Ihmiset ovat huolissaan lestadiolaisista, mutta he itse eivät ole lainkaan huolissaan omasta tilanteestaan, pikemminkin naureskelevat hauskoille ennakkoluuloille.
tältä tuntuu
mustu
3229
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sinä moukaroit naulankantaan.
Totta. Ja järkytyin myös tänne nyt ilmestyneistä viesteistä joissa oikeastaan aika suoraan puhutaan tappamisesta. Tuleekohan vielä oikein kunnon vainot ennen maailman loppua?
Jos tarkoitit tekstiäni, niin sitten tässä on tapahtunut väärinkäsitys. Nimittäin ei ollut tarkoitus yllyttää lestadiolaisten tappamiseen. Luin Mooseksen kirjoja ja israelin kansan vaiheita. Siinä on hyvin paljon yhteläisyyksiä lestadiolaisten kanssa. Mm. tämä ehkäisemättömyys. Noin on tapahtunut israelin kansalle, enkä toivo samanlaista lestadiolaisille ollenkaan. Mielestäni Raamattu tukee lestadiolaisten käsitystä ehkäisemättömyydestä.