Herran temppeli

Kuten kaikki tiedämme, viimeinen varsinainen temppeli tuhoutui n. 70 jKr. Kristikunta ei ole edes yrittänyt temppeliä tarpeettomana uudelleen rakentaa.

Kristinuskon uusi liitto ei sisällä temppeliseremonioita. Myös juutalaiset ovat luopuneet teurasuhreista joiden uhraamiseen temppeliä varsinaisesti käytettiin. Näin ollen voimme perustellusti sanoa ettei kristinuskossa ole koskaan ollut, eikä edes tunnettu temppelikulttia.

Merkittävin kristinuskon kirkkorakennus on kiistatta Ayasofyan kirkko Istanbulissa joka edelleen on hyväkuntoinen ja johon pääsee kuka tahansa tutustumaan. Kirkkoon saa myös valokuvauslupia pienestä lisämaksusta.

Tuossa kirkossa useita kertoja käyneenä voin vakuuttaa, ettei kukaan voi tuon rakennuksen ovesta astua niin ettei tuntisi jonkinlaista pyhyyden tuntua. Siksi vaikuttava tuo kirkko on. Minusta sitä voitaisiin hyvällä syyllä nimittää temppeliksi joihin verrattaessa mm. MAP-kirkon temppelit ovat parhaimmillaankin halpoja jäljennöksiä.

Vuoden 563 jouluaattoaamuna iäkäs keisari Justinianus johti kolmekymmentäkuusivuotisen valtakautensa viimeisinä kuukausina asukkaiden kulkuetta Pyhän viisauden kirkon vihkimistilaisuuteen. Hän pysähtyi julistamaan: »Kunnia Jumalalle, joka on pitänyt minua tällaisen tehtävän arvoisena. Oi, Salomo, olen voittanut sinut.»

Ayasofya kuuluu maailman merkittävimpiin rakennuksiin. Siitä kertovat sen ikä, historiallinen merkitys ja valtava vaikutus rakennustaiteeseen. Kirkoksi 500-luvulla rakennetusta, mutta moskeijaksi 1400-luvulla muutetusta Ayasofiasta on 1900-luvulla tehty museo.

Uskomatonta on että se yhä vieläkin yllättää, eikä yksikään valokuva tai kuvaus pysty valmistamaan katsojaa siihen loisteliaaseen ja mahtavaan ensivaikutelmaan, jonka sisään astuessa kohtaa. Seisoessaan kupolin alla katsoja aistii vahvasti tilan ja tiukan symmetrisen pohjakaavan seesteisyyden.

Ayasofya on bysanttilaisen ja koko kristikunnan rakennustaiteen merkittävin luomus, tyylin joka valon ja varjon avulla pyrki luomaan lumoavia sisätiloja. Ulkoa päin kirkko on vaikuttava ainoastaan kokonsa puolesta. Kupolia lukuun ottamatta sen muoto häviää lisäkkeiden ja kauniiden ottomaani-hautojen, kaivojen, minareettien ja sivurakennusten taakse.

Sisäänkäyntiä ympäröivät suuret klassisten pylväiden, kapiteelien ja palkistojen osat ovat kuuluneet kahteen paikalla aiemmin olleeseen kirkkoon, jotka oli rakennettu 400- ja 500-luvul-la. Alun perin kirkkoon astuttiin holvatun pihan kautta.

Tullessamme sisään pääovesta ensimmäisenä on narteks eli esihalli ja soturien eteisaula
Esihalli on pitkä vaikuttava huonetila, joka on verhottu ohuin marmorilaatoin. Keskellä oleva kirkkoon johtava messinkiovi suojaa keisarin porttia, joka oli varattu virallisille keisarin tai patriarkan johtamille kulkueille.

Oven yläosassa kyyhkynen lentää Johanneksen evankeliumin 10. luvusta kohdasta, jossa lukee: »Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti minä olen lampaiden portti.» Sen yläpuolella oleva kuuluisa mosaiikki esittää keisari Leo VI: tta Kristuksen edessä, ja sitä reunustavat neitsyt Mariaa ja arkkienkeli Gabrielia esittävät medaljongit. Arvellaan että Leo lahjoitti sen 920 osoittaakseen katuvansa neljättä, kiellettyä avioliittoaan, jonka vuoksi patriarkka ei sallinut keisarin astua sisään tämän nimenomaisen oven kautta.

Esihallin eteläpäässä on merkillisen epäsäännöllinen 500-luvulta oleva sisääntulokäytävä, jota sanotaan Soturien eteisaulaksi. Näin pitkälle saivat keisarin aseistetut henkivartijat tulla. Oven yläpuolella olevaa mosaiikkia lukuun ottamatta jäljellä olevat mosaiikkikappaleet ovat myös alkuperäisestä kirkosta. Mosaiikki esittää neitsyt Mariaa ja Kristusta vastaanottamassa. Kunnioitusta Justinianukselta (vasemmalla) ja Konstantinukselta (oikealla), jotka ojentavat kunnianosoitukseksi Ayasofyan ja kaupungin pienoismalleja.

Mosaiikki on peräisin 900-luvulta.
Seuraavan korkean oven jälkeen näemme kirkon keskilaivan. Justinianus antoi uuden kirkon rakentamisen tehtäväksi aikansa merkittävimmälle matemaatikolle ja merkittävimmälle fyysikolle Antemios Trallesilaiselle ja Isidoros Miletolaiselle, ja he laativatkin yllättävän omaperäisen suunnitelman. Neljä mahtavaa pylvästä, joiden alaosien siteenä on käytetty muurauslaastin sijasta lyijyä, kannattavat neljää suurta holvikaarta, jotka vuoroistaan kannattavat valtavan, matalan, neljänkymmenen ikkunan revittämän kupolin pyöreää perustaa. Tarpeellista tukea antavat suuret idän ja lännen suuntaan olevat puolikupoli apsikset ja kantavat pilarit, jotka kätkeytyvät alemman sivun sivulaivojen rakenteisiin.
Sivulaivoja erottavat keskilaivasta vain pylväät, jotka tukevat yläparveketta ja ikkunallisia yläseiniä. Pylväitä kruunaavat kaiverretut kapiteelit ovat upeaa bysanttilaista työtä. Niiden pitsimäiset viinin-lehtikaiverrukset ja lehtikiehkurat ympäröivät Justinianuksen ja Theodoran keisarillisia monogrammeja. Pylväät on uurrettu, jotta ne näyttäisivät vieläkin hienommilta ja kätkisivät niiden tärkeän kantavan roolin. Kannat taa vilkaista ylös parvekkeiden ulkoseiniä, jotka jatkavat valon ja varjon leikkiä helmi- ja norsunluu upotuksin. Sisäkattoa peittää yhä suurelta osin kultainen mosaiikkikoristelu, jonka arvellaan olevan 500-luvulta. Sen kaunistuksena on yksinkertaisia ristejä, ja rakenteellisia yksityiskohtia on korostettu lehtikuvioisin ja geometrisin reunuksin.

Kirkon vanhin figuratiivinen mosaiikki on neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä mosaiikki itäisessä apsiksessa. Se paljastettiin 867 sen kunniaksi, että ortodoksia sai voiton kuvainsärkemisliikkeestä, joka halusi hävittää merkittävien kristillisten hahmojen kuvat kirkkotaiteesta. Verrattuna valtaistuimensa ja sitä kannattavien arkkienkeleiden (Gabriel oikealla, Mikaelin siivensulat vasemmalla) majesteettisuuteen neitsyt Maria on yllättävän inhimillinen. Hänen nuoret, hauraat, hämmentyneet kasvonsa tuijottavat mahtavaan kirkkosaliin. Ylhäällä pohjoisseinässä on kolme mosaiikkimuotokuvaa. Ne esittävät Ignatius nuorempaa, Johannes Krysostomosta ja Ignatius Antiokialaista. Kupolin alla kussakin nurkassa on yhteen kietoutuneet enkelin-siivet. Itäiset siivet ovat 1300-luvun mosaiikkia, kun taas läntiset ovat myöhemmin maalattuja jäljennöksiä.

