Pitäisikö olla huolestunut?

Kuten todettiin -"Britti-imperiumissa ei aurinko laske".

Kaikki olivat englannin kansalaisia ja heillä oli oikeus muuttaa sen nojalla isäntämaahansa.

Siinä syy.

Esim.entisestä 1000 milj.hengen alusmaasta tulevat lähempään kosketukseen evankeliumin kanssa.

Entäs Ruotsissa sitten?

Ongelmia aiheuttaa se, jos oma väestö pitää ulkomaalaisia ongelmana. Jos ulkomaalaiset otetaan rehdisti vastaan, he suhtautuvat meihin samoin. Mutta kuten palstalaiset tiedämme: jos myönteinen ilmapiiri kadotetaan, silloin tilanne on eri.

Rakkaus on hiili joka ei puhaltamatta hehku.
Elän siinä uskossa että rakkaus säilyy vaikka tiedän kuinka helposti se voi kadota.

Rakkaus ei ole pelkästään spontaani tunnetila. Rakkaus pitää mieltää uskontona. Nykyaikana rakkautta pidetään pelkästään spontaanina ilmiönä. Tuo on saanut aikaan kestämättömiä avioliittoja, itsemurhia, nuorison pahoinvointia jne, ymmärtääkseni TUO on saanut aikaan kaiken pahan mitä esimerkiksi länsimaat suoltavat maailmaan.

Rakkaus uskontona tarkoittaa sitä, että halutaan oppia tuntemaan rakkauden kohde, ihminen tai asia - sitten kun tuntee ("sisäistää")toisen (ihmisen tai asian), oppii ymmärtämään toista, silloin myös oppii rakastamaan toista! Ihmisten välinen rakkaus on täydellistä silloin kun molemmat tuntevat toisensa, epätäydellinen rakkaus on sitä kun kaksi ihmistä tuntevat eri tavalla toisiaan kohtaan tai tuntevat "eri henkilön" kuin rakkauden kohde tosiasiassa on. Tällaisia suhteita on paljon, esimerkiksi kulissisuhteet. Raiskaajat ja pedofiilit kuuluvat tähän samaan kategoriaan(vaikkakin astetta vakavemmin).

Elämän tarkoitus on olla onnellinen. Onnellisuutta ei ole olemassa ilman rakkautta: toiseen Jumalaan, ihmiseen, työhön, paikkaan tai johonkin muuhun asiaan. ELÄMÄN TARKOITUS on siis RAKASTAA. Elämä ilman rakkautta merkitsee hukkaan heitettyjä vuosia. Hukkaan valunutta verta. Elämä rakkaudessa on taivas, elämä ilman rakkautta on helvetti. Helvetti on kärsimystä ilman päämäärää.

Jos me ihmiset uskomme, että elämä on kärsimystä, silloin ei olla matkalla mihinkään. Jos me ihmiset uskomme, että elämä on Jumalan lahja, niin eikö silloin kaikki mitä täällä on, ole meille lahjana annettu - jotain, mikä ei ole oletusarvoisesti meidän? Eikö tässä tapauksessa meidän siis tule osoittaa rakkautta kaikkea kohtaan, ei pitää kaikkeutta itsestäänselvyytenä, pakollisena paskana ja vihata sitä?

Rakkaus uskontona ei tarkoita sitä, että tunnettaisiin pettymystä, suuttumusta tai vihaa mutta näytettäisiin se ulospäin ikäänkuin rakkautena. Sellainen saa aikaan sisäistä levottomuutta, katkeruutta, joka alkaa pikku hiljaa, huomaamatta, tihkumaan ulospäin. Pysähtymällä ja rauhoittumalla, ja ajattelemalla, oppii ymmärtämään kielteisiä tunteita. Ymmärrys tarkoittaa objektiivisuutta. Objektiivisuuteen pyrkimisessä on oltava peräänantamaton, muuten kielteinen tunne voi jäädä yhä kytemään ja saattaa myöhemmin leimahtaa, roihahtaa, jopa räjähtää.
Minäkin pystyn tuntemaan rakkautta, mutta - ihmisenä - pystyn myöskin tuntemaan pettymystä, suuttumusta ja vihaa.

Ei ole olemassa 'sallittua' ja 'kiellettyä' rakkautta, on elämälle ominainen piirre, että kaikki on sallittua. Tämän sanon siitä syystä, ettei syntyisi "kielletyn hedelmän kaipuuta": kaikki on sallittua. On kuitenkin olemassa oikeaa ja väärää, oikeamielisyyttä ja väärämielisyyttä.
Väärä on sitä, mikä aiheuttaa epäjärjestystä. Oikea on sitä mikä saa aikaan harmoniaa, muttei epäjärjestystä.

Kuri.
Elämä koostuu "olemuksista", jokaisella asialla on olemus, "sielu": joka ikinen asia on kytköksissä tiettyihin toisiin asioihin. Jos noita tiettyjä järjestäytyneitä kytköksiä ei olisi, emme erottaisi asioita toisistaan - asioiden olemukset alkaisivat muistuttaa vähitellen toisiaan. Asioiden "sielut" repeytyisivät rikki. Ehjät kytkökset luovat järjestyksen, selkeän mielentilan, rikotut kytkökset saavat aikaan hulluutta, mielettömiä tekoja, henkistä pahoinvointia, mielisairautta.

Esimerkiksi rakkaus on kytköksissä turvallisuuteen ja varmuuteen, mutta ei ole kytköksissä irtosuhteisiin eikä lihanhimoon.
Kytköksien pitämisessä ehjänä on oltava peräänantamaton itseä kohtaan, tässä asiassa ei pysty huijaamaan. Kytköksien repiminen on se mikä on syntiä. Synti on näiden kytköksien repimistä.


Minulle Jeesus merkitsee ennen kaikkea Opettajaa. Vaikka kristinuskon Raamattu on pysynyt samana halki vuosituhansien, se, miten sitä on tulkittu, mukailee kullekkin ajalle ominaista tyyliä: omia pyrkimyksiä on tavallaan tulkittu Raamatun valossa, toteutettu omaa politiikkaa Raamattu taskussa. Vähän sama kuin oikeussalissa vannotaan toinen käsi Raamatulla (Jeesushan kieltää ehdottomasti vannomisen). On uskonlahkoja, minusta uskonlahkot ovat hyvin vahvasti sidoksissa aikaan jota eletään: mene nykyajan uskovainen tuhat vuotta ajassa taaksepäin opettamaan kristityille, niin eipä taitaisi tulla mitään, kulttuuriolot olivat sen verran erit kuin nykyään. Uskon, että se mitä Jeesus pyrki meille ihmisille opettamaan, oli jotain, mikä ei muutu sen mukaan, millä aikakaudella satutaan elelemään. Uskon, että SE on - hyvät naiset ja herrat - kaikessa yksinkertaisuudessaan, että kaikki, kaikki perustuu rakkauteen.

Ja:
En halua huutaa metsässä puille ja kiville asioita. Minä en ole mikään maailmanpyörän kannattelija, sinä olet.


asiasta edelliseen: minusta maahanmuuttajia ei pidä pitää uhkana vaan täysipainoisina kansalaisina. Ihminen on ihmiselle ihminen, siitä syystä ne joilla on, antavat niille joilta puuttuu.