Tietysti Israel viettää sapattia, sillä
eiväthän he vietä Jeesusta . vielä.
Hes 20:12
Myös sapattini minä annoin heille, jotta se olisi merkkinä liitostamme ja muistuttaisi heitä siitä, että minä, Herra, olen pyhittänyt heidät omaksi kansakseni. [2. Moos. 31:13]
Mutta Jeesus muistaa rakastaa heitä ja varoittaa tulevasta kaikkien aikojen suurimmasta ahdistuksesta ja antaa varjelevan ohjeen.
Matt 24:20
Rukoilkaa, ettette joutuisi pakomatkalle talvisaikaan tai sapattina. [2. Tim. 4:21 | 2. Moos. 16:29]
Toisaalta niille, joita he joutuvat henkensä edestä pakenemaan, on heillekin tasapuolisesti annettu varoitus.
Sak 14:12
Mutta Herra lyö vitsauksella kaikkia niitä kansoja, jotka sotivat Jerusalemia vastaan. Ihmisiltä mätänee ruumis heidän vielä seisoessaan, silmät mätänevät kuopissaan, ja kieli mätänee heidän suuhunsa.
kaikilla kansoilla - sillä he rakastavat Israelia - on ihana tulevaisuus yhdessä Israelin kanssa, jopa tuhannen vuotta.
Sak 14:16-17
16 Kaikki jäljellä olevat niistä kansoista, jotka ovat hyökänneet Jerusalemia vastaan, tulevat nyt sinne vuosi vuodelta kumartaen rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, ja viettämään lehtimajanjuhlaa. [Jes. 66:23]
17 Mutta jos jokin kansa ei tule Jerusalemiin rukoilemaan Kuningasta, Herraa Sebaotia, niin se saa turhaan odottaa maahansa sadetta. [Jes. 5:6].
Tottakai Israel viettää sapattia
3
332
Vastaukset 3
- Sukukuntaa
Eikä Jeesus koskaan ole muuttanut antamaansa sapattia, koska sapatti kuuluu van niille jotka ovat liittyneet Herraan häntä palvellaakseen.
Riitikko- muukalainen?
3.Mooseksen kirja:
26:46 Nämä ovat ne käskyt, säädökset ja lait, jotka Herra asetti itsensä ja israelilaisten välille Siinain vuorella, Mooseksen kautta.
5.Mooseksen kirja:
5:14 mutta seitsemäs päivä on Herran, sinun Jumalasi, sapatti; silloin älä mitään askaretta toimita, älä sinä älköönkä sinun poikasi tai tyttäresi, sinun palvelijasi tai palvelijattaresi, sinun härkäsi, aasisi tai muu juhtasi älköönkä muukalaisesi, joka sinun porteissasi on, että palvelijasi ja palvelijattaresi saisivat levätä niinkuin sinäkin.
Psalmit:
122:2 Meidän jalkamme saavat seisoa sinun porteissasi, Jerusalem; - en sentään noin TIETÄMÄTÖN
Huvittaa seurata sapattisotaa, asiaa tikusta.
Niin, Jeesus ei todellakaan ollut lakimies - pappissukukuntaa; ei leeviläinen.
Vaan oli, kuten Hebrealalaiskirjeessäkin vahvistetaan: pappi, jolla ei ole alkua eikä loppua, vaan on aina ollut - Melkisedek.
Sanopa minulle, missä kohden Melkisedek tai Jeesus antaa sapatin.
Sanonpa sinulle, mikä - ainoa tärkeä Gal 5:6b mukaan - puuttuu kymmenestä käskystä.
3.Moos 19:18
Älä kosta äläkä pidä vihaa kansasi lapsia vastaan, vaan rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi. Minä olen Herra.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062195- 103886
- 64801
- 46790
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21706Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha511698Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76630- 64595
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23570- 57551