Niiden kasvot peitettiin kultasoikioin 1800-luvulla, jolloin ripustettiin yläparvekkeelta roikkuvat koristelevyt ja rakennettiin marmoriset tasanteet muessinia varten sekä tehtiin mihrab, minbar ja sulttaanin yksityinen rukouskoppi. Kannattaa panna merkille, että apsiksen lattiaa on hiukan käännetty Mekan suuntaan. Mahmut I rakennutti 1739 eteläiseen sivulaivaan hienon koraanikirjaston, jota verhoavat iznikiläiset laatat. Kristityt ja muslimisukupolvet ovat kuluttaneet messinkilevyn läpi syvän kolon Gregorius Ihmeidentekijän hikoilevaan pylvääseen. Se tuntuu merkillisen kostealta, ja sen uskotaan parantavan silmäsairauksia ja edistävän hedelmällisyyttä.

Kirkon jäljellä olevista mosaiikeista vaikuttavimpia pääsee ihailemaan, kun siirtyy esihallista ylemmälle parvekkeelle, joka oli Bysantin aikaan varattu naisille. Keisarinnan istuin oli sijoitettu vihreästä marmorista tehdylle pyöreälle laatalle kahden vapaasti seisovan vihreän pylvään luo parvekkeen keskiosaan. Seiniä koristaneista uskonnollisista ja historiallisista muotokuvamosaiikeista on neljä vielä jäljellä. Parvekkeen etelä-siiven jakaa kahteen osaan marmorinen väliseinä, joka on veistetty perinteisen puisen portin näköiseksi avaimineen, lukkoineen ja koristepaneeleineen. Sen takana oikealla on upea 1200-luvun deekis, ikoni joka perinteisesti esittää Kristus-kuningasta neitsyt Marian ja Johannes Kastajan seurassa. Maria on kuvattu hodegitrialaisen ikonin asennossa, jossa tukahdutettu suru ja ahdistus tulevaisuudesta täyttävät hänen sivuun suuntautuneen katseensa. Johannes on kuvattu mystikon kärsivin kasvoin ja liehuvahiuksisena Israelin viimeisenä perinteisenä profeettana.

Eteläparvekkeen toisessa päässä on kaksi keisarillisten muotokuvien ryhmää. Vanhempi on 11. vuosisadan puolivälistä ja esittää Kristus Pantokratoria ('Maailman valtias'), jonka vierellä on Zoen ja hänen kolmannen miehensä Konstantinos IX Monomakhoksen jalokivin koristellut hahmot. Konstantinoksen nimi ja molempien kasvot on kunnostettu, sillä alun perin mosaiikki esitti Zoen edellistä aviomiestä. Keisarillinen pari joutui myöhemmin epäsuosioon ja heidän kuvansa poistettiin joksikin aikaa.

Ikkunan toisella puolella on hienostuneempi ja todenmukaisempi kuva Johannes Hyvästä ja pyhästä Irenestä neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen seurassa. Johannes II Komnenos (1118–43) ja vaaleahiuksinen, rusoposkinen Unkarin Irene ovat keisaril¬lisen valtaistuimen haltijoista hurskaimmat ja valistuneimmat.

Oletetaan että oikealla puolella oleva prinssi Aleksioksen erillinen muotokuva on teetetty hänen vuonna 1120 tapahtuneen varhaisen kuolemansa jälkeen. Pohjoisparvekkeella on yksi pieni mosaiikki ahdettuna pimeään nurkkaan luoteisen pylvään itäsivustalle. Se esittää loistokkaasti pukeutunutta keisari Aleksandrosta maapallo toisessa kädessä, kirjakäärö toisessa. Hän oli hallitsijana irstas, juoppo puolipakana, jonka 13 kuulauden mittainen tuhoisa valtakausi loppui lyhyeen, kun hän sai sydänkohtauksen pelatessaan pooloa kuumana päivänä tukevan lounaan jälkeen.

Uskon väkevästi, että kristikunta voi jonakin päivänä kokoontua yhdessä tuohon pyhäkköön julistamaan ylistystä sekä kunniaa Ainoalle oikealle Abrahamin, Isakin ja Jaakopin Jumalalle ja hänen Pojalleen Jeesus Nasaretilaiselle joka kärsi puolestamme ristinkuoleman. Parhaillaankin voimme tuossa mahtavassa kirkossa vapaasti käydä hiljentymässä.

Minä olen saanut käydä tuossa maailman merkittävimmässä pyhätössä kymmeniä kertoja. Tästä kokemuksesta kiitän Jumalaani.

Turust
421554
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

häiritsee se, että kaikesta huolimatta Paavali kävi Jerusalemin temppelissä ja uhrasi siellä.

Äänestä

Tässä muutama huomatus:
"Kuten kaikki tiedämme, viimeinen varsinainen temppeli tuhoutui n. 70 jKr."
Hyvä että me ollaan tästä asiasta samaa mieltä. Voidaan kuitenkin kysyä, ovatko kaikki tietoisia tästä.
"Kristikunta ei ole edes yrittänyt temppeliä tarpeettomana uudelleen rakentaa."
Ei tietenkään sellaisen, kuin juutalaiset, koska Mooseksen laki tuli täytettä. On kuitenkin hyvä muistaa, että esimerkiksi Eusebius käytti kirkosta nimitystä "Jumalan huone", joka latinan kielellä on templum ja josta tulee suomalainen sana temppeli.
On myös kristittyjä, jotka käyttävät omista pyhäköistä temppeli-nimitystä.(ortodoksit ja helluntailaiset!).
Apostolien kuoleman jälkeen keistityt itse asiassa tekivät yhdistelmiä juutalaisesta temppeli- ja synagoogajumalanpalveluksista. Olisiko yksi syy temppelin puutumiseen siinä, että pakanoilla ei ollut juutalaista synagoogaa vastaavaa pyhäköä temppelin rinnalla?
"Kristinuskon uusi liito ei sisällä temppeliseremonioita".
Niin nykyään, mutta emme tiedä, oliko apostolien aikana. Niiltä ajoilta ei ole säilynyt tietoa(jos seremonioita oli). Paavali mainitsee kuitenkin kasteen kuolleitten puolesta(1.Kor.15:29). Silloin krstittyillä ei ollut mahdollisuutta rakentaa temppeliä tätä tarkoitusta varten, van kasteet piti suorittaa jossakin sopivan syrjäisessä paikassa luonnossa.
"Myös juutalaiset ovat luopuneet teurasuhreista joiden uhraamiseen temppeliä varsinaisesti käytettiin".
Juutalaiset eivät varsinaisesti luopuneet teurauhreista, vaan se on keskeytyksissä, koska temppeliä ei ole. Juutalaiset odottavat uuden temppelin rakentamista.

Äänestä
  • myös messiaan tulemista. Jeesus itse oli juutalainen. Apostoli Paavalia taas oli oppinut juutalainen, joka kääntyi Jeesuksen kannattajaksi.

    Luonnollisesti Jerusalemin temppelissä juutalaiset tekivät uhritoimituksia aina sen tuhoon asti. Uskoisin myös Paavalin uhrannen temppelissä aina siihen asti kunnes Jeesus antoi lopullisen uhrinsa. Jeesus myös tiesi temppelin tuhoutuvan.

    Kristillisiä kasteita ei Jerusalemin temppelissä koskaan suoritettu, vaan ainoastaan puhdistautumis rituaaleja sekä mahdollisesti ympärileikkauksia.

    Paavali teki lähetystyötään muiden kuin juutalaisten keskuudessa. Entisten foinikialaisten jumalien palvelijat olivat erityisesti hänen lähetystyönsä kohteena. Paavali itse sanoi olevansa "pakanain apostoli" UT:n mukaan taas apostoli Pietari teki työtään juutalaisten keskuudessa.

    Korinttolaiset joihin Paavali usein kirjeissään viittaa eivät missään tapauksessa olleet juutalaisia eivätkä varsinkaan kristittyjä, eikä Paavali 1. Kor.15:29 kohdassakaan niihin viittaa, vaan päinvastoin johonkin korinttolaisten pakanalliseen tapaan, jota Paavali tuossa UT:kohdassa hämmästelee.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    myös messiaan tulemista. Jeesus itse oli juutalainen. Apostoli Paavalia taas oli oppinut juutalainen, joka kääntyi Jeesuksen kannattajaksi.

    Luonnollisesti Jerusalemin temppelissä juutalaiset tekivät uhritoimituksia aina sen tuhoon asti. Uskoisin myös Paavalin uhrannen temppelissä aina siihen asti kunnes Jeesus antoi lopullisen uhrinsa. Jeesus myös tiesi temppelin tuhoutuvan.

