Miksi suhteellisen hienoon sarjaan Satuhäät oltiin otettu kiintiöhomoseksuaaliosio mukaan? Siis voi hyvää päivää miten kamalaa katsottavaa taas tuokin. Jokainen eläköön tavallaan mutta että sekoitetaan parisuhteen rekisteröinti oikeistiin HÄIHIN niin en voi käsittää.
Lepakoiden satuhäät
9
1710
Vastaukset
- yks vaan
ei haitannu ne naiset siinä ollenkaan. ihmettelin vaan että ovatkohan vielä yhdessä, tuntui vaan niin oidolta. olivat käyneet terapiassa ja eronneet jo kerran. jospa olisivat saaneet kaikki kuntoon. kauankos tuosta on jo aikaa. minkäikäsiä ne lapset on?
- aivan hämmentynyt
Ei todellakaan vaikuttanut aidolta heidän rakkautensa ja mikään muukaan... Ihan alusta en nähnyt, miten olivat "hankkiutuneet" raskaaksi? Ja aivan kamalaa, että yhtäaikaa odottavat. Mulle tuli paha olo, valitettavasti.
- täällä moro!
aivan hämmentynyt kirjoitti:

eli olivat "hankkiutuneet" raskaaksi yksityisellä klinikalla inseminaation avulla. (google jos et tiedä mitä meinaa)
samat hoidot annetaan hetero pareillekin, älä siis huolestu. - ......
täällä moro! kirjoitti:
eli olivat "hankkiutuneet" raskaaksi yksityisellä klinikalla inseminaation avulla. (google jos et tiedä mitä meinaa)
samat hoidot annetaan hetero pareillekin, älä siis huolestu.... Kuulostaa aivan oudolta, että voivat yhtäaikaa raskautua.. Mutta minäpä olenkin tällainen tiukkis hetero. Sanon kuitenkin, että luonnotonta koko homma.
- käenkaali
aivan hämmentynyt kirjoitti:
Ei todellakaan vaikuttanut aidolta heidän rakkautensa ja mikään muukaan... Ihan alusta en nähnyt, miten olivat "hankkiutuneet" raskaaksi? Ja aivan kamalaa, että yhtäaikaa odottavat. Mulle tuli paha olo, valitettavasti.
minusta he tuntuivat todella rakastuneilta ja toisiaan ymmärtäviltä. Yksikään mies ei ymmärrä naista, niinkuin toinen nainen. Eikös hedelmöitykset olleet tapahtuneet Tanskassa jollain klinikalla tuntemattomilla siittiöillä.
- vihaksi käy...
aivan hämmentynyt kirjoitti:
Ei todellakaan vaikuttanut aidolta heidän rakkautensa ja mikään muukaan... Ihan alusta en nähnyt, miten olivat "hankkiutuneet" raskaaksi? Ja aivan kamalaa, että yhtäaikaa odottavat. Mulle tuli paha olo, valitettavasti.
ai..sä ton pienen hetken katselun jälkeen tunnet noi ihmiset??sulla ittelläs ei taida olla elämää kun tarvii täällä olla kommaamassa?ja mitä kamalaa on jos rakastavat toisiaan ja odottaa??taidat ite olla nii kamala ettet saa ees ketää?kato peiliin!!
- Tietoa, tietoa!
Muutoinkin koko ohjelma on vinossa,
3 kertaa naimisissa, 5 lasta, 2 aviotonta lasta, nyt sijoitetaan 100 000 euroa häihin = satuhäät?
Parhaita ovat ne häät, joissa on edes jotain perinnettä ja kunnioitusta avioliittoa kohtaan.- kehtaa esitellä julkisesti
Seuraavaksi varmaankin miespari, viimeiseksi vihitään koira ja aasi.
- Henni-Mari
kehtaa esitellä julkisesti kirjoitti:
Seuraavaksi varmaankin miespari, viimeiseksi vihitään koira ja aasi.
oletkin varmaan pääosaa esitämässä aasina!
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 244292
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu333493Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka543384Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu203328Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1232910Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod282670Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162350Antifasismi - mitä se on?
Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint122341MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S301766