvä rytmi olisi suunnilleen tällainen:
aamulla vapaata leikkiä
8-8.30. aamupala
8.30-9.30 vapaata leikkiä
9.30-10 uloslähtö
11.00 takaisin sisälle ja ennen ruokailua esim. yhteinen satuhetki
11.30. ruokailu
12-14.30 päiväunet (jos vanhemmat lapset heräävät aikaisemmin, niin vapaata rauhallista leikkiä, esim. palapelit, kirjan lukemista)
14.30 välipala
säästä riippuen ulos heti välipalan jälkeen tai viimeistään 15.30.
Tämä olisi siis minun mielestäni hyvä rytmi. Tietysti pph:n täytyy räätälöidä päiväjärjestys itselleen sopivaksi, ja lasten hoitoaikojen ym. mukaan.
Hyvä päivärytmi helpottaa mielestäni suuresti myös hoitajan työtä, ja myös lapset saavat turvaa rutiineista. Ulkona on hyvä purkaa energiaa ja keksiä erilaisia leikkejä kavereiden kanssa. Mahdollisuuksien mukaan puistoa on hyvä vaihtaa.
Lisäksi silloin tällöin eväsretki, retki kirjaston lastennurkkaukseen, pulkkamäkeen, luistelemaan(vanhempien lasten kanssa onnistuu), kauppaan tai ihan muuten vain kävelylle tuovat vaihtelua arkeen. Mielestäni esim. kauppareissut tuovat lapsen hoitopäiviin "normaaliuden" tuntua ja samalla lapsi oppii käyttäytymään erilaisissa tilanteissa (kaikille ei kotona opeteta!).
Kaikki videot ja pleikkapelit ovat täysin turhia hoitopäivän aikana. Jos kuitenkin haluaa joskus videoita katsoa, niin mielestäni sopiva määrä olisi n. kerran kuussa ja videon tulisi olla lapsille sopiva, eikä mitään powerpuff girls- tyylisiä hömpötyksiä.
T: 23 vuotias hoitotäti.
olisipa mielenkiintoista tietää, kuinka moni hoitotäti ottaa vastuulleen lasten hyppimisen trampoliinilla, sekään kun ei ole vekotin ihan turvallisimmasta päästä. Ryhmässä toimintaa se ei taida juuri tukea, koska ei siinä saa hyppiä kuin yksi lapsi kerrallaan, ainoa mitä siinä oppisi, on oman vuoron odottaminen.
lapsien vanhemmilta luvan et saako hyppiä ja ottais turvaverkon. :) Ni kyllä siinä pysty pienimmät hyppimään kolmekin kerrallaan, eikä siinä ole mitään vaarallista sillä ei niin pienet edes "hypi" :)
Mutta ei jaksa väitellä trampoliineista tässä. Ku sun mielest ne ei oo turvallisii ja mun mielest on! :)
TODELLA HYVÄLTÄ.
Minun lapsella oli samanlainen rytmitys pph:ssa ja toimi todella.
Ulkoilua todella tarvitaa ja moniko vanhempi lähtee enää töiden ja ruuanlaiton jälkeen ulos, ei moni.
Jatka samaan malliin ja lapset ja vanhemmat ovat tyytyväisiä.
Työniloa sinulle.
Kun mun poika oli pp-hoidossa niin aamulla siellä ensin syötiin puuro sitten oli vapaata leikkiä tai askartelivat jotain. sitten ulos lähtivät noin ysin aikaan,johonkin puistoon yleensä missä tapasivat muita lapsia ja pp-hoitajia. sitten syömään varmaan noin 11 aikaan ja pieni hetki vapaata leikkiä tai laulua yhdessä pp-hoitajan kanssa. sitten päiväunille. unien jälkeen välipala. vapaata leikkiä JOSKUS katsoivat videon,erittäin harvoin. sitten ulos noin puoli kolmen aikaan ja pp-hoitajan omassa pihassa olivat niin kauan kunnes vanhemmat tulivat hakemaan. Taisivat olla myös kerran kk:ssa kunnan kerhotiloissa askartelemassa ja laulu leikkimässä. Tekivät retkiä,joskus pyysivät eväät mukaan. sitten oli nämä normi joulukirkot kevätretket esim huvipuistoon. olin erittäin tyytyväinen.
kovasti asiallisista vastauksista.. Lisää ehdotuksia saa laittaa kokoajan, käyn kyllä päivittäin tätä lukemassa. Itse olen samaa mieltä tuosta pleikkarin pelaamisesta että sitä ei kyllä hoidossa tarvitse pelata, muistelisin että itse kun olin pienenä hoidossa niin me katsottiin toodella harvoin sadepäivinä yksi video, ja se tuntuikin ihan kivalta kun ei aina töllöä tuijotettu. Itsekkin taidan siis noudattaa samaa kaavaa :) Paljon ulkoilua ja erilaista yhdessä puuhaamista niin kaikki pysyvät tyytyväisinä.