    Kristillisiä kasteita ei Jerusalemin temppelissä koskaan suoritettu, vaan ainoastaan puhdistautumis rituaaleja sekä mahdollisesti ympärileikkauksia.

    Paavali teki lähetystyötään muiden kuin juutalaisten keskuudessa. Entisten foinikialaisten jumalien palvelijat olivat erityisesti hänen lähetystyönsä kohteena. Paavali itse sanoi olevansa "pakanain apostoli" UT:n mukaan taas apostoli Pietari teki työtään juutalaisten keskuudessa.

    Korinttolaiset joihin Paavali usein kirjeissään viittaa eivät missään tapauksessa olleet juutalaisia eivätkä varsinkaan kristittyjä, eikä Paavali 1. Kor.15:29 kohdassakaan niihin viittaa, vaan päinvastoin johonkin korinttolaisten pakanalliseen tapaan, jota Paavali tuossa UT:kohdassa hämmästelee.

    Turust

    OOOKKK... ekaksi, mita tarkoitat "halvoilla jaljennoksilla?
    Toiseksi mita tarkoitat;" Uskoisin Paavalin uhranneen temppelissa aina ihan siihen asti kunnes Jeesus antoi lopullisen uhrinsa?"

    Äänestä

  • Carita kirjoitti:

    tuota kysymystä ja siksi pohdin pitkään onko minulla oikeutta käyttää tuota sanaa (halpa jäljennös). Rohkenin kuitenkin sen tehdä mm. siksi, että 563 jKr. vihitty ja käyttöön otettu kirkko oli silloisen koko jakaantumattoman kristikunnan käytössä ja on edelleen hyvin merkittävä osa uskonnon historiaa, jonka vaiheet ovat hyvin tunnettuja.

    Vastaavaa statusta ei ole millään keskiajalla tai myöhemmin rakennetulla kirkkorakennuksella, - olivat ne kuinka loistokkaita tahansa.

    Tosin Istanbulissa on edelleen ajanlaskun ensimmäisiltä vuosisadoista oleva toinenkin kirkko, joka ei ole koskaan ollut Turkin vallan aikainen moskeija vaan on edelleen suunnilleen siinä tilassa mihin se kirkolliskokousten (konsiilien) jälkeen on jäänyt.

    Läntisen riituksen paavin kirkko hankki itselleen lähtemättömän tahran Rooman paavi Innocentius III alullepanemalla neljännellä ristiretkellään, jonka tarkoitus oli alun perin vallata Egypti, mutta lopulta vuonna 1204 Rooman katolisen kirkon ristiretkeläisten ryöstöjen kohteeksi joutui Bysantin pääkaupunki silloinen Konstantinopoli.

    Tämän ristiretken ryöstöjen kohteeksi joutui muun ohella Haigia Sofian kirkko, joka sekin tuli ryöstetyksi kalleuksistaan ja valtavat Konstantinopolissa olleet kirkolliset täysin korvaamattomat arkistot pääosin tuhoutuivat.

    Helppoahan näillä ryöstetyillä varoilla on ollut rakentaa komeita kirkkoja Paavin toimesta Roomaan.

    Ainakin osa Pietarin kirkon kalleuksista on alun perin peräisin Haigia Sofian kirkosta.

    Mutta kysymys on temppeleista, ei kirkoista. Temppelilla on eri tarkoitus kuin kirkoilla. No taytyy myontaa,etta kirkko rakennuksemme eivat ole yhta loistokkaita ja aina silloin talloin turhautuneet varkaat saavat saaliikseen ehka tietokoneen tai videolaitteen...eivat loyda kultaa, ei hopeaa.Ei viiniakaan, koska kaytamme vetta.
    Temppelimme ovat kauniita yksinkertaisuudessaan,
    mutta ei toki halpoja rakentaa.

    Jokainen, mista kolkasta tahansa matkustavainen voi kayda missa tahansa temppeleistamme. On vain oltava suositus...siita kirjoitan muualla.

    Temppeleissamme on hiljaista ja rauhallista.Puhumme hiljaisella aanella.Liikumme rauhallisesti paikasta toiseen. Kun astumme sisaan temppelin ovista, unohdamme arkisen elamamme ja keskitymme siella oppimiseen ja tyohon. Joskus menemme sinne saamaan vastausia ongelmiin tai suruihin elamassamme Isaltamme.Kaikki tehdaan suurella kunnioituksella Isaamme kohtaan.Ei turisteja kameroineen ei matkamuistoja myytavana. Voimme tehda tyotamme rauhassa ja palvellen Herraamme ja niita jotka ovat menneet ennen meita.

    Kavin viime vuonna Saksassa Kolnissa ja tutustuimme mm. suureen 700 vuotta vanhaan katedraaliin siella.Sen arkkitehtuuri oli loistava ja mahtava. Sen lasi-ikkunat kauniita.Mutta,kun seisoin sen ulkopuolella ja katsoin sen taivaaseen ulottuvaa komeutta olo tuntui ankealta. Mietin kuinka moni koyha ihmisparka menetti henkensa sen rakentamisessa.

    Mietin kuinka ne,jotka siella olivat johdossa mahtoivat kohdella tavallista ihmista, joille ei edes Raamatun lukua sallittu, etteivat oppisi liikaa.
    Kun menin sisalle, se oli pimea ja kolea. Ihmisia virtaili ulos ja sisaan kameroineen. Tyomiehet korjasivat paksua kivilattiaa meluisalla poralla. Toiset istuivat pienissa kammioissa kynttiloineen.Ja katselivat ohi menevia turisteja tai puhuivat vieressa istuvan kanssa. Urkuri yritti soittaa jotain. Ja sitten alkoi saarna niille,jotka halusivat kuulla sanaa. Ja koko ajan turistit virtasivat sisaan ja ulos ja ottivat kuvia.

    Minusta kaaos oli hiukan liikaa.Liian paljon tyhjaa tilaa lattialla kulkevien ihmisten ja katon valilla. Mietin oliko se muistomerkki ihmisen vai Jumalan suuruudelle. En halunnut tuomita, mutta sen historia ja nykyisyys eivat auttaneet minua tuntemaan Taivaallisen Isani laheisyytta.

    Jerusalemin temppeli olisi hävinnyt sitten teidän temppeleillenne ja niiden hiljaiselle hissuttelulle 100-0. Temppelissä eläimet ulvoivat hädissään, ihmismassat kohisivat, veri roiskui eläinten kurkusta, kärpäset häiritsivät, kuumuus yhdessä virtaavan veren kanssa aiheutti varmaan melkoisen hajun. Siihen sekaan palavan lihan haju, viiniuhrit joita papisto ja välillä uhraajatkin joivat.Väliin leeviläiskööri viritteli psalmin tai pari.

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    ...melko mahtipontinen ukko. Seuraavassa Raamatun sanomaa:

    2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.

    Kuningas Salomon rakennuttama temppeli oli mitoiltaan ainoastaan 35 x 12 metriä (1. Kun. 6:2, 1 kyynärä = 0,593802 metriä), mutta pienistä mitoistaan huolimatta:
    1. Kun 5:15-16 ilmoittaa temppelin rakentamisen vaatineen 150 000 rakentajaa.
    1. Kun 6:38 ilmoittaa rakennustyön kestäneen 7 vuotta.

    1. Aik. 23:4 ilmoittaa rakennustyötä valvoneen 24 000 työnjohtajaa, sekä 6 000 henkilön toimineen päällysmiehinä ja tuomareina.

    1. Aik. 22:14 ilmoittaa rakennustyön vaatineen yli 3 500 000 kiloa kultaa, yli 35 000 000 kiloa hopeata ja tämän lisäksi "mittaamattoman paljon rautaa sekä vaskea hirsien ja kivien lisäksi" (1 talentti = 35-40 kg).

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    luvut eivät tietenkään ole historiallisesti luotettavia. Niissä lienee myös näytön halua:meillä oli näin komea temppeli, näin valtavasti uhreja ja näin mahtava hallitsija. Myös Salomon vaimomäärä että hallitseman maan rajat ovat "inflatoriset", samaan hintaan Salomo oli myös hallitsijoista viisain.

