USA sai aikaan pakolaistulvan Irakista

Ennen USA:n hyökkäystä Irakiin vuonna 2003 Irakista tuli turvapaikanhakijoita esim. Suomeen alle sata vuodessa.

USA:n tuhottua tuon kokonaisen maan yhteiskuntarakenteen ja suuren osan infrastruktuurista, ajettua sen äärimmäiseen köyhyyteen ja sekasortoon pyrkimyksenään painostaa heikossa asemassa oleva sekasortoisen maan uusi hallinto irakilaisten kannalta täysin kelvottomaan öljynhallinta/poraussopimukseen, jossa voitot valuisivat amerikkalaisille yrityksille, on pakolaistulva Irakista räjähtänyt ennätyslukemiin. Jo miljoonia irakilaisia on pakolaisina omassa maassaan tai ulkomailla, mikä on suuri osa maan reilusta 20 miljoonasta ihmisestä. Lähes miljoona on joidenkin arvioiden mukaan myös kuollut, vähintään kymmeniä tuhansia kidutettu, joten ei ihme, että kaikki kynnelle kykenevät pakenevat lähes tuhotusta maasta.

Esim. Suomeen pelkästään otetaan ensi vuonna jo 300 irakilaista kiintiöpakolaista, mikä on melkein puolet koko Suomen pakolaiskiintiöstä. Lisäksi päälle tulee irakilaiset turvapaikanhakijat, jotka tulevat omatoimisesti tänne asti, joten pakolaistulva Irakista on Suomeenkin moninkertainen verrattuna Saddamin aikoihin, jolloin olot eivät silloinkaan olleet kehuttavat Irakissa. Miten paljon kurjemmat olot nyt onkaan oltava, kun kansa pakenee suurina massoina amerikkalaisten tuhoamasta kotimaastaan.

http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi vastaanottaa 300 irakilaista pakolaista ensi vuonna/1135229743487?ref=msn
2150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

valheellisin perustein oli Bushin hallinnon toteuttama joista suurin osa oli juutalaisia ja heillä ei suinkaan ollut mielessä Usan turvaaminen vaan Israelin "hyvinvointi".

Voisimmeko todella pitää TAAS juutalaisia syyllisinä tähänkin holokaustiin??

Äänestä

USA tämän pakolais-tulvan. George tykkää sotia ja varastaa kunhan se vaan ei tapahdu omalla maaperällä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Isänmaallinen kirjoitti:

Ennen USA:n hyökkäystä Irakiin vuonna 2003 Irakista tuli turvapaikanhakijoita esim. Suomeen alle sata vuodessa.

USA:n tuhottua tuon kokonaisen maan yhteiskuntarakenteen ja suuren osan infrastruktuurista, ajettua sen äärimmäiseen köyhyyteen ja sekasortoon pyrkimyksenään painostaa heikossa asemassa oleva sekasortoisen maan uusi hallinto irakilaisten kannalta täysin kelvottomaan öljynhallinta/poraussopimukseen, jossa voitot valuisivat amerikkalaisille yrityksille, on pakolaistulva Irakista räjähtänyt ennätyslukemiin. Jo miljoonia irakilaisia on pakolaisina omassa maassaan tai ulkomailla, mikä on suuri osa maan reilusta 20 miljoonasta ihmisestä. Lähes miljoona on joidenkin arvioiden mukaan myös kuollut, vähintään kymmeniä tuhansia kidutettu, joten ei ihme, että kaikki kynnelle kykenevät pakenevat lähes tuhotusta maasta.

Esim. Suomeen pelkästään otetaan ensi vuonna jo 300 irakilaista kiintiöpakolaista, mikä on melkein puolet koko Suomen pakolaiskiintiöstä. Lisäksi päälle tulee irakilaiset turvapaikanhakijat, jotka tulevat omatoimisesti tänne asti, joten pakolaistulva Irakista on Suomeenkin moninkertainen verrattuna Saddamin aikoihin, jolloin olot eivät silloinkaan olleet kehuttavat Irakissa. Miten paljon kurjemmat olot nyt onkaan oltava, kun kansa pakenee suurina massoina amerikkalaisten tuhoamasta kotimaastaan.

http://uutiset.msn.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Suomi vastaanottaa 300 irakilaista pakolaista ensi vuonna/1135229743487?ref=msn

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu