tilannetta.
Olen ( harkinnut?) ainakin yhdelle (vakio nimim.), olisiko asia vietävä tutkittavaksi.
Täällä aijemmin kerroin uskostani ja sain häneltä mielestäni kohtuuttoman pilkan osakseni.
Täällä jos missä meissä uskovissa on erittäinkin herkkiä ihmisiä.
Te pilkkaajat saatatte aiheuttaa joillekin tosissaan vahinkoa.
Oletteko pilkkaajat myöskin vastuun sanoistanne, jos teiltä niin vääditaan.
Pohditaan pilkkaajat yhdessä tilannetta.
Olkaapa hyvät.
Olen ( harkinnut?) ainakin yhdelle (vakio nimim.), olisiko asia vietävä tutkittavaksi.
Täällä aijemmin kerroin uskostani ja sain häneltä mielestäni kohtuuttoman pilkan osakseni.
Täällä jos missä meissä uskovissa on erittäinkin herkkiä ihmisiä.
Te pilkkaajat saatatte aiheuttaa joillekin tosissaan vahinkoa.
Oletteko pilkkaajat myöskin vastuun sanoistanne, jos teiltä niin vääditaan.
Pohditaan pilkkaajat yhdessä tilannetta.
Olkaapa hyvät.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Perusasia on: Jumalan olemassaoloa tai olemattomuutta ei pysty kukaan todistamaan. Siksi ateistitkaan eivät kovasti puutu tähän.
Raamattu sen sijaan on vallan toinen juttu. Vaikka sen virheitä pystyy osin selittämään "Jumalan kaikkivoipaisuudella", niin eri kohdissa toistuvia erilaisia kuvauksia samoista tapahtumista ei tuollakaan tavalla voi selittää.
Tyyppiesimerkki em. tapauksesta on Jeesuksen ristinkuolema ja sen jälkeiset tapahtumat. Versioita tuosta tapahtumasta on muistaakseni nejä tai viisi. Eri kirjoittajat siis kuvaavat tapahtumaa hyvin eri lailla.
Tuo panee epäilemaan (:)), että Raamattu on vain ihmisten kirjoittama ilman jumalallista alkuperää.
Raamatun sisältö on myös todistettavasti koottu kymmenistä eri kulttuureissa toistuneista taruista. Yhtenevyyksiä on listattu eri lähteissa satoja. Kaikki Raamatun merkittävät tapahtumat vedenpaisumuksesta alkaen, on lainattu muiden kulttuurien perimätiedosta.
Järkevästi ajatellen Raamattu ei siis voi olla Jumalan sanelema, tai sitten Jumala on varsin tyhmä.
Miksi noista asioista ei saisi puhua? Jos uskovan usko on riittävän vahva, se kestää arvostelun. Mutta uskovien kannattaisi keksiä vähän parempia vasta-argumentteja, kuin edellä mainitut yleiset patenttiselitykset.
Tämä foorumi on keskustelua Helluntailaisuudesta.
Jos tänne tulee uusi keskustelija. Hän innokkaana kertoo vilpittömästi uskostaan. Hänet "teilataan" heti ja samat 4-5 foorumilla yötä päivää päivystävää pilkkaajaa iskee kuin haukat.
Vieläkin, vastatkaa pilkkaajat teettekö mielestänne silloin oikein?
Jos narkkari laitetaan vieroitukseen, niin tehdäänkö silloin oikein?
Jos taikauskoa lääkitään oikealla tiedolla ja vastaanottajan pää ei kestä sitä, niin kenen vika se silloin on?
Aivopesijän vika vai sen joka yrittää korjata sitä?
Onhan nettisäännöt olemassa.
Nuorin tuntemani kirjoittaja oli alkukesästä foorumilla ja oli 9 vuotias tyttö.
Ajatelkaa pilkkaajat vähän!!!!!
Oljenkorsi?
PS. Nk. 'nettisääntöjä' ei ole olemassa nettikkeskustelua EI pidä rajoittaman säännöillä vaan antaa ajan niitä muokata omikseen.