    Äänestä

  • Exmoro kirjoitti:

    ...melko mahtipontinen ukko. Seuraavassa Raamatun sanomaa:

    2. Aik. 7:5, 8-9 -- Raamattu ilmoittaa kuningas Salomon uhranneen 22 000 härkää ja 120 000 lammasta yhdessä viikossa. Tämä merkitsee hänen teurastaneen yli 845 eläintä tunnissa, yli 14 eläintä minuutissa, tauotta seitsemän vuorokauden ajan.

    Kuningas Salomon rakennuttama temppeli oli mitoiltaan ainoastaan 35 x 12 metriä (1. Kun. 6:2, 1 kyynärä = 0,593802 metriä), mutta pienistä mitoistaan huolimatta:
    1. Kun 5:15-16 ilmoittaa temppelin rakentamisen vaatineen 150 000 rakentajaa.
    1. Kun 6:38 ilmoittaa rakennustyön kestäneen 7 vuotta.

    1. Aik. 23:4 ilmoittaa rakennustyötä valvoneen 24 000 työnjohtajaa, sekä 6 000 henkilön toimineen päällysmiehinä ja tuomareina.

    1. Aik. 22:14 ilmoittaa rakennustyön vaatineen yli 3 500 000 kiloa kultaa, yli 35 000 000 kiloa hopeata ja tämän lisäksi "mittaamattoman paljon rautaa sekä vaskea hirsien ja kivien lisäksi" (1 talentti = 35-40 kg).

    oli tuossa pappeuden haltijoilla kiirettä. Mahtoi tuo puhdistutumiseen tarkoitetun temppelin "vaskimeren" vesi olla veristä?

    Ehka haluatte lukea enemman Salomonista. Alku oli hyva, mutta loppu surkea kun ylpeys astui esille.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    oli tuossa pappeuden haltijoilla kiirettä. Mahtoi tuo puhdistutumiseen tarkoitetun temppelin "vaskimeren" vesi olla veristä?

    Turust

    Lukekaa Jesaja 66:1-4.Naiden elainuhrien tuli alkujaan olla vertauskuvana Vapahtajastamme ja Hanen uhristaan ja sen tuli opettaa uskosta Kristukseen. Mutta vahitellen ihmiset alkoivat tehda naita uhreja vaarasta syysta.Ulkopuolisesti ne vaikuttivat oikeilta ehka, mutta se menetti hengellisen merkityksensa, koska ne eivat johtaneet vanhurskauteen. Siten juuri ne Jumalan palvelustavat, joiden olisi tulla heidan pelastuksekseen tulivat heidan tuomiokseen.

    Jesaja kayttaa hyvin vahvaa kielta kuvatessaan mita mielta Jumala on heidan hypokraattisesta palveluksestaan.

    Kun Vapahtajamme kuoltua ristilla, nama elainuhrit eivat olleet enaa tarpeellisia.

    ymmärrä itsellesi vieraan uskonnon kirjaa:"Joka teurastaa härän, mutta myös tappaa miehen, joka uhraa lampaan, mutta myös taittaa koiralta niskan.."
    Ihmiset itse keksineet noita uhrikäskyjä vaan ne ovat Toran käskyjä jotka uskotaan YHWH:n antamiksi. Ne piti suorittaa koska niin oli käsketty, mutta oikeudenmukaisuutta ei silti saanut unohtaa.
    Ei ole kyse esikuvasta, vaan temppeleistä jotka olivat toiminnassa lähes 900 vuotta ennen Jeesusta ja vielä hänen jälkeensä kunnes roomalaiset tuhosivat temppelin.
    Mille uhrit ovat esikuva -jonkun ristiinnaulitsemiselle? Miljoonia eläimiä siis tapettiin satojen vuosien ajan esikuvana? Synnyttäneet naiset kävivät uhraamassa linnun, esikuvan -mille? Saastaisista eläimistä saastuneet toivat oman uhrin -esikuvana mille? Papit joivat viiniä ja olutta- juomauhreja- esikuvana mille? Suitsukkeita uhrattiin-tuoksu oli esikuvana mille ?

    myös tarkistettiin eläinten virheettömyyden (puhtauden) toteamiseksi. Sairaaksi havaitut eläimet eivät kelvanneet temppelissä uhrattaviksi. Jeesuksen uhrin kautta konkreettiset uhrit sekä tarkoitukseen rakennettu Raamatullinen temppeli tulivat tarpeettomaksi. Meidän myöhempiä aikoja elävien tulee noudattaa rakkauden kaksoiskäskyä "Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi ja lähimmäistäsi niin kuin itseäsi."

    Muilla Raamatun ajan uskonnoilla oli monia temppeleitä. Raamatullisia temppeleitä ei ole koskaan ollut kerrallaan yhtä enempää. UT:n mukaan kaikki Jeesukseen uskovat ovat herran temppeleitä.

    Tässä linkin kuvassa on Pegingissä sijaitseva Taivaan Temppeli.

    http://www.oph.fi/etalukio/opiskelumodulit/uskonto/kurssi2/kiina3.jpg

    Turust

    Äänestä

  • Carita kirjoitti:

    Ehka haluatte lukea enemman Salomonista. Alku oli hyva, mutta loppu surkea kun ylpeys astui esille.

    Tutkin muita uskontoja rakkauden kaksoikäskyn valossa.

    KRISTINUSKO (JEESUS NASARETILAINEN)
    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"      

    JAINALAISUUS (hindulaisuuden piiristä syntynyt uskonto)
    "Ihmisen olisi vaellettava välinpitämättömänä maallisia asioita kohtaan ja kohdeltava kaikkia olentoja maailmassa siten kuin hän tahtoisi itse tulla kohdelluksi"      

    BUDDHALAISUUS
    "Tila, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle, ei voi olla sellainen myöskään toiselle; ja miten voin vaatia toista hyväksymään tilan, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle"

    KUNGFUTSE
    "Mitä et itse toivo, sitä älä tee myöskään toisille ihmisille"      

    JUUTALAISUUS (RABBI HILLEL)
    "Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi"

    ISLAM
    "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen"

    Kysymyksessä on kuitenkin asia jota äärimmäisen harvat saavat lahjan noudattaa. Täydellinen noudattaminen edellyttää kokonaan luopumista itsekkyydestä ja lopulta kaikesta, - jopa uskonnosta. Mikään kirkko ei meitä pelasta ellemme kykene täysin pyyteetömään uskoon.

    Voimmeko lopulta palvella Jumalaa rakastamatta ja tekemättä hyvää lähimmäisellemme?

    Minun oma käsitykseni on, ettei yksikään maallisen kirkon rituaali auta meitä lopulta vähääkään. Mihin Jumala tarvitsee kummllisia pokkurointeja? Me itse voimme itsekkyydessämme niitä tarvita, Jumala ei niitä kaipaa.

    Jumala yksin kutsuu meitä, eikä Jumalalle tarvitse esittää kirkollisia kelpoisuuskortteja.

    Turust

    Äänestä

  • to.. kirjoitti:

    ymmärrä itsellesi vieraan uskonnon kirjaa:"Joka teurastaa härän, mutta myös tappaa miehen, joka uhraa lampaan, mutta myös taittaa koiralta niskan.."
    Ihmiset itse keksineet noita uhrikäskyjä vaan ne ovat Toran käskyjä jotka uskotaan YHWH:n antamiksi. Ne piti suorittaa koska niin oli käsketty, mutta oikeudenmukaisuutta ei silti saanut unohtaa.
    Ei ole kyse esikuvasta, vaan temppeleistä jotka olivat toiminnassa lähes 900 vuotta ennen Jeesusta ja vielä hänen jälkeensä kunnes roomalaiset tuhosivat temppelin.
    Mille uhrit ovat esikuva -jonkun ristiinnaulitsemiselle? Miljoonia eläimiä siis tapettiin satojen vuosien ajan esikuvana? Synnyttäneet naiset kävivät uhraamassa linnun, esikuvan -mille? Saastaisista eläimistä saastuneet toivat oman uhrin -esikuvana mille? Papit joivat viiniä ja olutta- juomauhreja- esikuvana mille? Suitsukkeita uhrattiin-tuoksu oli esikuvana mille ?

    Jeesuskin ajoi rahanvaihtajat temppelista.Et ymmartanyt itse..jatkuu

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Tutkin muita uskontoja rakkauden kaksoikäskyn valossa.

