Murhaajan elämän arvo

On kovasti ja suureen ääneen valiteltu sitä, että USA:ssa murhaajia teloitetaan. Murhaajan elämä on kovin suuriarvoinen verrattuna murhia tekemättömän kansalaisen elämään.

Jos Suomessa olisi käytössä kuolemantuomio, montako murhia tekemätöntä kansalaista olisi säästynyt? Kymmeniä, kenties satoja, mutta heidän elämänsä ei ole arvokas.

Esimerkiksi Tauno Pasanen, joka ampui neljä poliisia ja josta UKK-Suomen hovikuvaaja Mikko Niskanen teki nyyhkyelokuvan, tappoi vaimonsa muutaman kuukauden kuluttua vapauteen päästyään.

Tapauksia on paljon, mutta niiden tiedottamisessa on uutissulku. Ettei suvaitsevaisen ja humaanin Suomen kuva hämärtyisi, jos suomalaiset alkaisivat vaatia murhaajia tuomiolle. Pääsääntö on, että joka murhaa kerran, murhaa uudestaan.

8

390

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • olla..

      uutissulkua, tiedossahan noi ovat olleet, tuoreimmissa lehdissäkin on kerrottu, jopa tällä palstalla.

      Se taas, että miten kuolemantuomiot vähentävät rikoksia noin laajemmin, se on nähty USA:ssa, vaikutus on minimaalinen ja vahingossa on teloitettu syyttömiäkin.

    • kuolemaan tuomitun

      ja teloitetun hengen?

    • arvoton!

      Et pidä murhaajan elämällä mitään arvoa. USA:n hallinnon johtajat ja myös käytännön toimien toteuttajat eivät siis omaa mitään arvoa, heidän elämänsä on näkemyksesi mukaan arvoton, koska oikeuslaitos on tuominnut monia myöhemmin syyttömiksi paljastuneita kuolemaan, USA:n hallinto on tappanut Irakissa vähintään kymmeniä tuhansia viattomia ihmisiä, harjoittanut laajamittaisia kidutuksia, joiden viattomista uhreista moni on kuollut.

    • paljastuu murhanhimo...

      Ei tarvitse pitkään lukea tekstiäsi, niin sieltä paljastuu murhanhimoinen ihminen tekstin takaa. Haluat murhata oikeuden nimissä. Se ei tee sinusta sen moraalisempaa kuin muutkaan murhaajat.

      • vastata, mutta olkoon tämän kerran.

        Väittelyssä heikoilla olevan klassinen keino on hyökätä vastaväittäjän henkilön kimppuun. Aivankuin pelaaja kesken shakkiottelun alkaisi syyttää vastapuolta pyromaaniksi tai pedofiiliksi.


    • omalta pieneltä osaltaan alkuperäisen väitteeni oikeaksi. Yksikään vastaaja ei kiinnitä murhatuksi joutuvan (joutuneen) kohtaloon mitään huomiota. Vain murhaaja on arvokas.

      • tietää,

        mille kuoleman jälkeen tuntuu, vai tuntuuko ollenkaan. On kuitenkin luultava, että ei tunnu millekkään joten kärsimykset päättyvät kuolemaan. Mitenkäs sitä pitäisi kuolleeseen suhtautua, muuten kuin hautaamalla. Kuinkas arvokas se murhaaja mielestäsi on? Jos on elossa, täytyy kai suhtautua, kuten elävään ihmiseen, eikä laittaa hautaan kuolleen tapaan :=))


    • tos asiassa

      kuristi ex-vaimonsa 14,5v.vapautumisen jälkeen elokuussa-96

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      149
      3981
    2. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      39
      2607
    3. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      61
      2005
    4. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      77
      1874
    5. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      204
      1742
    6. Mikä kaivatussasi

      on eniten yllättänyt?
      Ikävä
      72
      1055
    7. Kyllä mies pakit kestää

      Herranen aina nyt poijat! 😃 Jos pelkäätte pakkeja noin paljon niin hamekangasta hakemaan. Oon ite saanut useammatkin n
      Ikävä
      21
      1052
    8. Milloin olit onnellinen? Miksi?

      Mikä saa sinut onnelliseksi? Suomi on 9. kertaa maailman onnellisin maa. Kuulutko sinä onnellisten suomalaisten joukkoon
      Sinkut
      140
      752
    9. Miksi ajattelet

      että et riittäisi kaivatullesi?
      Ikävä
      61
      734
    10. Anniina Valtonen odottaa - Sai 2-vuotiaalta lapseltaan napakan heiton!

      Suosikkimeteorologi Anniina Valtonen elää uutta vaihetta elämässään. Hän on kertonut odottavansa toista lasta. Valtonen
      Suomalaiset julkkikset
      22
      732
    Aihe