Mun mielestä videoita voisi katsoa yhden viikossa. Ja kerran kuukaudessa kukin vuorollaan saisi tuoda videon jota sitten katsotaan yhdessä. Ja päiväunille mentäessä kun kerrotaan satu / luetaan lasten kirja. Niin aina vuorotellen saisivat lapset valita että mikä kirja luetaan. Ja pleikkarikin on mun mielestä ihan ok. Sillä ei kaikilla sitä pleikkaria kotona ole ja ne lasten pelithän on ihan ok. Mutta voisi olla semmoset vuorot että 10 minuuttia ja sitten vaihto.
tai vois olla että pleikkaria sais pelata vaikka aina kun on jollakin synttärit tai nimpparit. :)
Ja jos ei sulla ole lapsia ni kannattaaa huutaa huuto.net istä kaikkia halpoja lasten kamoja, esim nokkamukeja kannattaa olla useampi kaapissa ettei tarvii kauheella kiireellä tehdä (löysin kerran 15kpl nokkamukeja sieltä tupperwaren maksoi 5€uroa) :) ja leluja ja pelejäkin saa halvalla sieltä. :)
p.s Yks kysymys sulle minapavain..... MISTÄ PÄIN SUOMEA OLET?? :DD
Jos lapset ovat kovin pieniä kannattaa videot ym unohtaa, mutta yli 4vuotiaat varmasti katsovat mielellään "perjantaipiirretyn". Tosin piirrettyjä ym. tulee varmasti kotonakin katsottua, joten ehkä enemmän sellaista jota kotona tulee vähemmän harrastettua. Oman lapseni hoitopaikassa käyvät aamupäivisin leikkikentällä ja iltapäivisin omalla pihalla. Kun on kaunis sää kannattaa olla paljon ulkona.
Länsi-suomesta..mitenkä niin?:)
en tiiä ees miks kysyin :D Kuullostat vaan hyvältä perhepäivähoitajalta.. :) Ku itse olen jyväskylästä :D
Meille ja seinänaapurille tulee yhteinen hoitaja kotiin tammikuussa. Koska lapseni on tuolloin vasta 1 v 2 kk, minulle riittää, että lapseni perushoito (pukeminen, vaipatus, ruokailu, uni) on kunnossa. Eli hoitajan tulisi huolehtia hänen perustarpeistaan ja turvallisuudestaan.
Jos jotakin ekstraa voin toivoa, niin ulkoilu kerran päivässä olisi kiva asia.
Mun iskän sisko on perhepäivähoitaja. sillä on 12 vuotias oma tyttö joka on kyllä päivät koulussa mutta on aamulla ja iltapäivällä kotona.
Sitten on 2 kohta 3vuotias oma tyttö. Sitten on 1vuotias poika, 2 vuotias poika ja sitten on vielä yksi lapsi joka on 11kk (opettelee juuri kävelemään.)
ja niillä äiti antoi luvan että 2vuotias saa pelata game boylla. ja hyppiä trampalla, katsoa videon jos on sadepäivä jne. Mutta löytyy niiltä myös semmonen leikkihuone missä on laasten keittiöö, kassakonetta, lauta pelejä, nukkekoti, pehmoleluja, legopöytää jne jne..
Mun äiti oli myös ennen perhepäivä hoitaja ja meillä saivat myös pelata pleikkari tosin silloin pleikka oli ihan vasta tullut kauppoihin eikä kenelläkään sitä vielä ollut. ja olin silloin 4v. ja mun veli oli 8v. Meillä oli hoidossa 3,4,5,6,6 vuotiaat hoidossa. (6 vuotiaat oli kahtena pvänä viikossa eskarissa)
3 vuotias oli aina välillä ja tohon lisäks mä ja veli joka oli koulussa päivällä. Sanoisinko näin että KAIKKIEN lasten vanhemmat oli oikein mielissään kun lapset saivat pelata pleikkaria meillä :) ei tarvinnut kotiin hommata kallista kapistusta :) Mutta noi 5 6 vuotiaat oli sisarrukset ja 4 6 vuotiaat ja 3 vuotias on äitin parhaan kaverin lapsi :))
Ja olen sitä mieltä että perushoitoon kuuluu PALJON muutakin kun pukeminen,vaipatus, ruoka, uni. Ei ulkoilu ole mitään extraa kyllä se mun mielestä kuuluu kaikkii hoitopaikkoihin.
Sulle ap. niin meillä meni ohjelma päivässä aina näin.
lapset tuli joskus 7 aikoihin ja silloin n. puol 8-8 oli aamupala (leipää kaurapuuroa maito kaakao tai mehua. jotain hedelmää.)
Sitten leikittiin usein autoilla, nukeilla, luettiin kirjoja meille, tai kuunneltiin tarinaa cd-levyltä. Pelattiin lauta pelejä. Usein mentiin jos oli hyvä keli niiin jo ennen ruokaa pihalle.
n. klo 11-12 oli ruoka.
Ja kun ruoka oli syöty oli päiväunet. Äiti nukutti pienimmät eli 3 ja 4 vuotiaan Joskus minäkin nukuin :) en aina. 6,6,5 vuotiaiden ei tarvinnut nukkua koska heidän äidit olivat niin äidilleni sanoneet.
Sillä aikaa he usein rakensivat legoja. Kun lapset oli nukahtanut äiti siivoili keittiötä.:)
Kun lapset heräsi siinä n2 aikoihin ? En muista että oliko ensin välipala vai mentiinkö ulos ensin. Kuitenkin Jos satoi vettä askarreltiin kaikki yhdessä, tai katsottiin video, tai pelattiin pleikkaria. :)
Ulkona leikittiin kauppaa ja semmosta leikkimökissä, oltiin kirkon rottaa jne.
Sitten lapsia tultiin jo hakemaan :)
Suunnillen näin se meni. Toi teksti voi olla TOSI sekavaa :))