    KRISTINUSKO (JEESUS NASARETILAINEN)
    "Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille"      

    JAINALAISUUS (hindulaisuuden piiristä syntynyt uskonto)
    "Ihmisen olisi vaellettava välinpitämättömänä maallisia asioita kohtaan ja kohdeltava kaikkia olentoja maailmassa siten kuin hän tahtoisi itse tulla kohdelluksi"      

    BUDDHALAISUUS
    "Tila, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle, ei voi olla sellainen myöskään toiselle; ja miten voin vaatia toista hyväksymään tilan, joka ei ole miellyttävä tai ilahduttava minulle"

    KUNGFUTSE
    "Mitä et itse toivo, sitä älä tee myöskään toisille ihmisille"      

    JUUTALAISUUS (RABBI HILLEL)
    "Älä tee toisille sellaista, mitä et tahdo tehtävän itsellesi"

    ISLAM
    "Kukaan teistä ei ole uskovainen niin kauan kuin hän ei toivo veljelleen sitä, mitä hän toivoo itselleen"

    Kysymyksessä on kuitenkin asia jota äärimmäisen harvat saavat lahjan noudattaa. Täydellinen noudattaminen edellyttää kokonaan luopumista itsekkyydestä ja lopulta kaikesta, - jopa uskonnosta. Mikään kirkko ei meitä pelasta ellemme kykene täysin pyyteetömään uskoon.

    Voimmeko lopulta palvella Jumalaa rakastamatta ja tekemättä hyvää lähimmäisellemme?

    Minun oma käsitykseni on, ettei yksikään maallisen kirkon rituaali auta meitä lopulta vähääkään. Mihin Jumala tarvitsee kummllisia pokkurointeja? Me itse voimme itsekkyydessämme niitä tarvita, Jumala ei niitä kaipaa.

    Jumala yksin kutsuu meitä, eikä Jumalalle tarvitse esittää kirkollisia kelpoisuuskortteja.

    Turust

    No, mita ajattelet siita kun Jumala pyysi
    Aabrahamia uhraamaan Iisakin? Miksi luulet, etta Jumala ei pyytaisi meita koskaan uhraamaan mitaan.

    Olet oikeassa, Jumala ei ehka sita tarvitse, mutta ehka me tarvitsemme kuten sanoit. Voimme kasvaa ja edistya. Han tuntee meidat.Tarvitsemme kaiken avun mita voimme saada. Kysymys tassa elamassa on edistymisesta Vapahtajamme esimerkin mukaan.Niinkuin Han itse meita kehoitti ja matka on pitka eika helppo.

    Kaytko kirkossa? Jeesus itse aloitti kirkon.Asetti apostolinsa ja opetti heita. Antoi heille kaskyn tehda lahetystyota.

    Otatko ehtoollista Vapahtajamme muistoksi niinkuin Han on meita pyytanyt?

    Maksatko kymmenyksia niinkuin Jumala on meita kaskenyt ja antanut lupauksen, etta jos niin teemme Han siunaa meita.

    Rukoiletko koskaan, niinkuin Vapahtajamme meita opetti? "Isa meidan joka olet taivaassa..Pyhitetty olkoon Sinun nimesi, tulkoon sinun valtakuntasi. Tapahtukoon Sinun Tahtosi..."

    Mitas muuta? No, minusta kaikki mita kysytaan temppelisuosituksessa auttaa minua edistyksessani.
    Vahvistaa uskoani. Minulle se, etta voin vastata myontavasti kysymyksiin on kuin ottaisin kengat pois ennekuin menen Herran Pyhaan temppeliin.
    Niinkuin Mooses kun han lahestyi palavaa pensasta ja Herra pyysi hanta ottamaan kengat pois.

    Äänestä

...kirkosta? Oletko käynyt sitä Vatikaanissa katsomassa. Minä en valitettavasti ole päässyt tuota Hagia Sofiaa näkemään, mutta olisi varmasti hienoa siellä käydä. Hienoin kirkko jossa minä olen käynyt on tuo Pietarinkirkko, joka on muuten vielä suurempi kuin Hagia Sofia. Tyyli vaan on melko lailla erilainen.

Äänestä
  • loistokkain. Pietarin kirkko on vaan lähtökohdiltaan hieman toinen. Pietarin kirkko on rakennettu yksin katolisen läntisen riituksen toimesta ja käyttöön eikä se ole koskaan ollut koko kristikunnan kirkko.

    Pietarin kirkko rahoitettiin myös osittain kyseenalaisin menetelmin, - myymällä aneita.

    Haigia Sofian rakentamisen aikana kristikunta ei ollut jakaantunut. Myöhemmin myös islaminuskoiset ovat pitäneet kirkkoa eräänä keskeisenä moskeijanaan.

    Mustafa Kemal Ataturkille kuuluu kunnia siitä, että turkin valtio nykyisin huolehtii ja ylläpitää tuota kristikunnan tärkeintä historiallista rakennusta, joka on ollut tärkeä myös islaminuskoisille.

    Minä en oikein osaa pitää Rooman paavinkirkkoa alkukirkkona. Katsoisin tuon kunnian kuuluvan (mm. ortodoksiselle) kirkolle, joka edelleen noudattaa alkuperäistä riitusta.

    Turust

    Äänestä

  • Rakastan suomalaisista kirkoista Turun tuomiokirkkoa, Tampereen tuomiokirkkoa, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa, Kerimäen kirkkoa, Tammelan kirkkoa ja Sulkavan kirkkoa. Ulkomaisista kirkoista vaikuttavimpia ovat olleet Notre Dame ja Sacré-Coeur, jota muuten Helsingin tuomiokirkko kovasti muistuttaa arkkitehtuuriltaan.

    Aina yhtä vaikuttava on myös suomalaisessa metsässä oleva lintujen kirkko.

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Rakastan suomalaisista kirkoista Turun tuomiokirkkoa, Tampereen tuomiokirkkoa, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa, Kerimäen kirkkoa, Tammelan kirkkoa ja Sulkavan kirkkoa. Ulkomaisista kirkoista vaikuttavimpia ovat olleet Notre Dame ja Sacré-Coeur, jota muuten Helsingin tuomiokirkko kovasti muistuttaa arkkitehtuuriltaan.

    Minä tykkään aina matkoilla käydä katsomassa kirkkoja, ja ne ovat tyypillisesti oman aikansa upeimpia arkkitehtuurisia teoksia. Saksa on täynnä hienoja ja tunnelmallisia katedraaleja. Samaten Ranska. Notre Dame (mun mielestä ulkoa vaikuttavampi kuin sisältä) ja Sacre-coer on kanssa tullut koluttua - miksi muuten tuota sacrekööriä kutsutaan "invalidikirkoksi"?

    Onhan tuon Rooman pietarinkirkon alkuasetelmat sellaisia, että perusprotestantin sitä pikkusen kuuluu halveksia, mutta ne ihmiset jotka sitä ovat rakentaneet, ovat sen eteen tehneet kaikkensa. Lisäksi kirkko on täynnä taidetta, jonka arvoa tuskin voidaan edes mitata. Paavit ovat tietysti olleet polleaa poikaa, mutta he eivät kirkkoa ole rakentaneet eivätkä suunnitelleet. Kannattaa lukea Michelangelon elämänkerta, siinä kerrotaan paljon tarinaa tuosta kirkosta (Irving Stone).
    Minun ensivaikutelmani kirkosta oli, että "eihän tämä nyt niin suuri olekaan", mutta leveys ja korkeus ovat sellaisessa suhteessa, ettei mittoja oikein tajua. Mittasuhteet alkoivat pikkuhiljaa hahmottua, ja 130m korkean kupolin alla oli melkoisen nöyrä olo. Suosittelen kaikille käyntiä tuossa kirkossa, jonka sisälle mahtuisi kevyesti jalkapallokenttä (pituus 212 metriä) ja kupolin alle näsinneula (ilman antenneja yms hilavitkuttimia) (kork. 130m).

    Äänestä

  • calmato kirjoitti:

    Rakastan suomalaisista kirkoista Turun tuomiokirkkoa, Tampereen tuomiokirkkoa, Hattulan Pyhän Ristin kirkkoa, Kerimäen kirkkoa, Tammelan kirkkoa ja Sulkavan kirkkoa. Ulkomaisista kirkoista vaikuttavimpia ovat olleet Notre Dame ja Sacré-Coeur, jota muuten Helsingin tuomiokirkko kovasti muistuttaa arkkitehtuuriltaan.