Lähi-idän uskonnotkin saivat RAUHASSA levittää käsitystään maailmalle KENENKÄÄN SIIHEN LIIEMMIN PUUTTUMATTA - irtosi pää jos puuttui.
:D
Jakeluun?
Kumman vika se on jos pikku tyttö järkyttyy?
Vanhempien vika jotka sanoivat että Joulupukki on oikeasti olemassa, vai naapurin kakaroiden jotka paljastivat totuuden?
syöttäminen alaikäiselle olisi väärin? Uskovat syyllistyvät siihen ja pitävät sitä vielä pakollisena.
Alaikäinen ei voi tehdä itsenäistä valintaa maailmankatsomuksen suhteen. Ei ole oikein manipuloida hänen mieltään millään maailmankatsomuksella. Lapselle/nuorelle pitää antaa tasapuolisesti tietoa kaikista maailmankatsomuksista.
Nythän te ajattelette, että 9- vuotias ahdistuu, jos saa täältä toisenlaistakin tietoa, kuin teidän "ainoa oikea totuutenne".
Juuri uskoon tulleen ihmisen suhde Jumalaan on kuin vastasyntyneen äitiinsä, joten mielestäni sitä ei saisi pilkata eikä vaatia tältä "pienokaiselta" heti selittelyjä siihen miksi juuri hän syntyi Jumalan lapseksi.
Toinen ryhmä, joka taas haluaakin "kinastella" ovat nuo ns. vanhat ja vakaat mielipiteet omaavat uskovaiset, joiden uskoa ei horjuta mikään.
Pilkkaajat ovat ajattelemattomia ihmisiä, jotka eivät ymmärrä toisen suurta nälkää uskoa ja sen oppeja kohtaan vaan yrittävät tätä vastasyntynyttä viedä pois Jumalan helmasta, juuri siksi tämä foorumi ei ole mielestäni paras paikka juuri uudestisyntyneelle.
Täällä pärjäävät ainoastaan kovanahkaiset vaikka kuinka haluaisi puhua uskostaan ja tulla kuulluksi ja ymmärretyksi täytyy ottaa huomioon se, että maailma on täynnä ihmisiä joilla ei ole mitään aikomustakaan missään vaiheessa kunnioittaa toisen vakaumusta.
Jeesus kärsii kovasti tästä pilkasta ja kaikki teot mitä teemme toisillemme ovat ne henkisiä tai fyysisiä kertovat suhteestamme Jumalaan.
Jokainen ihminen on arvokas.
Meidän pitäisi kunnioittaa kaikkien ihmisten mielipiteitä ja hyväksyä heidät sellaisenaan kun Jumala on heidät tänne luonut, se mitä he tekevät sitä ei tarvitse hyväksyä, mutta tarvitsemmeko me ihmisen hyväksyntää jos meillä on usko Jumalaan.
Emme voi kuin rukoilla pilkkajien puolesta ja toivoa, että heidän silmänsä avautuisivat näkemään mikä on inhimillistä ja mikä ilkeää ja satuttavaa.
Siihen asti muistamme, että "Jumala on minun turvani ja linnani"
ajatuksiaan teidän mielestänne.
Kauhea äläkkä tulee, jos ateisti yrittää hiukan valottaa asian toistakin puolta.
Nuori on herkkä vaikutteille ja sitä uskovat käyttävät härskisti hyväkseen. Tosin suuri osa riviuskovista luulee olevansa hyvällä asialla.
Uskovan kannattaa pysähtyä ajattelemaan, onko lähetystyö oikeutettua (sanoi Raamattu mitä tahansa).
Täällä toisessa päässä on ihminen, muistakaa semmoinenkin asia.
Jos tuollainen lapsi joutuukin pilkattavaksi tunnustaessaan lapsenuskooaan foorumilla.
Yleensä pilkkaaja yrittää pilkallaaan aihettaa vahinkoa pilkattavalleen.
Olen lukenut ja myöskin on minuakin pilkattu ja annettu ymmärtää ollaan huonoälyisiä, ääliöitä, mielenvikaisia jne...
Jos lapsen mieli järkkyykin pilkastanne, miksei aikuisenkin, entäs sitten?
Olettekö hyvillään?
Oletteko saaneet tyydytyksen?
Oletteko kenties onnistuneet päämäärässänne?
Muistatte se tosiasian, että RAAMATUN OPIT ovat MYÖSKIN YLILUONNOLLISTA.
"Usko yliluonnolliseen peräisin lapsuudesta
Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eritytymättömiin käsityksiin maailmasta. Näissä käsityksissä menevät elottomien, elollisten ja psyykkisten asioiden ydinominaisuudet sekaisin. Aikuisilla ydintiedon sekaannukset voivat toimia tieteellisen ja muun koulutiedon rinnalla.
Nojautuminen lapsuudenaikaisiin ja tiedostamattomiin käsityksiin maailmasta liittyy yksilön taipumukseen ajatella intuitiivisesti eli tiedostamattomasti. Näihin tuloksiin on päädytty dosentti Marjaana Lindemanin johtamassa tutkimuksessa "Taikauskon vetovoima", joka on tehty Suomen Akatemian rahoituksella.
Tutkimuksen mukaan uskomukset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. "Jos uskoo yhteen yliluonnolliseen ilmiöön, uskoo yleensä muihinkin yliluonnollisiin ilmiöihin. Voidaan siis puhua yleisestä taipumuksesta uskoa näihin. Taipumus paranormaaleihin uskomuksiin on myös uskomuslääkinnän eli vaihtoehtolääkinnän voimakkain selittäjä", toteaa dosentti Lindeman.
Tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa oli mukana 3240 eri koulutustasojen opiskelijaa ympäri Suomea. Jatkotutkimuksiin osallistui noin 500 opiskelijaa, joille tehtiin myös kokeellisia tutkimuksia. Tutkimuksessa kysyttiin heidän uskomuksiaan muun muassa noidista, telepatiasta, horoskoopeista, Jumalasta ja aaveista. Tämän lisäksi koehenkilöiden persoonallisuutta, arvoja, tietorakenteita ja tiedonkäsittelytapoja tutkittiin psykologisilla arviointimenetelmillä.
Tulosten mukaan yliopisto-opiskelijoilla on vain vähän yliluonnollisia uskomuksia, vähemmän kuin alemman asteen koulutuksen opiskelijoilla. Jos yliopisto-opiskelijoilla on yliluonnollisia uskomuksia, koulutustaso ei vähennä niitä. Persoonallisuus, tunne-elämän tekijät, selittämisen ja hallinnan tarve, sukupuoli, arvomaailma, älykkyys tai analyyttinen ajattelu eivät juuri ole yhteydessä yliluonnollisiin uskomuksiin.
Lindeman kysyy: "Löytyykö tieteen historiasta esimerkkiä, jossa taikausko olisi osoittautunut todeksi tai yliluonnollinen tieteelliseksi? Ei löydy. Uusi tieto ei koskaan ole vienyt meitä lähemmäs yliluonnollista vaan aina poispäin siitä."
Lisätietoja antaa dosentti Marjaana Lindeman, Helsingin yliopiston psykologian laitos, sp. [email protected]
Suomen Akatemian viestintä
tiedottaja Leena Vähäkylä"
http://www.etsixpertti.fi/publicIndex.asp?page=10&fromPage=public&lang=1&PRID=4737
"Ainoastaan uskovat saavat pakkosyöttää ajatuksiaan teidän mielestänne"
En ole lainkaan sitä mieltä enkä usko, että kovin monet muutkaan kristityt ovat samaa mieltä.
Ateistilla on oikeus kertoa oma mielipiteensä ja sitä tulee kuunnella ja kunnioittaa, mutta sitä ei ole pakko hyväksyä omalla kohdalla oikeana totuutena kuten eivät ateistitkaan hyväksy meidän vakaumustamme.
On kristittyjä, jotka eivät koskaan kerro sanoin uskostaan , mutta heidän tekonsa kertovat lähimmille paljon enemmän ja kiinnostus herää.
Mielestäni tuo ei ole pakkosyöttöä vaan ihan ystävällistä "kertomista" siitä mikä on toinen vaihtoehto jos sitä haluaa.
Maailmassa on yhtä monta mielipidettä kuin on ihmistäkin eikä kukaan toinen ihminen voi sanoa toiselle, että juuri tämän mielipide on ainoa oikea, sen päättää muut voimat, mikä se totuus lopulta on.
Lähetystyö sisältää jotain paljon muutakin kuin ns. käännytystyötä siihen liittyy humanitaarista apua ym. sikäli mielestäni lähetystyö on oikeutettua.
Ja sanoohan raamattu myös, että "millää toisen mittaat sillä sinut mitataan" eli jos sanot toisen kulkevan väärää tietä ja omasi on ainoa oikea voit olla varma , että se omasi ei ole ainoa oikea.
Yksi asia on minun mielsetäni varma , että Jumala rakastaa kaikkia maailman ihmisiä ei ainoastaan tiettyä joukkoa.
Ja armosta me olemme pelastetut emme tekojemme kautta ja me saamme sen lahjana.
Itse vasta raakileena uskoon tulleena olin kovinkin tiukkapipoinen ja herkästi muita ihmisiä tuomitseva, kunnes Jumala pisti minut alas miettimään kuka tässä Jumala on.
Seurakunnan mukaan ei kannata ihmistä leimata määrätynlaiseksi kristityksi vaan tulee katsoa ihmistä persoonana.
Meitä on moneksi.
uskomaan lahkon oppeihin on edesvastuutonta. Paitsi että se rajoittaa lapsuudessa saatavia kehityksen kannalta tärkeitä virikkeitä, on se omiaan aiheuttamaan ongelmia myös aikuisiässä.
Kyllä me tiedetään ettet sinä lapsista ole oikeasti huolissaan. Sinun motiivit räkyttämiseen ovat jossain muualla kuin lapsissa ja heidän tulevaisuudessa.
"...on se omiaan aiheuttamaan ongelmia myös aikuisiässä."
1) Jos tyttö järkyttyy, hän järkyttyy lähinnä kaltaistesi kielenkäytöstä ja ajattelemattomuudesta.
2) Jos tämän palstan helluntailaiset oikeasti vahingoittaisivat lapsia, tämä palsta olisi laiton.
Säännötkin sen kieltäisivät.
3) Järkyttyykö lapsi, kun hän saa tietää totuuden, ettei joulupukkia olekaan?
4) Kukaan ihminen ei koskaan eikä missään ole vahingoittunut, kun hänelle on kerrottu rakastavasta Jumalasta.
sinä kuitenkin ole vähän väärä lapsen kasvatuksesta neuvoon.
Mark. 16:18
He tarttuvat käsin käärmeisiin, ja vaikka he juovat tappavaa myrkkyä, se ei vahingoita heitä. He panevat kätensä sairaiden päälle, ja nämä paranevat."
-Jeesus eikä sen puoleen kristitytkään eivät koskaan muista lisätä tämän lauseen perään: 'vai ammattilaiset saavat yrittää näitä temppuja. Muista vuorata vatsa öljyllä ennen myrkyn juontia ja parantessa muista palkata joku ensin esittämään sairasta'.
-Tajua kai mitä tapahtuu jos joku muu kuin ammatti taikuri yrittää noita temppuja? Esim joku lapsi pelkän uskon varassa.
Milloin joku helluntailainen on kehoittanut lasta käsittelemään myrkkykäärmeitä tai juomaa myrkkyä?
Oletko tosiaa noin tyhmä, vai esitätkö vain tyhmää?
Pidät helluntailaisia idiootteina tajuamatta että itse olet idiootti pahemmasta päästä.
En uskoisi että tuollaisia typeryksiä on olemassa, jos en itse näkisi.
Koska tajusit minun olevan oikeassa, eikö totta?
http://news.nationalgeographic.com/news/2003/04/0407_030407_snakehandlers.html
Toivottavasti englanti sujuu.
Vähemmästäkin sitä suuttu!
