siis pääpainotteisesti E.G.W:n opetuksiin ja toissijaisesti Raamatun kirjoitusten opetuksiin, koska E.G.Whitea julistetaan jatkuvasti kaikenaikaa tällä palstalla, mutta harvemmin siteerataan Raamattuun kirjoitettua Totuutta?
Raamatusta otetaan vain joitakin viittauksia Vanhan Testamentin puolelta tukemaan sapatin viettoa, mutta Uuden Testamentin evankeliumien sekä kirjeitten sanoma jätetään huomioimatta.
Raamatusta otetaan vain joitakin viittauksia Vanhan Testamentin puolelta tukemaan sapatin viettoa, mutta Uuden Testamentin evankeliumien sekä kirjeitten sanoma jätetään huomioimatta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
etkä väitä suoraan asian olevan kysymyksesi mukaisesti, suillä silloin antaisit väärän todistuksen ja syyllistyisit jopa valehteluun, mikä ei ole kristityn vaelluksen mukaista.
Ellen Whiten julistamisen voisi jättää vaikka kokonaan pois, mutta hänen vastustajansa vääristelevät hänen sanojaan, lainaavat yksittäisiä lauseita irrallaan asiayhteydestä tai vaan valehtelevat hänestä. Siksi asiaa ei voi sivuuttaa meidänkään puolelta.
Raamatun lainaukset sapatin tukemiseksi tuskin ovat väärin, sillä Raamatun näkemys sapatista on yksiselitteinen. Sapatin vastustamiselle taas ei koko Raamatusta löydy tukea.
Evankeliumien ja kirjeiden sanomaa ei jätetä huomiotta, vaan koko uskomme perustuu nimenomaan evankeliumiin, jota muuten VT myöskin julistaa. Silloinkin ihmiset pelastuivat vain uskomalla evankeliumiin Jeesuksesta (muistanet oivan esimerkin vaskikäärmeestä?)!
Toivottavasti valaisin asiaa hitusen?
Lue Adventtikirkon virallisilta sivuilta, niin näet, että perustamme uskomme KOKO RAAMATTUUN. Emme tee niin kuin eräät, jotka ottavat jotain sieltä täältä Raamatusta ja sitten väittävät uskovansa kaiken tarpeellisen. Se on hölynpölyä. Joko me uskomme KOKO Raamatun sanoman tai sitten me emme usko. Mikään "otan tuon, en tuota" ei kelpaa Jumalalle.
"ei-adventistit" jotka puhuvat jatkuvasti Ellenistä eikä niinkään adventistit. Adventistit haluavat puhua siitä miten he ymmärtävät Raamatun Sanan - jos muutamien käsityksiin onkin Ellen vaikuttanut niin he kuitenkin haluavat puhua Raamatusta. Jos siis et ole samaa mieltä siitä Raamatuntulkinnasta mitä A-kirkko opettaa niin mikset keskustele siitä. Vaikuttaa siltä että suurin osa näistä Ellen Ellen puhujista eivät oikestaan tunne Raamattua ja haluavat siksi keskustella jostain muusta - esimerkiksi Ellenistä.
jo yksi ja toinenkin yrittänyt aloittaa keskustelua Raamatun UT:n evankeliumin ja kirjeitten sanomasta, mutta se tyrehtyy adventistien kanssa yleensä siihen, että jokapaikassa esille vedetään jatkuvasti sapatti-asia tai vegetarismi yms. Siis yleensä sellainen aihe, joka kiinnostaa pelkästään adventisteja ja löytyy VT:n kirjoituksista.
Samoin touhu on mennyt yhtä löperöksi myös muillakin palstoilla. Esim. helluntailaisuus-palstalla Jumalan olemassaolo, Hengen hedelmä, parantumiset ja armolahja-asiat syrjäytetään jollakin ihmismielipiteisiin perustuvilla tiedemiesten pölinöillä.
Keskustele siinä sitten järkevästi Raamatun sanasta..