    Aina yhtä vaikuttava on myös suomalaisessa metsässä oleva lintujen kirkko.

    korostetaan kirkkojen vaikuttavuutta. Kun mormonitemppeliä rakennettiin, nähtiin se turhaksi, kun Herra ei tarvitse palvontapaikkoja. Suo siellä, vetelä täällä.

    Äänestä

  • tässä taas kirjoitti:

    korostetaan kirkkojen vaikuttavuutta. Kun mormonitemppeliä rakennettiin, nähtiin se turhaksi, kun Herra ei tarvitse palvontapaikkoja. Suo siellä, vetelä täällä.

    Kirkkorakennuksiin saavat mennä hiljentymnään ja kuuntelemaan Jumalan sanaa kaikki, jotka tuntevat sitä tarvitsevansa. Mormonien temppeleitä ei ole rakennettu samaan tarkoitukseen, kuten varmaan itsekin tiedät.

    Rakennushistoriallinen ja arkkitehtoninen vaikuttavuus voi koskea tietysti myös mormonien rakennuttamia temppeleitä, mutta kirkoiksi ne eivät tästä muutu.

    Kiitos Calmato hyvasta ja selventavasta vastauksesta!

    Äänestä

on vaikuttava rakennus. Entä oletko käynyt Sinisessä moskeijassa, joka on aivan siinä lähellä? Hartaaksi ne vetävät.
Ihmisillä on kaipuu kohti korkeampaa, ja nämä sekä lukemattomat muut eri puolilla maailmaa sijaitsevat eri uskontojen pyhät paikat ovat sen ilmentymiä.
Tuntuisi tyrmistyttävältä, jos joku alkaisi vähätellä noita pyhiä rakennuksia.
Miksi sinä kuitenkin vähättelet ja halveksit mormonien pyhiä temppeleitä? Siinä on jotakin ristiriitaista. Luulisi, että kun olet kokenut Hagia Sofiassa pyhyyttä, kunnioittaisit myös temppelin pyhyyttä. Vai prostituoitko Hagia Sofian käyttämällä sitäkin lyömäaseena mormonitemppeliä kohtaan?

Äänestä
  • oli koko jakaantumattoman kristikunnan kirkko joka oli kaikille avoin. MAP-temppelin ovet aukenevat hyvin pienelle joukolle, jolta siltäkin edellytetään uskoa mm. Joseph Smithiin. Uskon MAP-temppelien olevan opin kannattajille tärkeät, eikä minulla ole syytä niitä halveksua.

    Keskenään nuo rakennukset eivät ole verrattavissa oikeastaan mistään näkökulmasta.

    Olen toki käynyt sinisessä moskeijassa. Rakennus on vaikuttava sekin on vaan tuhat vuotta myöhemmin rakennettu eikä palvele kristikuntaa. Kristityt uskovat, kuitenkin että muslimit palvelevat lopulta samaa Jumalaa.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    oli koko jakaantumattoman kristikunnan kirkko joka oli kaikille avoin. MAP-temppelin ovet aukenevat hyvin pienelle joukolle, jolta siltäkin edellytetään uskoa mm. Joseph Smithiin. Uskon MAP-temppelien olevan opin kannattajille tärkeät, eikä minulla ole syytä niitä halveksua.

    Mistähän olet sen ylimääräisen i:n napannutkaan.

    sitten tätä mieltä:

    "Keskenään nuo rakennukset eivät ole verrattavissa oikeastaan mistään näkökulmasta."

    Edellisessä viestissäsi kuitenkin vertailit niitä ja luonnehdit mormonitemppeliä halvaksi jäljennökseksi. Mitähän keksit seuraavaksi?

    No, mormonitemppeleitä on kohta puolitoistasataa, halusitpa tai et. Yksi Suomessakin. Katsotaanpa, kun se yhtä vanha kuin Hagia Sofia, mikä merkitys sillä on ollut ja on.

    Tässä sinulle kaunista katseltavaa:

    http://www.lds.org/temples/home/0,11273,1896-1,00.html

    Äänestä

  • Hagia Sofia kirjoitti:

    itseäni siten, että tulisin ymmärretyksi.

    Tuo ilmeisesti sinun tarkoittamasi kauneus on minulle sikäli tuttu, että olen asunut Marriott hotellissa, Joihin niihinkään ei ole aivan kaikilla pääsyä. Eivätkä nekään liene aivan kaikille tarkoitettuja. Tämä tuli minulle mieleen noista temppelikuvista. Kalustus valaisimineen näyttää olevan samaa tyyliä, niin Marriott hotelleissa kuin MAP-temppeleissäkin.

    Rumasti sanottu? Tämä on kuitenkin minun todellinen vaikutelmani jonka provosoit minun sanomaan.

    Turust

    Äänestä

  • huom. kirjoitti:

    Mistähän olet sen ylimääräisen i:n napannutkaan.

    Ayasofya eli Hagia Sofia. Jumalallisen viisauden kirkko.

    Kirjaimeni näyttävät yhä useammin menevän väärään järjestykseen. Hyvin monet meistä kääntyvät vanhemmiten dementismiin. Minä en kylläkään ole koskaan ollut mikään kieliopin neropatti.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    Ayasofya eli Hagia Sofia. Jumalallisen viisauden kirkko.

    Kirjaimeni näyttävät yhä useammin menevän väärään järjestykseen. Hyvin monet meistä kääntyvät vanhemmiten dementismiin. Minä en kylläkään ole koskaan ollut mikään kieliopin neropatti.

    Turust

    Kunhan kirjoitat edes nimet oikein. "Carmeneihisi" olen jo tottunut ja tiedän, että kirjoitat sanan väärin tahallasi. Mutta Hagia Sofia esimerkiksi ei liity mormoneihin mitenkään, joten sen voisit mielestäni kirjoittaa oikein.

    Väärin kirjoittelu ei sinänsä liity kieliopin osaamiseen, vaan oikeinkirjoitukseen.

    Useimmiten nautin teksteistäsi. Kiusaan sinua joskus, sillä olen ateisti ja turhanaikainen jeesustelusi pännii minua silloin tällöin.

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    itseäni siten, että tulisin ymmärretyksi.

    Tuo ilmeisesti sinun tarkoittamasi kauneus on minulle sikäli tuttu, että olen asunut Marriott hotellissa, Joihin niihinkään ei ole aivan kaikilla pääsyä. Eivätkä nekään liene aivan kaikille tarkoitettuja. Tämä tuli minulle mieleen noista temppelikuvista. Kalustus valaisimineen näyttää olevan samaa tyyliä, niin Marriott hotelleissa kuin MAP-temppeleissäkin.

    Rumasti sanottu? Tämä on kuitenkin minun todellinen vaikutelmani jonka provosoit minun sanomaan.

    Turust

    jotka ovat Helsingin temppelissä, niin niiden malli ei suinkaan ole Mariottin hotellista otettu vaan Nauvoon temppelistä. Jos Mariottin hotellissa esiintyy samanlaisia niin siihenkin on otettu malli Nauvoon temppelistä. Siis nuo valaisin mallit oli käytössä jo Joseph Smithin aikana. Myös uusitussa Nauvoon temppelissä ovat samat valaisimet ja se on muutenkin tarkka jäljennös alkuperäisestä temppelistä. Kun provosoidut, niin otappa seuraavalla kerralla tarkemmin selvää mitä esität.

    Unski

    Äänestä

  • UPDATE_8094263 kirjoitti:

    etten osaa ilmaista itseäni nyt ymärrettävästi. Kysymyksessä on muutakin kuin valaisimet.

    Turust

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    etten osaa ilmaista itseäni nyt ymärrettävästi. Kysymyksessä on muutakin kuin valaisimet.

    Turust

    myös, mutta se onkin sitten eri asia mistä minkäkin kalusteen malli on. Tuskimpa Mariott hotellista. Vaikutelmia kaikilla voi olla vaikka minkälaisia. Noita kalusteita on ollut valmistamassa myös suomalaiset puusepät.

    Unski

    Äänestä

  • Turust kirjoitti:

    etten osaa ilmaista itseäni nyt ymärrettävästi. Kysymyksessä on muutakin kuin valaisimet.