Kaikenlaisia "ajattelijoita" niitä vilisee, ja vielä vapaana... huhhuh!
Tajusit, niin ehkä nyt ymmärrät että me 'pilkkaajat' yritämme vain auttaa teitä taikauskoisa höppänöitä.
"Jumalan pilkkaamisesta rangaistaan harvoin
stt
Suomalaiset syyllistyvät jumalanpilkkaan tai muuhun uskonnon herjaamiseen erittäin harvoin, kirjoittaa Keskisuomalainen. Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tietojen mukaan vuoden 1999 alussa voimaan astuneen rikoslain uskonrauhapykälän perusteella on tuomittu vuosittain korkeintaan kaksi ihmistä. Muutamina vuosina rangaistuksia ei ole annettu lainkaan.
Viime vuonna viranomaiset epäilivät jumalanpilkkaa poliisin tulostietojärjestelmän mukaan neljässä tapauksessa. Tänä vuonna käsittelyyn on otettu yksi tapaus.
Euroopan neuvosto käsittelee perjantaina kansanedustaja Sinikka Hurskaisen (sd) raporttia, jossa jumalanpilkkaa koskevaa lainsäädäntöä esitetään uudistettavaksi. Toteutuessaan neuvoston suositus voisi vaikuttaa useiden maiden lakeihin.
Raportin mukaan uskontoja halventavista ilmaisuista pitäisi rangaista vain silloin, kun ne häiritsevät yleistä järjestystä, lietsovat väkivaltaa tai yllyttävät vihaan tai syrjintään."
Tästähän on kysymys:
Näin toteaa Jeesuksenne:
"Minä sanon teille: ellette te noudata Jumalan tahtoa paljon paremmin kuin lainoppineet ja fariseukset, te ette pääse taivasten valtakuntaan."
Ja näin on jumalanne tahto:
2. Moos. 32:27 "Näin sanoo Herra, Israelin Jumala: Jokainen sitokoon miekkansa vyölleen. Käykää sitten edestakaisinleirin halki portista porttiin ja tappakaa jokainen, olkoon vaikka oma veli, ystävä tai sukulainen."
Hes. 9:5-7 "Ja niille toisille hän (Jumala) sanoi minun kuulteni: Kiertäkää kaupungin läpi hänen jäljessään jasurmatkaa. Älkää säälikö, älkää armahtako, tappakaa tyyten vanhukset, nuorukaiset, neitsyet, lapset ja vaimot."
4. Moos. 25:4 "Ja Herra sanoi Moosekselle: Ota kansan kaikki päämiehet ja lävistä heidät paaluihin Herralle, vastenaurinkoa, että Herran vihan hehku kääntyisi pois Israelista."
4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oli Moosekselle käskyn antanut."
1. Sam. 6:19 "... ja kansa suri sitä, että Herra oli surmannut niin paljon kansaa."
Psa. 7:12-14 "Jumala on vanhurskas tuomari ja Jumala, joka vihastuu joka päivä. Jos kääntymystä ei tule, niin hänteroittaa miekkansa, jännittää jousensa ja tähtää sillä; hän valmistaa surma-aseet ja tekee nuolensa palaviksi."
5. Moos. 20:16-17 "Mutta näiden kansojen kaupungeissa, jotka Herra, sinun Jumalasi, antaa sinulle perintöosaksi, äläjätä ainoatakaan henkeä eloon, vaan vihi ne tuhon omiksi: heettiläiset ja amorilaiset, kanaanilaiset ja perissiläiset,hivviläiset ja jebusilaiset, niinkuin Herra, sinun Jumalasi, on sinua käskenyt."
Tuom. 14:19 "Silloin Herran Henki tuli häneen, ja hän meni Askeloniin, löi siellä kuoliaaksi kolmekymmentä miestä."
4. Moos. 15:36 "Silloin koko seurakunta vei hänet leirin ulkopuolelle, ja he kivittivät hänet kuoliaaksi, niinkuin Herra oliMoosekselle käskyn antanut."
Hoos. 14:1 "... he kaatuvat miekkaan, heidän pienet lapsensa ruhjotaan, ja heidän raskaat vaimonsa halkaistaan."
2. Moos. 15:3 "Herra on sotasankari, Herra on hänen nimensä."
Jooel 3:9-10 (Herra puhuu) "... Alkakaa pyhä sota, innostakaa sankareita, lähestykööt, hyökätkööt kaikki soturit.Takokaa vantaanne miekoiksi ja vesurinne keihäiksi."
Jes. 42:13-15 "Herra lähtee sotaan niinkuin sankari, niinkuin soturi hän kiihoittaa kiivautensa; hän nostaa sotahuudonja karjuu, uhittelee vihollisiansa. 'Minä olen ollut vaiti ikiajoista asti, olen ollut hiljaa ja pidättänyt itseni. Mutta nytminä huudan kuin lapsensynnyttäjä, puhallan ja puuskun. Minä teen autioiksi vuoret ja kukkulat, ja kuihdutan niiltäkaiken ruohon; minä muutan virrat saariksi ja kuivaan vesilammikot.'"
Heb. 12:29 "Sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli."
2. Moos. 17:16 "... Herra sotii amalekilaisia vastaan sukupolvesta sukupolveen."
Elikkä vielä kerran:
Matt. 12:26 "Silloin Jeesus sanoi hänelle: "Mene pois, saatana; sillä kirjoitettu on: 'Herraa, sinun Jumalaasi, pitää sinun kumartaman ja häntä ainoata palveleman'."
Ja jottei huonosti käy, niin muista - hän on tykästynyt savuun jota saadaan teurasjätteitä polttamalla:
3.Mooseksen kirja, Leviticus 3:
1. "Jos hänen uhrilahjansa on yhteysuhri, tuokoon hän, jos hän tuo
raavaskarjasta härän tai lehmän, virheettömän eläimen Herran eteen.
2. Ja hän laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja papit, Aaronin pojat, vihmokoot veren alttarille ympärinsä.
3. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
4. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.
5. Ja Aaronin pojat polttakoot sen alttarilla polttouhrin päällä, joka on halkojen päällä tulessa, suloisesti tuoksuvana uhrina Herralle.
6. Mutta jos hän tuo uhrilahjanaan Herralle yhteysuhriksi pikkukarjasta urospuolen tai naaraspuolen, niin tuokoon virheettömän eläimen.
7. Jos hän tuo uhrilahjanaan lampaan, niin tuokoon sen Herran eteen
8. ja laskekoon kätensä uhriteuraansa pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella, ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.
9. Ja hän tuokoon yhteysuhrista uhrina Herralle sen rasvan, koko rasvahännän, joka on irroitettava häntänikamista, sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
10. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.
11. Ja pappi polttakoon sen alttarilla uhriruokana Herralle.
12. Ja jos hänen uhrilahjansa on vuohi, tuokoon sen Herran eteen
13. ja laskekoon kätensä sen pään päälle ja teurastakoon sen ilmestysmajan ovella; ja Aaronin pojat vihmokoot sen veren alttarille ympärinsä.
14. Ja hän tuokoon siitä uhrilahjanaan Herralle uhriksi sisälmyksiä peittävän rasvan ja kaiken sisälmysten rasvan
15. ja molemmat munuaiset ynnä niiden päällä lantiolihaksissa olevan rasvan ja maksanlisäkkeen, joka on irroitettava munuaisten luota.
16. Ja pappi polttakoon ne alttarilla uhriruokana, suloisesti tuoksuvana uhrina; kaikki rasva olkoon Herran oma.
viivalla.
Ateismia ei saisi pilkata yhtään sen enempää kuin uskontoakaan.
Tosin ateistina en vähäänkään loukkaannu vaikka pilkkaisittekin ajatusmaailmaani.
Ateistit eivät yleensäkään ole herkkänahkaisia nipottajia, toisin kuin uskovaiset (varsinkin lahkolaiset).
yleistä opetusta KULTTUURIEVOLUUTIOSTA.
Äkkiä sekin aukenee mistä _KAIKKI_ uskonnot ovat kotoisin.