    Turust

    tuolit ja kaapit ovat Akseli Gallen-Kallelan mallien mukaan tehtyjä. Yleensäkin temppelin rakenteissa sisustuksessa on pyritty käyttämään suomalaisia malleja ja aineita. Kaikin osin se ei onnistunut. Telestisen huoneen sivu- ja takaseinät peittää kokonaan suuri maalaus suomalaisesta luonnosta.

    Äänestä

  • UPDATE_6767016 kirjoitti:

    että Saarinen oli huonekalujen suunnittelija, ei Gallen-Kalela

    Äänestä

Aikaisempi keskustelu on edennyt hiukan eri raiteita mitä minä nyt kirjoitan, mutta kun aihe on "Herran temppeli" niin seuraava kertomus jonka on muistiin merkinnyt Truman O. Angell hänen omassa historiassaan, saattaa olla mielenkiintoinen. Hän oli kirvesmiesten pomo Kirtlandin temppeliä rakennettaessa, ja myöhemmin hänestä tuli Kirkon arkkitehti joka oli vastuussa Nauvoon Temppelin rakennustyön päättämisestä ja Suolajärven temppelin rakennuksesta kuolemaansa asti. Lukijoille jotka eivät tiedä mikä Kirtlandin temppeli on, sen verran, että se oli ensimmäinen MAP-kirkon temppeli joka rakennettiin Kirkon perustamisen jälkeen ja valmistui vuonna 1836.

Ensinnä kysymys: Miten Joseph Smith tiesi millainen rakennus Herran Temppelin tulisi olla , kun sellaista ei maan päällä siihen aikaan ollut?

Seuraava osa Truman O. Angellin historiasta hänen itsensä kirjoittamana :
(valitettavasti se on taas tuolla kolmannella kotimaisella kielellä kirjoitettu, enkä minä yritä sitä kääntää)

"... The work on the lower hall went on to the finishing of the stands and pews or slips, plastering and painting complete.
About this time Frederick G. Williams, one of President Smith's counselors, came into the temple when the following dialogue took place in my presence:
Carpenter Rolph said, "Doctor, what do you think of the House?" He answered, "It looks to me like the pattern precisely." He then related the following:
"Joseph received the word of the Lord for him to take his two counselors, [Frederick G.] Williams and [Sidney] Rigdon, and come before the Lord and He would show them the plan or model of the house to be built. We went upon our knees, called on the Lord, and the building [Kirtland Temple] appeared within viewing distance. I being the first to discover it. Then all of us viewed it together. After we had taken a good look at the exterior, the building seemed to come right over us, and the makeup of this hall seemed to coincide with what I there saw to a minutia."
Joseph was accordingly enabled to dictate to the mechanics and his counselors stood as witnesses, and this was strictly necessary in order to satisfy the spirit of unbelief in consequence of the weakness or childishness of the brethren of those days. The following are a few items which transpired about this time. One I will note:
Joseph came into the hall. The leading mechanic, John Carl, by profession a carriage builder, wanted to seat the house contrary to what Joseph had proposed. Joseph answered him that he had seen the inside of every building that had been built unto the Lord upon this earth and he hated to have to say so..."

Äänestä
  • . . .

    Äänestä

  • . . . kirjoitti:

    . . .

    kun ymmärrys himmenee. Simnulla on mielenkiintoinen tapa rukoilla, mitä saat vastaukseksi nykyisin.

    Äänestä

  • . . . kirjoitti:

    . . .

    Don't worry, unfortunately I am sure He will...

    Äänestä

  • Carita kirjoitti:

    Don't worry, unfortunately I am sure He will...

    You know, you can't polish a turd. You'll only get your hands dirty.

    Joseph Smith LIED.
    http://www.josephlied.com/

    Äänestä

  • really... kirjoitti:

    You know, you can't polish a turd. You'll only get your hands dirty.

    Joseph Smith LIED.
    http://www.josephlied.com/

    Well, if he did lie then you do not need to worry leave it to us. But if he didn't then you really have something to worry about.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Turust kirjoitti:

Kuten kaikki tiedämme, viimeinen varsinainen temppeli tuhoutui n. 70 jKr. Kristikunta ei ole edes yrittänyt temppeliä tarpeettomana uudelleen rakentaa.

Kristinuskon uusi liitto ei sisällä temppeliseremonioita. Myös juutalaiset ovat luopuneet teurasuhreista joiden uhraamiseen temppeliä varsinaisesti käytettiin. Näin ollen voimme perustellusti sanoa ettei kristinuskossa ole koskaan ollut, eikä edes tunnettu temppelikulttia.

Merkittävin kristinuskon kirkkorakennus on kiistatta Ayasofyan kirkko Istanbulissa joka edelleen on hyväkuntoinen ja johon pääsee kuka tahansa tutustumaan. Kirkkoon saa myös valokuvauslupia pienestä lisämaksusta.

Tuossa kirkossa useita kertoja käyneenä voin vakuuttaa, ettei kukaan voi tuon rakennuksen ovesta astua niin ettei tuntisi jonkinlaista pyhyyden tuntua. Siksi vaikuttava tuo kirkko on. Minusta sitä voitaisiin hyvällä syyllä nimittää temppeliksi joihin verrattaessa mm. MAP-kirkon temppelit ovat parhaimmillaankin halpoja jäljennöksiä.

Vuoden 563 jouluaattoaamuna iäkäs keisari Justinianus johti kolmekymmentäkuusivuotisen valtakautensa viimeisinä kuukausina asukkaiden kulkuetta Pyhän viisauden kirkon vihkimistilaisuuteen. Hän pysähtyi julistamaan: »Kunnia Jumalalle, joka on pitänyt minua tällaisen tehtävän arvoisena. Oi, Salomo, olen voittanut sinut.»

Ayasofya kuuluu maailman merkittävimpiin rakennuksiin. Siitä kertovat sen ikä, historiallinen merkitys ja valtava vaikutus rakennustaiteeseen. Kirkoksi 500-luvulla rakennetusta, mutta moskeijaksi 1400-luvulla muutetusta Ayasofiasta on 1900-luvulla tehty museo.

Uskomatonta on että se yhä vieläkin yllättää, eikä yksikään valokuva tai kuvaus pysty valmistamaan katsojaa siihen loisteliaaseen ja mahtavaan ensivaikutelmaan, jonka sisään astuessa kohtaa. Seisoessaan kupolin alla katsoja aistii vahvasti tilan ja tiukan symmetrisen pohjakaavan seesteisyyden.

Ayasofya on bysanttilaisen ja koko kristikunnan rakennustaiteen merkittävin luomus, tyylin joka valon ja varjon avulla pyrki luomaan lumoavia sisätiloja. Ulkoa päin kirkko on vaikuttava ainoastaan kokonsa puolesta. Kupolia lukuun ottamatta sen muoto häviää lisäkkeiden ja kauniiden ottomaani-hautojen, kaivojen, minareettien ja sivurakennusten taakse.

Sisäänkäyntiä ympäröivät suuret klassisten pylväiden, kapiteelien ja palkistojen osat ovat kuuluneet kahteen paikalla aiemmin olleeseen kirkkoon, jotka oli rakennettu 400- ja 500-luvul-la. Alun perin kirkkoon astuttiin holvatun pihan kautta.

Tullessamme sisään pääovesta ensimmäisenä on narteks eli esihalli ja soturien eteisaula
Esihalli on pitkä vaikuttava huonetila, joka on verhottu ohuin marmorilaatoin. Keskellä oleva kirkkoon johtava messinkiovi suojaa keisarin porttia, joka oli varattu virallisille keisarin tai patriarkan johtamille kulkueille.

Oven yläosassa kyyhkynen lentää Johanneksen evankeliumin 10. luvusta kohdasta, jossa lukee: »Jeesus jatkoi: Totisesti, totisesti minä olen lampaiden portti.» Sen yläpuolella oleva kuuluisa mosaiikki esittää keisari Leo VI: tta Kristuksen edessä, ja sitä reunustavat neitsyt Mariaa ja arkkienkeli Gabrielia esittävät medaljongit. Arvellaan että Leo lahjoitti sen 920 osoittaakseen katuvansa neljättä, kiellettyä avioliittoaan, jonka vuoksi patriarkka ei sallinut keisarin astua sisään tämän nimenomaisen oven kautta.

Esihallin eteläpäässä on merkillisen epäsäännöllinen 500-luvulta oleva sisääntulokäytävä, jota sanotaan Soturien eteisaulaksi. Näin pitkälle saivat keisarin aseistetut henkivartijat tulla. Oven yläpuolella olevaa mosaiikkia lukuun ottamatta jäljellä olevat mosaiikkikappaleet ovat myös alkuperäisestä kirkosta. Mosaiikki esittää neitsyt Mariaa ja Kristusta vastaanottamassa. Kunnioitusta Justinianukselta (vasemmalla) ja Konstantinukselta (oikealla), jotka ojentavat kunnianosoitukseksi Ayasofyan ja kaupungin pienoismalleja.

Mosaiikki on peräisin 900-luvulta.
Seuraavan korkean oven jälkeen näemme kirkon keskilaivan. Justinianus antoi uuden kirkon rakentamisen tehtäväksi aikansa merkittävimmälle matemaatikolle ja merkittävimmälle fyysikolle Antemios Trallesilaiselle ja Isidoros Miletolaiselle, ja he laativatkin yllättävän omaperäisen suunnitelman. Neljä mahtavaa pylvästä, joiden alaosien siteenä on käytetty muurauslaastin sijasta lyijyä, kannattavat neljää suurta holvikaarta, jotka vuoroistaan kannattavat valtavan, matalan, neljänkymmenen ikkunan revittämän kupolin pyöreää perustaa. Tarpeellista tukea antavat suuret idän ja lännen suuntaan olevat puolikupoli apsikset ja kantavat pilarit, jotka kätkeytyvät alemman sivun sivulaivojen rakenteisiin.
Sivulaivoja erottavat keskilaivasta vain pylväät, jotka tukevat yläparveketta ja ikkunallisia yläseiniä. Pylväitä kruunaavat kaiverretut kapiteelit ovat upeaa bysanttilaista työtä. Niiden pitsimäiset viinin-lehtikaiverrukset ja lehtikiehkurat ympäröivät Justinianuksen ja Theodoran keisarillisia monogrammeja. Pylväät on uurrettu, jotta ne näyttäisivät vieläkin hienommilta ja kätkisivät niiden tärkeän kantavan roolin. Kannat taa vilkaista ylös parvekkeiden ulkoseiniä, jotka jatkavat valon ja varjon leikkiä helmi- ja norsunluu upotuksin. Sisäkattoa peittää yhä suurelta osin kultainen mosaiikkikoristelu, jonka arvellaan olevan 500-luvulta. Sen kaunistuksena on yksinkertaisia ristejä, ja rakenteellisia yksityiskohtia on korostettu lehtikuvioisin ja geometrisin reunuksin.

Kirkon vanhin figuratiivinen mosaiikki on neitsyt Mariaa ja Jeesus-lasta esittävä mosaiikki itäisessä apsiksessa. Se paljastettiin 867 sen kunniaksi, että ortodoksia sai voiton kuvainsärkemisliikkeestä, joka halusi hävittää merkittävien kristillisten hahmojen kuvat kirkkotaiteesta. Verrattuna valtaistuimensa ja sitä kannattavien arkkienkeleiden (Gabriel oikealla, Mikaelin siivensulat vasemmalla) majesteettisuuteen neitsyt Maria on yllättävän inhimillinen. Hänen nuoret, hauraat, hämmentyneet kasvonsa tuijottavat mahtavaan kirkkosaliin. Ylhäällä pohjoisseinässä on kolme mosaiikkimuotokuvaa. Ne esittävät Ignatius nuorempaa, Johannes Krysostomosta ja Ignatius Antiokialaista. Kupolin alla kussakin nurkassa on yhteen kietoutuneet enkelin-siivet. Itäiset siivet ovat 1300-luvun mosaiikkia, kun taas läntiset ovat myöhemmin maalattuja jäljennöksiä.

Niiden kasvot peitettiin kultasoikioin 1800-luvulla, jolloin ripustettiin yläparvekkeelta roikkuvat koristelevyt ja rakennettiin marmoriset tasanteet muessinia varten sekä tehtiin mihrab, minbar ja sulttaanin yksityinen rukouskoppi. Kannattaa panna merkille, että apsiksen lattiaa on hiukan käännetty Mekan suuntaan. Mahmut I rakennutti 1739 eteläiseen sivulaivaan hienon koraanikirjaston, jota verhoavat iznikiläiset laatat. Kristityt ja muslimisukupolvet ovat kuluttaneet messinkilevyn läpi syvän kolon Gregorius Ihmeidentekijän hikoilevaan pylvääseen. Se tuntuu merkillisen kostealta, ja sen uskotaan parantavan silmäsairauksia ja edistävän hedelmällisyyttä.

Kirkon jäljellä olevista mosaiikeista vaikuttavimpia pääsee ihailemaan, kun siirtyy esihallista ylemmälle parvekkeelle, joka oli Bysantin aikaan varattu naisille. Keisarinnan istuin oli sijoitettu vihreästä marmorista tehdylle pyöreälle laatalle kahden vapaasti seisovan vihreän pylvään luo parvekkeen keskiosaan. Seiniä koristaneista uskonnollisista ja historiallisista muotokuvamosaiikeista on neljä vielä jäljellä. Parvekkeen etelä-siiven jakaa kahteen osaan marmorinen väliseinä, joka on veistetty perinteisen puisen portin näköiseksi avaimineen, lukkoineen ja koristepaneeleineen. Sen takana oikealla on upea 1200-luvun deekis, ikoni joka perinteisesti esittää Kristus-kuningasta neitsyt Marian ja Johannes Kastajan seurassa. Maria on kuvattu hodegitrialaisen ikonin asennossa, jossa tukahdutettu suru ja ahdistus tulevaisuudesta täyttävät hänen sivuun suuntautuneen katseensa. Johannes on kuvattu mystikon kärsivin kasvoin ja liehuvahiuksisena Israelin viimeisenä perinteisenä profeettana.

Eteläparvekkeen toisessa päässä on kaksi keisarillisten muotokuvien ryhmää. Vanhempi on 11. vuosisadan puolivälistä ja esittää Kristus Pantokratoria ('Maailman valtias'), jonka vierellä on Zoen ja hänen kolmannen miehensä Konstantinos IX Monomakhoksen jalokivin koristellut hahmot. Konstantinoksen nimi ja molempien kasvot on kunnostettu, sillä alun perin mosaiikki esitti Zoen edellistä aviomiestä. Keisarillinen pari joutui myöhemmin epäsuosioon ja heidän kuvansa poistettiin joksikin aikaa.

Ikkunan toisella puolella on hienostuneempi ja todenmukaisempi kuva Johannes Hyvästä ja pyhästä Irenestä neitsyt Marian ja Jeesus-lapsen seurassa. Johannes II Komnenos (1118–43) ja vaaleahiuksinen, rusoposkinen Unkarin Irene ovat keisaril¬lisen valtaistuimen haltijoista hurskaimmat ja valistuneimmat.

Oletetaan että oikealla puolella oleva prinssi Aleksioksen erillinen muotokuva on teetetty hänen vuonna 1120 tapahtuneen varhaisen kuolemansa jälkeen. Pohjoisparvekkeella on yksi pieni mosaiikki ahdettuna pimeään nurkkaan luoteisen pylvään itäsivustalle. Se esittää loistokkaasti pukeutunutta keisari Aleksandrosta maapallo toisessa kädessä, kirjakäärö toisessa. Hän oli hallitsijana irstas, juoppo puolipakana, jonka 13 kuulauden mittainen tuhoisa valtakausi loppui lyhyeen, kun hän sai sydänkohtauksen pelatessaan pooloa kuumana päivänä tukevan lounaan jälkeen.

Uskon väkevästi, että kristikunta voi jonakin päivänä kokoontua yhdessä tuohon pyhäkköön julistamaan ylistystä sekä kunniaa Ainoalle oikealle Abrahamin, Isakin ja Jaakopin Jumalalle ja hänen Pojalleen Jeesus Nasaretilaiselle joka kärsi puolestamme ristinkuoleman. Parhaillaankin voimme tuossa mahtavassa kirkossa vapaasti käydä hiljentymässä.

Minä olen saanut käydä tuossa maailman merkittävimmässä pyhätössä kymmeniä kertoja. Tästä kokemuksesta kiitän Jumalaani.

Turust

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu